Serge Lifar (, ); (15. huhtikuuta (J: 2. huhtikuuta) 1905 Kiova, Venäjän keisarikunta, nyk. Ukraina – 15. joulukuuta 1986 Lausanne, Sveitsi) oli ukrainalaista syntyperää oleva kuuluisa ranskalainen balettitanssija, koreografi, tanssiteoreetikko ja kirjailija, ja on yksi alan suurista nimistä 1900-luvulla.
Elämäkerta Lifar syntyi venäläisen virkamiehen perheeseen ja opiskeli Kiovan sotilaskoulussa. Hän koki Kiovassa myös bolševikkien aikaansaaman Venäjän vallankumouksen seuraukset.
Hän oli ensimmäisiä oppilaita Bronislava Nižinskan (Vatslav Nižinskin sisar) vuonna 1921 Kiovaan perustamassa balettikoulussa. Hänen opintonsa koulussa sujuivat huonosti, ja hänet erotettiin koulusta. Hänen onnistui kuitenkin päästä tanssimaan Kiovan oopperan balettiin, jonka kanssa myös Bronislava Nižinskaja työskenteli. Hän työskenteli ja opiskeli tuolloin myös Enrico Cecchettin johdolla. 18-vuotiaana hän lähti Sergei Djagilevin Venäläisen baletin mukaan. Pian hänestä tuli ryhmän johtava miestanssija ja myös impressaarin henkilökohtainen suosikki sekä rakastaja.
Venäläisen baletin ryhmässä tanssi erityisesti koreografi George Balanchinen baleteissa. Ensimmäisen oman koreografiansa hän teki vuonna 1929 tehdessään uuden version Igor Straviskyn baletista Renard (Kettu).
Vuoden 1930 jälkeen Serge Lifar sai suurta suosiota, joka johtui erityisesti hänen omista balettikoreografioistaan. Näitä olivat erityisesti hänen omat persoonalliset näkemyksensä baleteista Le Spectre de la Rose (Ruusu-unelma) 1931 ja L'Après-midi d'un Faune (Faunin iltapäivä) 1935, musiikki Claude Debussy), molemmat alun perin Vatslav Nižinskin rooleja.
Lifar toimi 16 vuotta Pariisin oopperassa, aluksi ensitanssijana ja sittemmin balettimestarina. Hän aloitti viikoittaiset balettiesitykset ja samalla uuden tavan esittää balettia itsenäisissä näytöksissä, ei vain oopperan täydentäjänä. Vuonna 1944 saksalaismiehityksen päätyttyä Lifar sai kuitenkin lähteä Pariisin oopperasta. Syynä oli liiallinen saksalaismielisyys tai liian läheiset suhteet saksalaisen miehitysjohdon kanssa. Potkujen jälkeen hän ryhtyi johtamaan Ballet Russe de Monte Carloa. Sittemmin hän kuitenkin palasi takaisin Pariisin oopperaan.
Serge Lifar toimi koreografina eri puolilla maailmaa aina vuoteen 1969 saakka ja johti innolla perustamaansa Institut chorégraphique de l'Opéra et l'Université de la dansea. Jäähyväisnäytöksensä hän tanssi vuonna 1956 Albertin roolissa baletissa Giselle.
Serge Lifar on tunnettu ja arvostettu baletin teoriaa, sen sekä yleisemminkin tanssin historiaa käsittelevien teosten kirjoittajana. Hänet on haudattu Pariisin lähellä sijaitsevalle Sainte-Geneviève-des-Bois'n venäläiselle hautausmaalle. thumb|Serge Lifar ukrainalaisessa postimerkissä vuonna 2004
Kirjallinen tuotanto Le manifeste du chorégraphe, Pariisi, Étoile, 1935. Du temps que j'avais faim, Pariisi, Stock, 1935. La danse. Les grands courants de la danse académique, Pariisi, Denoël, 1938. Carlotta Grisi, Pariisi, Albin Michel, 1941. Giselle, apothéose du ballet romantique, Pariisi, Albin Michel, 1942. Terpsichore dans le cortège des muses, Pariisi, Lagrange, 1943. Pensées sur la danse, Pariisi, Bordas, 1946. Traité de danse académique, Pariisi, Bordas, 1949. Auguste Vestris, le dieu de la danse, Pariisi, Nagel, 1950. Histoire du ballet russe, Pariisi, Nagel, 1950. Traité de chorégraphie, Pariisi, Bordas, 1952. Au service de la danse, Pariisi, Université de la Danse, 1958. Ma Vie, Pariisi, Julliard, 1965. Les mémoires d'Icare, Pariisi, Filipacchi, 1989 (uudelleenkirjoitettu vähän ennen kuolemaa).
Lähteet Serge Lifar Venäläisen baletin sivuilla Viitteet
Aiheesta muualla
Raoul af Hällström : Serge Lifarin seikkailut, Helsingin Sanomat, 22.3.1936, nro 80, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Luokka:Ukrainalaiset balettitanssijat Luokka:Ukrainalaiset kirjailijat Luokka:Ranskalaiset balettitanssijat Luokka:Ranskalaiset kirjailijat Luokka:Ranskalaiset koreografit Luokka:Vuonna 1905 syntyneet Luokka:Vuonna 1986 kuolleet