Feliks Dmitrijevitš Karasev (myös Sutyrin, ; 1. toukokuuta 1929 Leningrad – 12. tammikuuta 2023 Pietari) oli venäläinen diplomaatti, joka toimi Neuvostoliiton Suomen-suurlähetystössä kolmeen otteeseen yhteensä 15 vuoden ajan vuosina 1963–1992, viimeksi ministerineuvoksena vuosina 1985–1992. Karasev oli KGB:n viimeinen Helsingin-päällikkö kylmän sodan aikana. Hän julkaisi vuonna 1998 muistelmateoksen Naapurinpojan muistelmat, jossa hän kertoi kokemuksistaan Suomessa. Karasevilla ei ollut merkittäviä yhteyksiä suomalaisiin kommunisteihin mutta sosiaalidemokraatteihin ja kokoomuslaisiin kylläkin, mm. Mauno Koivistoon, Juha Vikatmaahan ja Ilkka Suomiseen.
Karasev tuli viimeiselle komennukselleen Suomeen toukokuussa 1985 maasta joulukuussa 1984 poistuneen Viktor Vladimirovin tilalle Helsinkiin KGB-asemapäälliköksi, eli residentiksi. Karasev toimi vuosina 1985–1991 Suomen presidentin ja neuvostojohdon luottamuksellisena viestikanavana, kuten edeltäjänsäkin.Koivisto 1995, passim, esim. s. 163, 177, 225.Karasev 1998, s. 285–400. Tammikuussa 1992 presidentti Koivisto ilmoitti Karaseville, että yhteydenpidossa siirrytään normaaliin valtioiden välisissä suhteissa noudatettavaan tapaan.
Suomen-komennustensa välillä Karasev työskenteli 1970-luvun lopulla KGB:n Leningradin ulkomaantiedustelussa, jossa muun muassa nuori Vladimir Putin oli hänen alaisenaan. Toinen Karasevin tuolloisista alaisista, Sergei Ivanov, sanoi Karasevin olleen hyödyllinen opettaja itselleen ja Putinille. Karasevin poika on Pietarin valtionyliopistossa taloustieteen professorina työskentelevä Sergei Feliksovitš Sutyrin.Rentola 2009, s. 82.
Helsingin Sanomien mukaan Karasev oli KGB-eversti, kahden lähteen mukaan KGB-kenraali.
Lähteet Verkkouutisten artikkeli Feliks Karasevista
Viitteet
Luokka:Neuvostoliittolaiset diplomaatit Luokka:Vuonna 1929 syntyneet Luokka:Vuonna 2023 kuolleet