Paavius varhaiskirkossa ja myöhäisantiikin aikana käsittää paaviuden historian taivasten valtakunnan avaimien luovutuksesta apostoli Pietarille myöhäisantiikin loppuun, eli tämän paaviuden historian ajanjakson voidaan katsoa loppuneen noin Gregorius Suuren noustessa paavinistuimelle, jolloin keskiajan paaviuden historian voidaan katsoa alkaneen.
Tämän ajanjakson aikana muodostui käsitys paavin asemasta paitsi Rooman piispana ja siten seurakunnan johtajana, myös paavin vallasta muihin seurakuntiin. Varhaiskirkon aikana paavinvallalle koko kristikunnassa myös esitettiin ensimmäiset Raamattuun pohjautuvat perusteet.
Apostoli Pietari ja väitetty paaviuden alku
pienoiskuva|Caravaggion maalaus Apostoli Pietarin ristiinnaulitseminen noin vuodelta 1600–1601. Paaviutta perustellaan yleensä sen väitetyillä juurilla apostoli Pietariin, mutta asia on kriittisemmissä tutkimuksissa kyseenalaistettu. Osa kriittisimmistä ajattelijoista jopa kyseenalaistaa Pietarin koskaan olleen Roomassa tai kärsineen siellä marttyyrikuoleman.
On olemassa erilaisia näkemyksiä siitä, kuka oli historian ensimmäinen paavi. Katolinen kirkko pitää Taivasten valtakunnan avaimien luovutusta apostoli Pietarille merkkinä tämän julistamisesta kaikkien muiden apostolien johtajaksi ja ensimmäiseksi Rooman piispaksi eli paaviksi. Pietarinkirkon kupolin sisäreunaan onkin kirjoitettu: Tu es Petrus et super hanc petram aedificabo ecclesiam meam et tibi dabo claves regni caelorumIhmistä suurempi : paaviuden historia s. 15 () kuten Jeesuksen kerrotaan sanoneen Pietarille Matteuksen evankeliumin mukaan (Matt. 16: 18–19).
Useimmissa kriittisissä näkemyksissä ei kyseenalaisteta tätä kohtaa raamatussa tai sen tapahtumista, vaan kyseenalaistetaan Pietarin asema Rooman seurakunnan johtajana ja täten myös paavina. Asiasta esitetäänkin yleensä kolme kriittistä kysymystä: Mitä historiallisia todisteita on siitä, että Pietari on edes ollut Rooman kaupungissa? Mistä tiedetään hänen kuolleen siellä marttyyrikuoleman? Voidaanko esittää todisteita siitä, että apostoli Pietari tosiaan oli Rooman kaupungin ensimmäinen piispa eli paavi?
Kysymyksiin on esitetty monenlaisia vastauksia. Kriittisimpien arvioiden mukaan Pietari ei koskaan elämässään käynyt Rooman kaupungissa, jolloin hän ei voinut olla ensimmäinen Rooman piispa eikä siis paaviutta voida perustella hänellä. Raamatusta ei voida löytää vastausta mihinkään esitetyistä kolmesta kysymyksestä, koska uusi testamentti ei kerro apostoli Pietarin elämän loppuvaiheista. Tästä huolimatta perimätieto Pietarin marttyyrikuolemasta Roomassa lienee tosi.Ihmistä suurempi : paaviuden historia s. 16 Paavi Pius XII:n ollessa paavina 1950-luvun Pietarinkirkon alla suoritettiin kaivauksia, joiden tuloksena löydettiin hautamuistomerkki. Sen viereen on raapustettu kreikaksi sanat: Pietari on täällä. Paikalla, josta hautamuistomerkki löydettiin, sijaitsi aikanaan keisari Neron aikainen hautausmaa, jonne osa vainoissa teloitetuista kristityistä haudattiin. Paikalta löydettiin myös luita, ja tiedotuksessaan Vatikaanivaltio totesikin kyseessä olevan "mitä suurimmalla todennäköisyydellä" apostoliruhtinaan maalliset jäännökset. Kaikki eivät ole samaa mieltä Vatikaanivaltion kanssa, sillä kriittisimpien tutkijoiden mukaan "oli kyllä odotettavissa, että hautausmaalta löytyy luita".Ihmistä suurempi : paaviuden historia s. 17 Maallisten todisteiden lisäksi Raamattu antaa joidenkin tutkijoiden mukaan epäsuoria viitteitä Pietarin oleskelusta Roomassa, vaikkei kuitenkaan kerro suoraan apostoliruhtinaan elämän loppuvaiheista. s. 150–166 Esimerkiksi Pietarin ensimmäisen kirjeen alussa sanotaan: "Tervehdyksen lähettää teille Babylonissa oleva seurakunta, valittu niin kuin tekin, ja minun poikani Markus." Mikäli oletetaan Pietarin kirjoittaneen kirjeen itse – vaikkakin useat tutkijat kyseenalaistavat tämän – sekä Babylonin olevan Rooman salanimi, on todennäköistä että Pietari on ollut aikanaan Roomassa. Raamatussa Babylon-nimellä tarkoitettiin harvoin itse Babylonin kaupunkia, vaan sillä tarkoitettiin rappioituneita maailmankaupunkeja. Tällöin voitaisiin olettaa, että kyseessä olisi juuri Rooma. Tätä väitettä tukee myös Markuksen nimen mainitseminen, sillä kirkkohistorioitsijat mainitsevat tämän olleen Roomassa Pietarin tulkkina.
Hautamuistomerkin ja luulöytöjen perusteella voidaan siis vastata ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen ja olettaa Pietarin tosiaan olleen Roomassa ja kuolleen marttyyrikuoleman. Kolmanteen kysymykseen moderni tutkimus vastaa kieltävästi. Todennäköisesti Rooman seurakunta syntyi jo ennen vuotta 50Ihmistä suurempi : paaviuden historia s. 17 eli ennen Paavalin ja Pietarin saapumista kaupunkiin. Tällöin seurakunnista puuttuivat piispanvirat, sillä seurakuntajärjestys kehittyi vähitellen kohti yhtenäisempiä muotoja. Piispanvirka seurakunnan johtoasemana kehittyi alkujaan Vähässä-Aasiassa, josta se hiljalleen levittyi muualle ja saapui Roomaan noin vuonna 160. Tämän perusteella ei voida puhua Pietarista ensimmäisenä paavina eikä edes Rooman seurakunnan johtajana.
Apostoli Pietarin liittäminen paaviuteen pienoiskuva|vasen|Peter Paul Rubens, Pyhä Pietari, noin 1611. Apostoli Pietari käsissään taivasten valtakunnan avaimet.
Mikäli Pietaria ei voida pitää ensimmäisenä paavina, voidaankin ihmetellä, miten paavius sitten kehittyi ja liitettiin apostolien johtajana pidettyyn Pietariin. Luetteloa Rooman piispoista alettiin laatia vasta piispaviran vakiinnuttua seurakunnan johtajaksi. Myös muissa kristinuskolle tärkeissä kaupungeissa kuten Jerusalemissa, Antiokiassa ja Aleksandriassa laadittiin samantyylisiä apostolista alkavia luetteloita, jotka pyrittiin johtamaan seurakunnan silloiseen piispaan. Vanhin säilynyt lista Rooman piispoista on vuodelta 185 ja siinä tunnettiin vain muutama silloisen piispan edeltäjistä. Listaa kuitenkin jatkettiin Pietariin saakka, koska aseman periytyminen apostoliruhtinaasta oli seurakunnalle oikean opin tae. Todennäköisesti listassa Pietarin ja piispan viran kaupunkiin tuoneen Anicetuksen välissä olevat nimet eivät ole keksittyjä vaan kyseessä ovat mahdollisesti seurakunnan johtoryhmän jäsenet. Myös ajallinen järjestys on mahdollisesti oikea, mutta vuosiluvut lienevät epävarmoja.
Käsitys Pietarin olevan ensimmäinen Rooman piispa ja paavi syntyi toisella vuosisadalla ajanlaskun alun jälkeen. Pian tämän käsityksen synnyttä silloinen Rooman piispa alkoi vaatia itselleen ylintä valtaa kristityssä kirkossa. Paavi Stefanus I oli ensimmäinen, joka esitti teologisen perustelun paaviudelle ja juuri tähän perusteluun onkin vedottu aikojen saatossa useaan kertaan. Stefanus I:n mukaan Jeesuksen sanat apostoli Pietarille olisi sanottu myös tämän seuraajille, jolloin Rooman piispoilla eli paaveilla olisi sama valta käytössään kuin apostoliruhtinaalla. Raamatussa ei kuitenkaan vihjaistakaan mitenkään sanojen ollen tarkoitettuja myös Pietarin seuraajille, minkä vuoksi Stefanus I:n perustelut eivät saaneet jalansijaa alkukirkossa. Paavin asema nousi kuitenkin jonkin verran läntisessä Euroopassa, mutta syynä ei ollut Stefanus I:n esittämät uskonnolliset perustelut vaan Rooman asema suurkaupunkina ja sen seurakunnan arvovalta ja varallisuus.Ihmistä suurempi : paaviuden historia s. 18
Paavin erikoisasema muiden seurakuntien johtajien joukossa pienoiskuva|Paavi Anicetus, joka toi piispanviran Roomaan noin 160-luvulla.
Katolisen kirkon piirissä paavien erityisasemaa perustellaan ensimmäisenä Rooman piispana pidetyn apostoli Pietarin (kuollut vuonna 64 tai 67 Roomassa) kunnia-asemalla apostolien keskuudessa. Jo toisella vuosisadalla jaa. vakiintui kristinuskon piirissä käsitys, jonka mukaan Jerusalemin, Antiokian, Aleksandrian ja Rooman piispat ovat arvossa muita ylempiä, ja näiden keskuudessa Rooman piispalla on erityinen kunnia-asema Pietarin seuraajana. Itse nimitystä "papa" (kreikan sanasta p?p(p)a?, pap(p)as, "isä", vrt. suomen "pappi") saatettiin käyttää alkukirkon aikana kenestä tahansa paikalliskirkon johtajasta. Vasta 400-luvulla se alkoi siirtyä vain suurimpien kaupunkien johtavien piispojen, metropoliittojen, käyttöön. Keskiajalla läntisessä kristikunnassa se lopulta jäi yksin Rooman piispan kunnianimeksi, mutta on yhä esimerkiksi Aleksandrian patriarkan arvonimen osa.
Rooman piispan erikoisasema muiden piispojen joukossa alkoi hahmottua kolmannen vuosisadan puolivälissä, jolloin erityisesti pohjoisafrikkalainen piispa Kyprianus sekä Vähästä-Aasiasta kotoisin oleva piispa Firmilianos tähdensivät yhteyttä apostolien, piispanviran ja oikeaoppisuuden välillä.Paavi s. 47 Syy juuri Rooman piispan erityisasemaan oli kristikunnan alkuvaiheilla seurakunnan sijainti Rooman valtakunnan pääkaupungissa. Sijainti vaikutti seurakunnan merkitykseen, mutta vielä ensimmäisien vuosisatojen aikana se ei taannut Rooman seurakunnalle erityisasemaa muiden valtakunnan seurakuntien joukossa. Vasta poliittisten tekijöiden alkaessa vaikuttaa kirkkoon, kristinuskon vakiinnuttua valtakunnan viralliseksi uskonnoksi vuonna 380, seurakunnan sijaintikaupungin merkitys kasvoi huomattavasti. Vaikka Rooman seurakunta lisäsi arvovaltaansa, Konstantinopolin seurakunnan merkitys ja asema vahvistuivat vielä enemmän johtuen Rooman valtakunnan pääkaupungin siirtymisestä Roomasta Konstantinopoliin. Siksi kristillisessä mielessä Rooman seurakunnan nauttima arvostus johtuikin pikemminkin siitä, että Rooman seurakuntaa pidettiin useiden marttyyrien veren pyhittämänä.
Rooman kaupungin erikoisasema muiden seurakuntien keskuudessa käy hyvin ilmi muun muassa ensimmäisiltä vuosisadoilta jaa. peräisin olevan piispa Ignatiuksen kirjeestä Rooman seurakunnalle, jossa hän kuvaili Rooman seurakuntaa kirjoittaen siitä seuraavaa:Paavi s. 46
Kirjeessään Ignatius käytti useita termejä, joita hän ei käyttänyt kirjeissään muille seurakunnille. Siitä huolimatta Agnatius ei kirjeessään ilmoittanut konkreettisia syitä juuri Rooman seurakunnan ylistämiseen näillä termeillä.
Piispa Ireneuksen ensimmäinen paaviluettelo pienoiskuva|Piispa Ireneus, jonka 180-luvulta peräisin olevassa teoksessa esitetään ensimmäinen tunnettu luettelo paaveista. Piispa Ireneuksen kirjoitus 180-luvulta taas mainitsee Rooman seurakunnan useaan otteeseen. Lisäksi kirjeessä Ireneus ilmoittaa ensimmäiset tunnetut paaviluettelot:Paavi s. 47 ja 46Adversus haereses III, 3, 1–3. Teksti löytyy myös kirjasta Quellen zur Geschichte des Papsttums und des römischen Katholizimus I, toim. Carl Mirbt ja Kurt Alland.
Kirjoituksessana piispa Ireneus perusteli kristillisen opin oikeaoppisuutta juuri sillä, että se juontaa juurensa kahteen suuren apostoliin eli Pietariin ja Paavaliin. Juuri tämä tae opin puhtaudesta oli syynä sille, että piispanviran vakiinnuttua Rooman seurakunnan johtajan viraksi, jatkettiin piispaluetteloa aina Pietariin asti.
Rooman kaupungin seurakunnalleen tuomasta merkittävyydestä huolimatta paavien luettelossa mainitut paavit ennen 300-lukua lienevät olleet vain Rooman seurakunnan johtohahmoja, eikä heillä siten ole ollut juurikaan valtaa muihin seurakuntiin. 300-luvun jälkipuoliskolla paavin valta alkoi ulottua teologisissa ja hallinnollisissa kysymyksissä Rooman seurakunnan ulkopuolelle.
Syy Ireneuksen luettelon laatimiselle oli sen käyttö varsinkin gnostilaisia ja muita kerettiläisiä vastaan. Ireneuksen mukaan oli opillisesti tärkeää, että apostolien opetukset välitettiin apostolien seuraajien kautta, kun taas esimerkiksi gnostilaisuudessa ei pitäydytty apostolisessa opetuksessa, vaan siihen lisättiin myös muista uskonnoista saatua materiaalia sekä myös joidenkin henkilöiden henkilökohtaisia näkemyksiä.Paavi s. 49
Kirje Korintin seurakunnalle pienoiskuva|vasen|Klemens I (paavina 88–97).