Merkittävien filosofien elämät ja opit

Merkittävien filosofien elämät ja opit (, Bioi kai gnōmai tōn en filosofia eudokimēsantōn) on Diogenes Laertioksen kokoama antiikin kreikkalaisten filosofien elämäkertateos.

Diogeneen teos pyrkii nimensä mukaisesti esittämään filosofien elämät ja opetukset. Teoksessa on yli 80 filosofin elämäkerrat.Nykyaikaan säilyneessä versiossa on omat otsikkonsa 82 filosofille, mutta elämäkertoja on enemmänkin; esim. Aristippoksen elämäkerta pitää sisällään myös muiden kyreneläisen koulukunnan filosofien elämäkerrat; Diogenes Laertios (DL) II.65–104. Teos on merkittävä, koska se kuuluu harvojen antiikin ajalta säilyneiden suhteellisen kokonaisten filosofian historiaa käsittelevien teosten joukkoon, ja sen osana on säilynyt merkittäviä muutoin kadonneita katkelmia useilta filosofeilta.

Historia

Merkittävien filosofien elämät ja opit on kirjoitettu mahdollisesti 200-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Joidenkin teoksessa olevien viittaustenDL III.47, X.29. perusteella on päätelty, että teos on osoitettu filosofiasta ja erityisesti Platonista kiinnostuneelle naiselle; joidenkin mukaan kyseessä olisi ollut Galenoksen filosofiystävä Arria, joidenkin mukaan puolestaan keisarinna Julia Domna. Mahdollinen omistuskirjoitus ei kuitenkaan ole säilynyt.

pienoiskuva|vasen|upright=0.76|Diogeneen teoksen italiankielisen laitoksen Delle vite dei filosofi kansilehti vuodelta 1611. Teoksessa mainitaan noin neljäkymmentä kreikkalaisten filosofien elämästä ja filosofiasta kirjoittanutta, ja kaiken kaikkiaan mainitaan 211 kirjailijaa, joita Diogenes on käyttänyt lähteenään. Diogeneen lähteinä ovat toimineet muun muassa Aleksandros Polyhistorin Perimysjärjestykset (, Diadokhai),DL I.116 Apollodoros Ateenalaisen Aikakirjat (, Khronikoi),DL I.37 Demetrios Magnesialaisen Samannimiset (, Homonymoi),DL I.38 Diokles Magnesialaisen Filosofielämäkerrat (, Bioi tōn filosofōn)DL II.54 ja Katsaus filosofeihin (, Epidromē tōn filosofōn),DL VII.48 Favorinoksen Muistelmia (, Apomnēmoneumata),DL I.79 sekä Pamfilen Muistiinpanot (, Hypomnēmata).DL I.76

Käsikirjoitushistoria

Teoksesta on säilynyt lukuisia käsikirjoituksia, vaikkakaan yksikään niistä ei ole erityisen varhainen ja niillä kaikilla on yhteinen alkuperä, minkä osoittaa VII kirjan loppuosan puuttuminen kaikista käsikirjoituksista. Hyödyllisimmät käsikirjoitukset tunnetaan lyhenteillä B, P ja F. Käsikirjoitus B (Codex Borbonicus) on peräisin 1100-luvulta, ja sitä säilytetään Napolin kansalliskirjastossa. Käsikirjoitukset P (Codex Parisinus) ja F (Codex Florentinus) ovat todennäköisesti jonkin verran nuorempia.

Vaikuttaa siltä, että teoksesta on tehty joitakin varhaisia latinankielisiä käännöksiä, jotka eivät ole säilyneet nykyaikaan. 900-luvulta peräisin oleva teos Tractatus de dictis philosophorum osoittaa joitakin vaikutteita Diogeneen teoksesta.Long 1972, s. xxvi. Henricus Aristippuksen tiedetään kääntäneen ainakin osan teoksesta latinaksi 1100-luvulla. 1300-luvulla tuntematon kirjailija hyödynsi teoksen latinankielistä käännöstä De vita et moribus philosophorum, joka on laitettu virheellisesti Walter Burleyn nimiin. Vaikuttaa siltä, että vielä tuolloin Diogeneen teoksesta on tunnettu laajempi versio, sillä De vita et moribus philosophorum sisältää osia ja lainauksia, jotka vaikuttavat olevan peräisin Diogeneelta, mutta joita nykyisin tunnettuun tekstiin ei sisälly. Teos on myös selkeämpi ja täydellisempi monissa kohdissa, joissa Diogeneen teksti on lyhennelty vaikeasti ymmärrettäväksi. Tämän vuoksi jotkut tutkijat ovat katsoneet, että nykyinen tekstimuoto on alkuperäisen kokonaisuuden turmeleva lyhennelmä teoksesta.

Painokset pienoiskuva|upright=1.1|Aukeama Diogeneen teoksen Codex Dionysiou 90 -nimellä tunnetusta käsikirjoituksesta 1200-luvulta.

Teoksen ensimmäiset painetut laitokset olivat latinankielisiä. Ambrogio Traversari teki teoksesta ennen vuotta 1432 latinankielisen käännöksen, joka painettiin Roomassa vuonna 1475. Eräiden osien, kuten Aristoteleen ja Theofrastoksen elämäkertojen, kreikankieliset tekstit ilmestyivät Aldus Manutiuksen toimittamina vuonna 1497. Ensimmäinen koko kreikankielisen tekstin sisältänyt laitos oli Hieronymus Frobenin vuonna 1533 toimittama. Varhaisia laitoksia toimittivat myös Henri Estienne eli Henricus Stephanus (1570) ja Isaac Casaubon (1594).

Ensimmäinen koko teoksen kriittinen laitos ilmestyi H. S. Longin toimittamana sarjassa Oxford Classical Texts vuonna 1964. Sen on sittemmin syrjäyttänyt Miroslav Marcovichin Teubner-laitos vuosilta 1999 ja 2002.

Marke Ahosen suomennos teoksesta (Summa, 2002) sai J. A. Hollon palkinnon vuonna 2003 tunnustuksena vaativan tietokirjan korkeatasoisesta suomennoksesta.

Sisältö

Diogeneen teos yhdistelee nimensä mukaisesti sekä filosofien elämäkertoja että doksografiaa. Diogenes aloittaa filosofian alkuperän käsittelyllä sekä Kreikan seitsemällä viisaalla. Hän katsoo filosofian olevan alkuperältään puhtaasti kreikkalainen, vaikka luetteleekin alussa useita mahdollisia alkuperiä barbaarien, kuten persialaisten, babylonialaisten ja egyptiläisten, ajattelussa.DL I.1–3.

Tämän jälkeen Diogenes on jakanut aihealueensa kahteen osaan, joita hän kutsuu joonialaiseksi ja italialaiseksi koulukunnaksi tai filosofiaksi. Ensin mainitun koulukunnan elämäkerrat alkavat Anaksimandroksesta ja päättyvät Kleitomakhokseen, Theofrastokseen ja Khrysippokseen. Jälkimmäisen koulukunnan elämäkerrat alkavat Pythagoraasta ja päättyvät Epikurokseen. Sokraattiset koulut on luettu joonialaisen filosofian alle, kun taas elealaiset ja skeptikot on puolestaan luettu italialaisen filosofian alle.DL I.13–15.

Diogenes on liittänyt teokseensa myös omia keskinkertaisia runonpätkiään epigrammikokoelmastaan Sekamitat ().DL I.39, I.63, VII.31.

Teoksen rakenne

Teos rakentuu seuraavasti: Kirjat I–VII: · Joonialainen filosofia Kirjat VIII–X: · Italialainen filosofia Kirja I: Kreikan ”seitsemän” viisastaThales · Solon · Khilon · Pittakos · Bias · Kleobulos · Periandros · Anakharsis · Myson · Epimenides · Ferekydes Kirja VIII: PythagoralaisetPythagoras · Empedokles · Epikharmos · Arkhytas · Alkmaion Krotonlainen · Hippasos · Filolaos · Eudoksos Kirja II: Sokrates, sekä edeltäjät ja sokraatikotAnaksimandros · Anaksimenes · Anaksagoras · Arkhelaos · Sokrates · Ksenofon · Aiskhines · Aristippos · Faidon · Eukleides · Stilpon · Kriton · Simon · Glaukon · Simmias · Kebes · Menedemos Kirja IX: Luokittelemattomat filosofit sekä skeptikotHerakleitos · Ksenofanes · Parmenides · Melissos · Zenon Elealainen · Leukippos · Demokritos · Protagoras · Diogenes Apollonialainen · Anaksarkhos · Pyrrhon · Timon Fleiuslainen Kirja III: Platon Kirja X: Epikuros Kirja IV: AkatemiaSpeusippos · Ksenokrates · Polemon · Krates · Krantor · Arkesilaos · Bion · Lakydes · Karneades · Kleitomakhos Kirja V: PeripateetikotAristoteles · Theofrastos · Straton · Lykon · Demetrios Faleronlainen · Herakleides Pontoslainen Kirja VI: KyynikotAntisthenes · Diogenes Sinopelainen · Monimos · Onesikritos · Krates Thebalainen · Metrokles · Hipparkhia · Menippos · Menedemos Kirja VII: StoalaisetZenon Kitionlainen · Ariston · Herillos · Dionysios · Kleanthes · Sfairos · Khrysippos

Kirja VII on epätäydellinen ja katkeaa Khrysippoksen elämäkerran kohdalla. Eräässä käsikirjoituksessa (P gr. 1759) olevan sisällysluettelon mukaan kirja on sisältänyt alun perin myös seuraavien stoalaisten filosofien elämäkerrat: Zenon Tarsoslainen, Diogenes Babylonialainen, Apollodoros Seleukeialainen, Boethos Sidonlainen, Mnesarkhides, Mnasagoras, Nestor Tarsoslainen, Basileides, Dardanos Ateenalainen, Antipatros Tarsoslainen, Herakleides Tarsoslainen, Sosigenes, Panaitios, Hekaton, Poseidonios, Athenodoros Kordylion, Athenodoros Kananalainen, Antipatros Tyroslainen, Areios Didymos ja Cornutus.

Teoksen viimeinen, kymmenes kirja on omistettu kokonaisuudessaan Epikurokselle, ja se sisältää tämän Pääopit sekä kolme kirjettä Herodotokselle, Pythokleelle ja Menoikeukselle. Epikurolaisuuden laajasta käsittelystä on joskus päätelty, että Diogenes itse olisi suosinut koulukunnan opetuksia.

Teokseen viitataan kirjan numerolla sekä sivujen marginaalissa juoksevalla tekstikohdan numerolla. Näin esimerkiksi "DL V.22" tai "DL 5.22" viittaa viidenteen kirjaan, Aristoteleen teosten luettelon alkuun.

Henkilökuvausten rakenne pienoiskuva|upright=1.1|Diogenes Sinopelaisen elämäkerran alku ranskankielisessä painoksessa vuodelta 1761.

Diogenes kertoo kunkin filosofin elämästä ja ajattelusta vaihtelevan pituisesti. Joidenkin filosofien osuus on hyvin lyhyt, esimerkiksi Kebeen tapauksessa vain parin rivin mittainen, kun taas Platonille ja Epikurokselle on kummallekin omistettu kokonainen kirja. Aristoteleen ajattelun yhteenveto on melko suppea ottaen huomioon hänen tuotantonsa laajuuden, kun taas Zenon Kitionilaisen elämäkerran yhteyteen on liitetty laaja yhteenveto koko stoalaisesta opista, ja Epikuroksen tapauksessa mukaan on liitetty kokonaisia filosofisia teoksia.

Paul Moraux on havainnut Diogeneen järjestäneen aineistonsa kunkin filosofin tapauksessa suunnilleen seuraavan kaavan mukaisesti, mikäli aineistoa on ollut saatavilla:

Elämäkerta Testamentti Kokoelma säilyneitä lausumia Luettelo teoksista Yhteenveto opeista Luettelo muista samannimisistä henkilöistä

Teoksen sisältämien teosluetteloiden lähteenä Diogenes on käyttänyt Hermippos Smyrnalaista sekä aleksandrialaisia tekstikriitikkoja. Teosluetteloissa on säilynyt tietoa muutoin kadonneista kirjoista. Esimerkiksi Aristoteleelta mainitaan 155 teosta,DL V.22–27. joista suurin osa on kadonnut. Tämän luettelon alkuperä on todennäköisesti Aleksandrian kirjastossa ja se sisältää tiedon kirjaston hallussa olleista Aristoteleen teosten käsikirjoituksista.

Arviointeja

Diogeneen teosta on usein arvosteltu siitä, että se on sekalainen ja epäkriittinen kokoelma erilaista aineistoa, jossa itse asia jää usein vaihtelevan tasoisten anekdoottien alle. Diogeneen tekemät valinnat kaikesta siitä suuresta määrästä aineistoa, joka vielä hänen aikanaan on ollut käytettävissä, vaikuttavat helposti oudoilta. Teos on laadultaan hyvin epätasainen, sen tyylin, tarkkuuden ja luotettavuuden vaihdellessa jatkuvasti kulloisenkin lähteen mukaan, ja se vaikuttaa olevan koottu vailla erityistä suunnitelmaa tai kritiikkiä. Teoksessa on myös paljon virheitä ja ristiriitaisuuksia, ja filosofien oppeja tiivistäessään Diogenes ei vaikuta ymmärtäneen niitä kovinkaan syvällisesti.Ahonen 2003, s. 7, 423, 433.

Jo teoksen ensimmäisiä laitoksia 1500-luvulla toimittaneet totesivat, että teos ei ole sen kuvaamien filosofien arvon mukainen. Teos vaikuttaa usein siltä, että sen tavoitteena on lähinnä kertoa filosofeista herkullisia anekdootteja. Samat anekdootit on joskus liitetty useaan eri henkilöön. Skandaalien ja anekdoottien rakkaus on nähty myöhäisantiikin kirjallisuudelle tyypillisenä piirteenä, ja Diogeneen teos näin oman aikansa kirjallisuuden ilmentymänä; tässä mielessä Diogenesta on verrattu muun muassa Flegon Tralleislaiseen, Ptolemaios Khennokseen, Athenaiokseen ja Aelianukseen. Diogeneen omassa runoudessa ja sen esittämisen tavassa on havaittavissa samoja puutteita kuin filosofiaa käsittelevässä teoksessa, mikä ei vahvista kuvaa kirjoittajan hyvästä mausta.

Mainituista syistä tutkijat ovat usein suhtautuneet Diogeneen teokseen epäilevästi. Viime aikoina teoksen mainetta on pyritty myös palauttamaan. Kaikki teoksessa käsitellyt filosofit ovat tiettävästä historiallisia henkilöitä ja heidät on ajoitettu suunnilleen oikein. Diogenes myös hahmottelee filosofian kehityslinjat pääpiirteittäin oikein. Hän mainitsee usein lähteensä tarkasti ja vaikuttaa lähinnä lainaavan lähteitään suoraan.Ahonen 2003, s. 7–8, 426–427. Jotkut tutkijat ovat myös pyrkineet puolustamaan Diogenestä sillä perusteella, että nykyaikaan säilynyt teksti vaikuttaa myöhemmin lyhennellyltä ja turmeltuneelta versiolta.