Tuntematon sotilas on Edvin Laineen ohjaama suomalainen sotaelokuva, joka sai ensi-iltansa joulukuussa 1955. Elokuva perustuu vuotta aiemmin ilmestyneeseen Väinö Linnan romaaniin Tuntematon sotilas. Se kertoo erään konekiväärikomppanian vaiheista jatkosodassa: tarina alkaa päivistä hieman ennen sodan alkua ja päättyy sodan loppuun. Painotus on vahvasti sodan alkuvaiheessa, ja asemasotavaihetta käsitellään suhteellisen vähän.

Tuntemattoman sotilaan oli vuoteen 1989 mennessä nähnyt Suomen elokuvateattereissa 2,8 miljoonaa katsojaa, joten se on kaikkien aikojen katsotuin elokuva Suomen elokuvateattereissa. Elokuvan viimeinen elossa ollut näyttelijä, Miss Suomi -perintöprinsessa Anja Hatakka, kuoli huhtikuussa 2026.

Keskeiset henkilöt

Laine otti Linnan romaanin henkilögallerian elokuvaansa lähes sellaisenaan. Katso pääpiirteiset henkilökuvat sotaromaanista Tuntematon sotilas. Merkittävimpiä poisjätettyjä henkilöitä ovat everstiluutnantti Karjula ja sotamies Viirilä. Myös lotta Kotilainen jätettiin pois. Sen sijaan Laineen vaatimukseen alikersantti Lahtisen poisjättämisestä Linna ei suostunut.Lindstedt, s. 119

Juoni

pienoiskuva|Rahikainen, Lehto ja Määttä seisovat kovennettua (kohdassa 54.30). Kohtausta on luonnehdittu ”myyttiseksi tihentymäksi” Laineen elokuvaversiosta.

Alkumusiikkina soi Finlandia. Joukko uupuneita eränkävijäkorpisotureita kulkee suolla. He hautaavat kaatuneen sotilaan ja lyövät sammaleeseen ristiä muistuttavan puunkarahkan. Prologin ja alkutekstien jälkeen siirrytään ajassa muutama vuosi taaksepäin kesäkuuhun 1941, päiviin hieman ennen jatkosodan syttymistä. Itäsuomalaisen korpivaruskunnan konekiväärikomppania valmistautuu lähtemään sotaan. Keskeisiä hahmoja ovat vänrikki Koskela, Hietanen, Lahtinen, Lehto, Määttä, Rahikainen, Vanhala ja vänrikki Kariluoto. Sotilaspastori pitää saarnan paloaukealla. ”Myö jouvutaan kalamistoihin pojat”, Rahikainen puhelee saarnan jälkeen. Miehet jäävät makailemaan ulkosalle ja juttelevat muun muassa tähdistä sekä ihmisen evoluutiosta. ”Ihminen oli alkuansa kala”, Lahtinen toteaa; ”Mää ole ahvena!”, Hietanen uhoaa tohkeissaan, mikä aiheuttaa naurunremakan.

Sota alkaa aamulla. Talvisodan käynyt Koskela rauhoittelee sotaan tottumattomia miehiä, jotka joutuvat niin kutsuttuun tulikasteeseen. ”Hätäillen tekemällä ei tule muuta kuin kusipäitä mukuloita”, rauhallisuutta painottava Koskela toteaa. Ensimmäisenä taisteluissa kaatuu kapteeni Kaarna. Komppanian komentajaksi hänen tilalleen tulee yksitotinen luutnantti Lammio, joka ei suvaitse mitään poikkeamia sotilaskurista.

Sodan ilmeinen julmuus tulee selväksi itse kullekin, lisäksi ilmenee tyytymättömyyttä ruokahuoltoon. Komppania etenee entisen Kaakkois-Suomen alueen halki vanhalle rajalle, jonka ylittäminen ei saa miesten yksimielistä hyväksyntää. Tässä vaiheessa on vielä uskoa sodan pikaiseen päättymiseen. ”Kolme viikkoa vaan kestää ja sitten päästähän heinähän”, sotamies Salo kertoo kuulleensa, mutta toinen sotamies pitää juttuja ”hevosmiesten tietotoimiston uutisina”. Lammion kanssa alati sukset ristissä oleva Lehto sekä Määttä ja Rahikainen saavat luvatta haltuunsa valtion muonaa, minkä johdosta Lammio määrää heidät seisomaan asennossa kaksi tuntia eli seisomaan kovennettua. Samaan aikaan sattuu ilmahyökkäys, mutta kolmikko päättää seistä rangaistuksensa siitä huolimatta.

Sanavalmis karjalaismies, talvisodan käynyt Rokka liittyy täydennysmiehenä Koskelan joukkueeseen Suden eli Suentassun kanssa. Rokka on erinomainen sotilas, mutta sotilaskurille hän antaa hitot. Vuoksen ylityksen jälkeen miehet valtaavat Itä-Karjalan. Eräässä väijytyksessä Lehto haavoittuu kuolettavasti. Hän jää makaamaan yksin sateiseen metsään. ”Ettekö te saatanat saa henkeä pois!” ovat Lehdon viimeiset sanat. Alkuperäisromaanissa Lehdon viimeiset sanat ovat ”Ettekö te saatanat saa henkee pois! Heitä käsikranaatti! Per…”. Hän onnistuu ampumaan itsensä työntämällä kiväärinpiipun suuhunsa. Riitaoja kaatuu Lehtoa etsiessään. Seuraavana päivänä Hietanen kunnostautuu tuhoamalla hyökkäävän panssarivaunun.

Komppania saapuu Petroskoihin ja siirtyy kasarmimajoitukseen. Lammion ja Rokan välit kiristyvät entisestään. Rokka, Hietanen ja Vanhala tapaavat itäkarjalaisnaiset Ninan ja Veran, jotka eivät ymmärrä suomalaisten motiiveja Petroskoin valtaamiselle. ”Myö ei tääl oltais jos oisitte antaneet meiän olla rauhas”, maatilansa talvisodan seurauksena menettänyt Rokka kertoo mielipiteenään. Hietanen pyrkii olemaan diplomaattisempi. Vanhalaa Vera luonnehtii termillä ”ylen sankia priha”. Veran tanssiesityksen jälkeen tarina siirtyy talveen.

Uusi lähtökäsky nostaa pataljoonassa kapinamielialan. Koskela rauhoittaa miehet ja saa heidät lähtemään. Kaksi sotamiestä teloitetaan niskoittelun seurauksena, minkä johdosta majuri Sarastie pitää painavan puheen sotaväen rikoslain ankaruudesta. Seuraavissa taisteluissa kaatuu Lahtinen. Rokka puolestaan ampuu huomattavan suuren määrän vihollisia.

Seuraavan kesän asemasotavaiheessa Mannerheimin syntymäpäivänä konekiväärijoukkue yltyy juopottelemaan. Päihtynyt Koskela lähtee upseerikorsulle uhoamaan ja tappelemaan, hänen taltuttamisekseen tarvitaan kolme miestä. Tuonnempana Koskelan joukkueeseen liittyy sotamies Honkajoki, joka puhuu erinomaisen hienostelevin lauserakentein. Parikymppinen täydennysmies Hauhia tapattaa itsensä vartiotehtävissä: vastoin Rokan antamia ohjeita hän nostaa päänsä juoksuhaudan reunan yli ja saa surmansa tarkka-ampujan luodista.

Honkajoki huvittaa miehiä ivallisella rukouksellaan, jossa hän toivoo jumalan varjelevan Suomen herroja, etteivät nämä ”toista kertaa löisi päätänsä Karjalan mäntyyn”. Rokka erehtyy tekemään puhdetöitä vartiovuorollaan, mikä johtaa hänet jälleen kahnaukseen Lammion kanssa. Seuraavana yönä Rokka estää vihollisen tunkeutumisen juoksuhautaan ja ottaa neuvostoliittolaiskapteenin vangikseen. Uroteon ansiosta Sarastie päättää katsoa Rokan niskurointia läpi sormiensa, kunhan tämä parantaa tapansa. Kuulustelussa Rokka tuo esiin mielipiteensä, että Suomi häviää sodan.

Kesän 1944 perääntymisvaiheessa miestappiot ovat valtavat. Koskelan joukkueeseen liittyy kokemattomia alokkaita. Keski-ikäinen nostomies Korpela ja hurmahenkinen nuorukainen Asumaniemi ovat tarinan viimeisiä nimeltä mainittuja uusia sotilaita. Hietanen sokeutuu taistelussa ja saa surmansa vihollisen hyökätessä häntä kuljettavan ambulanssin kimppuun. Koskela kaatuu torjuessaan panssarivaunua, myös Sarastie ja Kariluoto kaatuvat. Jokea ylitettäessä Rokka haavoittuu ja lähtee rintamalta Lyytinsä luo. Hänen puhetulvansa ei tyrehdy, vaan hän antaa paareilla maatessaankin asiantuntevia neuvojaan vänrikki Jalovaaralle.

Sota päättyy aselepoon. Loppukohtauksessa kuvataan sodan tuhoamaa metsää, sotilaiden hahmot näytetään siluetinomaisesti kulkemassa puuntynkien lomitse päät painuksissa. Honkajoki, Vanhala ja Rahikainen ovat kokoontuneet nuotion ympärille. ”Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto voitti, mutta hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni ja sisukas Suomi”, Vanhala toteaa, kuten Linnan alkuperäisteoksessakin. Jalovaara suuntaa katseensa vakavoituneena alaviistoon. Hevosrattaat kuljettavat kaatuneita. Loppumusiikkina soi Finlandia.

Huomioita

Näyttelijät

Muissa rooleissa

Huomioita

Tuotanto Esituotanto Tammikuussa 1955 Särkkä osti Väinö Linnalta oikeuden tehdä romaanista elokuva. Kuvaukset alkoivat 14. maaliskuuta 1955 ja päättyivät 5. joulukuuta. Elokuva oli siihen aikaan kallein suomalainen elokuva.

Elokuvaohjaaja Armand Lohikosken mukaan Tuntemattoman sotilaan filmaamista ehdottivat T. J. Särkälle alun perin Lohikoski ja jo useisiin Särkän elokuviin musiikin säveltänyt Toivo Kärki samalla kärkkyen omia mahdollisuuksiaan elokuvan teossa. Särkkä oli kiivastunut Lohikosken ja Kärjen täysin yllättäen esittämästä ajatuksesta pitäen sitä suoranaisena loukkauksena häntä, ”sinivalkoista miestä” kohtaan, sillä romaani oli hänen mielestään ”siivoton ja suomalaista sotilasta ja lottaa häpäisevä”. Lohikosken mukaan kunnian Särkän pään kääntämisestä sai tämän ohjaajaksi valitsema Edvin Laine, ja elokuvan musiikin tekijäksi Särkkä pestasi Ahti Sonnisen: Armand Lohikoski: Mies Puupää-filmien takaa, s. 245. Hämeenlinna: Karisto, 1993 Armand Lohikoski: "Kalpea kiiltokuva mahtimies Särkästä". Yleisönosastokirjoitus Helsingin Sanomissa 3.1.1986.

Näyttelijä Matti Ranin kuvaili vuonna 2012 elokuvan tuotantosopimuksen syntyä. Heti romaanin ilmestyttyä Särkkä komensi Edvin Laineen Väinö Linnan luokse Tampereelle ja antoi ohjeeksi tarjota tälle 500 000 markkaa Tuntemattoman sotilaan filmausoikeuksista. Linna vaati kuitenkin miljoona markkaa eikä suostunut tinkimään vaatimuksestaan, vaikka Särkkä tuli vastaan 700 000 markan tarjouksella. Lopulta Laine teki Linnan kanssa omavaltaisesti miljoonan markan arvoisen sopimuksen. Raninin mukaan Laine otti valtavan riskin, koska Särkkä oli erittäin saita, mutta loppujen lopuksi Särkkä oli iloinen siitä, että hän sai sopimuksen kilpailevan Suomi-Filmin sijasta; myös Suomi-Filmin toimitusjohtaja Risto Orko oli kiinnostunut Tuntemattomasta sotilaasta. Välittömästi sopimuksen allekirjoituksen jälkeen lehdistössä alkoi spekulointi tulevan elokuvan näyttelijöistä, ja Ranin muisteli, että koekuvauksissa kävivät valittujen näyttelijöiden lisäksi ainakin Spede Pasanen, Lasse Pöysti ja Heimo Lepistö. Suomen Kansallisteatteriin kuuluneiden näyttelijöiden – kaikkiaan kahdeksantoista – puolesta Ranin ja Heikki Savolainen vaativat lisäksi Särkältä kymmenen prosentin palkankorotuksen. Raninin mukaan Särkkä suostui korotukseen kovasti nieleskellen ja sanoi, että ”tehkääkin sitten hyvä elokuva, koska kaikki minun rahani ovat siinä kiinni”.

Kuvaukset

Tuntemattomassa sotilaassa kapteeni Jorma Kariluotoa näytellyt Matti Ranin muisteli vuonna 2012 elokuvan kuvauksia. Hänen mukaansa elokuvan teko Edvin Laineen johdolla oli ”totaalista raatamista”. Laine istui itse nojatuolissa, komenteli ja piti joukot liikkeessä. Raninin mukaan Laine vaati näyttelijöiltä paljon, mutta antoi aina kiitosta hyvistä suorituksista. Elokuvan kohtauksia kuvattiin useissa paikoissa eri puolilla Suomea kaikkiaan yhdeksän kuukauden aikana, joten niiden välillä oli joskus pitkiäkin taukoja eikä Ranin edes tavannut kaikkia muita mukana olleita näyttelijöitä. Puolustusvoimat oli kieltäytynyt antamasta kalustoaan tuottaja Toivo Särkän ja Laineen käyttöön, koska puolustusvoimien korkein johto oli suuttunut Särkän tuottamasta, Ossi Elstelän ohjaamasta ja Reino Helismaan käsikirjoittamasta sotilasfarssista Majuri maantieltä, jonka se katsoi loukanneen upseereja. Kun silloinen pääministeri Urho Kekkonen kutsuttiin katsomaan muutaman kymmenen minuutin valmista otosta filmistä, asia saatiin kuntoon ja sisäministeri Väinö Leskinen järjesti Suomen rajavartiolaitokselta kalustoa kuvauksiin. Raninin mukaan Laineen ja näyttelijöiden tärkeänä kannustimena oli se, että he tunsivat tekevänsä isänmaallista työtä. Väinö Linna itse kävi hyvin harvoin seuraamassa kuvauksia, mutta nimenomaan Linna valitsi Veikko Sinisalon alikersantti Yrjö Lahtisen rooliin.

Tuntemattoman sotilaan sotilasasiantuntijana toimi majuri Veikko Toivio.

Kuvauspaikat

Tuntemattoman sotilaan ulkokuvat otettiin pitkälti Uudellamaalla ja Kaakkois-Suomessa. Kuvauspaikkoja olivat Sipoon Box ja Hangelby, Nurmijärven Palojoki, Hattulan Parola sekä Tuusula ja Hanko. Kaakkoissuomalaisia kuvauspaikkoja olivat Luumäen Taavetti, Ruokolahden Virmutjoki sekä Miehikkälä. Lisäksi kuvattiin Rovaniemellä. Sisäkuvat otettiin studiossa.

Kuvausaikataulu oli tiukka. Talvikohtaukset kuvattiin talvella 1955, joka oli runsasluminen ja seuraava kesä puolestaan varsin lämmin. Aikataulu piti varsinkin Sipoossa, missä Edvin Laineella ja hänen puolisollaan Mirjam Noverolla oli kesähuvila. Linna seurasi kuvausten etenemistä tiiviisti ja kävi usein kuvauspaikoilla.Lindstedt, s. 120

Tuotantotiedot

elokuvan kesto: 181 minuuttia kuvasuhde: 1,37:1 ääni: mono (Aga-Baltic) filmin pituus: 4 950 metriä esitysformaatti: 35 millimetrin filmi