pienois|Dneprin vesivoimalaitos, yksi neuvostotalouden symboleista, valmistui vuonna 1932. Neuvostoliiton talous oli suunnitelmatalous, jossa toteutettiin marxilais-leninististä sosialismia. Neuvostoliiton perustuslaissa talousjärjestelmän ja koko yhteiskunnan tavoitteeksi sanottiin kommunismin, eli luokattoman, sosiaalisesti tasa-arvoisen ja tuotantovälineiden yhteisomistukselle perustuvan yhteiskunnan, luomisen. Kommunismia ei katsottu saavutetun Neuvostoliitossa, vaan ideologisesti sitä pidettiin eräänlaisena siirtymävaiheena uuteen yhteiskuntaan. Perustuslain mukaan kommunismin periaatteena oli ”kultakin kykyjensä mukaan, kullekin tarpeittensa mukaan”, mutta niin kauan kuin kommunismi oli saavuttamatta, periaatteena – ideologian mukaan – oli ”kultakin kykyjensä mukaan, kullekin panoksensa mukaan”, jolla viitattiin pyrkimykseen työpanosta vastaavaan palkkaukseen. Neuvostoliiton talousjärjestelmää on kuvailtu myös valtiokapitalismiksi, valtiomonopolistiseksi feodalismiksiPapava, Vladimer. 1995. https://www.emerald.com/insight/content/doi/10.1108/03068299510091188/full/html?skipTracking=trueVoslensky, Michael. Nomenklatura: The Soviet Ruling Class, New York: Doubleday, 1984. ja aasialaiseksi tuotantomuodoksi.Wittfogel, Karl. Oriental Despotism: A Comparative Study of Total Power. Yale University Press. 1957.https://onlinelibrary.wiley.com/doi/pdf/10.1111/j.1467-8330.1985.tb00642.x
Neuvostoliitossa toteutettiin maatalouden kollektivisointi ja Josif Stalinin johdolla valtakunnan nopea teollistaminen, johon liittyi voimakas kaupungistuminen. Elinkeinot muuttuivat maatalousvaltaisesta teollisuusvaltaisiksi: Neuvostoliitosta tuli teollisuusyhteiskunta. Teollistumisen ansiosta Neuvostoliitto voitti Adolf Hitlerin johtaman kansallissosialistisen Saksan toisessa maailmansodassa. Toisen maailmansodan jälkeen huomattavassa asemassa oli Neuvostoliiton Euroopan-puoleisen osan jälleenrakentaminen. Teollisuustuotannon määrässä Neuvostoliitto kasvoi Euroopan suurimmaksi ja maailmassa toiseksi suurimmaksi Yhdysvaltojen jälkeen, mutta keskimääräinen elintaso jäi silti jälkeen länsimaisesta. Hruštšovin aikana Neuvostoliiton talous kasvoi monena vuonna kaksi kertaa nopeammin kuin Yhdysvaltain talous, vuoden 1958 laman aikana kolme kertaa nopeammin. Teollisuudessa keskityttiin raskaaseen teollisuuteen, ja teollisuustuotanto vastasi huonosti kuluttajien tarpeisiin ja haluihin. Merkittävä osa Neuvostoliiton bruttokansantuotteesta kului asetuotantoon ja asevoimien ylläpitoon: vuodesta 1985 puolustusbudjetti oli 15–17 prosenttia bruttokansantuotteesta.http://fas.org/nuke/guide/russia/agency/mo-budget.htm Puolustukseen käytetyt resurssit eivät tuottaneet kansalaisille välitöntä hyvinvointia.
Neuvostoliiton talous oli alistettu keskusjohtoiselle hallinnolle. Neuvostoliiton taloussuunnittelusta vastasi valtion virasto Gosplan. Kiinteistöjen yksityisomistus ja yksityisten yritysten perustaminen ja sellaisten olemassaolo olivat Neuvostoliitossa kiellettyjä. Kiinteistöt ja taloudelliset organisaatiot olivat julkisessa omistuksessa. Investointipäätöksistä vastasivat virkamiehet ja poliitikot. Virkamiehet suunnittelivat kokonaisia kaupunkeja ja kaupunginosia, joihin rakennettiin betonielementtikerrostaloja. Neuvostoliitossa ilmeni usein pulaa erilaisista kulutushyödykkeistä, joita kuluttajat pyrkivät varastoimaan kun niitä oli saatavilla. Myymälöiden ulkopuolella oli tavanomaisesti pitkät jonot.
Suunnitelmatalous Neuvostoliitossa tuotantovälineiden, maan ja luonnonvarojen yksityisomistus oli lakkautettu. Hyväksyttyjä omistusmuotoja olivat valtionomistus eli niin sanottu yleiskansallinen omistus sekä osuuskunnallinen omistus. Näiden muotojen välissä oli lisäksi tasavaltalainen omistustaso, joka katsottiin valtionomistukseksi, vaikka hallinta oli neuvostotasavallan tasoista.
Lisäksi ihmisillä oli oikeus henkilökohtaiseksi omaisuudeksi kutsuttuun yksityisomaisuuteen: he omistivat ostamansa, lahjana saamansa tai perimänsä kulutustavarat. Maalaisilla oli yksityisomistuksessa myös eläimiä ja pieniä vihannestarhoja. 1970-lukuun mennessä yleiskansalliseen omistukseen kuului lähes kaikki teollisuus ja rahoitustoiminta ja osuutta pyrittiin edelleen kasvattamaan, sillä yleiskansallista omistusta pidettiin neuvostoideologiassa kehittyneimpänä yhteisomistuksen muotona. Osuuskuntia oli lähinnä maataloudessa kolhoosin nimellä tunnettuina yhteistiloina sekä eräillä käsityöaloilla. Soviet Union – Economic structure. Nations Encyclopedia USA:n kongressin kirjaston tutkimusaineiston pohjalta. Viitattu 31.8.2006
Pääosa Neuvostoliiton tuotannosta syntyi kollektiivisessa tuotannossa, mutta myös pienimuotoista yksityistä tuotantoa tapahtui. Neuvostovaltion ensimmäisen 10 vuoden aikana yksityiset talonpojat ja käsityöläiset muodostivat väestön pääosan. Neuvostoliiton tuotantoa ohjattiin kuitenkin systemaattisesti kollektiiviseen suuntaan, etenkin Stalinin kaudella myös väkivaltaisin pakkotoimin. Silti Neuvostoliitossa sallittiin pienimuotoinen yksityinen tuotanto koko sen olemassaolon ajan, mukaan lukien kellosepät, suutarit, maalarit ja muut vastaavat ammatinharjoittajat. Myös lääkärit pitivät yksityisvastaanottoja. Yksityishenkilöt eivät kuitenkaan saaneet palkata alaisuuteensa työntekijöitä, sillä sitä pidettiin Marxin oppien mukaan vieraan työn riistona.
Talouselämää johdettiin keskitetyn suunnitelman mukaan, joka jätti yksittäisille tuotantoyksiköille vain hieman itsenäistä päätäntävaltaa. Suunnittelua tehtiin kolmella tasolla: pitkän aikavälin suunnitelmalla, viisivuotissuunnitelmalla ja vuosisuunnitelmalla. Neuvostoliiton tasavaltojen suunnitteluelin, Gosplan, määritteli kansantalouden määrälliset ja laadulliset tavoitteet eli normit. Nämä tavoitteet jaettiin sekä alueellisesti että toimialoittain ja aina kullekin tehtaalle tai muulle tuotantoyksikölle saakka. Tuotantolaitosten tekemä voitto jaettiin useille tahoille. Pääosan valtio käytti omaan budjettiinsa, mutta osa voitosta jäi tuotantolaitokselle itselleen. Tuotantolaitos käytti oman osuutensa korjauksiin, tuotannon kehittämiseen, kannustusrahastoihin ja alueellisen talouden kehittämisen rahastoihin. (Pykälä, 1973) Äärimmäistä maolaisuutta edustaneen Albanian mukaan Neuvostoliiton yritysten toiminta muistutti käytännössä erittäin paljon kapitalistisia yhtiöitä. Pano, A. ja Kapetani, K. (1980) The Capitalist Character of the Relations of Production in the Soviet Union, Journal of the India-Albanian Friendship Association 14/1980 Järjestelmää kritisoitiin myös lännen sosialistien parissa valtiokapitalismiksi.
Työvoima Tuloerot kasvoivat erityisesti ensimmäisten viisivuotiskausien aikana, kun asiantuntemuksesta maksettiin runsaasti osaaville. Miljoonat pakkotyössä olevat rangaistusvangit eivät saaneet palkkaa. Suuri osa palkkaa olivat kuitenkin tuetut elintarvikkeiden hinnat ja asumisoikeudet. Näin ollen rahamääräinen tuloero ei muodostanut koko tuloeroa, missä tasoitusta tuli tuettujen elinkustannusten muodossa. Tulonjaon ja työolojen epätasaisuus johti siihen, että ihmisten liikkuvuutta tuli rajoittaa ja toisaalta ihmisiä tuli siirtää teollistettaville alueille. Hruštšovin aikana maaseudulta loppui passipakko, mikä oli estänyt maaseudulle jääneistä pyrkimästä kaupunkeihin. Tosin neuvostoaikana loppuun asti pyrittiin suurten kaupunkien kasvua rajoittamaan muuttorajoituksin, mistä oli käytännön seurauksena se, että luvaton saattoi laillistaa asumisensa suurissa kaupungeissa avioliitolla siellä pysyvästi asuvan kanssa. Brežnevin aikana ryhdyttiin työläisten ja asiantuntijoiden välisiä tuloeroja vähentämään, mitä Pekka Sutela on luonnehtinut brezhneviläiseksi yhteiskuntasopimukseksi. Myöskään teollistamisessa ei käytetty enää pakkosiirtoja, vaan pohjoisilla vaikeasti asuttavilla alueilla sinne vapaaehtoisesti menneille järjestyi moninkertainen palkka ja tavanomaista parempi elintarvikehuolto.
Raha pienois|oikea|Ruplan seteli vuodelta 1961. Neuvostoliiton rahayksikkö oli Venäjän keisarikunnassakin käytössä ollut rupla ja sen alayksikkö kopeekka. Yksi rupla vastasi arvoltaan sataa kopeekkaa.
Neuvosto-Venäjä sisällissodan ja intervention voitettuaan pyrki uuteen talouspolitiikkaan, NEP:iin (Новая Экономическая Политика, Novaja ekonomitšeskaja politika), mikä edellytti yksityisen investoimisen vuoksi vakaita rahaoloja. Neuvostoliitto vakautti rahaolot vuonna 1924 sitomalla ruplan kultakantaan ja vaihtamalla 50 000 neuvostovenäläistä ruplaa, sovznakia (совзнак), yhteen uuteen ruplaan. Toinen inflaatiokausi sattui toisen maailmansodan aikaan. Vuonna 1947 toteutettiin rahaolojen vakautus leikkaamalla talletuksia.
Teollisuus pienois|pysty|vasen|Magnitogorskin terästehdas 1930-luvulla. Verrattain vähäisestä ulkomaankaupasta huolimatta raskaalla teollisuudella oli suuri rooli Neuvostoliiton talouselämässä. Loppuvaiheessaan maa vastasi noin 20 % maailman teollisuustuotannosta.Soviet Union – Industrial Resources. Nations Encyclopedia USA:n kongressin kirjaston tutkimusaineiston pohjalta. Viitattu 31.8.2006 Suuria neuvostoliittolaisia lentokonevalmistajia olivat muun muassa Tupolev, Iljušin ja Antonov, suuriin autonvalmistajiin lukeutuivat taas VAZ (Lada), GAZ (Volga) ja AZLK (Moskvitš). Teollisuus organisoitiin suuriksi kombinaateiksi, joiden tehtävänä oli suorittaa tietyn raaka-aineen jalostus lopputuotteiksi saakka. Yleensä kombinaatit muodostuivat oman alueensa tärkeimmiksi työnantajiksi, jotka leimasivat koko aluetta.
Ongelmat
Tuotannon kehittäminen Neuvostoliitolla oli suuret luonnonvarat, mutta ne olivat enimmäkseen vaikeasti saavutettavissa Siperian pohjoisosissa ja Kuolan niemimaalla. Suuri osa teollisuudesta palveli sotilastuotantoa eikä juuri osallistunut siviilituotantoon. Tämä haittasi sotilastekniikassa tehtyjen edistysaskelien siirtämistä muuhun tuotantoelämään. Lisäksi Neuvostoliiton tiedeakatemian ympärille keskittynyt, sinänsä erittäin korkealaatuinen tieteellinen tutkimus ei ollut juuri kosketuksissa tekniikkaan, mikä hidasti tekniikan kehittymistä.
Taloussuunnittelijoilla oli tapana nostaa suoritusvaatimuksia aikaisempien suoritusten perusteella, minkä vuoksi läpimurto tuottavuudessa olisi nostanut seuraavan vuoden suoritusnormin entistä korkeammaksi. Lisäksi on esitetty, että ideologiset näkökannat haittasivat tuottavuuden nostotoimenpiteitä. Työvoiman erottaminen ei ollut todellinen mahdollisuus, vaikka automaatio olisi vähentänyt työn tarvetta. Toisaalta vaikutusvaltaisella sotilasteollisella sektorilla pyrittiin tuottamaan käteviä, yksinkertaisia laitteita, mikä saattoi tuottaa henkistä vastarintaa kehittyneelle automaatiolle ja tietotekniikalle.Soviet Union – Structural Reform of Industry. Nations Encyclopedia USA:n kongressin kirjaston tutkimusaineiston pohjalta. Viitattu 31.8.2006
Tuotannon ohjaus Neuvostoliitto painiskeli kaikenkattavan suunnitelmatalouden mukanaan tuomien tuotannollisten ongelmien kanssa. Markkinataloudessa hintojen muodostus kysynnän ja tarjonnan pohjalta mahdollistaa tuotantopäätösten hajautetun tekemisen tehokkaasti: markkinoilla vähissä olevien tuotteiden tuotanto kasvaa ja ylitarjottujen laskee pelkästään hintasignaalien avulla ilman että kenenkään tarvitsee tuntea tuotantojärjestelmän kokonaistilannetta. Neuvostoliiton kaltaisessa suunnitelmataloudessa tuotteiden valmistajat eivät tee päätöksiä sen puoleen hinnoista kuin tuotantomääristäkään. Sen sijaan niistä päätti Neuvostoliiton mammuttimaisten mittasuhteiden taloussuunnittelubyrokratia. Byrokratian huipulla oli korkein talousneuvosto. Sen alaisuudessa toimi osin päällekkäisellä toimivallalla varustetut liittovaltion, osatasavaltojen ja paikallisen tason lukuisat eri neuvostot, komiteat ja virastot.Sancton, Thomas: Can Mikhail Gorbachev Bring It Off? Time, 27.7.1987.