Kriketti on vanha englantilainen, varsinkin anglosaksisissa maissa suosittu mailapallopeli, jota pelataan 11-henkisin joukkuein suurella kentällä tavoitteena tehdä mahdollisimman monta juoksua hieman baseballin tai pesäpallon tavoin.
Krikettiä pelataan mailalla ja pallolla 11-henkisin joukkuein. Kenttä on ovaalin muotoinen ja sen keskellä on 20,12 metriä (22 jaardia) pitkä ja 3,04 metriä (10 jalkaa) leveä suorakulmainen keskialue (pitch), jonka molemmissa päissä on kolmesta pystyyn asetetusta kepistä (stump) ja niiden päällä olevasta kahdesta poikittaisesta pienemmästä kepistä tai palikasta (bails) koostuva hila eli portti (wicket). Joukkueet syöttävät ja lyövät vuoron perään. Vuoroparia kutsutaan nimellä innings sekä yksikössä että monikossa. Riippuen sovitusta ottelun kestosta kummallakin joukkueella on yksi tai kaksi inningsiä. Syöttäjä (bowler) syöttää pallon käsi suorana tarkoituksenaan osua hilaan niin että keppien päällä olevat palikat putoavat, mikä on yksi tapa "polttaa" eli saada ulos (out) lyöjä (batsman), joka yrittää lyödä palloa ja estää sen osuminen hilaan. Syöttäjä syöttää peräkkäin kuuden syötön sarjan, jota kutsutaan nimellä over eli syöttövuoro, minkä jälkeen vaihdetaan toiseen hilaan ja saman joukkueen toinen pelaaja syöttää.
Kentällä on samaan aikaan kaksi lyöjää. Lyöjän tarkoituksena on palloa lyömällä estää syöttäjää osumasta pallolla hiloihin. Lyönti voi olla luonteeltaan puolustava tai hyökkäävä. Puolustavan lyönnin tarkoituksena on suojata vain hilaa siten, ettei hila/portti mene rikki (eli palikat putoavat keppien päältä), jolloin lyöjä palaisi. Mikäli lyönti on hyökkäävä ja se onnistuu, hän ja toinen lyöjä (nonstriker) juoksevat vastakkaisille hiloille, mistä seuraa yksi juoksu (run). Lyöjät voivat jatkaa juoksemista niin pitkään kuin pystyvät. Mikäli lyöjä onnistuu lyömään pallon ilmassa kentän rajojen ulkopuolelle, saa joukkue kuusi juoksua. Kentän pintaan osuneesta mutta rajojen yli menevästä lyönnistä saa neljä juoksua. Enemmän juoksuja tehnyt joukkue voittaa ottelun. Mikäli joukkueet eivät ehdi pelata vuoroparejaan määräaikaan mennessä, tuomitaan ottelu tasapeliksi. Yli sadan menevät pistemäärät ovat kriketissä yleisiä.
Koska kriketti on erityisen suosittua entisen Brittiläisen imperiumin alueilla – mukaan lukien väkiluvultaan suuret maat Intia ja Pakistan – kriketin on arvioitu olevan koko maailman toiseksi suosituin urheilulaji heti jalkapallon jälkeen. Arvioiden mukaan yli 3 miljardia ihmistä joko seuraa tai harrastaa krikettiä.
Historia Alkuperä Kriketin uskotaan syntyneen mahdollisesti jo 1200-luvun alussa maaseudulla pelatuista peleistä, joissa hilana toimi lammaskarsinan portti, joka koostui kahdesta pystytolpasta ja poikittaisesta rimasta joka lepäsi niiden päällä vaoissa, mutta irtosi jos porttia lyötiin. Vuodelta 1706 peräisin olevian tietojen mukaan porttien väli eli "keskialue" oli nykyisen kokoinen eli n. 20 metriä. Pallona käytettiin alkuaikoina luultavasti kiveä. Nykyisenlainen pallo otettiin käyttöön jo 1600-luvulla: painoltaan 140–170 grammaa (5–6 unssia). Paino määriteltiin virallisesti vuonna 1774. Maila muistutti alkujaan muodoltaan nykyaikaista maahockeyn mailaa, mutta oli kooltaan isompi ja painavampi. Suora maila kehitettiin pienessä Hambledonin kylässä eteläisessä Englannissa, ja sittemmin mailan koko on pienentynyt ajan myötä mukautumaan paremmin käytettyihin ja kehittyneisiin syöttötekniikoihin.
Alkuajat Ensimmäiset maininnat 11-miehisin joukkuein pelatusta ottelusta ovat vuodelta 1697 Sussexista. Ensimmäinen kreivikuntien välinen ottelu käytiin Dartfordissa vuonna 1709, kun Kent kohtasi Surreyn. Luultavasti näihin aikoihin kirjoitettiin ensimmäiset säännöt. Vanhimmat säilyneet säännöt ovat vuodelta 1744. 1700-luvun alkuun asti krikettiä pelattiin vain Englannin eteläosissa, mutta sittemmin lajin suosio laajeni muualle maahan. Lontoossa pelattiin vuonna 1744 historiankirjoihin jäänyt ottelu Kentin ja muun Englannin välillä. Otteluihin kuului olennaisena osana vedonlyönti ja suuret yleisömäärät.
Edellä mainitun Hambledonin joukkue, joka pelasi ottelunsa Hampshiressa, oli Englannin johtava krikettijoukkue 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, ennen kuin valta-asema vaihtui lontoolaiselle Marylebone Cricket Clubille (MCC). MCC julkaisi uudistetut krikettisäännöt vuonna 1788. Vuonna 1814 MCC, tai "Lord's", kuten seura perustajansa Thomas Lordin mukaan tunnettiin, muutti St. John's Woodin kentälle, mistä sittemmin muodostui maailma kriketin päämaja. Vuonna 1836 pohjoiset ja eteläiset kreivikunnat pelasivat ensi kertaa vastakkain. Vuonna 1846 nottinghamilaisen William Clarken perustama All-England XI alkoi kierrellä maata, ja vuonna 1852 joukko huipputason ammattilaispelaajia irtautui joukkueesta ja muodosti kilpailevan United All-England XI:n. Pitkän aikaa kaikki parhaat pelaajat pelasivat jommassakummassa näistä joukkueista, ja niiden pelaajista koottiin ensimmäinen ulkomaiden kiertueen vuonna 1859 tehnyt Englannin joukkue.
Vuonna 1969 MCC:n tilalle perustettiin lajin englantilaiseksi kattojärjestöksi The Cricket Council. MCC:llä kuitenkin säilyi yhä vastuu lajin sääntöjen päättämisestä. Cricket Council koostuu seuraavista osista: TCCB (Test and County Cricket Board), NCA (National Cricket Association) sekä MCC. TCCB vastaa test-otteluista ja Englannin maajoukkueesta. Vuonna 1997 uudelleenjärjestelyä tehtiin jälleen, kun kaikki toimielimet siirtyivät yhteisen Englannin ja Walesin liiton ECB:n (England and Wales Cricket Board) alaisuuteen.
Lajin kehitys Syöttämisen ja välineiden kehitys thumb|left|Donald Bradman pelaamassa 1900-luvun alkupuoliskolla. Syöttäminen tehtiin 1800-luvun alkuvuosiin saakka alakautta. Yleisin tapa oli korkea roikkupallo. Ajan myötä syöttäjät ryhtyivät syöttämään entistä ylempää, minkä johdosta vuonna 1835 sääntöjä muutettiin ja määriteltiin niin, ettei kämmen saa nousta olkapään tason yläpuolelle. Ajan myötä syötöt kovenivat ja syöttötavat liikkuivat säännön rajamailla. Vuonna 1862 Englannin ja Surreyn välisessä ottelussa Lontoon Kennington Ovalilla Surreyn joukkue marssi ulos kentällä protestiksi, koska tuomari ei ollut heidän mielestään puuttunut vastustajan sääntöjenvastaisiin syöttöihin. Kiista koski tulkintaa, saako käsivarsi nousta olkapäätason yläpuolelle. Tapauksen seurauksena päätettiin vuonna 1864 sallia syöttäminen yläkautta, jolloin syötöt muuttuivat entistä kovemmiksi ja lyöjälle hankalammiksi.
Ajan myötä lyöjät kehittivät suojakseen suojakäsineitä sekä muita varusteita ja käyttöön tulivat rottinkiset mailanvarret. Kentät olivat kuitenkin epätasaisia ja ainoastaan parhaat lyöjät pystyivät lyömään maan kautta pomppaavia kovia ja vaikeasti ennakoitavissa olevia syöttöjä. Ajan myötä kentät kehittyivät, kuten myös lyöjien taito ja tekniikka. 1900-luvulle tultaessa tehtyjen juoksujen määrä nousi niin suureksi, että sääntöjä päätettiin muuttaa ja lyöjää kiellettiin suojaamasta hilaa vartalollaan.
Pelin nopeuttaminen 1900-luvulla yritettiin monin tavoin helpottaa peliä syöttäjän kannalta ja nopeuttaa peliä. 1950-luvulle tultaessa kriketti oli kuitenkin kehittynyt luonteeltaan hidastempoiseksi ja puolustavaksi peliksi, ja yleisömäärät olivat laskussa. Tähän ratkaisuksi kehitettiin yhden päivän mittainen pelimuoto (one-day t. limited overs), jossa nimensä mukaisesti syöttövuorojen määrä on rajattu, tavallisimmin viiteenkymmeneen kumpaakin joukkuetta kohti. Myös ulkopelaajille asetettiin rajoituksia. Ensimmäisen kerran pelimuoto oli maaottelussa käytössä kun perinteinen test-muotoinen ottelu viivästyi useita päiviä vesisateen vuoksi ja ainoastaan yksi pelipäivä oli jäljellä. Ottelumuoto saavutti suuren yleisösuosion ja kehitti lajia viihdyttävämpään suuntaan. Vuonna 2003 otettiin käyttöön erityinen Twenty20-muoto yhden päivän pelistä, jossa syöttövuorojen määrä on rajattu kahteenkymmeneen. Twenty20 nousi pian suosiossa perinteisen pitkän test-ottelun ohi maailmanlaajuisesti.
Lajin leviäminen kansainvälisesti
+ Test-maatMaa Vuosi Englanti 1877 Australia 1877 Etelä-Afrikka 1879 Länsi-Intia 1928 Uusi-Seelanti 1930 Intia 1932 Pakistan 1952 Sri Lanka 1982 Zimbabwe 1992 Bangladesh 2000
Englantilaiset pelasivat krikettiä missä tahansa löytyi kenttä ja saatiin jalkeille kaksi joukkueellista pelaajia. Vuonna 1909 Englanti, Australia ja Etelä-Afrikka perustivat Imperial Cricket Conferencen, johon vuonna 1926 liittyivät Intia, Uusi-Seelanti ja Länsi-Intia, ja Pakistan vuonna 1952. Vuonna 1965 liiton nimi muutettiin muotoon International Cricket Conference. Seuraavana liiton täysjäsenyyden saivat Sri Lanka vuonna 1981, Zimbabwe vuonna 1992 ja Bangladesh vuonna 2000. Nämä maat ovat ns. test-maita. Liitännäisjäseniksi liittyivät vuonna 1965 Yhdysvallat ja Fidži, myöhemmin Bermuda, Alankomaat, Tanska, Itä-Afrikka, Malesia, Kanada, Gibraltar, Hongkong, Papua-Uusi-Guinea, Argentiina, Israel, Singapore, Länsi-Afrikka ja Kenia. 1984 toissijaisiksi liitännäisjäseniksi liittyivät Italia, Sveitsi, Bahamasaaret, Ranska ja Nepal. Vuonna 1989 ICC:n nimi muutettiin muotoon International Cricket Council. Liitto asetti tavoitteekseen kriketin levittämisen maailmanlaajuiseksi urheilulajiksi, ja lajin pariin onkin tullut uusia maita eri puolilta maailmaa, mm. Japani, Kenia, Kreikka, Saksa, Nepal, Namibia ja Uganda. Vuosisadan loppuun mennessä krikettiä pelattiin yli sadassa maassa.
Test-ottelut Test-otteluilla tarkoitetaan pisintä kriketin pelimuotoa, jota pelaavat ainoastaan parhaat maajoukkueet parhaista pelaajista koostuvilla joukkueillaCricket Explained: Test Match Cricket . Ensimmäinen test-ottelu pelattiin Englannin ja Australian välillä Melbournessa vuonna 1877. Ottelun voitti kotijoukkue Australia. Australia voitti myös joukkueitten toisen kohtaamisen Lontoossa vuonna 1882, minkä johdosta Sporting Times kirjoitti, että englantilainen kriketti on polttohaudattu ja tuhkat viety Australiaan. Tästä sai nimensä Englannin ja Australian välinen lähes jokavuotinen kohtaaminen "The Ashes" (suom. tuhkat), joka on yhä tänäkin päivänä eräs kansainvälisen kriketin suurimmista tapahtumistaLord's: The Ashes .
thumb|left|The Ashes -ottelu vuodelta 1933. Kuvassa näkyy Englannin bodyline-syöttötaktiikka, jossa ulkopelaajat ovat kerääntyneet valmiiksi ottamaan pallon kiinni. Etelä-Afrikka pelasi ensimmäiset test-ottelunsa Englannissa vuonna 1907 ja kohtasi myös Australian, joka hallitsi otteluita maailmansotien välillä tähtipelaajanaan sittemmin aateloitu Donald Bradman. Sotien välillä test-maiden joukkoon liittyivät Länsi-Intia, Uusi-Seelanti ja Etelä-Afrikka. Englannin ja Australian väliset suhteet kokivat kolauksen 1932–1933 Australiassa käytyjen kohtaamisten myötä. Englannin kapteeni D. R. Jardine oli kehittänyt syöttötaktiikan, jossa pallo syötetään kovaa lähelle tai kohti lyöjää, ja lyöjän takana oleva ulkopelaaja ottaa pallon kiinni. Taktiikan tarkoituksena oli puolustautua Bradmanin tehokkuutta vastaan, mutta syötöt vammauttivat useita Australian pelaajia, mikä aiheutti polemiikkia. Englanti voitti ottelusarjan 3–1, mutta syöttötaktiikka kiellettiin pian otteluiden jälkeen.
Toisen maailmansodan jälkeen Englanti pelasi joka kesä kotonaan test-otteluita, yleensä Australiaa vastaan. Vuonna 1952 Pakistan liittyi test-maiden joukkoon. Test-otteluita pelattiin tulevina vuosina hyvin ahkerasti. Ensimmäisten 500 test-ottelun pelaamiseen meni kaikkiaan 84 vuotta, mutta toinen 500 pelattiin 23 vuoden aikana. Vuonna 1982 Sri Lanka liittyi test-maiden joukkoon, aikana jolloin johtava maajoukkue oli Länsi-Intia (Karibianmeren englanninkielisten saarten yhteisjoukkuehttp://www.windiescricket.com/). Vuonna 1992 test-maiden joukkoon liittyi Zimbabwe ja kymmenentenä ja toistaiseksi viimeisimpänä Bangladesh vuonna 2000.