Universaalikiista oli universaalien eli yleiskäsitteiden ongelmaa koskenut kiista erityisesti 1000- ja 1100-lukujen varhaisskolastiikassa. Kiista perustui erilaisiin antiikin filosofiasta tehtyihin tulkintoihin. Kiistan taustalla olivat Aristoteleen loogiset teokset, ns. Organon, ja erityisesti Porfyrioksen niihin tekemä kommentaari (Eisagoge) sekä Boethiuksen tähän tekemä kommentaari (In Isagogen Porphyrii commenta). Universaalikiistaan vaikutti aristoteelisen taustan lisäksi myös Platonin ideaoppi, siinä uusplatonilaisessa muodossa kuin se keskiajalla tunnettiin.
Kiista johtui osittain siitä, että keskiajalla Platonin ja Aristoteleen teokset tunnettiin vain osittain. Aristoteleen teoksista tunnettiin vain Boethiuksen latinantamat Organonin osat, Platonin teoksista vielä vähemmän. Tästä seurasi, etteivät varsinkaan varhaiskeskiajan ajattelijat edes tarkkaan tienneet, mitä ratkaisuja Platon ja Aristoteles olivat tarjonneet. Heidän käytettävissään oli vain vihjauksia, ja heidän oli löydettävä universaalien ongelmaan omat ratkaisunsa.Jones 1969, s. 185–186.
Universaalikiistan tausta antiikin filosofiassa ja kommentaareissa
Aristoteleen loogisiin teoksiin kuuluva teos Kategoriat esitteli kymmenen kategoriaa, jotka luettelivat "ne mitkä jostakin oliosta lausutaan" eli predikoidaan. Niiden voidaan nähdä kuvaavan, mitä kysymyksiä jostakin oliosta voidaan kysyä. Keskeisin kategorioista oli substanssin kategoria, joka vastasi kysymykseen ”mikä se on?”. Siihen kuuluivat kaikenlaiset oliot tai ’olemukset’. Substanssin kategorian sisällä Aristoteles erotti toisistaan ensimmäisen ja toisen substanssin. Ensimmäiseen substanssiin kuuluivat yksilöoliot, jotka voivat esimerkiksi kuolla ja hävitä, kuten yksittäiset ihmiset. Toiseen substanssiin kuuluivat lajit (esimerkiksi ihminen) ja suvut (esimerkiksi eläin).Carlson 1994, s. 246.
Universaalikiistassa huomio kiinnittyi pitkälti juuri substanssin kategoriaan ja ennen kaikkea lajien ja sukujen asemaan. Boethiuksen kommentaari käsitteli jo ristiriitaa, joka oli olemassa Platonin ja Aristoteleen ajattelun välillä: ovatko lajien ja sukujen kaltaiset yleiskäsitteet (eli universaalit) olemassa itsenäisinä, Platonin ikuisten ideoiden kaltaisina, vai pelkästään yksittäisissä olioissa (eli partikulaareissa), kuten Aristoteleen toiset substanssit ovat alisteisia ensimmäisille substansseille? Toisin sanoen, sisältyykö todellisuuden yleinen puoli (universaalit) yksittäisiin olioihin, vai ovatko universaalit olemassa niistä riippumattomina?Carlson 1994, s. 246; Nordin 1999, s. 141.
Porfyrios oli teoksessaan luetellut erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja tähän ongelmaan:Jones 1969, s. 186. Suvut ja lajit subsistoivat (eli ovat olemassa itsenäisesti, riippumattomasti) Suvut ja lajit subsistoivat aineellisina / subsistoivat aineettomina Suvut ja lajit subsistoivat erossa aistittavista / subsistoivat aistittavissa Suvut ja lajit sijoittuvat vain ymmärrykseen
Boethiuksen mukaan oli kaksi tapaa muodostaa universaaleja yleiskäsitteitä: joko komposition avulla, jolloin yleiskäsite muodostetaan yhdistämällä kaksi erillistä käsitettä, tai abstrahoinnin avulla, jolloin yleiskäsite muodostetaan abstrahoimalla yleiskäsitteet luonnollisista yksilöolioista. Ensin mainittu tuotti epätoden, mutta viimeksi mainittu toden käsitteen. Boethiuksen mukaan oikein muodostetut universaalit olivat siis käsitteitä, eivät substansseja: tietyn lajin jäsenillä on jotain yhteistä, universaalia, joten ajattelumme abstrahoi sen niistä. Hän päätyi siis Aristoteleen kannalle, vaikka sanoikin, ettei ajatellut tekevänsä varsinaista valintaa Platonin ja Aristoteleen kantojen välillä.Copleston 1985a, s. 137-138.
Avicenna selvensi Porfyrioksen jaottelua jakamalla universaaleja koskevat suhtautumistavat kolmeen: universaaleja voidaan pitää joko eksemplaarisina mallikuvina platonilaisen realismin tyyliin (universalia ante res), aristoteelisesti aktuaalisten olioiden olemuksina (universalia in rebus), tai universaaleina käsitteinä (universalia post res).Copleston 1985a, s. 155
Universaalikiistan merkitys
Universaalikiista oli keskeisellä sijalla varhaiskeskiajan filosofiassa ennen kaikkea kahdesta syystä: toisaalta universaaleilla oli suuri merkitys tietoteorialle yleensä, toisaalta tietyillä universaaleista tehdyillä tulkinnoilla oli myös merkittäviä teologisia seuraamuksia.
Universaalien ongelma oli hyvin keskeinen kaikelle tietoteorialle, koska se kosketti ajattelun suhdetta todellisuuteen yleisesti: kysymyshän voitiin muotoilla myös: ”mikä ulkoisessa todellisuudessa vastaa sukujen ja lajien kaltaisia yleiskäsitteitä?”.Copleston 1985a, s. 139. Tämän lisäksi universaalikiista liittyi läheisesti toiseen keskeiseen keskiajan filosofian tietoteoreettiseen ongelmaan, uskon ja järjen suhteeseen. Suhteen selvittämiseksi oli selvitettävä järjenkäytön rajat ja oikea kohde. Monet katsoivat antiikin aikana esitetyn mallin mukaan, että aistit voivat tuntea yksilöoliot, mutta ajattelu ja tietäminen saattoi kohdistua vain ikuisiin ideoihin tai universaaleihin. Koska Jumalaa ja monia muita teologisia asioita koskeva tieto saattoi olla luonteeltaan vain sellaisten universaalien asioiden tuntemista, joita ei voida tutkia havainnoilla, universaaleista tuli erittäin keskeisiä ajan teologiselle filosofialle – oli pakko selvittää perin pohjin, mitä nämä universaalit ovat.
Tiettyjen universaaleihin liittyvien tulkintojen teologiset seuraamukset tekivät ongelmasta entistä monimutkaisemman. Substanssin ja universaalien käsitteet liittyivät enemmän tai vähemmän muun muassa kolminaisuusopin ja ehtoollisen transsubstantiaatio-opin tulkintoihin. Lisäksi liian tiukka käsiterealismi saattoi johtaa käytännössä panteismiin, jossa kaikki käsitettiin lopulta Jumalan substanssin ilmentymäksi.
Varhaiset teoriat Äärimmäinen käsiterealismi
Varhaisin vastaus universaalien ongelmaan oli käsiterealismi.Copleston 1985a, s. 140. Se oli Porfyrioksen tarjoamista näkemyksistä vaihtoehto, jonka mukaan universaalit subsistoivat aineettomina ja erossa aistien tavoittamista partikulaareista.Jones 1969, s. 187. Universaalien katsottiin olevan ensisijaisia partikulaareihin nähden ja olemassa ideoina ennen olioita (universalia ante res). Käsiterealisteja olivat muun muassa Johannes Scotus Eriugena, Remigius Auxerrelainen, Odo Tournailainen, Anselm Canterburylainen ja Vilhelm Champeauxlainen.
Käsiterealismissa universaaleilla nähtiin siis itsenäinen, aistein tavoitettavista oliosta riippumaton olemassaolo. Tässä realismi yhtyi Platonin näkemykseen. Päinvastoin kuin Platonilla, ideoita ei kuitenkaan pidetty pelkkinä ideamaailman ihannekuvina. Sen sijaan sukujen ja lajien nähtiin vastaavan sellaista mielen ulkopuolella olemassa olevaa materiaalista todellisuutta, substanssia, josta partikulaariset ilmentymät ovat osallisia.
Käsiterealismissa esimerkiksi ihminen käsitettiin substanssiksi, ja kaikki yksittäiset ihmiset tämän ihmissubstanssin eri ilmenemismuodoiksi tai modifikaatioiksi. Ihminen oli siis, Remigius Auxerrelaisen sanoin, ”monien ihmisten substantiaalinen ykseys”. Esimerkiksi Odo Tournailainen katsoi, että uuden ihmislapsen syntyessä Jumala luo jo olemassa olevalle ihmissubstanssille uuden ominaisuuden; ei niin, että loisi kokonaan uuden ihmissubstanssin. Kaikki ihmiset olivat siis olemuksellisesti samoja, ja yksilöllisyys muodostui pelkästään satunnaisista tekijöistä eli aksidensseista.
Keskiajan varhaiset realistit tulkitsivat siis platonilaisen näkemyksen suorastaan liioiteltuna yltiörealismina. Ajattelijat katsoivat, että kaikilla käsitteillä ja ulkopuolisilla olioilla tulee olla täydellinen vastaavuussuhde, muutoin käsitteet ovat mitättömiä: täydellisen vastaavuuden ainoana vaihtoehtona nähtiin kaikkien käsitteiden täydellinen subjektiivisuus. Tällainen jyrkkä näkemys johtui osittain siitä, että keskiajan ajattelijat olivat usein ennen kaikkea loogikkoja, jotka halusivat pitää kiinni todellisuuden loogisesta käsitettävyydestä.
Keskiajan realistien näkemykset eivät kaiken kaikkiaan olleet yhtä hienostuneita metafyysisesti kuin Platonin esittämä realismi, eivätkä keskiajan filosofit havainneet kaikkia niitä ongelmia, joiden vuoksi Aristoteles oli kritisoinut Platonin teoriaa.Jones 1969, s. 188.
Realismista seurasikin useita ongelmia, joita äärimmäisen realismin vastustajien oli helppo nostaa esille. Esimerkiksi jos Sokrates ja Platon olivat samaa ihmissubstanssia ja erosivat vain satunnaisilta ominaisuuksiltaan, silloin he olivat tosiasiassa yksi ja sama ihminen, joka vain sattui olemaan yhdellä hetkellä kahdessa eri paikassa. Toinen seuraus oli panteismi: kaikki olemassa oleva voitiin nähdä loppujen lopuksi Jumalan substanssin modifikaationa,Nordin 1999, s. 142. kun Porfyrioksen puuta seurattiin tarpeeksi ylöspäin. Esimerkiksi Johannes Scotus Eriugena joutui tällaisten syytteiden kohteeksi.Jones 1969, s. 187-188.
Pinnallisesti tulkittuna realismi oli kuitenkin yhteensopiva kristinuskon kanssa. Realismissa ideat voitiin samaistaa Jumalan ajatuksiin, maallisten asioiden ikuisiin arkkityyppeihin. Tällä tavoin ideat voitiin nähdä yhtä ikuisina kuin Jumala, mutta ei kuitenkaan ajallisesti häntä edeltävinä. Realismi sopi yhteen kristinuskon kanssa myös siinä, että myös sen mukaan maalliset yksilöoliot olivat vähemmän reaalisia kuin ikuiset ideat. Realismi selitti kätevästi myös muun muassa perisynnin periytymisen: ihmissubstanssi saastui syntiinlankeemuksessa, ja saastumisen tila välittyi jälkipolville.
Nominalismi ja maltillisempi realismi
Realismin vastustajille jäi Porfyrioksen tarjoamista vaihtoehdoista nominalismiksi kutsuttu vaihtoehto: suvut ja lajit sijoittuvat vain ymmärrykseen, eli universaalit ovat vain mielen tuotteita. Nominalistit siis katsoivat, että pelkästään yksilöoliot ovat olemassa.Copleston 1985a, s. 142.
Äärimmäiset nominalistit pitivät yleiskäsitteitä pelkkinä niminä. Roscellinus, jota on usein pidetty nominalismin perustajana, katsoi yleiskäsitteiden olevan pelkkiä äänteitä (flatus vocis). Eräs syy näin jyrkkään tulkintaan oli se, että Boethiuksen mukaan jokaisella idealla tuli olla subjektinsa, johon idea viittaa eli jota se signifioi. Jos vain partikulaarit ovat olemassa ja universaalit eivät, nominalistit päättelivät, etteivät universaaleja vastaavat sanat tällöin ole missään suhteessa signifikaatioon.Jones 1969, s. 193.
On kuitenkin epävarmaa, kannattiko esimerkiksi Roscellinus todella niin jyrkkää nominalismia kuin mikä hänen nimiinsä on laitettu.Jones 1969, s. 189. Hän halusi ennen kaikkea kieltää ulkoisten universaalien olemassaolon, sanomatta välttämättä mitään mielen universaaleista käsitteistä. Toinen nominalismiin liitetty nimi on Heiricus Auxerrelainen. Ei kuitenkaan ole tietoa, kielsikö hänkään universaalien käsitettä kokonaan – on mahdollista, että hän halusi lähinnä kiinnittää huomiota universaalien käsitteiden synnyn psykologiseen puoleen.Copleston 1985a, s. 142-143. Nominalismi voidaankin nähdä ensisijaisesti äärimmäisen realismin äärimmäisenä vastustuksena, vaikka sen kannattajien näkemyksistä itsessään ei voida aina olla täysin varmoja.
Jyrkästi tulkittu nominalismi ei ratkaisisikaan varsinaista ongelmaa lainkaan realismia paremmin: sen mukaan ”ihminen” on vain sana tai äänne, joka viittaa kaikkiin ihmisiin, mutta se ei selitä, mikä ihminen on: miksi kaikkiin ihmisiin voidaan viitata samalla sanalla tai äänteellä. Jos nominalistit myönsivät, että kaikilla ihmisillä oli jokin yhteinen piirre, ajauduttiin takaisin lähtötilanteeseen.Nordin 1999, s. 142; Jones 1969, s. 189.