Oskari Olavi ”Ola” Virta (vuoteen 1926 Ilmén, 27. helmikuuta 1915 Sysmä – 14. heinäkuuta 1972 Tampere)Kuolinilmoitus, Oskari Olavi Virta, Helsingin Sanomat, 1972, No 190, sivu 2, julkaistu 26.7.1972 (Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot) oli suomalainen laulaja, säveltäjä-sanoittaja ja elokuvanäyttelijä.

Virta oli yksi Suomen eniten levyttäneistä artisteista. Hän levytti vuosina 1938–1966 yhteensä 601 laulua , joista monista on tullut suomalaisen iskelmämusiikin klassikoita. Kansa on nimittänyt Virtaa ”Tangokuninkaaksi”, mutta Virtaa markkinoitiin uransa alussa Suomen Bing Crosbynä. Virta esiintyi myös kotimaisissa elokuvissa.

Virran lauluihin kuului monipuolista iskelmämusiikkia (muun muassa ”Poika varjoiselta kujalta”, ”Hopeinen kuu”, ”Eva” , ”Kultainen nuoruus” ja "Punaiset lehdet") sekä tangoja (esimerkiksi ”Punatukkaiselle tytölleni” ja ”Täysikuu”). Hän oli myös 1950-luvun alussa Kipparikvartetin 2. tenori, joka tarkoittaa käytännössä Crosbyn kaltaista baritonia. Hän sai myös uransa aikana kolme kultalevyä kappaleista ”Ennen kuolemaa”, ”Tulisuudelma” ja ”La Cumparsita”. Nämä kaikki olivat Kullervon (Tapio Lahtinen) suomeksi sanoittamia.

Koko laulu-uransa aikana Olavi Virta levytti myös omia versioitaan suomalaisista ikivihreistä sävelmistä (esimerkiksi ”Metsäkukkia”) sekä kansainvälisesti tunnetuista tangoista (esimerkiksi ”La Cumparsita”, ”Ennen kuolemaa” ja ”Rakkautta ei se ollut” (Liebe war es nie). Joskus Virta levytti omia versioitaan aikansa tunnetuimmista hiteistä, mikä saattoi olla kohtalokasta aloittelevalle laulajalle, sillä useimmiten kuuntelijat ryhtyivät suosimaan Virran versiota.

Vuonna 2004 järjestetyssä Suuret suomalaiset -äänestyksessä Olavi Virta sijoittui jaetulle 79. tilalle hiihtäjä Veikko Hakulisen ja kirjastoneuvos Helle Kannilan kanssa. Virta ei ollut mukana alkuperäisellä asiantuntijaraadin kokoamalla listalla, vaan hän nousi lopulliselle listalle yleisöäänten turvin.Jaana Iso-Markku (toim.): Suuret suomalaiset, s. 259. Helsinki: Otava, 2004. .

Sukutausta Olavi Virran isä oli vuonna 1891 syntynyt sysmäläisen suutarin poika Juho Oskari Ilmén. Hänen äitinsä oli vuonna 1889 syntynyt, Karjalankannaksen Koivistolta Helsinkiin muuttanut Ida Grusander. He solmivat avioliiton lokakuussa 1914, ja Olavi oli ainoa lapsi. Virta kastettiin nimellä Oskari Olavi Ilmén, mutta Juho Ilmén suomensi sukunimen Virraksi vuonna 1926. Sisällissodan jälkeen Juho Ilmén tuomittiin puoleksi vuodeksi vankeuteen, jonka hän suoritti Hennalan vankileirillä.Pitäjämäki muistelee. Pitäjänmäki-Seura. Viitattu 13.9.2012 Juho Ilménille vankileirikokemukset olivat niin traumaattisia, että hän koki hermoromahduksen ja vapaaksi päästyään alkoi käyttää alkoholia itsetuhoisesti.Erola 2005, s. 15. Olavin ollessa 11-vuotias hänen vanhempansa erosivat.Lasse Erola: Olavi Virta ja hänen maailmansa, s. 17. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005. .

Olavin isoisä Oskari Ilmén oli aikoinaan esiintynyt muun muassa kuplettilaulajana. Isä Juho puolestaan soitti viulua ja äiti mandoliinia.

Ura Olavi aloitti pianonsoiton kahdeksanvuotiaana. Vanhempien erottua oli luovuttava pianosta, jolloin Olavi sai isänsä viulun ja soitti jossakin vaiheessa Sörnäisten seurakunnan kamariorkesterissa. Kansakoulun päättötodistuksessa Olavi Virran laulunumero oli 7, todistuksen huonoin. 1930-luvulla Virta pääsi opiskelemaan Dallapé-opistoon ja alkoi keikkailla oppilaista kootun orkesterin kanssa. Tuolloin hän otti myös ensimmäiset laulutuntinsa kanttori Mauno Tammisen ja laulunopettaja Olavi Nybergin johdolla. Virta lauloi 1930-luvun puolivälin jälkeen armeija-aikanaan Karjalan Laulu -nimisessä mieskuorossa ja otti laulutunteja laulunopettaja Nikolai ”Ukko” Schmakoffin johdolla.Hän sai laulunohjausta myös oopperalaulaja Thorild Brödermanilta vuosina 1945–1946.

1930- ja 1940-luku

Ammattimuusikoksi Virta ryhtyi vuonna 1937 armeijasta palattuaan ja saatuaan paikan ”Rainbow”-orkesterista laulajana ja kitaristina. Ensimmäiset levytyksensä ”Syysserenadi” ja ”Kun öinen kuu kulkee” Olavi Virta teki jo vuonna 1938 Tauno Marttisen Suomen soitin -orkesterin säestyksellä. Seuraavana vuonna Virta levyttikin jo useita kymmeniä kappaleita ”Bruno Laakko ja hänen orkesterinsa Lepakot” -salanimellä levyttäneen Dallapén solistina. Noista levytyksistä tunnetuimpia ovat esimerkiksi foksit ”Pihapihlaja” ja ”Teetä kahdelle” sekä jenkka ”Kuljin minä illalla koivikkotietä”. Laulajanura kuitenkin keskeytyi talvisodan alettua. Virta piti rintamalla kitaraa mukana ja toimi samalla jonkinlaisena viihdyttäjänä, vaikka vastaanotto ei aina ollut paras mahdollinen. Vielä välirauhan aikana hän haaveili konserttilaulajan urasta ja suunnitteli jopa opintomatkaa Italiaan. Taloudellisista syistä matka jäi kuitenkin toteutumatta. Jatkosodan aikana Virta oli Kannaksen radiossa muun muassa kuuluttajan tehtävissä. Sodan jälkeen hän kehitti esiintymistaitojaan Suomen Filmiteollisuuden Filmikoulussa sekä revyyteatteri Punaisessa Myllyssä.

Uransa alkupuolella Virta sävelsi ja sanoitti itse osan esittämistään kappaleista. Valssinsa ”Yö kerran unhoa annoit” hän levytti ensimmäisen kerran jo sota-aikana vuonna 1942. Myös valssi ”Jää hyvästi armas” ja tango ”Sä et kyyneltä nää” ovat kokonaan Virran käsialaa. Lisäksi hän kirjoitti sanat muun muassa Robert von Essenin tangoon ”Kun ilta ehtii”. 1950-luvun puolella Virta jätti kappaleidensa sanoittamisen muiden tehtäväksi, tyytyen itse vain säveltämään. Virran suosituimpiin kuuluvan tangon ”Punatukkaiselle tytölleni” vuodelta 1952 sanoitti Lauri Jauhiainen. Vuoden 1954 jälkeen Virta ei enää levyttänyt omia sävellyksiään; ilmeisesti hänelle ei työ- ja esiintymiskiireiden takia jäänyt enää aikaa säveltämiseen. Osan itse kirjoittamistaan kappaleista hän levytti vielä uudelleen vuonna 1963.Erola 2005, s. 76–77.

Marraskuun alussa 1945 Virta avasi Salossa oman musiikkikaupan, jonka hoitajaksi hän palkkasi erään salolaisnaisen. Liikkeen toiminta päättyi kuitenkin jo seuraavan vuoden syksyllä. Vuonna 1950 Virta lähti mukaan Levytukku Oy:n omistajan Niilo Saarikon perustamaan, nuottien painamiseen erikoistuneeseen kirjapainoon. Painolaitos kaatui kuitenkin asioiden huonoon hoitoon jo vuonna 1953.Erola 2005, s. 64–65.

Liikemiestoimien ja Punaisen Myllyn roolien takia Virta ei 1940-luvun aikana levyttänyt kovin paljon. Vuonna 1946 hän solmi suomenruotsalaisen Irene Henrikssonin (ent. Kaarela, 1926–2007) kanssa avioliiton, josta syntyi kolme lasta. Perheeseen kuului lisäksi Irenen edellisestä avioliitosta syntynyt tytär. Hannu Nyberg: Olavi Virta hurmiosta turmioon, s. 51. Helsinki: Into Kustannus, 2015., jonka Virta adoptoi. Perheen ensimmäinen koti oli Helsingin Taka-Töölössä sijainnut pieni yksiö, josta muutettiin Espoon Westendistä vuokrattuun isoon huvilaan. Talo oli kuitenkin epäkäytännöllinen ja silloiset liikenneyhteydet Helsinkiin hankalat. Niinpä kodiksi vaihtui vuonna 1947 huoneen, alkovin ja keittokomeron käsittänyt, noin 40 neliömetrin asunto Pääskylänkadulla Sörnäisissä. Irene Virta muisteli myöhemmin, että Sörnäisissä vietetyt vuodet olivat aineellisista puutteista huolimatta perheen onnellisinta aikaa.Erola 2005, s. 60.

Samoihin aikoihin Olavi Virran levytysura lähti toden teolla käyntiin. Laulut ”Tähti ja meripoika” (1947) ja ”Sua lemmin kuin järjetön mä oisin” (1947), jotka olivat Virran löytöjä hänen matkaltaan Ruotsiin tuon vuoden syksyllä, ovat nousseet ikivihreiksi. Molempiin hän kirjoitti itse suomenkielisen tekstin. Ensimmäisen omaa nimeään kantaneen orkesterin Virta kokosi vuonna 1949. Vuonna 1952 orkesterin kokoonpanoksi vakiintui Olavi Virta (laulu ja kitara), Pauli Granfelt (viulu ja trumpetti), Matti Viljanen (harmonikka), Alvi Palho (basso) ja Tage Manninen (rummut). Tämän yhtyeen kanssa Virta kävi sekä esiintymislavoilla että levytysstudiossa. Erola 2005, s. 72–73. Omasta orkesteristaan Virta luopui vuonna 1955, ja sen jälkeen hän toimi kolme vuotta Ossi Runnen orkesterin solistina ja myöhemmin erilaisten vaihtuvien kokoonpanojen kanssa.Erola 2005, s. 121.

Maaliskuussa 1944 Virta lauloi levylle kymmenen Toivo Kärjen säveltämää ja Kerttu Mustosen sanoittamaa sävelmää. Virta ja Kärki olivat tavanneet toisensa ensimmäisen kerran mahdollisesti jo ennen talvisotaa, ja jatkosodan aikana heidän yhteistyönsä tiivistyi. Syksyllä 1946 Kärki kokosi oman orkesterinsa ja pyysi Virtaa sen laulusolistiksi. Tämä kuitenkin kieltäytyi ja Kärki pestasi hänen tilalleen Henry Theelin, josta tuli moneksi vuodeksi Kärjen sävellysten tulkki. Vuonna 1950 Kärki aloitti yhteistyön Reino Helismaan kanssa. Näkyvänä ilmiönä siitä oli kriitikkojen inhoama rillumarei, josta Virta pysytteli tietoisesti erossa. Virta otti yhteyttä Kärkeen jälleen vuonna 1952, jolloin alkoi kaksi vuotta kestänyt hedelmällinen ja korkeatasoinen levytysjakso. Virran ja Kärjen tiet erosivat uudelleen vuonna 1955, kun Kärki siirtyi Fazerin ja Virta Levytukun tuotantopäälliköksi. Erola 2005, s. 92–94.

1950-luku

1950-luvulla Virta levytti runsaasti, oli myyntilistojen kärjessä ja esiintyi usein radiossa. Tuona aikana hänen äänensä saavutti tunnistettavan muotonsa, kun hän ryhtyi omien sanojensa mukaan ”laulamaan täysijännitteisesti”. Kipparikvartetissa Virta oli joutunut kilpailemaan ensimmäisen tenorin Auvo Nuotion kanssa, mikä pakotti hänet avaamaan ääntään kunnolla.Erola 2005, s. 124. Aktiivisimmillaan Olavi Virran laulu-ura oli vuosina 1953–1954, jolloin hän vieraili levytysstudiossa harva se päivä. Tuon aikakauden tunnetuimpia levytyksiä ovat muun muassa ”Täysikuu”, ”Mustasukkaisuutta”, ”Sinun silmiesi tähden”, ”Sokeripala”, ”Poika varjoiselta kujalta”, ”Mambo italiano” sekä Armi Kuuselan Miss Universum-kilpailun voiton kunniaksi sävelletty ”Armi” (säv. Erik Lindström), joka toimii edelleen Suomessa järjestettävien missikisojen tunnussävelmänä. Virta teki muutamia levytyksiä myös Harmony Sistersin (”Sinitaivas”, ”Syysunelmia”) ja Metro-tyttöjen (”La Cumparsita”, ”Alfonso”) kanssa. Eniten Virta lauloi Reino Helismaan, Kullervon (Tapio Lahtinen), Lauri Jauhiaisen ja Saukin (Sauvo Puhtila) sanoituksia. Hänen levytystensä sovittajina toimivat enimmäkseen Toivo Kärki, Matti Viljanen ja George de Godzinsky.

Perheen kasvaessa Virran asunto Pääskylänkadulla Helsingin Sörnäisissä tuli ahtaaksi. Taloustilanteensa kohennuttua Virta otti vuonna 1954 pankkilainan ja teki kaupat Kruununhaassa Meritullinkadun ja Rauhankadun kulmassa sijainneen kerrostalon toisessa kerroksessa olleesta huoneistosta. Siinä oli seitsemän huonetta ja keittiö, ja sen pinta-ala oli 175 neliömetriä. Pian muuton jälkeen Virta teetti asuntoon remontin osallistuen siihen kuuluneisiin töihin itsekin. Asunnon erikoisuuksia olivat Suomessa silloin vielä hyvin harvinainen sähkösauna, olohuoneen seinään upotettu 250 litran akvaario ja keittiö, jonka laitteet Virta tilasi Yhdysvalloista. Monet niistä olivat Suomessa ensimmäiset laatuaan. Yksi huoneista oli sisustettu musiikkihuoneeksi, jossa olivat piano, huippuluokan levysoitin ja suuri äänilevykokoelma. Lisäksi Virta hankki asiantuntijoiden opastuksella kotiinsa taidetta, muun muassa Ahti Lavosen maalauksia. Virta oli aidosti ylpeä kodistaan ja esitteli sitä mielellään tuttavilleen.Erola 2005, s. 128–131.