Popeda on suomalainen rockyhtye, joka perustettiin Tampereella vuonna 1977. Se on Suomen pitkäikäisimpiä aktiivisesti konsertoivia rockyhtyeitä. Se on julkaissut uransa aikana 20 studioalbumia, ja yhtyeen äänitteitä oli vuoteen 2017 mennessä myyty yli 720 000 kappaletta.Kontiainen 2017, s. 503. Popeda palkittiin Suomi-palkinnolla vuonna 2014.
Popedan musiikilliset juuret ovat boogierockissa. Yhtyeen alkuaikoina sen musiikissa ja sanoituksissa oli vaikutteita uudesta aallosta, mutta 1980-luvun alussa musiikkityyli muuttui hard rock -tyylisemmäksi ja melodisemmaksi suomalaiseksi rockiksi. Popedaa on kutsuttu suomalaisen ”äijärockin” luojaksi, ja yhtyeen musiikkia on kuvattu myös ”junttirockiksi”. Yhtyeen kuuluisimpia kappaleita ovat muun muassa ”Kuuma kesä”, ”Tahdotko mut tosiaan”, ”Kersantti Karoliina”, ”Matkalla Alabamaan” ja ”Punaista ja makeaa”.
Popedan alkuperäisen kokoonpanon muodostivat laulaja Pate Mustajärvi, kitaristit Ari Puukka ja Arwo Mikkonen, basisti Ilari Ainiala ja rumpali Kai Holm. Uransa aikana Popeda on kokenut lukuisia kokoonpanovaihdoksia. Mustajärvi lähti yhtyeestä syyskuussa 2023, ja uudeksi solistiksi tuli Olli Herman.
Historia
Alkuvuodet: 1977–1982
pienois|pysty|Popedan mainosjuliste vuodelta 1979. Laulaja Pauli ”Pate” Mustajärvi ja bassokitaristi Ilari ”Ilpo” Ainiala perustivat marraskuussa 1977 uuden yhtyeen, jonka ensimmäinen julkinen esiintyminen tapahtui seuraavan vuoden helmikuussa Tampereen Gorilla-klubilla. Epe Helenius kiinnitti sen uudelle levy-yhtiölleen Poko Rekordsille, ja yhtye nimettiin Popedaksi pian sen jälkeen. Mustajärven mukaan nimi keksittiin, kun Ainiala oli lukenut Suosikki-lehdestä artikkelia jyväskyläläisestä Rock Cadillac -yhtyeestä ja pitänyt sen nimeä todella typeränä. Rock Cadillacin esimerkin mukaisesti hän halusi nimetä heidän yhtyeensä Punk Rock Popedaksi. Ainialan itsensä mukaan hän ehdotti Popeda-nimeä yhtyeen harjoituksissa.Kontiainen 2017, s. 30. Pobeda on neuvostoliittolainen auto, ja sana itsessään tarkoittaa venäjäksi voittoa. Nimi kirjoitettiin tarkoituksella väärin Hurriganes-yhtyeen mallia seuraten.
Alkuperäiseen kokoonpanoon lukeutuivat Mustajärven ja Ainialan lisäksi rumpali Kai Holm sekä kitaristit Ari ”Jatsi” Puukka ja Tapani ”Arwo” Mikkonen, ja tällä kokoonpanolla julkaistiin myös yhtyeen debyyttisingle ”Hei mies” / ”Mönkiäislaulu”, joka nauhoitettiin Lahdessa Microvox-studiolla. Singlen saama palaute ei ollut kovinkaan myönteistä, vaikkakin Tampereen suunnalla sitä myös kehuttiin. ”Hei mies” jäi vähälle huomiolle, mutta ”Mönkiäislaulu” sai kohtuullisesti radiosoittoa.Kontiainen 2017, s. 34.
Yhtyeen esikoisalbumi Popeda nauhoitettiin elokuussa 1978 neljässä päivässä yhteistyössä tuottaja Timo Huovisen kanssa. Popeda ilmestyi lokakuussa ja sai ristiriitaisen vastaanoton. Albumia myytiin vain noin tuhat kappaletta. Kappaleista radiossa soi selvästi eniten ”Mauno soittaa stereoo”.Kontiainen 2017, s. 49–50. Levyn teemat käsittelivät työttömyyttä, nuorisoryhmien ristiriitoja, turhautumista sekä muita uuden aallon yhtyeille tyypillisiä aiheita. Myös musiikki oli uudelle aallolle tyypillisesti suoraviivaista. Samana syksynä Popeda esiintyi ensimmäistä kertaa televisiossa, kun se oli mukana Särkänniemen huvipuistossa järjestetyssä Kemut-78-tapahtumassa. TV2 taltioi Popedan esityksen 14. elokuuta ja esitti siitä syksymmällä kolme kappaletta Iltatähti-ohjelmassaan.Kontiainen 2017, s. 36.
Yhtyeen tuottajaksi tuli Eppu Normaalin kitaristi Pantse Syrjä. Popeda sai vuoden 1979 alussa pienen hitin lainakappaleella ”Suuret setelit”, joka nousi listojen tuntumaan, soi radiossa enemmän kuin yhtyeen aiemmat kappaleet ja toi lisää keikkoja.Kontiainen 2017, s. 58. Kesällä Popeda esiintyi ensimmäistä kertaa festivaaleilla, kuten Provinssirockissa, Punkarockissa ja Saapasjalkarockissa.Kontiainen 2017, s. 61. Basisti Ilpo Ainiala lähti yhtyeestä heinäkuussa sekä kyllästymisen että raskaan alkoholinkäytön vuoksi,Kontiainen 2017, s. 64. ja hänet korvasi Risto ”Eebo” Lehtinen, joka oli toiminut yhtyeen roudarina sen alkuvuosina. Samalla yhtyeen yleissointi muuttui hieman, koska Lehtisen soittotyyli oli erilainen kuin Ainialan.Kontiainen 2017, s. 65. Uudella kokoonpanolla Popeda levytti heti heinäkuussa singlen ”Huummetta”, joka vei yhtyeen musiikkia raskaampaan suuntaan. Singlestä ei kuitenkaan tullut suurempaa menestystä, eikä se soinut radiossakaan, koska sen luultiin ihannoivan huumausaineita.Kontiainen 2017, s. 67–68.
Popedan toinen albumi Raswaa koneeseen! äänitettiin jälleen neljässä päivässä joulukuussa 1979 ja julkaistiin helmikuussa 1980. Albumille haettiin raskaampia, jopa hevivaikutteisia soundeja. Yhtye oli albumiin tyytyväinen, se sai hyvät arvostelut ja myös myi huomattavasti paremmin kuin esikoisalbumi Popeda ja nousi listoille. Levyn tunnetuin kappale on avausraita ”Da Da”, jota on esitetty yhtyeen keikoilla usealla vuosikymmenellä. Yhtyettä pidettiin silti ennen kaikkea livebändinä, ja yleisömäärät jatkoivat hidasta kasvuaan. Myös lehdistö alkoi kiinnostua yhtyeestä.Kontiainen 2017, s. 68–75. Popedan ensimmäinen iso hitti oli elokuussa 1980 julkaistu single ”Mörri Möykky”, versio vanhasta lastenlaulusta, joka oli saavuttanut suosiota keikoilla. Singlen menestyksen myötä Popeda pääsi esittämään kappaleen playbackinä television Toivotaan, toivotaan -ohjelmaan keväällä 1981.Kontiainen 2017, s. 75–76.
Hullut koirat -albumista (1981) odotettiin Popedan todellista läpimurtoa, mutta lopputulokseen oltiin tyytymättömiä niin yhtyeessä kuin levy-yhtiössäkin. Ongelmana pidettiin tunkkaista äänimaailmaa, eikä yhtye ottanut levyn tekemistä riittävän tosissaan vaan juhli studiossa. Poko Rekordsin johtaja Epe Helenius veti albumille lupaamansa merkittävän mainosbudjetin pois, koska pelkäsi huonon albumin mainostamisen isolla rahalla tuhoavan yhtyeen uran. Albumi nousi kuitenkin listasijalle 15, mikä oli Popedan siihen asti paras sijoitus albumilistalla. Kappale ”Ellu” soi paljon Nuorten sävellahjassa, ja ”Blues” ja ”Vankilalaulu” jäivät keikkaohjelmistoon pitkäksi aikaa.Kontiainen 2017, s. 78–82. Albumi oli Popedan viimeinen, jonka tuotti Pantse Syrjä.Kontiainen 2017, s. 505.
Pian Hullut koirat -albumin julkaisemisen jälkeen yhtyeen basisti vaihtui jälleen, kun aiemmin Kontra-yhtyeessä vaikuttanut Jyrki Melartin korvasi yhtyeestä eronneen Eebo Lehtisen. Lehtinen päätti Popedan sijaan panostaa opiskeluun.Kontiainen 2017, s. 84–86.
Syksyllä 1981 äänitettiin Popedan kotiseudulla Ikurin Virelässä livealbumi Raakaa voimaa, jonka tarkoitus oli taltioida yhtyeen kehuttu lavaenergia, ja samalla levy-yhtiö halusi, että uusi levy korjaisi Hullujen koirien aiheuttaman pienen takapakin. Vuoden 1981 lopulla ilmestynyttä Raakaa voimaa -albumia pidettiin julkisuudessa onnistuneena. Suomalaiset livelevyt eivät kuitenkaan tuolloin olleet suuria myyntivaltteja, eikä Raakaa voimaakaan noussut sijaa 26 korkeammalle.Kontiainen 2017, s. 91–94.
Kitaristi Ari Puukka oli kyllästynyt ja lähti yhtyeestä pian livealbumin ilmestymisen jälkeen joulukuussa 1981.Kontiainen 2017, s. 95. Talvella 1982 Popeda jatkoi hetken aikaa nelimiehisenä, mutta uutta kitaristia etsittiin koko ajan. Lopulta mukaan tuli nuori Costello Hautamäki, joka oli aiemmin soittanut Sensuuri-yhtyeessä. Mikkonen pelkäsi Costellon ottavan hänen paikkansa Popedassa, mutta Hautamäen tulon myötä Mikkonen kuitenkin jatkoi yhtyeessä ja he muodostivat sujuvaa yhteistöitä tehneen kitaristikaksikon.Kontiainen 2017, s. 96–98.
pienois|Popeda konsertissa 1980-luvulla. Uudella kokoonpanolla Popeda äänitti neljännen studioalbuminsa Mustat enkelit. Yhtyeellä oli vaikeuksia kappaleiden tekemisessä, minkä vuoksi albumista tuli musiikillisesti hajanainen. Mustat enkelit julkaistiin elokuussa 1982 Popedan historian suurimman mainoskampanjan siivittämänä, mutta albumi ei tuonut yhtyeelle lopullista läpimurtoa. Levyllä on kappale ”Yö”, joka oli samalla yhtyeen ensimmäinen albumilta irrotettu single. Siitä on tullut ajan myötä Popedan tunnettu kappale, mutta ilmestyessään se ei menestynyt.Kontiainen 2017, s. 103. Mustien enkelien ilmestymisen jälkeen Hautamäki liittyi Sleepy Sleepersiin, mutta palasi pian takaisin Popedaan. Hautamäen lyhyen poissaolon aikana Popedaan tuli mukaan kosketinsoittaja Eero ”Safka” Pekkonen, joka oli vieraillut parissa Mustat enkelit -albumin kappaleessa.Kontiainen 2017, s. 107–109.
Läpimurto: 1983–1990
Kuusihenkisellä kokoonpanolla levytetty Popedan viides studioalbumi Kaasua... (1983) muodostui yhtyeen läpimurtolevyksi. Levyn tekemiseen paneuduttiin aiempaa intensiivisemmin, minkä myötä levystä tuli nyt yhtenäinen. Albumi nousi listalla kuudenneksi, ja menestys toi lisää konsertteja ja yleisöä. Myös kriitikoiden palaute oli hyvää. Radiossa soivat runsaasti levyn kappaleet ”Kaasua, komisaario Peppone” ja ”Silirimpsis hei”. Soundi-lehden vuosiäänestyksessä Popeda saavutti voitot neljässä eri sarjassa: vuoden yhtye, vuoden LP, vuoden biisi ja vuoden laulaja.Kontiainen 2017, s. 115–122.
Kaasua...-albumi jäi rumpali Kai Holmin viimeiseksi levytykseksi Popedassa. Varusmiespalvelusta suorittamaan lähteneen Holmin tuuraajaksi hankittiin hänen isoveljensä Kari Holm. Uusi kokoonpano hitsaantui vuoden aikana niin vahvasti yhteen, että Kari jäi yhtyeeseen pysyvästi. Kai olisi ollut halukas jatkamaan päästyään armeijasta, mutta yhtyeen muut jäsenet joutuivat kertomaan hänelle haluavansa jatkaa Karin kanssa.Kontiainen 2017, s. 143. Pate Mustajärvi julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Nyt! huhtikuussa 1984.Kontiainen 2017, s. 128.
Popedan seuraavasta studioalbumista Harasoo (1984) tuli yhtyeen siihen asti suurin kaupallinen menestys ja ensimmäinen kultalevy. Suosiota saavuttivat myös sen singlet ”Matkalla Alabamaan” ja ”Sukset (vaikeata tämä hiihtäminen)”.Kontiainen 2017, s. 128–139. Yhtyeelle perustettiin ihailijakerho ja alettiin julkaista Ikurin Posti -nimistä fanilehteä. Toiminnan pyörittäminen osoittautui kuitenkin liian työlääksi, ja se hiipui nopeasti pois.Kontiainen 2017, s. 155–156.
Popeda sai kesällä 1985 ison hitin singlellään ”Kuuma kesä”, josta tuli yhtyeen kaikkien aikojen tunnetuin kappale. Se oli mukana lokakuussa 1985 julkaistulla studioalbumilla Pohjantähden alla, joka oli yhtyeelle musiikillisesti hieman synkkä, ja myös äänimaailma erosi esimerkiksi kahdesta aiemmasta levystä. Sävellyksistä vastasi ensimmäistä kertaa ensisijaisesti Costello Hautamäki, aiemmin työteliäs Arwo Mikkonen teki vain yhden sävellyksen. Albumin julkaisun aikaan Popeda oli suosionsa huipulla, ja Pohjantähden alla nousi listoilla korkealle ja myi toisena Popeda-albumina kultaa. ”Kuuman kesän” lisäksi albumin suosittuja kappaleita ja keikkasuosikkeja olivat ”John Holmes” ja ”Tää on se yö”.Kontiainen 2017, s. 154–160. Albumin jälkeen kosketinsoittaja Eero ”Safka” Pekkonen kuitenkin jätti yhtyeen. Pekkonen väsyi jatkuvaan keikkailuun sekä raskaaseen alkoholinkäyttöön. Vuonna 1985 Popeda teki eniten esiintymisiä koko uransa aikana, yhteensä 146.Kontiainen 2017, s. 534. Seuraavan vuoden alussa Popeda esiintyi useita kertoja ilman kosketinsoittajaa.
Popedan toinen kitaristi, alkuperäisjäsen ja merkittävä lauluntekijä Arwo Mikkonen kuoli sydänkohtaukseen 24. helmikuuta 1986 soundcheckin jälkeen keikkapaikalla Tampereen Cabaret Oscarissa. Mikkosella oli synnynnäinen sydänvika, jota ei silloisilla tutkimusmenetelmillä ollut havaittu. Yhtye kävi lähellä hajoamista, mutta levy-yhtiö Poko Rekordsin Epe Helenius ja keikkamyyjä Jouko Karppanen kannustivat jatkamaan. Eniten jatkopäätökseen vaikutti kuitenkin Mikkosen lesken jatkamista kannattava mielipide.Kontiainen 2017, s. 161–166. Yhtyeeseen liittyivät kitaristi Timo ”Törrö” Tapaninen ja kosketinsoittaja Jukka ”Jukkis” Järvinen.Kontiainen 2017, s. 166–168. Samalla Costello Hautamäen musiikillinen vastuu kasvoi entisestään. Pate Mustajärvi oli nyt ainoana jäljellä alkuperäisestä kokoonpanosta.Kontiainen 2017, s. 504.