pienoiskuva|Kyltti ja ristejä, joita verisen sunnuntain uhrien omaiset kantavat vuosittaisella muistomarssilla. pienoiskuva|Bogsiden alue kaupunginmuurilta katsottuna. Verinen sunnuntai tai verisunnuntai (, ) oli Pohjois-Irlannin Derryssä 30. tammikuuta 1972 sattunut välikohtaus, jossa brittisotilaat ampuivat 26:ta kansalaisoikeusmarssiin osallistunutta roomalaiskatolista mielenosoittajaa. 13 ammutuista kuoli vammoihinsa heti ja yksi myöhemmin sairaalassa. Kuolonuhreista kuusi oli alaikäisiä. Haavoittuneista viittä oli ammuttu selkään. Useat silminnäkijät kertoivat, että kaikki ammutut olivat aseettomia. Lisäksi kaksi henkilöä loukkaantui brittiarmeijan miehistönkuljetusajoneuvojen ajettua heidän päälleen.
Kansalaisoikeusmarssin järjestäjänä toimi Northern Ireland Civil Rights Association (NICRA). Sotilaiden toimintaa johtivat everstiluutnantti Derek Wilford ja hänen avustavana komentajanaan toiminut kapteeni Mike Jackson. Tapahtuman jälkeen heidän toiminnastaan on tehty kaksi virallista tutkintaa, mutta heitä ei ole rangaistu.
Tapahtuma kärjisti Pohjois-Irlannin tulenarkaa tilannetta ja kasvatti voimakkaasti Irlannin tasavaltalaisarmeijan (IRA) kannatusta. Kaksi kuukautta verisunnuntain jälkeen Pohjois-Irlannin itsehallinto lakkautettiin toistaiseksi ja alue asetettiin suoraan Britannian hallituksen alaisuuteenCronin, Mike: A History of Ireland, s. 235. Palgrave 2001. .
Päivän tapahtumat Monet päivän tapahtumat ovat yhä kiisteltyjä eikä edes paikalla olleiden marssijoiden lukumäärästä ole selvää tietoa. Järjestäjien mukaan paikalla oli 30 000 marssijaa, mutta Lordi Widgery kertoo kyselyssään paikalla olleen vain 3 000–5 000 henkilöä. Raymond McClean kertoo kirjassaan The Road To Bloody Sunday (1997) arvioineensa paikalla olijoiden määräksi 15 000, ja samaa lukua käytti myös Bernadette Devlin Britannian parlamentissa.
Marssin reitin piti kulkea kaupungintalolle, mutta armeijan barrikadien ja esteiden vuoksi se ohjattiin kulkemaan brittiviranomaisten hallinnan ulkopuolella olleen Free Derryn autonomisen alueen laitamille. Pieni ryhmä teini-ikäisiä irtautui marssin pääjoukosta ja yritti itsepintaisesti päästä marssimaan kaupungintalolle. He hyökkäsivät brittiarmeijan barrikadeja vastaan kivillä ja huusivat sotilasjoukoille loukkauksia. Tässä vaiheessa tuotiin vesitykki ja kyynelkaasua rauhoittamaan nuoria, ja myös kumiluoteja ammuttiin mellakoitsijoiden hajauttamiseksi. Tämänkaltaiset sotilaiden ja nuorison yhteenotot olivat tavanomaisia, tosin sivustakatselijat kertoivat, että nuorten mellakointi ei ollut erityisen hurjaa. Sotilaat ampuivat William Streetillä haavoittaen kahta henkilöä.
Eräässä vaiheessa armeijan komentokeskus sai tiedon alueella mahdollisesti olevasta IRA:n tarkka-ampujasta. Tätä seurasi käsky ampua oikeilla eli kovilla luodeilla, ja eräs nuori mies ammuttiin hänen juostessaan Chamberlain Streetiä pakoon eteneviä sotilaita. Tämä ensimmäinen kuolonuhri, Jackie Duddy, oli yksi pakoon juoksevan väkijoukon jäsenistä. Hänen vierellään juoksi pappi Edward Daly, jota ammuttiin selkään. Jatkuva brittisotilaiden harjoittama ja heihin kohdistunut väkivalta kärjistyi, ja seurasi käsky panna sotilasjoukot liikkeelle suorittamaan pidätyksiä marssijoiden pääryhmittymän perässä Vapaan Derryn kulmauksen luona olevan kentän reunalle asti.
Armeijan päämajan tuli-seis-komennosta huolimatta majuri Ted Lodenin komentamat sotilaat ampuivat yli sata laukausta suoraan kohti pakenevaa väkijoukkoa. Vielä kaksitoista henkilöä kuoli, monet yrittäessään auttaa muita ammuttuja. Neljätoista loukkaantui, kaksitoista sotilaiden luodeista ja kaksi armeijan miehistönkuljetusajoneuvojen päälle ajamina.
Kuolleet John (Jackie) Duddy (17). Ammuttiin yläruumiiseen Rossvillen asuntoalueen parkkialueella. Neljä todistajaa vakuutti, että Duddy oli aseeton ja että hän juoksi pakoon laskuvarjojoukkoja, kun hänet ammuttiin. Kolme heistä näki sotilaan tähtäävän harkitusti nuorta hänen juostessaan. Nykyään hän olisi irlantilaisen nyrkkeilijän John Duddyn setä. Patrick Joseph Doherty (31). Ammuttiin selkään hänen yrittäessään ryömiä turvaan Rossvillen asuntoalueen etupihalla. Ranskalainen journalisti (Gilles Peress) otti useita kuvia Dohertystä sekä ennen että jälkeen hänen kuolemansa. Sotilas F:n todistajalausunnon mukaan hän oli ampunut miestä, joka ampui ja piteli kädessään pistoolia. Widgeryn Tuomioistuin myönsi, että valokuvien perusteella Doherty oli aseeton ja että oikeuslääkärin tutkimusten mukaan hänen käsistään otetut testit ruutijäämiä varten osoittautuivat negatiivisiksi. Bernard McGuigan (41). Ammuttiin takaraivoon hänen mennessään auttamaan Patrick Dohertyä. Hän oli heiluttanut valkoista liinaa sotilaille osoittaakseen rauhaisat aikeensa. Hugh Pious Gilmour (17). Ammuttiin rintaan hänen juostessaan laskuvarjojoukkoja pakoon Rossville-kadulla. Widgeryn Tuomioistuin totesi, että valokuva, joka otettiin joitakin sekunteja ennen kuin Gilmouriin osuttiin, vahvisti silminnäkijöiden kertomukset siitä, että hän oli aseeton. Ruudinjäämätestit osoittautuivat jälleen negatiivisiksi. Kevin McElhinney (17). Ammuttiin selkään hänen yrittäessään ryömiä turvaan Rossvillen asuntoalueen etusisäänkäynnillä. Kahden todistajan mukaan McElhinney oli aseeton. John Pius Young (17). Ammuttiin päähän hänen seistessään kivimurskabarrikadilla. Kaksi todistajaa antoi lausunnon, että Young oli aseeton. William Noel Nash (19). Ammuttiin rintaan barrikadin lähellä. Todistajat lausuivat, että Nash oli aseeton ja yritti mennä toisen ihmisen apuun kuollessaan. Michael M. McDaid (20). Ammuttiin kasvoihin barrikadilla, kun hän käveli poispäin laskuvarjojoukoista. Ballistiikkalaskelmien mukaan hänet saattoi ampua joku Derryn muureilta. James Joseph Wray (22). Haavoittui, mutta ammuttiin uudelleen lähietäisyydeltä hänen maatessaan maassa. Todistajat, joita ei kutsuttu Widgeryn tuomioistuimeen, kertovat Wrayn huutaneen, ettei hän voinut liikuttaa jalkojaan ennen kuin häntä ammuttiin toisen kerran. Gerald Donaghy (17). Ammuttiin vatsaan hänen yrittäessään juosta turvaan Glenfada Parkin ja Abbey Parkin väliin. Sivustakatsojat toivat Donaghyn läheiseen taloon, jossa hänet tutki lääkäri. Hänen taskunsa käännettiin ylösalaisin, kun häntä yritettiin tunnistaa. Myöhemmin poliisin valokuvassa Donaghyn ruumiista hänen taskussaan näkyi naulapommeja. He, jotka etsivät taskuista hänen henkilötietojaan sekä brittiarmeijan lääkintäupseeri (Sotilas 138), joka julisti hänet kuolleeksi hetken kuluttua, eivät nähneet yhtään pommia. Donaghy oli ollut Fianna Éireannin (ˈfʲiənə ˈeːɾʲən, ), (Iiriksi: "Irlannin soturit", irlantilainen republikaaninen nuorisoliike) jäsen. Paddy Ward, joka antoi Savillen komissiolle todistajanlausunnon, väitti antaneensa kaksi naulapommia Donaghylle useita tunteja Donaghyn kuolemaan johtaneen ampumisen jälkeen. Gerald (James) McKinney (34). Ammuttiin vain hetki Gerald Donaghyn jälkeen. Todistajat lausuivat, että McKinney oli juossut Donaghyn takana, pysähtynyt, nostanut kätensä ylös huutaen "Älkää ampuko! Älkää ampuko!", kun hän näki Donaghyn kaatuvan ammuttuna. Häntä ammuttiin rintaan. William A. McKinney (27). Ammuttiin takaapäin hänen yrittäessään auttaa Gerald McKinneytä (ei sukua). Hän lähti suojastaan yrittäessään auttaa vanhempaa miestä. John Johnson (59). Ammuttiin William Streetillä 15 minuuttia ennen kuin muu tulitus alkoi. Johnson kuoli vammoihinsa 4½ kuukautta myöhemmin. Hän oli ainoa kuolleista, joka ei kuollut välittömästi ampumalla.
Näkemykset ja analyysit päivästä Kolmetoista ihmistä ammuttiin kuoliaaksi ja yksi kuoli vammoihinsa myöhemmin. Britannian sisäministerin seuraavana päivänä parlamentissa tukema armeijan virallinen näkökanta oli, että laskuvarjojoukot olivat reagoineet aseistettujen miesten ja naulapommien uhkaan epäillyiltä IRA:n jäseniltä. Kaikki silminnäkijät (sotilaat pois lukien), sisältäen marssijat, paikalliset asukkaat, britit sekä irlantilaiset lehdistön edustajat ovat samaa mieltä että sotilaat ampuivat aseettomaan väkijoukkoon tai ampuivat pakenevia ja haavoittuneista huolehtivia ihmisiä vaikkei sotilaita edes ammuttu. Yksikään brittisotilas ei haavoittunut tulituksessa eikä yhtään loukkaantumisilmoitusta tullut. Yhtäkään luotia tai naulapommia ei saatu todistusaineistoksi tukemaan brittihallituksen virallista kantaa. Tapahtumissa jotka seurasivat verisunnuntaita, raivostuneet väkijoukot polttivat Britannian lähetystön Dublinissa. Ison-Britannian ja Irlannin tasavallan väliset suhteet laskivat pohjalukemiinsa. Irlannin ulkoministeri Patrick Hillery matkusti tämän vuoksi Yhdistyneiden kansakuntien puheille New Yorkiin vaatimaan YK:n puuttumista Pohjois-Irlannin ”Ongelmiin”.
Vaikka paikalla oli monta IRA:n edustajaa – sekä Cathal Gouldingin johtaman ”virallisen” IRA:n sekä Väliaikaisen IRA:n (The Provisionals, The Provos, na Sealadaigh) – väitetään että he olivat kaikki aseettomia, ilmeisesti koska oli ennakoitiin että laskuvarjojoukot yrittäisivät ”houkutella heitä esiin.” Parlamentin jäsen Ivan Cooper lupasi etukäteen että yhtään aseistettua IRA:n miestä ei olisi marssin lähellä. Monta laskuvarjojoukon sotilasta, jotka antoivat todistajanlausuntonsa tuomioistuimessa, todistivat että heidän esimiehensä kertoivat heille että heidän tulisi valmistautua tulitaisteluun ja että heitä kannustettiin ”hommaamaan muutama tappo.”
Välikohtauksen aikana pappi Edward Daly ja muut tunnistivat erään miehen haparoiden laukaisten revolverin laskuvarjojoukkojen suuntaan. Myöhemmin hänet tunnistettiin virallisen IRA:n jäseneksi. Tätä miestä myös kuvattiin kun hän veti aseensa esiin, mutta ilmeisesti häntä sotilaat eivät nähneet eivätkä ottaneet kohteeksi. Useita muita väitteitä on tehty Savillen kyselyä koskien päivän ammuskelijoita.
Kaupungin kuolinsyytutkija, eläkkeellä oleva Britannian armeijan majuri Hubert O'Neill antoi lausunnon 21. elokuuta 1973 kuolemantapausten selvitysten valmistuessa. Hän julisti:
Kaksi päivää verisen sunnuntain jälkeen parlamentti päätti asettaa erikoistuomioistuimen tutkimaan päivän tapahtumat ja pääministeri Edward Heath valtuutti Britannian korkeimman oikeuden tuomari Lordi Widgery johtamaan tuomioistuinta. Useat todistajat aikoivat boikotoida tuomioistuinta sillä he eivät olleet vakuuttuneita Lordi Widgeryn puolueettomuudesta, mutta heidät suostuteltiin loppujen lopuksi ottamaan osaa tapahtumaan. Widgeryn nopeasti tuottama raportti valmistui kymmenessä viikossa (10. huhtikuuta 1972) ja se julkaistiin 19. huhtikuuta. Raportti tuki armeijan näkökantaa päivän tapahtumista. Esitettyjen todisteiden joukossa oli parafiinitestien tuloksia, joita käytettiin tuliaseiden lyijyn jäämien tunnistamiseen, sekä että naulapommeja olisi löytynyt yhdeltä kuolleeksi ammutuista. Vaatteita testattiin yhdeltätoista kuolleelta räjähteiden jäänteistä ja jäljistä, mutta testit osoittautuivat negatiivisiksi. Henkiin jääneiden haavoittuneiden vaatteita ei voitu testata koska ne oli jo pesty. Useimmat irlantilaiset ja verisunnuntain todistajat kiistivät raportin johtopäätökset ja pitivät sitä poliittisena puhtaaksipesemisenä. Nykyisin on yleisesti yhtenevä mielipide on että naulapommit jotka kuvattiin Gerard Donaghyllä oli istutettu miehen taskuihin hänen kuolemansa jälkeen ja että tuliaseiden jäämät joillain kuolleista tulivat kontaktista sotilaihin jotka itse siirtelivät ruumiita. Erään miehen (James Nash) käsistä löytyneet lyijyn jäämät selitettiin helposti sillä tosiasialla että mies työskenteli jatkuvasti lyijypohjaisen hitsausaineen kanssa. Itse asiassa vuonna 1992 John Major kirjoitti John Humelle:
brittiläisen televisiokanavan Channel 4:n raportissa tammikuulta 1997 sanotaan, että Royal Anglian Regimentin jäsenet olisivat myös avanneet tulen mielenosoittajia kohti ja että he saattaisivat olla vastuussa kolmesta kuolemasta.