thumb|Amerikkalaisen Robert Pearyn retkikunta väitti saapuneensa pohjoisnavalle vuonna 1908, mutta myöhemmin tätä on epäilty.
Tutkimusmatkat pohjoisnavalle ovat tutkimusretkiä kohti pohjoisnapaa. 1700-luvulla yritettiin pohjoisnavalle purjehtia laivoilla, koska meren uskottiin olevan avoinna navalle asti. Esitettiin myös arvioita, että navalla olisi manner. Pohjoisnavalla on kuitenkin enemmän tai vähemmän yhtenäistä lauttajäätä, joka liikehtiessään murskaa olosuhteisiin soveltumattomat laivat. Lisäksi pelkkä jäihin juuttuminen saattoi laivan merivirtojen kuljettamaksi.
1800-luvulla siirryttiin Pohjoisnavan valloituksessa koiravaljakoihin. Tällöin oli jo käynnissä eräänlainen kilpajuoksu siitä, kuka onnistuisi pääsemään ensimmäisenä pohjoisnavalle. Monia retkikuntia lähti kohti napaa, monet eivät palanneet hengissä ja monet selvisivät vain hädin tuskin. Retkeilijöitä vastassa oli pakkanen, jääröykkiöt, äkisti avautuvat jäärailot ja pettävä jää sekä kyvyttömyys kuljettaa riittävästi varusteita mukana satojen kilometrien pituista matkaa varten. Merivirta kuljetti monesti jäätä yllättävän nopeasti ja vaikeutti osaltaan matkaa.
1800-luvun lopulla Fridtjof Nansen yhdisti aikaisempien naparetkien tekniikat ja rakennutti erikoisvahvan Fram-laivan, joka ajelehti pitkään jäissä. Sitten Nansen lähti koirarekien avulla kohti pohjoisnapaa, muttei päässyt sinne. Nansen ja Johansen selvisivät hengissä kylmästä napayöstä ja tämän jälkeisestä vaelluksesta. Vuonna 1897 ruotsalainen Salomon August Andrée yritti pohjoisnavalle ilmapallolla, mutta ilmapallo vajosi jään tasolle pian lähdön jälkeen, ja Andrée miehineen kuoli rekiretken jälkeen Huippuvuorten lähellä, luultavasti jääkarhun hyökkäykseen tai myrkytykseen. Vuonna 1908 amerikkalainen Robert Peary väitti käyneensä pohjoisnavalla, mutta tätä on jälkikäteen laajalti epäilty. 1920-luvulla ilmalaivat ja lentokoneet lensivät pohjoisnavan yli, ensimmäisenä Roald Amundsen Norge-ilmalaivallaan.
On kiistelty siitä, kuka kävi ensimmäisenä pohjoisnavalla. Ensimmäinen täysin varmasti pohjoisnavalla käynyt retkikunta oli Pavel Kononovitš Senkon lentokoneella vuonna 1948 kulkenut retkikunta, joka mittasi sijaintinsa tarkasti. Vuonna 1968 Ralph Plaisted vaelsi lumikiitäjällä pohjoisnavalle jäätä pitkin, ja 1969 Wally Herbert vaelsi koiravaljakolla ensi kertaa todistetusti pohjoisnavalle. Suomalaisryhmä hiihti pohjoisnavalle vuonna 1984. 90-luvulla pohjoisnaparetkistä tuli rikkaiden seikkailijoiden huvia, ja muutama yritys järjestää nykyään huoltopalveluja kaupallisille matkoille.
Ensimmäiset arktiset tutkimusretkeilijät
Arktiset löytöretket olivat Arktikseen ja lähialueelle suuntautuneita tutkimusretkiä. Ne alkoivat, kun Pytheas Massilialainen purjehti kertoman mukaan pohjoiseen Thuleen, ehkä Norjan rannikolle vuonna 325 eaa. Sen jälkeen viikingit saapuivat Islantiin ja Grönlantiin keskiajalla. Uudella ajalla eurooppalaiset tekivät retkiä Siperiaan ja Kanadan arktisille saarille.
1700–1800-luvuilla monet löytöretkeilijät yrittivät purjehtia Pohjoisnavalle uskoen, että sula vesi ulottuisi navalle saakkaLainema & Nurminen 2001, s. 10–. Varsinkin kesän aikana Golfvirran lämmittämällä alueella pääsee purjehtimaan pitkälle pohjoiseen Huippuvuorten, Frans Joosefin maan ja Severnaja Zemljan seuduilla. Mutta toiset taas kuvittelivat pitkään virheellisesti, että alueella olisi Etelänavan tapaan iso yhtenäinen manner. Alettiin myös etsiä meriteitä Amerikan ja Aasian pohjoispuolitse Atlantilta Tyynellemerelle, ns. luoteis- ja koillisväyliä, The Northern Lights Route, University Library of Tromsø - 1999, jotka myöhemmin löydettiinkin, tosin monien vaiheiden ja vaikeuksien jälkeen.
Myös magneettinen pohjoisnapa kiinnosti tutkijoita. Se löydettiin 1831 syrjäisiltä Kanadan pohjoissaarilta. Napamerillä liikkuivat myös valaanpyytäjät ja 1850-luvulla järjestettiin monia retkiä Arktisilla saarilla vuonna 1845 kadonneen napatutkija Sir John Franklinin retkikunnan löytämiseksiSalovaara 1929, s. 13..
Naparetkien vaarat ja vaikeudet
1800-luvulla alkoi kilpajuoksu pohjoisnavalle. Monet tutkimusmatkailijat yrittivät huonolla menestyksellä päästä koiravaljakolla navalle 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Monet eivät palanneet hengissä ja monet selvisivät vain hädin tuskin. Nälkä, kylmä ja uupumus tappoivat monia naparetkeilijöitä. Napaseuduilla saattavat myrskyt puhjeta äkkiä ja rikkoa ohuen jään tai palelluttaa suojautumattoman kulkijan. Tutkimusmatkoja vaikeutti se, että pohjoisnapa-alue on lauttajäätä, joka on monesti sulan veden, jäälauttojen ja röykkiömäisten ahtojäiden sekamelskaa. Tämä on vaikeaa niin koiravaljakoille kuin kajakeille ja laivoille. Koiravaljakoiden etenemisen pysäyttivät railot ja jääröykkiöt ja laivoja kulun esti umpijää, joka saattoi murskata jäihin juuttuneen laivan. Jos railo on edes ohuessa jäässä, siinä oli nahkakajakillakaan mahdotonta liikkua. Joskus avautuneen leveän railon jäätymistä sai odotella ikuisuudelta tuntuvan ajan, niin että tarvikkeet hupenivat vähiin. Esimerkiksi polttoöljy oli välttämätöntä jotta voitaisiin kypsentää ruokaa, joka muuten oli jäässä. Railoja saattoi avautua vaikkapa leirin keskelle kun oltiin asetuttu nukkumaan. Mikä pahinta, railo pystyi avautumaan pian sulkeutumisensa jälkeen. Jos railosta pääsi hengissä ylös, paleltuminen uhkasi. Uupumus saattaa äärimmillään johtaa siihen, että ihminen tuupertuu lumihankeen ja lopulta jäätyy kuoliaaksi.
Aivan pohjoisimmalla napa-alueella on harvassa ravinnoksi kelpaavaa eläimistöä, napakettuja ja jääkarhuja. Toisaalta jääkarhut uhkasivat napaseuduilla liikkujia. Raa'asta tai huonosti kypsennetystä jääkarhun lihasta saattoi saada trikinoosin. Liikkuminen jääröykkiöiden seassa oli todella väsyttävää. Kylmä jäädytti hikiset tai kastuneet vaatteet hiertäväksi panssariksi. Kanadan pohjoisilla saarilla oli vaara, että alkuasukkaat hyökkäisivät esimerkiksi haaksirikkoutuneiden laivojen miehistöjen kimppuun.
Kilpailu pohjoisnavan valloittamiseksi alkaa
thumb|right|220px|Nykyaikainen satelliittikuva pohjoisnavasta. Kuvassa näkyy jäätä, tummia railoja, pilviä ja kuvan päälle piirretyt pituuspiirit.
1800-luvulla monet pohjoisnavan saavuttamisyritykset epäonnistuivat. Seuraavassa vain muutamia navalle yrittäneitä tai pohjoisnapaseuduilla liikkuneita.
Wrangel vaelsi Siperiasta jäälle leveysasteelle 72 Otavan suuri ensyklopedia 6, OE6, osa Malaijit-Oppiminen, Napamaat - Pohjoiset Napa-alueet - Löytö- ja tutkimusretket - Naparetket, Sivu 4571 1773 englantilainen Constantine Phipps yritti ensimmäisenä päästä navalleConstantine Phipps, 2nd Baron Mulgrave edeten Huippuvuorten lähettyvillä laivalla 80° 48´ astiLainema & Nurminen 2001, s. 249.. Napavesille ilmestyi tämän jälkeen muita purjehtijoita, joista kaikki eivät palanneet takaisin. 1806 William Scoresby aloitti kilpajuoksun pohjoisnavalle, saapuen leveysasteelle 81 30Spectrum 1, artikkeli ”Arktis”, s. 414.. 1827 William Edward Parry yritti ensimmäistä kertaa navalle muuten kuin purjehtimalla, rekien ja kajakkien yhdistelmillä joilla saattoi kulkea sekä vedellä että jäällä. Tämä oli kehitetty John Franklinin ideasta. Saavutettiin uusi ennätys 82° 75' pohjoista leveyttä eli 800 km:n päähän pohjoisnavasta, noin peninkulman päivävauhdilla. Matka oli hidasta, kun jää ja avovesi vuorottelivatSalovaara 1929, s. 15.THE NORTH POLE DIVE , A Brief History of North Pole ExplorationOtavan suuri ensyklopedia 6, OE6, osa Malaijit-Oppiminen, Napamaat - Pohjoiset Napa-alueet - Löytö- ja tutkimusretket - Naparetket, Sivu 4572. 1871 Charles Hall saavutti laivalla napamerellä purjehtimisen ennätyksen, 81 42Lainema & Nurminen 2001, s. 252.. Hall löysi Franklinin retkikunnan esineistöä, mutta kuoli retkellä miehistönsä jäsenen myrkyttämänäLainema & Nurminen 2001, s. 255.. 1876 George Strong Naresin retkikuntaan kuulunut Albert Markham saavutti 83° 20' pohjoistaLainema & Nurminen 2001, s. 260. leveyttä lähdettyään kiinni jäätyneestä laivastaan pohjoiseen. Kirveet ja jääkuokat olivat tienraivausvälineitä jääröykkiöiden keskellä. Matka vei vain 50 km aiemmasta pohjoiseen. Retkikunta eteni laivasta 117 km:n päähän, mutta jään liikkeen yms. tekijöiden takia ei pystytty kulkemaan suoraan eteenpäin. Näin ollen menomatkalla kuljettiin 344 km ja paluumatkalla 394 kmSir Albert Hastings Markham (1841-1918) Adolphus Greelyn johtaman suuren retkikunnan James B. Lockwood saavutti koiravaljakolla 83° 24'. Pakkasta oli jopa –62 °C. Lockwood kuoli talvehtiessaan, kun noutolaiva ei päässyt perille. 27 miehestä jäi henkiin vain 7, ja yksi paleltunut kuoli pian pelastamisen jälkeen. Talvella oli ruoka loppunut ja metsästys epäonnistunut. Kuusitoista kuoli nälkään ja keripukkiin, yksi tappoi itsensä ja yksi ruokaa varastellut oli päätetty teloittaaLainema & Nurminen 2001, s. 265.. Talvehtijat olivat syöneet ruohoja, kukkia ja merilevää ruoan loputtuaSalovaara 1929, s. 16. 1888 Fridtjof Nansen hiihti ryhmänsä kanssa Grönlannin napajäätikön yliFridtjof Nansen, History of Geology James S. Aber, tosin melko kapeasta kohdasta Nuukin leveyksiltä. Tapahtuma herätti huomiota ja mielenkiintoa naparetkeilyä kohtaan. 1895 Nansen ja Johansen etenivät koiravaljakoilla pohjoiselle leveysasteelle 86°13'With Nansen to the North Pole. 1899–1900 italialainen luutnantti Umberto CagniOnline Encyclopedia Encyclopedia Home :: PIG-POL Polar Regions Originally appearing in Volume V21, Page 954 of the 1911 Encyclopedia BritannicaLainema & Nurminen 2001, s. 282, 284. eteni 11. maaliskuuta alkaen Frans Joosefin maan RudolfinmaaltaLainema & Nurminen 2001, s. 283. Nansenia pohjoisemmaksi 25. huhtikuuta 1900 leveysasteelle 86°34'. Eteneminen oli vaivalloista railojen, jääkasojen, väsymyksen ja lumimyrskyjen vuoksi ja matka edistyi vain kuusi meripeninkulmaa päivässäImret 1992, s. 68.. Lähtö tapahtui Frans Joosefin maasta, ja paluu onnistui vain vaivoin. Ruoka loppui, miehet söivät koiriaanSpectrum 1. Cagni käytti kärkipartiotekniikkaa: erillinen ryhmä etsi ja raivasi pääjoukolle tietä. Paluu vei 60 päivää, noin 10 km/päivävauhdilla.
Amundsen ja Nobile Kuuluisin naparetkeilijöistä oli norjalainen Roald Amundsen, joka purjehti ensimmäisenä luoteisväylän ja saavutti ensimmäisenä etelänavan. Amundsen lähti Huippuvuorilta Norgen-nimisellä ilmalaivalla 11. toukokuuta 1926, ja purjehti pohjoisnavan yliRoald Amundsen, 1872-1928 200 metrin korkeudessa.Imret 1992, s. 74. Pohjoisnavalle Norgen saapui 12. toukokuuta, ja koko lento Huippuvuorilta Alaskaan vei 70 tuntia.Salovaara 1929, s. 20. Lennon jälkeen Amundsen ja Norgen rakennuttaja italialainen Umberto Nobile ajautuivat riitaan. Norjalaisten mielestä Nobile oli kyvytön johtamaan ilmalaivaretkeä. Sen sijaan Amundsenin aikaisemman yhteistyökumppanin Umberto Nobilen yritys päästä navalle Italia-nimisellä ilmalaivalla johti ilmalaivan tuhoon.