Johannes Wilhelm Öhquist (6. joulukuuta 1861 Venjoki, Inkerinmaa – 15. lokakuuta 1949 Wolfach, Baden, Länsi-Saksa) oli suomalainen virkamies, kielenopettaja, taidehistorioitsija ja poliittisesti aktiivinen kirjailija.Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesmatrikkeli 1640-1917, osa P–Ö. Viitattu 17.8.2013.75-vuotias. Prof. Johannes Öhquist, Helsingin Sanomat, 6.12.1936, nro 331, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 29.7.2026Aikalaiskirja 1934 Hän edisti Saksan ja Suomen kulttuurisuhteita ja levitti saksan kielellä tietoa Suomesta. Hän pyrki myöhemmin levittämään myös kansallissosialismin aatetta Suomeen. Johannes Öhquist oli kenraaliluutnantti Harald Öhquistin isä.
Ura Vaiheet Suomessa Johannes Öhquistin vanhemmat olivat Venjoen pappina ja myöhemmin Pietarin Pyhän Marian seurakunnan kirkkoherrana toiminut rovasti Johannes Kristoffer Öhqvist sekä Olga Maria Avenarius. Öhquistin äiti oli saksalaista syntyperää, ja saksa oli myös Johanneksen äidinkieli. Hän kävi koulunsakin saksaksi ja oppi lisäksi täydellisesti ruotsia ja venäjää sekä kohtalaisesti suomea. Öhquist kirjoitti ylioppilaaksi Pietarin St. Petrischulesta vuonna 1881 ja opiskeli oikeustiedettä vuosina 1881–1884 Pietarin, 1884–1886 Moskovan ja sen jälkeen Helsingin yliopistossa, jossa suoritti oikeustutkinnon vuonna 1887.
Öhquist toimi Suomen kenraalikuvernöörin kanslian arkistonhoitajana vuosina 1888–1910 ja Helsingin yliopiston saksan kielen lehtorina vuosina 1895–1916. Lisäksi hän oli 1890-luvulla saksan kielen opettajana useissa kouluissa Helsingissä, muun muassa Svenska normallyceumissa 1893–1894 ja Nya svenska läroverketissä 1895–1897. Öhquist julkaisi useita saksan kielen oppikirjoja ja lukemistoja, jotka säilyivät käytössä vuosikymmeniä. Sen ohessa hän toimi eri lehtien taide- ja kirjallisuusarvostelijana sekä kirjailijana.
Öhquist tunsi useita taiteilijoita ja kulttuurivaikuttajia. Hän osallistui kirjallisuus- ja taidekriitikkona 1900-luvun alussa Suomessa käytyyn keskusteluun symbolismista. Hänen vuonna 1912 julkaisemansa teos Suomen taiteen historia oli ensimmäinen laaja esitys aiheestaan. Öhquist kokeili siipiään myös romaanikirjailijana ja runoilijana, mutta sai elämänsä aikana julkaistua vain kolme romaania sekä runokokoelman Der Pilger (1908). Hän sai professorin arvonimen vuonna 1925.
Öhquist tuki sortovuosina Suomen perustuslaillisten toimintaa muun muassa kirjoittamalla salanimillä Venäjän-vastaista propagandaa ulkomaisiin lehtiin.Tuomi-Nikula, Jorma & Päivi: Nikolai II – Suomen suuriruhtinas, s. 78–79. Atena, Jyväskylä 2010. Hänellä oli erityisen laajat yhteydet Saksan ja Itävallan lehtiin, kustantamoihin ja tunnettuihin henkilöihin. Vuoteen 1918 mennessä hän julkaisi, toimitti tai käänsi noin 20 Suomen kysymystä käsittelevää saksankielistä kirjaa, osan niistä salanimillä Wilhelm Habermann, Wilho Suomalainen ja Richard Schreiber. Lisäksi hän julkaisi aiheesta satoja kirjoituksia ja osallistui vuosina 1901–1902 Finnländische Rundschau -lehden julkaisemiseen. Kenraalikuvernöörinkanslian arkistonhoitajana Öhquist pääsi myös lukemaan salaisia poliisiraportteja ja saattoi varoittaa etukäteen pidätysten tai kotietsintöjen uhkaamia henkilöitä. Hän ei koskaan paljastunut ja kieltäytyi kaikista hänelle tarjotuista ylennyksistä voidakseen jatkaa toimintaansa. Vuonna 1910 hän suostui lopulta eroamaan virastaan saatuaan muhkean eläkkeen.
Toiminta Saksassa Ensimmäisen maailmansodan aikana Öhquist kuului jääkäriliikkeen tukijoihin ja toimi vuosina 1916–1918 suomalaisten aktivistien Berliinin-toimistossa (”Finnländisches Büro”). Maailmansodan puhjettua ilmoitti silloinen hallitus hänet lehtorinvirkansa menettäneeksi ja sotatuomioistuin langetti hänelle kuolemantuomion. Hän oleskeli koko maailmansodan ajan Saksassa, missä hän hankki toimeentulonsa opettajana. Suomen itsenäistyttyä Öhquist siirtyi Suomen Berliinin-lähetystön palvelukseen, jossa hän toimi aluksi virkailijana, vuodesta 1919 sanomalehtiavustajana ja vuosina 1921–1927 sanomalehtiattašeana. Tänä aikana hän julkaisi useita saksankielisiä teoksia Suomen valtiollisen elämän kehityksestä. Jäätyään eläkkeelle vuonna 1927 hän toimi vapaana kirjailijana.
Vielä eläkevuosinaankin Öhquist oli johtava hahmo Suomea koskeneessa saksankielisessä julkaisutoiminnassa ja välitti vastaavasti Suomeen ja Suomen lehtiin tietoja Saksan oloista ja kirjallisuudesta. Kansallissosialistien noustua valtaan Saksassa vuonna 1933 Öhquist kääntyi nopeasti uuden ideologian kannattajaksi ja levittäjäksi. Hän julkaisi vuonna 1938 Saksan propagandaministeriön tuella tuotetun kirjan Kolmas valtakunta: kansallissosialismin synty, taisteluvuodet, maailmankatsomus ja yhteiskunta, joka käännettiin myös ruotsiksi ja saksaksi. Korjattu saksankielinen laitos ilmestyi vuonna 1941 nimellä Das Reich des Führers. Vuodesta 1940 Öhquist asui pysyvästi Saksassa, Schwarzwaldin Wolfachissa. Hän oli mukana Berliinissä asuneiden suomalaisten talvella 1944–1945 perustaman lyhytikäisen Suomi-liiton toiminnassa.Haataja, Lauri: Kotinatsit luokkakuvassa: Henrik Ekberg tutki suomalaiset johtajan varjot. Helsingin Sanomat 21.2.1992. Viitattu 23.5.2018.
Yksityiselämä ja muistelmat Öhquist ol naimisissai kolmesti: vuosina 1888–1906 valtioneuvos Eduard Collinsin tyttären Helene Julie Dorothee von Collinsin kanssa, vuodesta 1907 Lina Henriette Humblen kanssa (liitto päättyi avioeroon) ja vuodesta 1917 Margarita (Rita) Emilia Minna Winterin kanssa. Hänellä oli ensimmäisestä liitostaan kaksi lasta, joista toinen oli kenraaliluutnantti Harald Öhquist. Johannes Öhquistin veli oli kirjailija Alexander Öhquist.
Fenix-Kustannus on julkaissut Matti Liinamaan suomentaman ja Öhquistin käsikirjoituksen pohjalta toimittaman muistelmateoksen Pietarista kolmanteen valtakuntaan (2006).
Saavutukset šakinpelaajana Öhquist oli vuonna 1886 perustetun Helsingin Shakkiklubin perustajajäsen, varapuheenjohtaja vuosina 1886–1892, puheenjohtaja 1892–1897 sekä 1901–1906 ja kunniajäsen vuodesta 1911. Hän oli lisäksi Suomen ensimmäinen kärkipelaaja. Öhquist oli Suomen ensimmäisen šakkijulkaisun Tidskrift för Schackin perustaja ja toimittaja. Lisäksi hän toimitti šakkiosastoa useammassa suomalaisessa lehdessä.
Šakista 1800-luvun Suomessa on hyvin niukasti historiallista aineistoa. On kuitenkin oletettu, että Öhquist nousi Helsingin Shakkiklubin johtavaksi pelaajaksi jo klubin alkuaikoina.http://www.chess.com/news/paladiinin-lyysit-ii-9987 Hänestä ei ehtinyt tulla shakkimestaria, koska arvonimi perustettiin Suomen mestaruuden myötä vasta vuonna 1922. Hänelle myönnettiin šakkitehtävien laadinnan ansioista kansallisen tehtävämestarin arvonimi vuonna 1936.SUOMALAISTEN TEHTÄVÄSHAKILLISIA ARVOJA.
Öhquistin šakkihegemonian mursi 1890-luvulla nuori Anatol Tschepurnoff. Vuonna 1893 Öhquist vielä voitti ottelun Tschepurnoffia vastaan tuloksella 7 voittoa, 2 tasapeliä ja 3 tappiota. Tarkkaa tietoa siitä, milloin Tschepurnoffista tuli Suomen johtava pelaaja, ei ole.
Teoksia Der Pilger, runokokoelma. 1908 Suomen taiteen historia. 1912 Das politische Leben Finnlands. 1916 Aus der Versdichtung Finnlands. 1918 Leijonalippu. 1923 Der kristallene Turm, romaani. 1928 Finnland. 1928 Deutsche Finnlandbibliographie. 1929 Samtida konst i Finland. 1929 Neuere bildende Kunst in Finnland. 1930 Kolmas valtakunta. 1938 Das Reich des Führers. 1940 Pietarista kolmanteen valtakuntaan. 2006. Johannes Öhquistin saksankielisestä käsikirjoituksesta Erinnerungen suomentanut sekä muistelmia täydentävän kuvauksen Johannes Öhquistin taustasta ja elämänvaiheista laatinut Matti Liinamaa.
Lähteet Suomen Shakki 11b (1986), s. 590, 625.
Viitteet
Aiheesta muualla
Johannes Öhquistin lehtiartikkeleita: Neuvosto-Venäjä ja bolshevismi, Valvoja-Aika, 1.7.1925, nro 7-8, s. 17, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Verta ja selluloidia, Helsingin Sanomat, 18.7.1930, nro 189, s. 9, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Erämaan saarnaaja I, Helsingin Sanomat, 11.8.1930, nro 213, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Erämaan saarnaaja II, Helsingin Sanomat, 13.8.1930, nro 215, s. 7, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Hildur Dixelius, Helsingin Sanomat, 31.8.1930, nro 233, s. 12, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Uutta englantilaista romaanitaidetta I, Helsingin Sanomat, 7.9.1930, nro 240, s. 15, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot G. S. Bessedovskin muistelmat, Helsingin Sanomat, 28.9.1930, nro 261, s. 13, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Uutta englantilaista romaanitaidetta II, Helsingin Sanomat, 3.11.1930, nro 297, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Akseli Gallén-Kallela, Valvoja-Aika, 1.3.1931, nro 3, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Jakob Wassermannin uusi romaani, Helsingin Sanomat, 4.5.1931, nro 119, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Goethe, Valvoja-Aika, 1.3.1932, nro 3, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Saksalaista novellitaidetta, Valvoja-Aika, 1.4.1932, nro 4, s. 38, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Saksalaisia romaaneja, Valvoja-Aika, 1.5.1932, nro 5-6, s. 47, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Ajattelijoita ja ajankysymyksiä, Valvoja-Aika, 1.10.1932, nro 10, s. 45, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Katsaus ulkomaiseen kirjallisuuteen, Valvoja-Aika, 1.11.1932, nro 11-12, s. 90, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Katsaus ulkomaiseen kirjallisuuteen, Valvoja-Aika, 1.1.1933, nro 1, s. 59, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Saksalaisia romaaneja, Valvoja-Aika, 1.4.1934, nro 4, s. 36, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Erään filosoofin Goethe-tulkintaa, Valvoja-Aika, 1.7.1934, nro 7-8, s. 54, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Agnes von Krusenstjerna, Valvoja-Aika, 1.1.1936, nro 2, s. 33, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Jakob Wassermannin jälkeenjäänyt teos, Valvoja-Aika, 1.1.1936, nro 5-7, s. 60, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Luokka:Suomalaiset kirjailijat Luokka:Suomalaiset shakinpelaajat Luokka:Suomalaiset professorin arvonimen saaneet Luokka:Suomen sisällissodan valkoiset Luokka:Inkeriläiset henkilöt Luokka:Suomalaiset arkistonhoitajat Luokka:Suomalaiset juristit Luokka:Vuonna 1861 syntyneet Luokka:Vuonna 1949 kuolleet