Kielitoimiston sanakirja on Kotimaisten kielten keskuksen julkaisema yksikielinen suomen kielen sanakirja ja Suomen kielen perussanakirjan seuraaja. Sanakirjan ensimmäinen versio julkaistiin sähköisenä vuonna 2004. Syksyllä 2006 sanakirjasta julkaistiin myös kolmiosainen painettu sanakirja, Kielitoimiston sanakirja, joka pohjautuu aiempaan sähköiseen versioon. Loppuvuodesta 2014 alkaen sanakirjan verkkoversio on ollut käytettävissä ilmaiseksi, eikä fyysisiä versioita ole sen jälkeen enää painettu.
Sanakirjan ilmoitetaan olevan ”laajin ja ajantasaisin yksikielinen suomen kielen sanakirja”. Se sisältää kielenhuollon uusimmat suositukset ja paljon uudissanoja. Hakusanoja teoksen verkkoversiossa oli vuonna 2022 kaikkiaan noin 104 000 sanaa, ja vuosittain sen kautta tehdään noin 4,2 miljoonaa hakua. Verkkosanakirjaa päivitetään vuosittain kuusihenkisen sanakirjantoimituksen keräämän uuden aineiston pohjalta.
Sanakirja Kielitoimiston sanakirja pyrkii kuvaamaan suomen nykyisen yleiskielen keskeiset sanavarat eli yleistä, vakiintunutta ja tyypillistä sanastoa. Sanakirja ei sisällä esimerkiksi nimiä, lyhenteitä tai vanhan kirjakielen sanoja. Hakusanoina on kuitenkin myös joitakin harvinaisempia sanoja ja vierassanoja sekä tunnetumpia käsitteitä, joiden täsmällinen merkitys on tyypillisesti vähemmän tunnettu: Kotus on listannut epämääräisemmän merkityksen sisältäviin sanoihin esimerkit “simpsakka”, “hipsteri”, “diskontata”, “jytky” ja “havas”. Erikoisalojen termistöstä on otettu mukaan sellaisia käsitteitä, jotka esiintyvät mediassa. Murre- ja slangisanoista sanakirjaan on valittu vain joitakin laajalevikkisiä sanoja, mutta yleisesti ottaen arkikielisiä, puhekielelle ja epämuodolliselle kirjoitetulle kielelle tyypillisiä ilmauksia on mukana runsaasti.
Sanakirjan hakusanat ja selitteet ovat suomeksi. Yksittäisten sanojen merkitysten lisäksi sanakirjassa selitetään fraaseja, nostetaan esille homonyymisia sanoja sekä yhdistetään toisiinsa synonyymejä. Sanakirja selittää myös samankaltaisten sanaparien toisistaan poikkeavia merkityksiä, esimerkiksi sanoissa ‘määritteleminen’, ‘määrittäminen’ ja ‘määrääminen’. Joissakin sana-artikkeleissa täsmennetään myös käsitteen kuvallista käyttöä sekä neutraalista yleiskielestä poikkeavaa tyylisävyä, kuten leikillisyyttä, ylätyyliä tai vanhentuneisuutta. Sävyltään erikoiseksi, kuten arkiseksi tai slangiksi luokitellulle hakutulokselle esitetään sen yleiskielen vastine. Kieliyhteisön käsitykset sanojen tyylilajista kuitenkin muuttuvat ajan kuluessa, ja sanakirjan verkkoversioon lisätään tai sieltä poistetaan korostuksia tarpeen mukaan. Myös yksittäisten kielenkäyttäjien käsitykset sanojen käyttöaloista vaihtelevat, ja sanakirjan verkkosivuilla korostetaankin tyylilajimerkintöjen olevan käyttöohjeen sijaan kuvauksia siitä, millaisissa yhteyksissä sanaa yleensä käytetään.
Suhde kielenhuoltoon
Kotuksen mukaan Kielitoimiston sanakirjalla on kielen kuvailun lisäksi myös normatiivinen tehtävä, eli se antaa suosituksia neutraalista asiatyylistä. Suositukset ja esimerkit sanojen käytöstä pohjautuvat Kotimaisten kielten keskuksen yhteydessä toimivan suomen kielen lautakunnan päätöksiin. Sanakirjaa voikin käyttää myös oikeinkirjoitusoppaana. Sana-artikkeleissa esitellään sanojen eri taivutusmuodot ja määritetään astevaihtelun tyyppi. Adjektiiveista esitetään myös vertailumuodot. Lisäksi sanakirjasta saa apua yhdyssanojen ja vierassanojen oikeinkirjoitukseen sekä ison tai pienen alkukirjaimen valintaan. Esimerkit antavat tietoa sanan käyttöympäristöstä ja sanasta osana lauserakennetta. Sanakirja antaa ohjeita myös joidenkin sanojen ääntämiseen.
Kuten Nykysuomen sanakirja, myös Kielitoimiston sanakirja nostaa esille lukuisissa sanoissa vierasvoittoisuuksia, pääasiassa svetisismejä, ja ilmentää niitä suomenkielisen kielenkäytön kannalta kartettaviksi.Kolehmainen 2014, s. 182–183
Vierasvoittoisille ilmauksille esitetään Kielitoimiston sanakirjassa sulkeissa korjausehdotus:
Korkein sallittu nopeus (suurin) Hän on hyvin pidetty (hänestä pidetään paljon)
Nykypäivän kielenhuolto-ohjeiden svetisisminäkemysten katsotaan periytyvän kielitieteilijä E. A. Saarimaan 1930–1940-luvun julkaisuista Huonoa ja hyvää suomea sekä Kielenopas,Kolehmainen 2014, s. 175 vaikka monet ns. ruotsinvoittoisuudet ovatkin sittemmin joko kadonneet tai hyväksytty osaksi suomea. Kielitoimiston sanakirjan uudemmassa verkkoversiossa (2014–) vierasvoittoisuuksia on edelleen korostettu, mutta niitä on myös aktiivisesti vähennetty. Aikaisemmin torjuttuja mutta sittemmin hyväksyttyjä ilmauksia esitetään sanakirjassa hakasulkeissa, ja niitä nimitetään vaihtoehtoisiksi synonyymeiksi. Edelleen epäsuositeltavien ilmausten ihanteellisempia muotoja korostetaan kuitenkin ns. paremmin-suosituksena:
Helsingissä löytyy [paremmin: Helsingissä on tai Helsingistä löytyy] kauniita rakennuksia.
Sanakirjan kehitys ja toimittaminen
Taustaa Kielitoimiston sanakirjaa edeltävät vuosina 1951–1961 julkaistu kuusiosainen Nykysuomen sanakirja sekä 1990-luvulla julkaistu Suomen kielen perussanakirja. Painetun kolmiosaisen Suomen kielen perussanakirjan viimeinen osa julkaistiin maaliskuussa 1994 ja sähköinen CD-Perussanakirja vuonna 1997. Kielitoimiston sanakirja on Perussanakirjan uusittu ja laajennettu versio, ja sen vuonna 2004 julkaistussa ensimmäisessä versiossa oli noin 4 000 sana-artikkelia enemmän kuin CD-versiossa ja 6 000 sana-artikkelia enemmän kuin painetussa Suomen kielen perussanakirjassa. Tämän lisäksi yli 15 000 sana-artikkelia muokattiin muun muassa merkitysten, esimerkkien ja kielenhuollon suositusten osalta. Sanakirjaan lisättiin myös 21 000 paikannimeä kattava Asutusnimihakemisto.
Sanakirjan uudistuksen myötä vaihtui myös sen nimi. Uutta nimeä perusteltiin Kielitoimiston tunnettuudella ja pitkällä historialla kielenhuollon ja sanakirjatyön parissa. Vaikka Kotimaisten kielen keskuksessa ei vuoden 1994 organisaatiomuutosten jälkeen ole ollut Kielitoimisto-nimistä yksikköä, liitetään sen nimi edelleen vahvasti kielenhuoltoon, kielineuvontaan ja nykykielen sanakirjatoimitukseen. Sekä Nykysuomen sanakirja että Suomen kielen perussanakirja on tehty Kielitoimiston yhteydessä. Uudella nimellä haluttiin kunnioittaa nykykielen sanakirjojen jatkumoa ja varmistaa, että siitä käy ilmi myös tekijän nimi.
Aineisto Suomen kielen perussanakirjan tavoin Kielitoimiston sanakirja perustuu Kotimaisten kielten keskuksen ylläpitämään ja jatkuvasti kartutettavaan sähköiseen sana-arkistoon eli nykysuomen sanatietokantaan, joka on osa kaikille avointa Nykysuomen arkistoa.Kolehmainen 2014, s. 325 Nykysuomen sana-arkiston yli 5,5 miljoonasta sanalipusta suurin osa, noin 4,5 miljoonaa sanalippua, on kerätty vuosina 1880–1950 julkaistuista lähteistä Nykysuomen sanakirjaa (1951–1961) varten. Nykysuomen sanakirjan valmistuttua aineistoa on kartutettu uudissanoilla sekä Suomen kielen perussanakirjan että Kielitoimiston sanakirjan toimittamista varten. Vuoden 1950 jälkeen julkaistusta lähteistä on kerätty noin 700 000 sanalippua. Sähköisiä sanalippuja alettiin kerätä 1980-luvulla, ja paperisista lipuista luovuttiin kokonaan vuonna 2008. Vuoden 2015 alussa sähköinen sanatietokanta sisälsi runsaat 200 000 sanalippua.
Sanatietokantaa täydennetään jatkuvasti sanastamalla eli keräämällä käytetystä kielestä uutta aineistoa. Poimituista sanoista luodaan sanalippuja, eräänlaisia muistiinpanoja sanoista. Sanalippuun kirjataan hakusana, lähdetieto, käyttökonteksti ja toisinaan myös lisätietoa koskien esimerkiksi sanan käyttöalaa tai tyyliä. Hakusana on se sana, jota sanalipun muistiinpanot koskevat ja jonka mukaan tietokannan sanaliput aakkostetaan. Lähdetietomerkinnästä puolestaan käy ilmi, missä ja milloin sanaa on käytetty. Myös kirjaamisen ajankohta saatetaan mainita erikseen. Erityisen tärkeä osa sanalippua on sanan käyttökonteksti eli katkelma tekstistä tai puheesta, jossa sanaa on käytetty. Koska sanalla voi olla useita käyttötarkoituksia ja -yhteyksiä, voi yhdestä hakusanasta olla useita sanalippuja. Esimerkiksi olla-verbistä on nykysuomen sana-arkistossa tuhansia sanalippuja.
Suurin osa vanhasta aineistosta on kerätty tieto- ja kaunokirjallisuudesta, mutta nykyään päälähteitä ovat sanoma- ja aikakauslehdet sekä internet. Periaatteessa mikä tahansa kirjallinen tai suullinen lähde sopii sanastettavaksi: uusia sanoja poimitaan esimerkiksi radiosta, televisiosta ja erilaisista vuorovaikutustilanteista. Sanatietokantaan ei kerätä vain täysin uusia sanoja vaan myös vanhojen sanojen uusia merkityksiä ja käyttötapoja sekä erilaisia fraaseja ja sanaliittoja. Sanastajien tavoitteena onkin poimia sanastoa ja ilmauksia mahdollisimman kattavasti eri elämänaloilta. Vuosittain sanoja kerätään 5 000–8 000.
Sanastustyötä tekevät pääasiassa sanakirjantoimittajat ja Kotimaisten kielten keskuksen muut asiantuntijat. Niukkenevien resurssien vuoksi Kotimaisten kielten keskuksessa on kuitenkin pohdittu, miten sana-arkiston kartuttamista voisi tehostaa esimerkiksi teknologian tai suuren yleisön avulla. Vapaaehtoisia, kielestä kiinnostuneita kansalaisia on hyödynnetty sanastamisessa ennenkin, muun muassa Suomen murteiden sanakirjan murreaineiston kartuttamisessa 1920-luvulta alkaen, mutta systemaattista tapaa osallistaa suurta yleisöä nykysuomen aineistonkeruuseen ei vielä ole. Kuka tahansa voi kuitenkin ehdottaa sanaa lisättäväksi nykysuomen sanatietokantaan Kielitoimiston verkkosivuilla.
Sanakirjatyön lisäksi sanatietokantaa hyödynnetään muun muassa tutkimus- ja opetuskäytössä. Sanalippujen pohjalta julkaistaan myös kieliaiheisia kirjoituksia sekä Kotuksen verkkosivuilla että Kielikellossa. Lisäksi Kotimaisten kielten keskus julkaisee vuosittain Vuoden sanapoiminnot eli koosteen kuluneen vuoden uusista tai ajankohtaisista sanoista.
Toimitus Kielitoimiston sanakirjan sähköisten ja fyysisten painoksien sekä vuoteen 2017 asti myös verkkoversion päätoimittaja oli Eija-Riitta Grönros. Verkkoversiolla on kuusihenkinen toimitus, joka vastaa sanakirjan sisällön ajantasaisuudesta lisäämällä sinne uusia hakusanoja ja päivittämällä vanhoja sana-artikkeleita. Toimitus vastaa myös yleisökysymyksiin ja kirjoittaa kieliaiheisia julkaisuja. Vuonna 2023 toimitukseen kuuluvat päätoimittaja Minna Pyhälahti, toimitussihteeri Minna Haapanen ja neljä toimittajaa.
Toimitus tekee myös tiivistä yhteistyötä Kotimaisten kielten keskuksen kielenhuolto-osaston kanssa.Kolehmainen 2014, s. 16 Kielenhuolto-osasto ja Suomen kielen lautakunta muodostavat kielenhuolto-organisaation, jonka päätöksiin ja ohjeisiin Kielitoimiston sanakirjakin nojaa. Toisaalta suomen kielen lautakunnan suosituksia on muutettu sanakirjan toimituksen aloitteesta. Näin ollen sanakirjatoimituksen sanotaan olevan merkittävä auktoriteetti kotimaisen sanastonkehityksen ohjaamisessa ja seuraamisessa.
Toimitusprosessi Kielitoimiston sanakirjaa päivitetään säännöllisesti, jolloin uusia hakusanoja lisätään ja vanhoja sana-artikkeleita muokataan ajantasaisemmiksi. Harvinaisissa tapauksissa sanoja saatetaan myös poistaa. Päivityksiä tehdään ensisijaisesti nykysuomen sanatietokannan pohjalta, mutta niissä huomioidaan myös kielenhuollon suositukset ja eri alojen erikoissanasto. Korjauksia ja kokonaan uusia artikkeleita tehdään runsaasti myös käyttäjien antaman palautteen perusteella. Myös sanakirjan hakutilastoja seuraamalla saadaan tietoa sanoista, joita käyttäjät hakevat mutta jotka eivät vielä ole sanakirjassa. Hakutilastojen perusteella sanakirjaan on lisätty esimerkiksi sellaiset sanat kuin hammasraudat ja uunijäätelö.