pienoiskuva|Tanskan lippua pidetään maailman vanhimpana valtiolippuna. Legendan mukaan se putosi taivaasta 15. kesäkuuta 1219 keskelle taistelukenttää. Lipun putoamista esittävä Christian August Lorentzenin maalaus vuodelta 1809. Tanskassa on ollut pysyvää asutusta 11 000-luvulta eaa. alkaen. Maataloudesta tuli tärkeä elinkeino 3000-luvulla eaa. Tanskan valtakunta muodostui viikinkiajan kuluessa. Tanska ja Norja yhdistyivät 1400-luvulla. Tanska oli pitkään Pohjois-Euroopan voimakkain valtio, mutta menetti 1600-luvulla asemansa Ruotsille. Tanskan ja Ruotsin viimeinen sota käytiin vuonna 1812, jolloin Tanska menetti Norjan. 1900-luvun alussa Tanska noudatti puolueettomuuspolitiikkaa, mutta joutui vuosina 1940–1945 Saksan miehittämäksi. Nykyisin Tanska on pohjoismaisen mallin mukainen hyvinvointivaltio sekä Naton ja Euroopan unionin jäsen.
Esihistoria Tanskan alueella on ollut yhtenäinen asutus jo kivikaudelta lähtien. Ensimmäiset jääkauden jälkeiset merkit pysyvästä asutuksesta on ajoitettu noin vuoden 12 000 eaa. tienoille, ja maanviljelys yleistyi noin 3000 eaa. Myöhäiseltä kivikaudelta, noin 4000 eaa. on säilynyt monia esineitä, hautalöytöjä ja taidokkaita saviastioita.Danish Prehistory Nationalmuseet Esihistoriallisella ajalla samaan kulttuuripiiriin kuuluivat nykyisen Tanskan lisäksi myös Slesvig ja Skåne.
Tanska nousi pronssikaudella merkittävään asemaan Pohjois- ja Keski-Euroopan välisessä kaupassa. Todisteena tästä ovat tältä ajalta (1800–500 eaa.) peräisin olevat runsaat arkeologiset löydöt. Pronssikaudella Tanskassa kukoisti kulttuuri, joka hautasi vainajia arvoesineiden kanssa mahtaviin hautakumpuihin. Tanskasta on löydetty runsaasti pronssikautisia hautoja, jotka kertovat yhteisöstä, joka oli jakautunut eri yhteiskuntaluokkiin.
Esiroomalaisella rautakaudella yhteydet etelään ja kelttiheimoihin tiivistyivät. Monenlaisten löytöjen perusteella Tanskalla oli myös yhteyksiä Rooman valtakuntaan. Rautakaudelta ovat lisäksi peräisin kuuluisat soihin uhratut ruumiit, kuten Tollundin mies.
Muinaisenglantilaiset runoelmat Widsith ja Beowulf ovat varhaisimpia kirjallisia lähteitä, joissa kuvataan myöhäisrautakautisen Tanskan elämää ja kulttuuria.
Viikinkiretket
pienoiskuva|Fyrkat on viikinkien linnan raunio noin vuodelta 980. pienoiskuva|Panoraamakuva Roskilden viikinkilaivamuseosta
Viikinkiaika tarkoittaa noin vuosia 800–1050. Suuri osa viikingeistä oli lähtöisin Tanskan alueelta. Tanskalaiset viikingit suuntasivat ryöstöretkensä ennen kaikkea Englantiin ja Ranskaan. Tanskalaiset viikingit pitivät 800–900-luvuilla Englannissa hallussaan laajaa aluetta, jota kutsuttiin nimellä Danelagen.
Kuningas Harald Sinihammas kastettiin vuonna 965, mikä vakiinnutti kristinuskon aseman Tanskassa. Hänen poikansa Sven Haaraparta valloitti Englannin. Knuut Suuren kuoleman jälkeen vuonna 1035 Englanti irtaantui Tanskan otteesta.
Keskiaika Tanskan kirkko itsenäistyi saksalaisesta Hampuri-Bremenin arkkihiippakunnasta, kun Lundin arkkipiispanistuin perustettiin vuonna 1104. Tanskassa oli 1100-luvulla monia sisällissotia. Valdemar I yhdisti kuningaskunnan piispa Absalonin kanssa. Hänen hallintoaikanaan Kööpenhaminasta tuli tärkeä kauppapaikka. Tanskasta tuli hetkellisesti Itämeren suurvalta. Valdemar ja hänen seuraajansa tekivät useita ristiretkiä varsinkin nykyisen Viron alueelle, jossa legendan mukaan Dannebrog putosi alas taivaasta taistelussa vuonna 1219. Tanskan mahti romahti 1220-luvulla.
Kalmarin unioni
Kuningatar Margareeta I meni naimisiin Norjan kuningas Haakon VI:n kanssa yhdistääkseen kaksi kuningaskuntaa. Hänen elinaikanaan pohjoismaat yhdistyivät virallisesti Kalmarin unioniksi vuonna 1397. Margareetan kuoltua vuonna 1412, hallitsijaksi tuli siihen asti nimellisesti hallinnut Eerik Pommerilainen, jonka aikana unioni hajosi sisäisiin erimielisyyksiin. Unioni hajosi lopullisesti Kristian II:n surmattua Sten Sturen kannattajia Tukholman verilöylyssä.
Ruotsin erosi unionista lopullisesti vuonna 1521 Kustaa Vaasan johdolla. Norja pysyi unionin jäsenenä ja oli 1500-luvulta lähtien suorassa alissuhteessa Tanskaan.Backgrund note: Norway US Department of State
Uskonpuhdistus
Uskonpuhdistus alkoi Tanskassa vuonna 1536. Fredrik I:n kuoltua katoliset piispat ottivat vallan maassa ja kielsivät Kristian III:n valinnan kuninkaaksi, koska hän oli reformaation kannattaja. Lyypekin pormestari ja useat aateliset vastustivat jyrkästi piispoja, mikä johti kirkon omaisuuden takavarikkoon ja papiston käännyttämiseen luterilaisuuteen.
Suurvalta-aika pienoiskuva|Pohjoismaat vuonna 1646 Brömsebron rauhan jälkeen. Keltaisella Tanskan tuolloin Ruotsille menettämät alueet. Myös punaisella merkitty Hallanti menetettiin, mutta aluksi menetys oli määräaikainen vuoteen 1658. Tällöin Tanska menetti Hallandin lisäksi muun muassa Skånen. Tanska oli suhteellisen voimakas 1500- ja 1600-luvuilla. Sen talous hyötyi kahdeksankymmenvuotisesta sodasta, koska Alankomaista saapui paljon ammattitaitoisia pakolaisia. Tanska kuului kolmikymmenvuotisen sodan häviäjiin, koska Kristian IV arvioi väärin voimansa hyökätessään Saksaan. Ruotsi hyökkäsi vuonna 1643 Lennart Torstenssonin johdolla Tanskaan, mikä johti Tanskan kannalta epäedulliseen Brömsebron rauhaan. Siinä Tanska joutui luovuttamaan Ruotsille Jämtlandin, Härjedalenin, Hallandin, Gotlannin ja Saarenmaan. Vuonna 1658 Tanska kävi toisen tappiollisen sodan Ruotsia vastaan. Roskilden rauhan tuloksena Tanska luovutti Ruotsille Skånen, Blekingen, Bornholmin saaren sekä Bohusin ja Trondheimin läänit. Tämän jälkeen käytiin vielä sota, jossa Ruotsi yritti valloittaa Tanskan kokonaan, mutta tämä hanke epäonnistui. Vuonna 1660 Kööpenhaminassa solmitussa rauhansopimuksessa Tanska sai takaisin Trondheimin läänin ja Bornholmin saaren.
Fredrik III pakotti aateliset luopumaan verovapaudestaan ja vakiinnutti kuninkaan valtaa. Säädyt kutsuttiin vuonna 1660 koolle Kööpenhaminaan, missä oli tarkoitus ratkaista sodassa kärsityn tappion vuoksi kärjistyneet sisäiset ristiriidat. Seurauksena oli, että kuninkuudesta tehtiin perinnöllinen ja valtiosäännöstä itsevaltainen. Se merkitsi keskusvallan ja poliittisten rakenteiden vahvistumista.
Tanska valloitti 1600-luvulla myös siirtomaita. Niitä olivat Tanskan Länsi-Intia, joka käsitti nykyiset Yhdysvaltain Neitsytsaaret vuosina 1671–1917,The Danish West Indies Statens Arkivet sekä Tranquebar Intiassa 1620–1845.Tranquebar projects SASNET - Swedish South Asian Studies Network Lund University Myös Grönlanti oli siirtomaan asemassa vuoteen 1953, jolloin se muutettiin Tanskan maakunnaksi.
Orjuuskysymykset ja sodat suurvaltoja vastaan Maaorjuus lakkautettiin vuonna 1788, mikä teki talonpojista maanomistajia. Samoihin aikoihin valistusajattelu ja nationalismi alkoivat kasvattaa suosiotaan. Tanskalla oli 1600-luvulta alkaen useita siirtokuntia Euroopan ulkopuolella. Grönlanti ja Islanti sijaitsivat Pohjois-Atlantilla. Trankebarin siirtokunta perustettiin Intian etelärannikolle vuonna 1620, ja Karibianmerellä oli kolme siirtokuntaa. Afrikan länsirannikolta otettiin orjia.
Napoleonin sotien kustannukset näännyttivät Tanskan ennestään hyvän talouden. Britannian kuninkaallinen laivasto hyökkäsi Kööpenhaminaan vuonna 1801. Kilpailu merten herruudesta kiihtyi, ja vuonna 1807 britit takavarikoivat Tanskan laivaston itselleen, mikä johti Tanskan liittoutumiseen Ranskan kanssa ja liittymiseen sotaan Ruotsia vastaan. Vuoteen 1813 mennessä Tanskan valtion kassa oli kuitenkin tyhjentynyt, ja kuningas Fredrik VI antautui briteille ja ruotsalaisille vuonna 1814. Samana vuonna solmittiin Kielin rauha, jonka seurauksena Norja siirtyi Ruotsille ja Tanskalle luvattiin Pommerin alue. Tanskan talousongelmia lisäsi viljan viennistä saatujen tulojen ehtyminen, mikä johtui viljan alhaisesta hinnasta Euroopan markkinoilla. Seurauksena oli maatilojen pakkohuutokauppoja ja maatalousuudistusten pysähtyminen. Tilanne alkoi kääntyä parempaan suuntaan vasta vuoden 1830 jälkeen.
Tanska joutui 1800-luvun puolimaissa kaksi kertaa sotaan saksalaisten naapurimaidensa kanssa. Ensimmäinen Saksan–Tanskan sota vuosina 1848–1851 alkoi, kun Tanskalle kuuluneiden Schleswigin ja Holsteinin herttuakuntien saksalaisväestö nousi kapinaan. Preussi tuli heidän avukseen. Sota jatkui pari vuotta, kunnes saksalaisten oli joulukuussa 1850 luovutettava Venäjän painostuksen vuoksi. Alueet saivat lisää autonomiaa ja kuninkaakseen Tanskan kuninkaan. Toinen Saksan–Tanskan sota syttyi kymmenisen vuotta myöhemmin vuonna 1864. Sota alkoi Preussin ja Itävallan hyökkäyksellä. Saksalaiset voittivat noin viiden kuukauden taistelujen jälkeen. Tanska joutui luovuttamaan voittajille Schleswig-Holsteinin, joka myöhemmin liitettiin Saksan keisarikuntaan.
Perustuslaki Ranskan heinäkuun vallankumouksen jälkeen porvaristo alkoi myös Tanskassa vaatia liberaalia perustuslakia. Kun kuningas Fredrik VI kuoli vuonna 1839, hänen seuraajaansa Kristian VIII:een kohdistui suuria odotuksia. Uusi kuningas ei kuitenkaan pitänyt monarkian uudistamista vielä tarpeellisena. Liberaalia perustuslakia vaatinut porvaristo sai vuonna 1846 tuekseen myös maanviljelijät, kun ryhmä uudistusmielisiä perusti Anton Frederik Tscherningin johdolla Maanviljelijöiden ystävien yhdistyksen (tanskaksi Bondevennernes Selskab). Yhdistyksestä kehittyi myöhemmin liberaalipuolue Venstre. Tammikuussa vuonna 1848 Kristian VIII kuoli, ja Euroopan hulluna vuonna myös Tanskassa puhkesi maaliskuun vallankumous ja perustuslain säätäminen alkoi edetä. Uusi kuningas, Fredrik VII, suhtautui asiaan suopeasti.
Autokraattisesta Tanskasta tuli perustuslaillinen monarkia 5. kesäkuuta 1849. Vuoden 1849 perustuslaki kumosi erioikeudet ja loi kansalaisoikeudet. Kaksikamariseen parlamenttiin valittiin jäsenet vaaleilla, joissa äänioikeus oli 30 vuotta täyttäneillä miehillä. Naiset saivat äänioikeuden vuonna 1915, kun perustuslakia uudistettiin. Samalla parlamenttivaaleissa otettiin käyttöön suhteellinen vaalitapa ja äänioikeuden ikäraja laskettiin 25 vuoteen.
1900-luvulta nykypäivään pienoiskuva|Mielenosoitus Kööpenhaminassa 13. marraskuuta vuona 1918. Tanska oli puolueeton ensimmäisessä maailmansodassa, mutta joutui kuitenkin vuoden kestäneiden neuvotteluiden jälkeen 18. päivänä syyskuuta 1918 allekirjoittamaan Yhdysvaltojen kanssa sopimuksen, joka pakotti Tanskan kauppalaivaston auttamaan ympärysvaltoja. Sisäministeriö sai heti sodan alussa parlamentilta valtuudet elintarvikkeiden ja hyödykkeiden hintojen sääntelemiseksi. Vuosi 1918 oli mielenosoitusten, vihanpurkausten ja pidätysten vuoksi levotonta aikaa. Vuonna 1920 Saksan keisarikuntaan kuuluneessa Schleswigin herttuakunnassa järjestettiin kansanäänestys, jonka perusteella Pohjois-Schleswig liitettiin Tanskaan.
Tanska julistautui puolueettomaksi toisen maailmansodan alkaessa, mutta Saksa miehitti sen hyökkäämättömyyssopimuksesta huolimatta 9. huhtikuuta 1940 operaatio Weserübungissa. Islanti julistautui itsenäiseksi vuonna 1944. Vuonna 1948 Tanska myönsi autonomian Färsaarille. Tanskasta tuli Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vuonna 1945 ja Naton jäsen vuonna 1949. Perustuslakia uudistettiin vuonna 1953, minkä seurauksena parlamentti muuttui yksikamariseksi. Vuonna 1959 Tanska liittyi Euroopan vapaakauppa-alueeseen ja vuonna 1973 kansanäänestyksen jälkeen EEC:hen. Mutta eurovaluutta torjuttiin kansanäänestyksessä vuonna 2000.Denmark Timeline BBC
Tanskan politiikan keskeinen vaikuttaja 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella oli sosiaalidemokraatti Anker Jørgensen, joka nautti laajaa arvostusta yli poliittisten rajojen. Jørgensen johti kaikkiaan viittä hallitusta, ja hän oli Tanskan pääministeri vuosina 1972–73 ja 1975–83. Hänen valtakaudellaan Tanska taisteli talouden taantumaa vastaan ja jouduttiin toteuttamaan leikkauksia ja säästötoimia, joista huolimatta Jørgensen säilyi suosittuna. Tanska liittyi vuonna 1973 hänen valtakaudellaan EEC:n jäseneksi.