Lucius Septimius Severus (11. huhtikuuta 146 – 4. helmikuuta 211) oli Rooman keisari vuosina 193–211. Hän oli kotoisin Leptis Magnasta Pohjois-Afrikasta, ja saattoi olla kansallisuudeltaan berberi tai puuni. Commodus nimitti Severuksen legioonien komentajaksi Pannoniassa. Pertinaxin murhan jälkeen joukot huusivat hänet keisariksi. Hän lähti joukkoineen Italiaan ja saapui Roomaan ilman vastarintaa.
Severus vakautti epävakaassa tilassa olleen valtakunnan. Hän hajotti pretoriaanikaartin ja voitti muut vallantavoittelijat vuoteen 197 mennessä. Hänen hallintotapansa oli yksinvaltaisempi kuin edeltäjiensä. Severus käynnisti laajoja rakennusprojekteja: hän käytännössä rakennutti uudelleen vanhan kotikaupunkinsa Leptis Magnan, ja Roomaan hän rakensi esimerkiksi suuren triumfikaaren ja itselleen valtavan palatsikompleksin.
Severus oli ensimmäinen ammattisotilas, joka vakiinnutti vallan pidemmäksi aikaa itselleen. Vallankaappaajana Severuksen oli ensi töikseen yritettävä vakiinnuttaa omaa valtaansa. Severus taisteli onnistuneesti Parthiaa vastaan vuosina 193–199. Viimeisinä vuosinaan Severus taisteli Britanniassa, missä hän myös kuoli. Häntä seurasivat hallitsijoina hänen poikansa Caracalla ja Geta, jotka vihasivat toisiaan. Caracalla onnistuikin murhauttamaan pian veljensä. Severusta seuranneiden sotilaskeisareiden aikana keisarin ja armeijan suhde oli tärkeämpi kun aikaisemmin. Senaatin luottamus keisareita kohtaan taas väheni, mikä lisäsi valtakunnan sisäisiä ristiriitoja. Severuksen jälkeisten sotilaskeisareiden aikana puhjennut niin sanottu 200-luvun kriisi johti Roomaa valtakunnan miltei tuhon partaalle.
Elämä Perhe ja nuoruus
Severus syntyi Lepcis Magnassa Pohjois-Afrikassa vuonna 145. Hänen perheensä oli alkujaan puunilaista alkuperää. Lepcis oli roomalainen kolonia, mutta Septimiukset olivat saaneet roomalaiset kansalaisoikeudet luultavasti jo Vespasianuksen aikana. Severuksen perhe kuului ritarisäätyyn, mutta hänen isänsä Septimius Geta ei koskaan edennyt roomalaisella virkamiesuralla. Severuksen isän kaksi serkkua P. Septimius Aper ja C. Septimius Severus etenivät kuitenkin virkamiesuralla ja saavuttivat konsulin arvon Antoninus Piuksen aikana. Vaikka Severuksen suku olikin afrikkalaista alkuperää, hän oli kuitenkin täysin roomalaistunut.The Cambridge Ancient History, Second Edition, Volume XII, s. 3 Severuksen äiti Fulvia Pia kuului vaikutusvaltaiseen Fulvius-sukuun. Gaius Fulvius Plautianus, josta myöhemmin tuli pretoriaanikaartin prefekti, oli Severuksen serkku hänen äitinsä puolelta.
Ura ennen keisariutta
right|thumb|Roomalainen maalaus. Septimius Severus, hänen vaimonsa Julia Domna ja heidän kaksi lastaan Caracalla ja Geta. Getan kasvot on tuhottu, koska Caracalla antoi murhata hänet ja julistaa damnatio memoriaen veljensä muistolle.
Vaikutusvaltaisen serkkunsa ansiosta Severus eteni urallaan nopeasti. Keisari Marcus Aurelius teki Severuksesta senaattorin vuonna 172 ja tämän jälkeen Severus palveli eri viroissa ympäri Rooman valtakuntaa. Aluksi hänet nimitettiin kvestoriksi Hispania Baeticaan, vaikka hän ei ollutkaan yleisen tavan mukaan palvellut sitä ennen sotilastribuunina. Hänet lähetettiin kuitenkin pian Sardiniaan, koska Baeticassa oli levotonta maurien hyökkäysten takia. Tämän jälkeen hänet nimitettiin African prokonsulin legaatiksi. Severuksen palattua Roomaan Marcus Aurelius nimitti hänet kansantribuuniksi Roomassa.
Vuonna 175 Severus meni naimisiin afrikkalaisperäisen Paccia Marcianan kanssa. Avioliitto ei kuitenkaan tuottanut lapsia, ja Paccia kuoli avioliiton kestettyä noin kymmenen vuotta. Severus meni uusiin naimisiin vuonna 187 Syyrian Emesasta kotoisin olevan Julia Domnan kanssa. Pari sai pian kaksi poikaa, Bassianuksen huhtikuussa 188 ja Getan maaliskuussa 189. Severus nimitettiin vuonna 190 konsuliksi, ja seuraavana vuonna Commodus nimitti hänet Pannonian legioonien komentajaksi.
Kansan ja senaatin vihaama keisari Commodus murhattiin 31. joulukuuta vuonna 192. Commoduksen seuraajaksi nousi aluksi Pertinax, joka ehti hallita vain neljä kuukautta ennen kuin hänen henkivartijansa murhasi hänet. Tämän jälkeen seurasi kuuluisa tapahtuma, jossa pretoriaanikaarti huutokauppasi Rooman keisariuden eniten tarjoavalle. Pertinaxin appi Flavius Sulpicianus hävisi Didius Julianukselle, joka lupasi kullekin kaartin sotilaalle 25 000 sestertiusta.The Cambridge Ancient History, Second Edition, Volume XII, s. 1–2
Severus julistetaan keisariksi
right|thumb|Julia Domna, Severuksen toinen vaimo.
Vain kaksitoista päivää Pertinaxin murhan jälkeen Pannonian legioonat huusivat Severuksen keisariksi. Severus oli varmasti saanut kuulla Pertinaxin vaikeuksista hallita, ja hän oli luultavasti jo valmistautunut siltä varalta, että Roomassa puhkeaisi selkkaus. Pannoniassa olleiden joukkojen lisäksi Severusta tukivat myös Reinin ja Tonavan legioonat. Samoihin aikoihin keisarinvaltaa alkoivat havitella Pescennius Niger Syyriassa ja Albinus Britanniassa. Severus ymmärsi heti, että kamppailu keisariudesta käytäisiin heidän kolmen välillä. Severus sai Albinuksen pysymään Britanniassa lähettämällä tälle kirjeen, jossa hän nimitti tämän caesariksi eli apukeisarikseen. Severus marssi tämän jälkeen kohti Roomaa legiooniensa kanssa.Dio Cassius, LXXIV 14–15
Heti Pertinaxin murhan jälkeen pretoriaanikaartin lahjonut Didius Julianus valittiin Roomassa uudeksi keisariksi. Julianuksella oli kuitenkin suuria vaikeuksia hallita ja kun hän sai kuulla Severuksen lähestyvän Roomaa, hän pyysi senaattia julistamaan Severuksen valtion viholliseksi. Severuksen saapuessa lähemmäs Roomaa Julianuksen kannattajat loikkasivat vähitellen Severuksen puolelle. Severus valtasi Ravennan ilman taistelua. Jonka jälkeen hätääntynyt Julianus lähetti Severukselle ehdotuksen, jonka mukaan hän saisi jakaa keisarinvallan Julianuksen kanssa. Pian myös pretoriaanikaarti, jonka ansiosta Julianus oli noussut keisariksi, asettui tukemaan Severusta. Tämän jälkeen myös senaatti julisti Severuksen keisariksi ja langetti kuolemantuomion Julianukselle.Dio Cassius, LXXIV 16–17
Severus valtasi Rooman ilman taistelua, ja kansa otti hänet vastaan riemunosoituksin. Severus päätti hajottaa pretoriaanikaartin, joka oli häpeällisesti osallistunut Pertinaxin murhaan. Hän tuomitsi Pertinaxin murhaan osallistuneet sotilaat kuolemaan, ja riisui muut kaartin jäsenet aseista ja karkotti heidät Roomasta. Severuksen uusi pretoriaanikaarti koostui hänen entisistä legioonalaisistaan.Dio Cassius, LXXIV 1–2
Severuksen hallinto
right|thumb|Severuksen lyöttämä kultaraha legioona XIIII Geminan kunniaksi, joka huusi hänet keisariksi vuonna 193. Etupuolella Severuksen seppelöity pää ja teksti "IMP CAE L SEP SE-V PERT AVG". Takapuolella legioonan tunnus ja teksti "LEG XIIII GEM M V, TR P COS".
Severus järjesti kuolleelle Pertinaxille juhlavat hautajaiset ja antoi senaatin julistaa tämän jumalaksi.Dio Cassius, LXXIV 2, 4–5 Severus otti myös kuolleen Pertinaxin nimen itselleen. Severus yritti saada senaattorien tuen puolelleen antamalla heille monia lupauksia. Hän lupasi muun muassa että tulevaisuudessa senaattoreita ei tultaisi teloittamaan.Dio Cassius, LXXIV 2 Severus lupasi myös lopettaa pakkolunastukset ja luopua ilmiantajista, joita Commoduksen aikana oli käytetty vilkkaasti. Senaatin jäsenet eivät kuitenkaan luottaneet Severukseen. Severus piti kansan tyytyväisenä sirkushuveilla ja rahalahjoilla.The Cambridge Ancient History, Second Edition, Volume XII, s. 4 Armeijan kanssa Severuksella oli jonkin verran ongelmia. Aluksi sotilaat vaativat Severukselta 10 000 sestertiuksen lahjaa, ja pakon edessä Severuksen oli jaettava joukoilleen 1 000 sestertiusta henkeä kohden.
Severus oli kuitenkin suosittu sotilaiden keskuudessa. Hän teki sotilaiden elämästä miellyttävämpää kumoamalla lain, joka kielsi sotilaita menemästä naimisiin. Monet piirtokirjoitukset todistavat hänen suosiostaan. Severus perusti myös kolme uutta legioonaa: I, II ja III Parthican. Kaksi niistä sijoitettiin myöhemmin Mesopotamiaan, ja II Parthica sijoitettiin Italiaan. Severus painotti myös keisarin sotilaallista roolia ja jakoi usein sotilaiden kanssa heidän taakkansa.
Sisällissota Idässä
thumb|right|Septimius Severuksen rintakuva Louvressa. thumb|right|Pescennius Nigerin lyöttämä raha. Etupuolella Nigerin kuva ja teksti "IMP CAES C PESC NIGER IVS [AVG CO]S II". Takapuolella kaksi runsaudensarvea ja teksti "FELICITAS TEMPOR".
Severus vakiinnuttaessa valtaansa Roomassa Niger sai samaan aikaan valtakunnan itäosan hallintaansa. Niger saapui armeijansa kanssa pian Byzantioniin, ja Severus lähetti sotapäällikkönsä Candiduksen tätä vastaan Pannonian legioonien kanssa. Nigerin oli paettava Byzantionista Nikaiaan, kun Marius Maximus aloitti kaupungin piirityksen. Severuksen sotapäälliköt kukistivat Nigerin alaisen Aemilianuksen Cyzicuksen luona käydyssä taistelussa. Nikaian luona käydyssä taistelussa Candidus voitti Nigerin johtamat joukot täpärästi. Tämän jälkeen Niger pakeni Syyriaa kohti.
Helmikuuhun mennessä vuonna 194 Egypti oli jo joutunut Severuksen valtaan. Issoksen taistelussa Severuksen armeija, jota johtivat hänen sotapäällikkönsä Valerianus ja Anullinus, kukisti Nigerin johtaman armeijan. Dio Cassiuksen mukaan taistelussa kaatui 20 000 Nigerin kannattajaa. Pian tämän jälkeen Severuksen joukot valtasivat Antiokian, jonka jälkeen Niger pakeni Eufratia kohti. Hänet saatiin kuitenkin kiinni ja teloitettiin. Severus määräsi Nigerin irti leikatun pään lähetettäväksi seipään nokassa Byzantioniin, jonka asukkaat eivät senkään jälkeen halunneet antautua Severukselle. Kaupunki antautui vasta seuraavana vuonna – Cassius Dion mukaan kaupungin piiritys kesti kolme vuotta – ja rangaistukseksi Severus määräsi kaupungin muurit purettaviksi.Dio Cassius, LXXIV 6–8
Severus rankaisi Nigeria kannattaneita kaupunkeja ja henkilöitä. Syrian provinssin, jossa oli suuri määrä joukkoja, Severus jakoi kahteen eri provinssiin. Prokonsulin hallitsemaan Syria Coele -provinssiin tuli kaksi legioonaa, ja propreetorin arvoisen legaatin hallitsemaan Syria Phoeniceen jäi yksi legioona.The Cambridge Ancient History, Second Edition, Volume XII, s. 5
Kukistettuaan Nigerin Severus hyökkäsi Mesopotamiassa asuneita osrhoeni-, adiabeni- ja arabi-heimoja vastaan, jotka olivat hyökänneet Rooman liittolaiskaupunkiin Nisibisiin sisällissodan aikana. Dio Cassius kertoo syyksi Severuksen kunnianhimon.Dio Cassius, LXXV 1–3 Severus ei ollut ollut paikalla yhdenkään suuren voiton aikana, jotka hänen alamaisensa saavuttivat. Parthia oli tuolloin heikentynyt, eikä se pystynyt hallitsemaan sen ja Rooman rajalla asuvia heimoja. Tällainen sota oli juuri se, mitä Severus tarvitsi. Severus ylitti Eufratin ja saapui Nisibikseen, josta käsin hän lähetti sotapäällikkönsä Lateranuksen, Candiduksen ja Laetuksen kukistamaan osrhoeneja, adiabeneja ja arabeja, jotka olivat avustaneet Nigeria sisällissodan aikana. Heimot kukistuivat pian, ja voittonsa kunniaksi Severus otti itselleen lisänimet Parthicus Arabicus ja Parthicus Adiabenicus. Severus lopetti kuitenkin pian "Parthicus"-lisänimen käytön, koska ei luultavasti halunnut suututtaa parthialaisia.
Kukistettuaan Nigerin Severus alkoi vakiinnuttaa omaa valtaansa. Hän julisti olevansa senaatin rakastaman Marcus Aureliuksen poika. Vanhimmalle pojalleen Bassianukselle Severus antoi nimeksi Marcus Aurelius Antoninus, mutta jälkimaailma tuntee tämän paremmin nimellä Caracalla. Severus luultavasti myös nimitti Caracallan samaan aikaan caesariksi.The Cambridge Ancient History, Second Edition, Volume XII, s. 6
Sisällissota Albinusta vastaan
thumb|left|Clodius Albinuksen lyöttämä kolikko. Etupuolella Albinuksen kuva ja teksti "D CLOD SEPT AL-BIN CAES". Takapuolella Saeculum Frugiferumin kuva ja teksti "SAECVLO FRVGIFERO COS II".