pienois|Mihály Károlyin puhe Unkarin demokraattisen tasavallan julistamisen jälkeen 16. marraskuuta 1918. Unkarin demokraattinen tasavalta () oli vuosina 1918–1919 itsenäiseksi julistautunut valtio Itävalta-Unkarin hajottua 1918.
Unkarin demokraattinen tasavalta ei pystynyt estämään Jugoslavian, Tšekkoslovakian ja Romanian aseellisia joukkoja valtaamasta alueitaan: kaksikolmasosaa Unkarin alueesta joutui vallatuksi.
Historia Unkarin demokraattinen tasavalta teki vallankumouksen, joka päättyi Budapestissä 31. lokakuuta 1918. Samana päivänä Unkarin valtiopäivät ilmoitti Itävalta-Unkarin kompromissin, eli maiden välisen personaaliunionin, purkautuneeksi. Lisäksi Unkarin kuningas Kaarle IV nimitti Mihály Károlyin Unkarin pääministeriksi ja tunnusti Unkarin erilliseksi valtioksi, jolla oli oma armeija.
Károlyin hallituksen (kansallisneuvoston) vastanimitetty sotaministeri Béla Linder otti johtoonsa kaikki Unkarin kuningaskunnan alueelta värvätyt joukko-osastot ja määräsi Itävalta-Unkarin armeijan vetämään sellaiset joukko-osastot pois rintamalta. Marraskuun aikana kotiutettiin 1,3 miljoonaa unkarilaista sotilasta. Kotimaahan palattuaan he kuitenkin aiheuttivat levottomuuksia, ja maassa alettiin perustaa puolisotilaallisia joukkoja. Károlyin hallitus halusi aluksi riisua palanneet sotilaat aseista, mutta aloitti sitten lisääntyneiden talonpoikaiskapinoiden ja väkivallan vuoksi uuden liikekannallepanon ja perusti kansalliskaartin (unkariksi Nemzetőrség). Talonpojat kapinoivat varsinkin idässä ja pohjoisessa.
Marraskuun 13. päivänä allekirjoitettiin Karolyin neuvottelema Belgradin aseleposopimus ympärysvaltojen ja Unkarin välillä. Unkarin puolesta sen allekirjoitti sotaministeri Linder. Aseleposopimuksen mukaan ympärysvallat sai miehittää Unkarin alueita etelässä ja kaakossa. Muuten Unkarin alue olisi Károlyin hallituksen hallinnassa. Virallisen itsenäisyysjulistuksen pääministeri Károlyi antoi 16. marraskuuta 1918 sen jälkeen, kun Kaarle IV oli 13. marraskuuta luvannut olla puuttumatta Unkarin julkisten asioiden hoitoon. Samana päivänä, 16. marraskuuta ennen itsenäisyysjulistusta, Unkarin parlamentti oli hajotettu.
Ympärysvallat lykkäsivät uuden Unkarin valtion itsenäisyyden tunnustamista ja ilmoittivat 3. joulukuuta Belgradin aseleposopimuksesta poiketen, että slovakkien asuttama alue pohjoisessa olisi annettava Tšekkoslovakialle. Unkarin puolustusministeri Albert Bartha ja Tšekkoslovakian edustaja Milan Hodža sopivat 6. joulukuuta, että tsekit saisivat miehittää Bratislavaan ja Košiceen saakka ulottuvan alueen. Se ei kuitenkaan vielä riittänyt, vaan 23. joulukuuta ympärysvallat määrittelivät uuden demarkaatiolinjan, joka oli vielä edullisempi Tšekkoslovakialle. Károlyin hallitus hyväksyi myös tämän alueluovutuksen, koska se odotti saavansa tsekeiltä vastineeksi kivihiiltä.
Károlyi valittiin presidentiksi 11. tammikuuta 1919. Hänen aikomuksenaan oli aloittaa uudistuksia, kuten maareformi. Pääministerin tehtävän otti hoitaakseen Dénes Berinkey. Tšekkoslovakian armeija miehitti sille luvatut alueet 20. tammikuuta mennessä.
Károlyi oli toivonut ympärysvalloilta edullista rauhaa, mutta joutui pettymään. Kun ympärysvaltojen eversti Ferdinand Vix vaati jälleen 20. maaliskuuta Unkarin armeijalta vetäytymistä omalta alueeltaan ja laajentamaan Romanian miehittämää aluetta idässä, Berinkeyn hallitus erosi. Toinen vallankumous, joka tehtiin 21. maaliskuuta 1919, merkitsi Unkarin demokraattisen tasavallan loppua. Tilalle perustettiin Unkarin neuvostotasavalta.
Katso myös
Itävalta-Unkarin hajoaminen
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Euroopan entiset valtiot Luokka:Unkarin historia