Winfried Georg Maximilian Sebald (18. toukokuuta 1944 Wertach, Saksa – 14. joulukuuta 2001 Norfolk, Britannia) oli saksalaissyntyinen kirjailija ja kirjallisuudentutkija.

W. G. Sebald opiskeli muun muassa Sveitsissä ja Englannissa. Vuonna 1970 hän muutti pysyvästi Englantiin Norwichiin, jossa hän toimi eurooppalaisen kirjallisuuden professorina University of East Angliassa.

Sebald tunnetaan esseistisen proosan taitajana.Melender, Tommi: Kaikkitietävän kertojan kuolema. Parnasso 2/2012, s. 25. Essee, tutkielma ja matkakirja yhdistyvät hänen tuotannossaan omaksi lajityypikseen.

Elämä ja kirjallinen ura W. G. Sebald syntyi Wertachin pikkukaupungissa Baijerin alppiseudulla lähellä Itävallan rajaa kolmilapsisen perheen keskimmäisenä lapsena.Elämäkerralliset tiedot pohjautuvat W. G. Sebaldin haastattelukirjassa Auf ungeheuer dünnen Eis olevaan kronologiaan sekä sekä Uwe Schütten teokseen Annäherungen: Sieben Essays zu W. G. Sebald. Lukkosepäksi kouluttautunut isä siirtyi sotilasuralle jo 1920-luvun lopussa ja palveli sittemmin sekä Wehrmachtissa että Bundeswehrissä. Lapsuuden tärkeä esikuva ja läheisin ihminen oli kirjailijan äidinpuoleinen isoisä, jonka menetys oli suuri järkytys 12-vuotiaalle pojalle. Nuoruutensa kotiseutua Sebald kuvasi myöhemmin muun muassa romaanissa Huimaus ja useissa runoissaan.

Valmistuttuaan ylioppilaaksi Oberstdorfissa 1963 Sebald aloitti Saksan kirjallisuuden ja yleisen kirjallisuustieteen opinnot Freiburgin yliopistossa. Tuolta ajalta ovat peräisin Sebaldin ensimmäiset runot, jotka ilmestyivät paikallisessa ylioppilaslehdessä. Vuosina 1965–1966 hän opiskeli myös Sveitsissä Fribourgin yliopistossa ja siirtyi sitten Englantiin Manchesterin yliopistoon, jossa hän valmisteli loppuun tutkielmansa maisterintutkintoa varten. Saksalaista kirjailijaa Carl Sternheimia käsittelevä opinnäyte hyväksyttiin 1968, ja tekijälle myönnettiin Master of Arts with distinction -oppiarvo. Samanaikaisesti Sebald toimi yliopistossa saksan kielen lehtorina.Schütte 2019, s. 106–114 Manchesterin ajan kokemuksiaan hän käsitteli myöhemmin romaanissa Vieraalla maalla (ks. kertomus Max Aurach) sekä postuumina julkaistussa runoelmassa Bleston. Vuonna 1967 Sebald solmi Englannissa avioliiton kouluaikojensa tyttöystävän kanssa.

Vuodesta 1970 elämänsä loppuun Sebald toimi tutkijana ja opettajana Norwichissa Itä-Anglian yliopistossa, aluksi Saksan nykykirjallisuuden dosenttina ja 1980-luvun lopulta lähtien Euroopan kirjallisuuden professorina. Saksalaista kirjailijaa Alfred Döbliniä käsitellyt väitöskirja oli valmistunut jo 1973, mutta se julkaistiin vasta vuonna 1980. Lisäksi Sebald oli suorittanut niin sanotun habilitaation Hampurin yliopistoon. Sebaldin aloitteesta Itä-Anglian yliopistoon perustettiin 1989 käännöstieteen laitos British Centre for Literary Translation.Schütte 2019, s. 121–129.

Sebaldin ensimmäinen kaunokirjallinen teos, runoelma Nach der Natur, julkaistiin Saksassa vuonna 1988. 1990-luvulla hän alkoi keskittyä yliopistotyönsä ohella yhä enemmän myös kaunokirjalliseen proosaan. Huimaus ilmestyi 1990, Vieraalla maalla 1992 ja Saturnuksen renkaat 1995. Kun ensimmäiset proosateokset olivat ilmestyneet myös käännöksinä englanniksi, alkoi Sebaldin maine lyyris-melankolisena, taitavasti esseetä, filosofista pohdiskelua sekä romaanikerrontaa ja historiallista dokumentaarisuutta yhdistelevänä kirjoittajana levitä varsinkin englantia puhuvissa maissa.Schütte 2019, s. 220–222

Sebald piti vuonna 1997 Sveitsissä Zürichissä järjestetyssä seminaarissa luentosarjan, jossa hän arvosteli Saksan sodanjälkeistä kaunokirjallisuutta sen kyvyttömyydestä kuvata siviilien kärsimystä liittoutuneiden ilmapommituksissa ja sen synnyttämää kollektiivista kokemusta. Luennot ilmestyivät kaksi vuotta myöhemmin kirjan muodossa nimellä Ilmasota ja kirjallisuus ja synnyttivät kiivasta väittelyä.Katastrophe mit Zuschauer. Gespräch mit Andrea Köhler teoksessa Sebald 2011, s. 154–164

Austerlitz-romaanin ilmestyessä vuonna 2001 Sebaldista oli tullut tunnetuimpia saksaksi kirjoittavia kirjailijoita ja hänelle oli myönnetty useita kaunokirjallisuuspalkintoja. Kirjan fiktiivinen päähenkilö, brittiläinen arkkitehtuurin tutkija Jacques Austerlitz kertoo siinä pitkissä monologeissaan ajatuksistaan ja paljastaa vähitellen traagista taustaansa. Teoksen juoni punoutuu Euroopan juutalaisten historiaan, holokaustiin ja pakolaisuuteen. Kirjaa ylistettiin, mutta se herätti saksalaisten ja brittikriitikoiden keskuudessa myös torjuvaa epäilyä.Austerlitzin vastaanotosta ks. Schütte 2019, s. 225–235 sekä Kaakinen 2010, s.163 Eettisesti ongelmallisena pidettiin sitä, että Sebald Austerlitzin henkilöhahmoa luodessaan oli lupaa kysymättä hyödyntänyt Englantiin lapsena pelastuneen juutalaistaustaisen naisen omaelämäkerrassaan kertomia tapahtumia.Schütte 2019, s. 232. Perusteellisesti Austerlitz-hahmon todellisia esikuvia on käsitellyt englantilainen kirjallisuudentutkija Carole Angier vuonna 2021 ilmestyneessä elämäkerrassaan Speake, Silence: In Search of W. G. Sebald, s. 411-425

Sebald kirjoitti koko kirjallisen uransa aikana runoja ja julkaisi niitä lehdissä ja kirjallisissa albumeissa. Viimeisinä elinvuosinaan hän ryhtyi yhteistyöhön kahden taiteilijan kanssa, jotka halusivat liittää kuviinsa hänen tuolloin kirjoittamaa muutamista säkeistä koostuvaa miniatyyrimaista lyriikkaa. Pieni englanniksi kirjoitettu runokokoelma For Years Now sisälsi brittiläisen maalarin Tess Jarayn abstrakteja graafisia sommitelmia. Saksalaistaiteilija Jan Peter Trippin kanssa yhteistyönä syntynyt Unerzählt yhdisti toisiinsa Sebaldin runot ja Trippin surrealistisen tarkat piirrokset tunnettujen henkilöiden kasvoista rajatuista silmäpareista. Unerzählt ilmestyi vasta kirjailijan kuoleman jälkeen vuonna 2003.Schütte 2014, s. 111–16.2 Valittujen runojen kokoelma Über das Land und das Wasser, joka sisälsi sekä aikaisemmin julkaistua että ennestään julkaisematonta aineistoa kirjailijan jäämistöstä, ilmestyi vuonna 2008.

W. G. Sebald kuoli joulukuussa 2001 liikenneonnettomuuden yhteydessä saamaansa sydäninfarktiin. Hänen ohjaamassaan autossa matkustanut tytär loukkaantui vakavasti. Kirjailija haudattiin Norwichiin St. Andrew -kirkon hautausmaalle.

Romaanille Austerlitz myönnettiin postuumisti vuoden 2002 Yhdysvaltain kriitikkojen tunnustuspalkinto sekä Independent Foreign Literature Prize parhaasta käännösromaanista. Vuonna 2003 julkaistu Campo Santo (suom. Merkintöjä Korsikasta) sisälsi esseemäisiä proosakatkelmia kesken jääneestä kirjoitusprojektista, joka liittyi Korsikan historiaan ja luontoon.

Huomionosoitukset Fedor-Malchow-Lyrikpreis, 1991 teoksesta Nach der Nature Preis der LiteraTour Nord, 1994 Berliner Literaturpreis, 1994 Johannes-Bobrowski-Medaille, 1994 Mörike-Preis der Stadt Fellbach, 1997 Wingate Literary Prize, 1997 Heinrich-Böll-Preis, 1997 Prix du Meilleur livre étranger (essee) teoksesta Saturnuksen renkaat, 1999 Joseph-Breitbach-Preis, 2000 Heinrich-Heine-Preis der Stadt Düsseldorf, 2000 National Book Critic's Circle Award (postuumisti), 2002 teoksesta Austerlitz Literaturpreis der Stadt Bremen (postuumisti), 2002 Wingate Literary Prize (postuumisti), 2002 The Independent Foreign Literature Prize (postuumisti) 2002 teoksesta Austerlitz

Teokset Kaunokirjalliset teokset

Esseet ja kirjallisuustieteelliset teokset

Haastatteluja

Suomennetut teokset

”Pieni retki Ajaccioon” (Kleine Exkursion nach Ajaccio) ”Campo Santo” ”Alpit meressä” (Alpen im Meer) ”Cour de l’ancienne école”

Lähteet

Viitteet

Kirjallisuutta

Long, J. J.: W. G. Sebald: Image, Archive, Modernity. New York: Columbia University Press, 2008. .

Aiheesta muualla G. W. Sebald -sivusto

Luokka:Saksalaiset kirjailijat Luokka:Liikenneonnettomuudessa kuolleet Luokka:Vuonna 1944 syntyneet Luokka:Vuonna 2001 kuolleet Luokka:Saksalaiset professorit Luokka:Saksalaiset kirjallisuustieteilijät