Tiikeri (Panthera tigris) on suuri Panthera-sukuun kuuluva uhanalainen kissaeläinlaji, joka elää Itä- ja Kaakkois-Aasiassa, enimmäkseen trooppisissa sademetsissä. Tiikerin turkki on oranssinsävyinen ja siinä on tummia poikkijuovia. Tiikeri painaa yleensä noin 100–270 kilogrammaa ja sen säkäkorkeus on noin 100–110 senttimetriä. Tiikeri on jaettu kahteen tai kuuteen nykyisin elävään alalajiin. Se on lihansyöjä, eikä sillä ole muita vihollisia kuin ihminen.
Etymologia Sana tiikeri on tullut eurooppalaisiin kieliin kreikan kielen tiikeriä tarkoittavan sanan τίγρις, tigris kautta. Kreikkaan sanan on arveltu saattaneen tulla Iranista, sillä muinaispersiassa tigra tarkoittaa terävää ja avestassa tighri tarkoittaa nuolta. Sanaa ei kuitenkaan tiedetä noissa kielissä yhdistetyn eläimeen.
Populaatiot ja alalajit Genomitutkimusten mukaan kaikki tiikerit polveutuvat samasta kantamuodosta, joka eli vielä 110 000 vuotta sitten.
Vanhemman luokittelun mukaan tiikereitä on jäljellä kuusi alalajia, nykyisin populaatiota, joista lähes kaikki ovat sukupuuton partaalla. Siperiantiikeri eli amurintiikeri tai mantšuriantiikeri (Panthera tigris altaica) – noin 500 yksilöä luonnossa, 650 ihmisten hoidossa. Äärimmäisen uhanalainen. Kiinantiikeri (Panthera tigris amoyensis) – Vapaana luonnossa noin 10–20 kappaletta, vankeudessa noin 70 yksilöä. Kuudesta yksilöstä polveutuva kanta kärsii sisäsiittoisuudesta. Äärimmäisen uhanalainen. Indokiinantiikeri (Panthera tigris corbetti) – 350 yksilöä (WWF 2010) Malakantiikeri (Panthera tigris jacksoni) – arviolta 500 yksilöä (WWF) Sumatrantiikeri (Panthera tigris sumatrae) – noin 400 yksilöä (12.3.2008) Intiantiikeri eli bengalintiikeri (Panthera tigris tigris) – yleisin alalaji tai populaatio, arvio 2 500 yksilöä (WWF)
Sukupuuttoon 1900-luvulla kuolleet: Balintiikeri (Panthera tigris balica) – kuollut sukupuuttoon 1940-luvulla Jaavantiikeri (Panthera tigris sondaica) – kuollut sukupuuttoon 1980-luvulla Kaspiantiikeri (Panthera tigris virgata) – kuollut sukupuuttoon 1970-luvulla
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on vuodesta 2017 alkaen jakanut tiikerit taksonomisten tutkimusten pohjalta kahteen alalajiin, mannermaiseen (Panthera tigris tigris) ja sundantiikeriin (Panthera tigris sondaica). Näistä jälkimmäiseen kuuluvat aiemmin omiksi alalajeikseen määritellyt sumatrantiikeri, jaavantiikeri ja balintiikeri, ja ensin mainittuun kaikki muut populaatiot.
Tiikerin koko genomin sekvennsointitutkimuksen pohjalta tiikerit jaettiin vuonna 2018 kuuteen kladiin, jotka vastaavat vanhoja alalajeja. Näiden kladien välillä on hyvin vähän geenivirtaa. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton Cat Specialist Group -ryhmä pitää tiikerin jakoa alalajeihin tällä hetkellä epävarmana, koska geeninäytteitä ei ole tarpeeksi ja dataa on tulkittu eri tavoin.
Tuntomerkit Koko Tiikeri on nykyisistä kissaeläimistä suurikokoisin. Tiikeriuros painaa yleensä 180–270 kiloa ja naaras 100–170 kiloa. Säkäkorkeutta tiikerillä on noin 100–120 senttimetriä. Tupsuttoman hännän pituus on 60–110 senttimetriä, joka on keskimäärin alle puolet pään ja ruumiin yhteispituudesta.
Suurin tiikeri on pohjoisten seutujen siperiantiikeri, joka voi saavuttaa 2,4 metrin pituuden ilman häntää. Yksilöiden koko vaihtelee huomattavan paljon. Harvoja aikuisia villejä siperiantiikereitä on saatu punnittua. Yksi punnittu nuori uros painoi 175 kilogrammaa ja kolme aikuista naarasta 115–130 kilogrammaa. Uros painaa keskimäärin noin 220 kilogrammaa, ja painavin punnittu on prahalaisen eläintarhan yksilö, joka painoi 260 kilogrammaa. Joidenkin yksilöiden painoksi on arvioitu jopa yli 300 kilogrammaa.Sunquist & Sunquist 2002, s. 345–346. Naaraat ovat pienempiä ja painavat 100–167 kilogrammaa.
Intian ja Nepalin urostiikerit painavat 180–258 kilogrammaa ja naaraat 100–160 kilogrammaa. Painavin punnittu bengalintiikeri painoi 258,2 kilogrammaa, ja muitakin yli 227-kiloisia on punnittu. Trooppisten populaatioiden urokset painavat 100–140 kilogrammaa ja naaraat 75–110 kilogrammaa. Saarilla elävät tiikerit ovat mantereella eläviä pienempiä. Sumatrantiikeri on tiikerin pienin alalaji. Uros painaa 120 kilogrammaa ja naaras 90 kilogrammaa.
Rakenne pienoiskuva|Sumatrantiikeriä elää luonnossa vapaana 400–500 yksilöä. Tiikeri on roteva ja vahva eläin, joka kykenee tappamaan suuriakin saaliita. Saaliin kiinnipitämisessä ja tappamisessa ovat avuksi tiikerin suuri ja lyhyt kallo, suuret hampaat, paksu ja lyhyt niska, leveät hartiat ja suuret eturaajat, joissa on pitkät ja sisäänvedettävät kynnet. Takaraajat ovat selvästi eturaajoja hintelämmät.
Tiikeri pystyy tekemään jopa kymmenen metrin pituisia ja yli kahden metrin korkuisia loikkia. Se on myös hyvä uimari ja voi ylittää jopa kymmenen kilometrin levyisiä merensalmia siirtyessään alueelta toiselle.
Tiikerin kynnet ovat pidemmät kuin yhdelläkään toisella kissaeläimellä, leijonaa lukuun ottamatta. Ne ovat yleensä sisäänvedettyinä piilossa, mutta ovat ulos työnnettyinä jopa 10 senttimetrin pituiset. Tiikerillä on suussaan 7,5 sentin pituiset kulmahampaat, joiden väli on juuri sama kuin sen tyypillisten saaliseläinten niskanikamien väli. Tiikeri käyttää saalistuksessa apunaan myös kuononsa pitkiä tuntokarvoja. Niiden avulla se voi saalista kohti hiipiessään tunnustella maata irrottamatta hetkeksikään katsetta saaliistaan.
Tiikerin silmät ovat tyypillisillä värimuodoilla kellanruskeat. Se saalistaa ennen kaikkea näkönsä avulla, joten näkökenttä on laaja ja näkö hyvin tarkka. Silmän verkkokalvon alla on erityinen heijastuskerros (tapetum lucidum), joka palauttaa aistinsolujen ohi päässeen valon takaisin. Tämän vuoksi tiikerin hämäränäkö on erittäin tarkka ja sen silmät kiiluvat pimeässä samaan tapaan kuin kissalla.
Tiikeri on kehittynyt täydelliseksi lihansyöjäksi ja tämän vuoksi sen suolisto on ruumiin kokoon nähden varsin lyhyt. Suolisto on vain noin neljä kertaa ruumiin mittainen, kun se voi kasvinsyöjillä olla yli 20 kertaa ruumiin pituinen.
Turkki Tiikerin turkin väritys ja paksuus riippuu elinalueesta. Tyypillisesti turkki on lyhyt ja tiheä, mutta kylmillä alueilla elävällä siperiantiikerillä karvojen pituus saattaa olla talvella jopa 10 senttimetriä.
Tiikeri on ainoa raidallinen kissalaji. Sen turkin taustaväri on punertavan oranssi tai okranvärinen. Raajojen sisäosat, vatsa, rinta, kurkku ja kuono ovat valkoiset tai kermanväriset. Valkoista on myös silmien yläpuolella aina poskien takaosiin asti sekä korvien takapuolella. Hännässä on mustia raitoja. Kyljissä ja harteilla on vatsaan asti ulottuvia pystysuoria tummia raitoja, joiden leveys, välit ja pituus vaihtelevat. Raidat voivat olla yksinkertaiset tai kaksinkertaiset. Kylkiraidat ovat erilaiset yksilön eri puolilla. Silmien yläpuolella olevat raidat ovat yleensä symmetriset, mutta pään eri puolilla olevat kuviot usein erilaiset. Ne ovat myös yksilölliset. Raidat saavat tiikerin ruumiin ääriviivat katoamaan ruohikossa sekä metsän valossa ja varjoissa niin että eläin lähes katoaa näkyvistä.
Siperiantiikerin turkin pohjaväri ja raidat ovat vaaleampia kuin muiden alalajien. Sillä on valkoinen rinta ja vatsa sekä valkoinen kaulus. Sumatran ja muun Indonesian tiikerit ovat tummempia kuin pohjoisemmat alalajit. Niillä on myös lyhyempi ja harvempi turkki.
pienoiskuva|pysty|Valkoinen tiikeri eli rewantiikeri on intiantiikerin värimuunnos. Mustiakin tiikereitä on tavattu, mutta sellaisten nahkoja ei ole museoissa. Eläintarhoissa on useita valkoisia tiikereitä eli rewantiikereitä, joilla on tummanruskeat raidat. Niiden väri ei ole albinismia vaan seurausta yksittäisestä resessiivisestä mutaatiosta. Sisäsiittoisuuden vuoksi valkoiset tiikerit kärsivät monista terveysvaivoista.
Ääntely Kun tiikeri karjuu, se saattaa osoittaa voimaansa tai tyytyväisyyttään saatuaan saalista, mutta useimmin se pyrkii herättämään toisen sukupuolen huomiota. Kiimainen naaras viestittää karjunnallaan olevansa valmis parittelemaan ja urokset puolestaan ilmoittavat muille olevansa reviirin haltijoita. Tiikerillä on myös erityiset varoitus-, kutsu- ja paritteluäänensä. Vilkkaimmin tiikeri ääntelee parittelukumppaninsa ja pentujensa seurassa.
Levinneisyys ja elinympäristö Tiikereitä eli Aasiassa aikoinaan noin 100 000 yksilöä, mutta 2020-luvulla niitä elää vapaana enää arviolta 4 500. Sen lisäksi vankeudessa tiikereitä elää Aasiassa noin 8 000 ja Yhdysvalloissa 5 000.
pienoiskuva|Tiikerin aikaisempi ja nykyinen levinneisyys.
Vielä 1800-luvulla tiikeriä tavattiin yleisesti kaikkialla Aasiassa. Pohjoisimmat tiikerit elivät Amurjoen tienoolla itäisessä Siperiassa, kun taas eteläisimmät tavattiin Indonesian saaristossa. Tiikerien elinalue ulottui lännessäkin aina nykyisten Turkin ja Irakin alueelle. Ihminen on kuitenkin vallannut suurimman osa tiikerien elinalueesta ja nykyään kaikki populaatiot elävät pienillä pirstoutuneilla alueilla eristyksissä toisistaan. Nykyisin suurin osa tiikereistä elää eteläisen ja kaakkoisen Aasian trooppisissa sademetsissä. Lisäksi pieniä populaatioita tavataan yhä Siperiassa ja itäisessä Kiinassa. Indonesian suurilta saarilta tiikeri on Sumatraa lukuun ottamatta kadonnut eikä sitä enää tavata missään osissa läntistä Aasiaa. Tiikerin levinneisyysalue ulottui aikoinaan aina itäisestä Turkista Indonesian saarille. Nykyään laji on kuitenkin ahtaalla.
Tiikeri mielletään usein vehreiden sademetsien asukiksi, mutta tosiasiassa se on lähtöisin Siperian taigalta, mitä ilmeisimmin jostain Amur- ja Ussurijokien tienoilta, missä vielä nykyäänkin elää siperiantiikereitä. Taigaa hallitsevat mahtavat havu- ja lehtipuumetsät, joissa tiikerit vaeltavat hyvin laajoilla alueilla ruokaa etsiessään. Siperiassa tiikereitä koettelee myös ankara ja luminen talvi, jota ei yleensä mielletä näiden kissapetojen vaivaksi.
Pohjoisesta tiikeri levisi aikoinaan etelää kohti ja nykyään suurin osa jäljellä olevista populaatioista elää lämpimän tropiikin monenlaisissa metsissä. Tiikerit sopeutuvat erilaisiin elinympäristöihin ja esimerkiksi Intiassa niitä elää sekä itäisen Intian tulvivissa galleriametsissä, että eteläisissä Keralan vuoristometsissä. Sitä tavataan myös kuivemmilla alueilla bambumetsissä ja metsäsavanneilla.
Tiikeri on metsien asukas ja eteläisimmät populaatiot elävätkin Indonesiassa Sumatran kosteissa sademetsissä. Myös Jaavan ja Balin saarilla kasvoi aikoinaan suuria metsiä, mutta niiden kaatamisen myötä alueen tiikerikannat katosivat. Lounais-Aasiassa elänyttä kaspiantiikeriä tavattiin aikoinaan kaikkialla, missä järvien ja jokien rannalla kasvoi metsää, mutta nykyisin sekin on hävinnyt.
Taigan ja tropiikin suurten metsien lisäksi tiikeriä tavataan myös korkeiden vuoristojen rinteillä muun muassa Himalajalla. Kesäkuukausina ne saattavat kavuta jopa neljän kilometrin korkeuteen meren pinnasta. Saman rodun tiikereitä tavataan myös Kaakkois-Aasian suurella suistoalueella, Sundarbansilla, missä kasvaa paljon mangrovemetsää. Suuri alue on vuoksen aikana enimmäkseen murtoveden peitossa, mutta silti siellä elää varsin paljon tiikereitä.
Tiikerit löysivät aikoinaan kodin myös Kaakkois-Kiinan laajoista metsistä, mutta ne on jo aikaa sitten kaadettu ja jäljellä on enää karua kalliota ja kivikkoa. Kallionhalkeamien suojissa piileksii yhä pieni joukko tiikereitä, mutta niiden elinmahdollisuudet ovat hyvin heikot Kiinan kasvavan ihmismassan puristuksessa.
Tiikeri tarvitsee elääkseen vettä ja etsiytyykin yleensä jokien lähettyville. Se myös monista muista kissaeläimistä poiketen pitää uimisesta ja vilvoittelee mielellään vedessä kuumina päivinä.
Tiikerit saattavat elinympäristön kaventumisen seurauksena joutua kiipeämään neljänkin kilometrin korkeuteen Himalajan vuoristoon.
Saalistaminen ja ravinto pienoiskuva|Siperiantiikerit saalistavat jopa karhuja, jotka ovat ainoita sitä suurempia maapetoeläimiä.