Dv11

Dv11 (ennen 1.1.1976 Vr11) oli Valtionrautateiden käytössä ollut väliraskas dieselhydraulinen veturi. Veturit ovat valmistaneet Valmet Oy (parilliset numerot) ja Lokomo Oy (parittomat numerot). Vetureita valmistettiin vuosina 1958–1959 kaikkiaan 16 kappaletta ja niiden numerot olivat 1804–1819.

Veturi oli tarkoitettu suurten ratapihojen vaihtotyöhön, mutta ne soveltuivat myös tavaraliikenteeseen. Tavarajunia vetäessä Dv11-veturit oli usein kytketty kaksinvetoon . Veturi muistutti paljon Dv15- ja Dv16-vetureita. Selvin eroavaisuus Dv11:n sekä Dv15:n ja Dv16:n välillä oli alkuun erilainen väritys. 1960-luvun puoliväliin mennessä veturinvihreät Dv11-veturitkin (numerot 1804–1809 ja 1811) maalattiin samoihin punakermaisiin väreihin kuin muutkin vuoden 1958 loppupuolella ja sen jälkeen valmistuneet dieselveturit.

Kahta veturia lukuun ottamatta koko sarja hylättiin vuonna 1981. Vähälle käytölle jääneet veturit 1804 ja 1805 hylättiin vuonna 1986. Veturi Vr11 1805 kuuluu Toijalan veturimuseon kokoelmiin. Veturi oli kunnostettavana vuonna 2025, ja sen moottori käynnistettiin ensimmäisen kerran yli 40 vuoteen tammikuussa 2026. Veturilla tullaan todennäköisesti tekemään lyhyitä näytösajoja Toijalan veturimuseon alueella.

Teknisiä tietoja

Dv11 muistutti rakenteeltaan hyvin paljon Dv15- ja Dv16-vetureita. Se oli jäykkäkehyksinen, neliakselinen ja varustettu keskiohjaamolla. Vetureissa oli kahden veturin yhteisajon mahdollistavat monikäyttölaitteet, mutta ne voitiin kytkeä monikäytössä yhteen vain takapäistään eli lyhyemmän konehuoneen päästä. Veturin paino työkunnossa oli 56 tonnia ja suurin akselipaino 14,5 tonnia.

Päämoottori

Dv11:ssä päämoottorina käytettiin, samoin kuin Dv15- ja Dv16-vetureissa, Tampellan lisenssillä valmistamaa nelitahtista, kahdeksansylinteristä MAN W8V22/30 A.m.A. -rividieselmoottoria. Moottorin sylinterin halkaisija oli 220 millimetriä ja iskunpituus 300 mm, joten moottorin iskutilavuus oli 91 litraa. Moottori oli varustettu Brown Boveri VTR 250 -ahtimella, ja sen teho oli 619 kilowattia.Kokkola et al. 1971, s. 130.Kokkola et al. 1971, ss. 26–27.

Apumoottori

Veturin apumoottorina käytettiin joko Deutz A2L514- tai Perkins P3-NT8 -dieselmoottoria.Kokkola et al. 1971, s. 145. Näistä Perkinsiä käytettiin myös Dv15- ja Dv16-vetureissa. Se oli vesijäähdytetty, kolmesylinterinen, nelitahtinen pyörrekammiomoottori, jonka iskutilavuus oli 2,36 litraa ja teho noin 18 kilowattia.Kokkola et al. 1971, ss. 78–79. Deutz taas oli kaksisylinterinen, ilmajäähdytetty, nelitahtinen pyörrekammiomoottori, jonka iskutilavuus oli 2,66 litraa ja teho 18 kilowattia.Kokkola et al. 1971, s. 145.

Vaihteisto

Veturissa käytettiin hydraulismekaanista Tampella-SRM DS 1, 2 -vaihteistoa, joka oli valmistettu ruotsalaisella lisenssillä. Vaihteisto koostuu esivaihteesta, momentinmuuntimesta ja planeettavaihteesta. Esivaihteen tarkoitus on suurentaa päämoottorin kierroslukua hydrauliselle vaihteistolle sopivaksi.Kokkola et al. 1971, s. 130. Suunnanvaihtolaite oli Valmetin valmistama.Kokkola et al. 1971, s. 129.

Vetureihin 1804 ja 1805 oli niiden viimeisinä käyttöaikoina asennettuna Voith L 217 -vaihteisto.

Lähteet

Viitteet

Luokka:Museorautatiekalusto Luokka:Suomalaiset dieselveturit Luokka:Valmet Luokka:Lokomo