thumb|140px|Kirjaimen ß typografisia muunnelmia. ß eli kaksois-s ( ’ässä-tseta’, scharfes S ’terävä s’) on kirjain, joka merkitsee kaksoiskonsonanttia ss. Sillä korvataan saksan kielessä kaksi perättäistä s‑kirjainta tietyissä tilanteissa. Aiemmin ß-kirjainta on käytetty muissakin kielissä, muun muassa suomessa.
ß‑kirjainta ei pidä sekoittaa hieman samannäköiseen kreikkalaiseen pienaakkoseen β (beeta).
Historia
Kirjain ß syntyi goottilaisen, f:ää muistuttavan niin sanotun pitkän s:n eli ſ‑kirjaimen sekä z‑kirjaimen typografiseksi sulautumaksi eli ligatuuriksi (ſz → ß), mistä juontuu kirjaimen saksankielinen nimi Eszett. Vaihtoehtoisesti ß:ää voidaan pitää pitkän s:n ja tavallisen eli niin sanotusti pyöreän s:n sulautumana (ſs → ß). Keskiajalla saksan kielessä esiintyi rinnatusten soinniton alveolaarinen frikatiivi , jota voitiin merkitä kirjainyhdistelmällä ſz (tai sz, kuten vielä nykyäänkin unkarissa), ja soinniton palatoalveolaarinen frikatiivi , jota taas voitiin merkitä kirjainyhdistelmällä ſs (tai ss). Myöhemmin saksan on sulautunut ‑äänteeseen, ja eri kirjainyhdistelmistä periytyvien ligatuurien erot ovat vain tyylillisiä.
Toiseen maailmansotaan asti saksalaisella kirjapainoalalla käytettiin enimmäkseen fraktuuratyylisiä tai goottilaisia kirjasinlajeja. Niissä z näytti ikään kuin koukulla varustetulta (hieman kuin ȥ tai ʒ), mikä näkyi myös ß‑ligatuurin oikeanpuoleisen osan muodossa. Jos ß:ää käytettiin antiikvatyylisten kirjainten yhteydessä, ligatuurin oikeanpuoleinen osa saattoi muistuttaa pikemminkin s‑kirjainta. Useimmiten antiikvakirjasinlajeista kuitenkin puuttui erityinen ß‑ligatuuri, joten sen sijasta voitiin käyttää kirjainyhdistelmiä ſz, ſs, sz tai ss.
thumb|140px|none|Antiikvatyylisen ſs:n ja kahden goottilaistyylisen ſz:n sulautuminen ß:ksi. thumb|none|140px|Antiikva-ß:n muunnelmia: 1) ſ ja s erillisinä 2) ſs-sulautuma 3) ſz-sulautuma 4) sulzbachin malli.
Kun 1800-luvulla antiikvan käyttö vähitellen yleistyi ja samaan aikaan ſ‑kirjain alkoi jäädä pois käytöstä, haluttiin ß:lle vakiinnuttaa antiikvamuoto. 1870-luvulta alkaen esitettiin useita vaihtoehtoja, jotka enimmäkseen pohjautuivat joko ſz:aan tai ſs:ään. Vuonna 1903 päädyttiin virallisesti suosittelemaan niin sanottua sulzbachin mallia, jota voi pitää eräänlaisena kompromissina (mallin nimi juontuu siitä, että se muistuttaa itäbaijerilaisessa Sulzbachin kaupungissa 1600-luvulla toimineen kirjanpainajan käyttämää versiota, joka tiettävästi oli myös varhaisin antiikvatyylinen ß). Kaikki kirjasinlajien suunnittelijat eivät kuitenkaan ole suositukseen tyytyneet, vaan 1900-luvun alkupuolella oli varsin tavallista käyttää mallina fraktuura‑ſz:aa, kun taas monissa uudemmissa kirjasinlajeissa ß:n malliksi hahmottuu pikemminkin ſs.
thumb|none|140px|Kaunokirjoitustyylisen ſ:n ja z:n sulautuminen ß:ksi (malli vuodelta 1866).
Saksan kielen ß
Saksan kielessä ss‑yhdistelmällä tai ß‑kirjaimella merkitään soinnitonta alveolaarista sibilanttia sellaisissa tilanteissa, joissa yksittäisen s‑kirjaimen äännearvo olisi soinnillinen (esimerkiksi Rosse vs. Rose , Weiße vs. Weise ).
Vuonna 1996 uudistettujen oikeinkirjoitussääntöjen mukaan ß‑kirjainta käytetään soinnittoman s-äänteen merkkinä seuraavissa tilanteissa:
pitkän painollisen vokaalin jäljessä: Straße, aßen, aß, Buße, grüßt diftongin jäljessä: heißen, außen
Poikkeukset:
Jos sanan vartalossa seuraa konsonantti, kirjoitetaan s: Trost, Faust, räuspern, geistig.
Tavun lopussa oleva soinniton s kirjoitetaan s:llä, kun toisessa sanamuodossa on soinnillinen s: (ich) nieste (niesen); Gras (Gräser); löslich (lösen); Aas (des Aases).
Vuosina 1901–1996 voimassa olleiden oikeinkirjoitussääntöjen mukaan kirjoitettiin ß niissä tapauksissa kuin nykyisinkin. Lisäksi ß kirjoitettiin ss:n sijaan myös sanan ja sananosan loppuun: Kuß, kußecht, Paß, Paßbild. Näin tehtiin myös sananvartalon lopussa, kun seuraava kirjain oli konsonantti: (du) mußt, (es) paßt, wäßrig, unvergeßne, Rößl.
Sveitsissä ja Liechtensteinissa ß:stä on luovuttu kokonaan, ja sen asemesta käytetään aina ss‑yhdistelmää (vaikka tällöin eräiden sanojen ääntämysero ei ilmene kirjoitusasusta: Masse ’massa, joukko’ vs. Maße ’määrät, mitat’). Sen sijaan Saksassa ja Itävallassa ß korvataan ss-yhdistelmällä vain poikkeustapauksissa (jos ß:n kirjoittaminen on esimerkiksi teknisesti mahdotonta). Aakkostettaessa ß joka tapauksessa vastaa yhdistelmää ss.
Suomen kielen ß pienoiskuva|left|140px|ß sanassa kanßa vuoden 1776 Bibliassa Myös suomen kielessä on aiemmin käytetty ß-kirjainta kaksoiskonsonantin ss merkkinä.
Nykysuomen aakkosjärjestyksessä ß aakkostetaan kuten ss.
Suuraakkonen ẞ
thumb|left|140px|Suuraakkoseksi muotoiltu ß sanakirjan Der große Duden nimiösivulla (Leipzig 1957). none|120pxnone|140pxnone|140px+Iso ẞ fonteissa Andana, Linux Libertine ja P22 Underground
Kun antiikva‑ß vahvistettiin osaksi saksan oikeinkirjoitusta, kysymys kirjaimen suuraakkosellisesta muodosta jätettiin avoimeksi. Perinteisessä fraktuuratyylissä suuraakkosellista versiota ei lainkaan tarvittu, sillä ß‑kirjain ei voi esiintyä sanan alussa, eikä fraktuuralla kirjoitettaessa suuraakkosia käytetä muualla kuin sanojen alussa.
Antiikvatyylissä sen sijaan koko sana voidaan toisinaan kirjoittaa suuraakkosin. Tällöin ß korvataan virallisten ohjeiden mukaan kirjainyhdistelmällä SS (esimerkiksi Weiß → WEISS). Vaihtoehtoisesti on käytetty myös perinteikästä yhdistelmää SZ (WEISZ). Etenkin erisnimessä esiintyvä ß kuitenkin helposti koetaan elimelliseksi osaksi oikeaa kirjoitusasua, ja koska ß on pienaakkoseksi varsin kookas, sitä on toisinaan voitu epävirallisesti käyttää ikään kuin suuraakkosena (WEIß). Esimerkiksi yritysten logoja tai ihmisten hautakiviä varten ß:lle on myös voitu varta vasten suunnitella kirjainmuoto, joka paremmin istuu suuraakkosten joukkoon, mutta käytännössä tällainen vaihtoehto on ollut mahdollinen vain erityistapauksissa.
Yli 130 vuoden keskustelujen jälkeen ß:n iso vastine otti merkittävän askelen kohti vakiinnuttamista, kun se 27. kesäkuuta 2008 hyväksyttiin kansainväliseen ISO 10646 ‑merkistöön (jonka rinnakkaisversio tunnetaan nimellä Unicode). Uudistus ei ainakaan välittömästi vaikuta saksan kielen virallisiin oikeinkirjoitusohjeisiin, mutta se antaa ihmisille mahdollisuuden käyttää ß:n suuraakkosellista muotoa, jos he kokevat sen virallista SS‑yhdistelmää sopivammaksi.
Saksan kielen oikeinkirjoituksen neuvoston () oppaassa Amtliches Regelwerk der deutschen Rechtschreibung vuodelta 2024 annetaan ymmärtää, että ß:n suuraakkonen on ensisijainen vaihtoehto SS-kirjainyhdistelmän sijasta, tosin molemmat sallitaan.
Tietotekninen käyttö
Kirjain ß ei sisälly lainkaan alkuperäiseen 7-bittiseen ASCII-merkistöön (josta puuttuvat myös vokaalimerkit ä, ö ja ü), mutta sen 8-bittisessä Latin 1 (ISO 8859-1) ‑laajennuksessa pienen ß:n koodiarvo on DF (223). Unicode-merkistössä pienen ß:n tunnus on U+00DF ja ison U+1E9E. HTML-koodissa pieni ß voidaan tuottaa nimiviittauksella ß tai Unicode-tunnukseen perustuvalla numeerisella merkkiviittauksella. Myös isoon ß-kirjaimeen (ẞ) voidaan periaatteessa viitata Unicode-tunnuksen avulla, mutta merkki näkyy oikein ainoastaan, jos se sisältyy käytössä olevaan kirjasinlajiin.
+ß tietokonejärjestelmissäMerkkiUnicodeHTML-viittausLaajennettu suomalainen näppäimistö tunnus nimi lohkoßU+00DFLATINALAINEN PIENAAKKONEN KAKSOIS-SLatinalaisen merkistön täydennys Latin 1:ksißßßẞU+1E9ELATINALAINEN SUURAAKKONEN KAKSOIS-SLatinalaisen merkistön lisälaajennuksiaẞẞ
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit Luokka:Ligatuurit Luokka:Latinalaiset kirjaimet