pienois|oikea|Pirkko Kolbe vuonna 1967. Pirkko Annikki Kolbe (o.s. Heikkilä; 2. maaliskuuta 1932 Helsinki – 13. syyskuuta 2008 Helsinki) oli suomalainen toimittaja, joka tunnettiin parhaiten Helsingin Sanomien pitkäaikaisena pakinoitsijana nimimerkillä ”Pii”.
Elämä Kolbe opiskeli 1952–1955 Helsingissä Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa. Toimittajanuransa hän aloitti Uudessa kuvalehdessä, Savon Sanomissa ja Uutisaitassa. Vuonna 1959 hänet kutsuttiin nuorten toimittajien joukkoon Suomen Kuvalehteen.
Helsingin Sanomiin hänet pyydettiin vuonna 1967, ja hän ehti olla mukana lehdessä miltei 30 vuotta ennen kuin jäi eläkkeelle 1994. Hän piti siellä pakinapalstaa nimeltä Viikon varrelta. Pakinat muodostuivat lyhyistä katkelmista, joissa kommentoitiin ajankohtaisia asioita sekä kerrottiin anekdootteja ja vitsejä. Näkyvimpinä olivat tekstin alkuun sijoitettu Kympin huuli ja loppukaneettina Päivän Pii. Palstaa pidettiin varsin elävässä kontaktissa lukijoiden kanssa. Viimeinen Piin pakina Helsingin Sanomissa ilmestyi 24. elokuuta 1994. Kolbe toimi myös Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksen hallituksessa 1975–1985, ja hänelle myönnettiin valtion lehtimieseläke vuonna 1995.
Kolbe oli naimisissa ekonomi Boris Kolben (1928–2015Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 12.4.2015, s. C 32.) kanssa, jonka työn vuoksi he muuttivat Bogotaan, mutta pari erosi heidän palattuaan Suomeen. Historiantutkija Laura Kolbe on heidän tyttärensä.Pirkko Kolben muistokirjoitus Helsingin Sanomissa. (Maksullinen artikkeli.)
Teokset Piin kovat. Otava 1975. . Sen pituinen se – puheita naisille (yhdessä Jaakko Okkerin kanssa). Kirjayhtymä 1975. . Kaiken maailman lammas (yhdessä Jyrki Sukulan kanssa, kuvat Jorma Puusa). SR-julkaisut 1995. . Naurattais jos ei itkettäis. Kirjapaja 2003. . Ei aika eläen lopu. Kirjapaja 2005. . Piin parhaat 1975–85. Sysmän kirjakylä 2005. .
Lähteet
Viitteet
Kirjallisuutta
Luokka:Pakinoitsijat Luokka:Helsingin Sanomien toimittajat Luokka:Vuonna 1932 syntyneet Luokka:Vuonna 2008 kuolleet