Michał Kleofas Ogiński (; 25. syyskuuta 1765 Guzów, Puola-Liettua – 15. lokakuuta 1833 Firenze, Toscanan suurherttuakunta) oli puolalais-liettualainen poliitikko, diplomaatti, Venäjän senaattoriZaluski ja säveltäjä. Vaikka Ogiński itse suuntasi värikkään elämänsä pääpainon diplomatiaan ja politiikkaan, hänen musiikillinen perintönsä muodostui jälkipolville tunnetummaksi. Suhtautuminen Ogińskin musiikilliseen merkitykseen on ollut ristiriitaista, mutta eräät musiikintutkijat pitävät häntä yhtenä merkittävimmistä puolalaisista pianosäveltäjistä ajalta ennen Frédéric Chopinia. Hän nosti poloneesin hovitanssimusiikista salonkikelpoisempaan muotoon, vaikuttaen muun muassa juuri Chopinin tuotantoon. Ogińskin poloneesi "Jäähyväiset isänmaalle" on Puolan tunnetuimpia musiikkikappaleita, ja hänet on mainittu Puolan kansallishymnin "Mazurek Dąbrowskiegon" mahdollisena säveltäjänä. Hänen muistelmansa muodostavat historiallisesti arvokkaan 1790-luvun ajankuvauksen.
Elämä ja ura Tausta thumb|Ogińskin aatelissuvun vaakuna Ogińskin suku oli aikoinaan Puolan kuningaskunnan ja Liettuan suuriruhtinaskunnan tunnetuimpia szlachta- eli aatelisperheitä ja vaikutti vuosisatojen ajan maan politiikkaan, talouteen ja taide-elämään. Hänen isoisänsä Tadeusz (1712–1783) oli Trakain alueen voivodi, ja myös hänen isänsä Andrzej (1740–1787) oli Trakain voivodi ja poliitikko. Suku tuki teatteria ja musiikkia. Hänen isänsä serkku (Zaluskin mukaan kaukaisempaa sukua ollut setäZaluski, s. 10.) Michał Kazimierz Ogiński (1731–1799) oli niin ikään valtiomiesuransa ohella myös säveltäjä ja muusikko.
Andrzej Ogiński palkkasi Michał Kleofasin kotiopettajaksi Wienistä Jean Rolayn, joka oli aikaisemmin toiminut keisariksi sittemmin nousseen Leopold II:n kotiopettajana. Rolayn johdolla poika oppi monipuolisia taitoja, sillä opetus oli sekä käytännönläheistä että vaativaa. Michał Kleofasin vartuttua teini-ikään Rolay rekrytoi eri aineiden, kuten matematiikkaan erikoistuneita opettajia kokonaisvaltaisen ja tasokkaan kasvatuksen varmistamiseksi. Rolay myös pani seitsemänvuotiaan pojan erityisruokavaliolle ja käytti pitkillä kävelyillä havaittuaan hänet pulskahkoksi ja huonokuntoiseksi. Teini-iässä Michał Kleofas työskenteli opintojen parissa jopa 16 tuntia päivässä, mikä harjaannutti hänet nopeaksi oppijaksi yleensäkin. Hän perehtyi poliittiseen taloustieteeseen ja erityisesti Puolan ja Ranskan kirjallisuuteen. Hänen matematiikanopettajanaan toimi entinen jesuiitta Abbe Rhoddee. Rolayn johdolla Michał Kleofas luki paljon valistushenkisiä kirjoja ja ajatuksia, kuten Voltairea ja Rousseauta.Zaluski s. 13–20.
Musiikin osalta Michał opiskeli aluksi pianon- ja viulunsoittoa ja musiikinteoriaa puolalaissyntyisen muusikon Osip Kozlovskin johdolla, joka toimi vuoteen 1786 saakka perheen hovimuusikkona. Tämän jälkeen hän sai viulunsoiton opetusta ensin Varsovassa Ivan Mane Jarnovicilta vuodesta 1782 alkaen ja myöhemmin, oleskellessaan ulkomailla, useilta muiltakin aikansa tunnetuilta piano- ja viulumestareilta. Vaikka Ogiński ei voinut ryhtyä ammattimuusikoksi aatelisaseman asettamien velvoitteiden vuoksi, hänestä tuli kuitenkin taitava viulisti ja hyvätasoinen harrastajasäveltäjä.
Diplomaatti ja poliitikko Ogińskin pääasiallinen kunnianhimo kohdistui diplomatiaan, ja hän halusi valtiomieheksi. Hän aloitti poliittisen uransa 21-vuotiaana 1786 Puola-Liettuan parlamentissa sejmissa. Andrzej Oginski kärsi huonosta terveydestä ja oli lähettänyt poikansa sijaisekseen ensimmäisen kerran sejmiin jo kaksi vuotta aikaisemmin 1784. Michał Kleofas avioitui 1787 Brzezinystä kotoisin olleen Izabela Lasockan (1764–1852) kanssa.
thumb|left|Puolan kuningas Stanislaus II Poniatowski (1732–1798). Kuningas Stanislaus II Poniatowski nimitti 1788 Ogińskin Liettuan suuriruhtinaskunnan varainhoitokomitean jäseneksi.Zaluski, s. 18–20. Vaikka tehtävä vaati paljon työtä, se oli Zaluskin mukaan Ogińskille mieluinen ja hänen komiteatoveriensa kerrotaan puolestaan olleen tyytyväisiä päästessään työteliään Ogińskin ansiosta itse vähemmällä. Ogiński suuntasi tarmoaan myös kartografiaan, ja hänen kerrottiin kartoittaneen koko Liettuan ja Preussin välisen rajan tulliasemineen. Jo 23-vuotiaana hänelle oli myönnetty maan korkeimpia kunniamerkkejä ja huomionosoituksia. Hän toimi vuosina 1789–1791 lähettiläänä Haagissa, Amsterdamissa ja Lontoossa ja sai mainetta Puolan taitavana edustajana. Vuosina 1788–1792 hän osallistui nelivuotisen sejmin työhön täysivaltaisesti. Ogiński suhtautui kriittisesti 3. toukokuuta 1791 säädettyyn perustuslakiinZaluski, s. 44–45., joka Preussin toivomuksesta pyrki vahvistamaan aiemmin vaaleilla valitun kuninkaan asemaa. Asia kantautui myös kuninkaan korviin. Ogińskin asenteesta huolimatta kuningas lähetti hänet Vilnaan taivutellakseen kaupunkilaisia kuninkaan tueksi. Tapahtumat johtivat Ogińskin ja perustuslakia näkyvästi vastustaneen piispa Józef Kossakowskin välisiin vihamielisyyksiin. Hänen sukulaismiehensä Michał Kazimierz Ogiński oli lahjoittanut valtaosan Liettuan tiluksistaan Michał Kleofasille vuonna 1791 sillä ehdolla, että tämä ottaisi myös hänen velkansa vastatakseen.Zaluski, s. 11.
thumb|Venäjän keisarinna Katariina Suuri (1729–1796). Kuningasta vastustamaan perustettu Targowican konfederaatio, jota Venäjän keisarinna Katariina Suuri tuki, takavarikoi 14. toukokuuta 1792 Ogińskin koko omaisuuden Liettuassa, lähinnä Kossakowskin aloitteestaZaluski, s. 47.. Tilanne oli ongelmallinen, koska Michał Kazimierzin lahjoittamat tilukset olivat olleet niiden mukana siirtyneiden velkojen vastapainona, ja Ogiński joutui suuriin talousvaikeuksiin. Koska neuvottelut Kossakowskin kanssa eivät johtaneet tuloksiin, Ogiński teki joulukuussa 1792 matkan Pietariin, jossa hänen F-duuri poloneesinsa oli tullut samaan aikaan suosituksi. Katariina Suuri otti nimeä hankkineen säveltäjän ja nuoren diplomaatin vastaan, hänen omaisuutensa palautettiin keisarinnan myötävaikutuksellaZaluski, s. 48. ja hänet nimitettiin vuonna 1793 Liettuan suuriruhtinaskunnan varainhoitajaksi.
Tadeusz Kościuszkon johtaman liikkeen noustessa vastarintaan Venäjää vastaan Puolan toisen jaon jälkeen marraskuussa 1793 Ogiński liittyikin 1794 Kosciuszkon kannattajaksi Katariina Suurta ja maan venäläismiehitystä vastaan. Hän kustansi kevyen jalkaväkiosaston,Zaluski s. 54. joka osallistui hänen komennossaan taisteluihin Vilnan lähistöllä ja Kuurinmaalla. Matkalla kohti Kuurinmaata 1 500 miehen vahvuiseen jalkaväkiosastoon liittyi myös 1 000 ratsuväkimiestäZaluski, s. 56.. Yksikkö toimi linjojen takana häiriten venäläisten huoltoyhteyksiä. Vilnan kaupungin antautumisen jälkeen 12. elokuuta Ogiński onnistui pakenemaan Varsovaan, jonne hän saapui 18. elokuuta 1794Zaluski, s. 57..
Maanpaossa Puola-Liettua pilkottiin nyt kokonaisuudessaan Venäjän, Preussin ja Itävallan kesken, ja Ogiński joutui lähtemään kotimaastaan poliittiseksi pakolaiseksi. Maciejowicen taistelun jälkeen lokakuussa 1794 Ogiński pakeni Varsovasta Wieniin erään ylhäisönaisen palvelijaksi naamioituneena. Tavattuaan vaimonsa Wienissä pariskunta jatkoi matkaa kymmenen päivän kuluttua Venetsiaan, jonne he saapuivat joulukuun puolivälissäZaluski, s. 61–72.. Koska hän torjui venäläisjoukkojen komentajan Aleksandr Suvorovin välittämän tarjouksen palata Puolaan, hänen omaisuutensa takavarikoitiin ja hänen päästään luvattiin palkkio.. Pariskunta vietti aikaansa Venetsian lisäksi muun muassa Padovassa ja piti yhteyttä Pariisissa asuneisiin puolalaisemigrantteihin. Toukokuussa 1795 hänen vaimonsa matkusti takaisin Puolaan heidän varojensa käytyä vähiin.
Elokuussa 1795 Ogiński sai puolalaiselta emigranttiyhteisöltä tehtävän matkustaa Konstantinopoliin rohkaistakseen Turkkia sotaan Venäjää vastaan. Valmistautuessaan tehtäväänsä hän vaihteli olinpaikkaansa tiuhaan italialaisissa kaupungeissa esiintyen ranskalaisena salanimellä Jean Riedel. Hän matkusti 5. helmikuuta 1796 laivalla Livornosta Riedel-salanimellä ja saapui päämääräänsä useiden viikkojen matkanteon ja monien vaiheiden jälkeen. Ogiński ei kuitenkaan onnistunut tavoitteessaan, ja vietettyään kaupungissa puoli vuotta hän astui laivaan 4. marraskuuta esiintyen ranskalaisena kauppiaana nimeltä Monsieur Martin.
Matka jatkui kohti Bukarestia, jonne hän matkusti jalan ja ratsain ylittäen Balkanin niemimaan vuoriston pieniä polkuja pitkin. Joulukuussa hän saapui Karpaattien vuoriston ylitettyään Itävallan miehittämään Puolan osaan, kreivi Dzieduszyckin Jablonow-nimiseen kartanoon. Hän toimi agenttina ja tunnusteli mahdollisuuksia preussilaisten ja itävaltalaisten kukistamiseksi. Tiedustelutehtävänsä suoritettuaan hän matkusti 10. tammikuuta 1797 nimellä Walerian Dzieduszycki Lvovin, Krakovan, Dresdenin, Berliinin, Hampurin ja Brysselin kautta Pariisiin. Hänet oli etsintäkuulutettu kuvien kera, ja Krakovassa hän kykeni välttämään poliisin vain täpärästi.
Saavuttuaan Pariisiin 2. helmikuuta hän toimi edelleen aktiivisesti diplomaattisin keinoin Puolan valtion elvyttämiseksi, tuloksetta. Hän oli aktiivinen musiikillisesti, mutta matkusti emigranttipuolalaisten keskinäisiin ristiriitoihin turhauduttuaan Brysseliin, josta hän palasi 2. joulukuuta 1797.Zaluski s. 75–80. Keväällä 1798 Ogiński tapasi Napoleonin henkilökohtaisesti ja toivoi Ranskan apua Puolan itsenäistymiseen. Hän tutustui myös Charles Maurice de Talleyrandiin, joka suositteli Ogińskille paluuta perheensä luo; pikaista sotaa Ranskan ja Venäjän välillä ei ollut näköpiirissä. Hän matkusti Hampuriin, mutta empi matkustaa Preussin hallitsemalle alueelle vallankumouksellisen maineensa vuoksi. Vilhelm V Oranialaisen tukemana sekä Preussin uuden kuningasparin suostumuksella hän saattoi palata lopulta varattomana yhteen vaimonsa Izabelan kanssa. Pariskunta muutti Izabelan vanhempien tilalle tuolloin Preussin alueella olleeseen Brzezinyyn. Siellä syntyivät hänen kaksi poikaansa Tadeusz (1800) ja Xavier (1801).
Kartanonherrana Zalesiessa Venäjän palveluksessa thumb|Venäjän keisari Aleksanteri I (1777–1825) Vuosien köyhyyden ja maanpakolaisuuden jälkeen hän onnistui tekemään sovinnon tsaarin kanssa ja palasi loppuvuodesta 1801 nyt Venäjän hallussa olleelle Puolan alueelle. Samoihin aikoihin hänen avioliittonsa kariutui. Venäjän valtaistuimelle juuri noussut keisari Aleksanteri I armahti Ogińskin, joka sai myös osan menettämäänsä omaisuutta takaisin. Hän asettui asumaan vuonna 1802 isänsä pikkuveljen, Franciszek Ksaweryn, ”ennakkoperintönä” lahjoittamalle maatilalle ZalesiessaZaluski s. 91–92. Vilnan ja Minskin välillä, joka tuolloin kuului Liettuaan. Hän peri setänsä Ksaweryn kuoltua 1814 myös tämän muut tilukset.
thumb|left|Amelia-tytär vuonna 1808. Vuonna 1802 Ogiński kohtasi Pietarissa jälleen ensimmäisen musiikinopettajansa Kozlowskin, jolle hän antoi kaikki teoksensa. Ogiński ei pitänyt yhteyttä ensimmäiseen perheeseensä. Hän avioitui italialaissyntyisen, Firenzestä kotoisin olevan majatalonpitäjän tyttären Maria Nerin (1777/1778–1851) kanssa. Maria oli hänen aseveljensä Kajetan Nagurskin leski ja tunnettiin nyt kreivitär Maria Nagurskana. Nagurskilta peräisin olleen perinnön ansiosta Maria eli pariskunnan tavatessa ylellistä elämää Vilnassa. Avioiduttuaan he asuivat useita vuosia Zalesien kartanossa. Pariskunnan ensimmäinen lapsi Amelia syntyi vuonna 1803. Sophie-tytär kuoli vauvana (1807].
thumb|Michał Kleofas Ogiński 1800-luvun alkupuolella, François Granje (1793-1867). Vuonna 1807 Ogiński matkusti vaimoineen Venetsiaan, jossa hän kohtasi jälleen Napoleonin. Toisin kuin puolalaisten keskuudessa yleensä, kohtaaminen karisti hänestä kuvitelmat Napoleonista Puolan vapauttajanaZaluski, s. 91–101.. Perhe vietti aikaansa vuosina 1807-1808 myös Firenzessä.Zaluski, s. 131–141.
Poika Ireneusz syntyi (1808) Firenzessä, tytär Emma (1809) ja tytär Ida (1813] Zalesiessa. Liettualais-puolalainen kirjoittaja Stanisław Morawski kuvaili pariskunnan avioliittoa varsin avoimeksi, etenkin Marian suhtautumista, ja kertoi, että Ameliaa lukuun ottamatta Ogiński ei ollut lasten biologinen isä.