Voitto Eino Ilmari Viro (3. helmikuuta 1914 Kankaanpää Tyrvään yhteiskoulu − Vammalan lukio 1904−1979, s. 210. (Matrikkeli.) Vammala: Vammalan lukio, 1979. – 23. kesäkuuta 1999 EspooVoitto Viron muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.) oli Lauttasaaren kirkkoherra ja kirkollinen keskustelija, joka suhtautui tavallista ymmärtäväisemmin paitsi erilaisiin uskonnollisiin ja hengellisiin näkemyksiin myös rajatietoon ja parapsykologiaan. Kotimaa nimesi Viron 100 merkittävimmän itsenäisyyden ajan kirkollisen vaikuttajan joukkoon Suomessa vuonna 2017.
Elämä ja ura Voitto Viro vihittiin papiksi vuonna 1938, ja hän suoritti teologian kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1965. Hän työskenteli kirkkoherran apulaisena Hämeen läänin Koskella vuosina 1938–1943 ja Multialla vuosina 1943–1944, Helsingin Pikkukirkkoyhdistyksen pääsihteerinä vuosina 1945–1947, Keski-Helsingin seurakunnan virallisena apulaisena vuosina 1947–1957 ja Lauttasaaren kirkkoherrana vuosina 1957−1977. Papinviran ohella hän työskenteli myös radioselostajana Helsingin olympialaisissa vuonna 1952.Suomen kirkon matrikkeli 1982, s. 613. Helsinki: Suomen Kirkon Pappisliitto – Finlands Kyrkas Prästförbund, 1982. Viro oli presidentin valitsijamiehenä vuoden 1982 vaalissa. Savola, Hannu (toim.): Näin saatiin presidentti, s. 141. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö, 1982.
Viro tuli tunnetuksi uudentyyppisestä viranhoidostaan ja seurakuntalaisten palvelemisesta. Hänen tavoitteenaan oli ihmisten avoin ja ennakkoluuloton kohtaaminen. Viron mukaan kristittynä ei voi olla oikeassa intellektuaalisesti vaan ainoastaan rakkauden tasolla, sillä Jumala on rakkaus ja kaikki se, mikä ei ole rakkautta, merkitsee Jumalan ulkopuolella olemista.
Viro oli tuottelias hengellisten kirjojen kirjoittaja, ja lisäksi hän suomensi useita teoksia.
Teokset Matkalla olemassaolon suunnattomuuteen, 1997. Vanha hautausmaa, 1993 (tekijän uudistama laitos) Sielu on suunnaton ihme, 1981. Sanoja ilosta, sanoja surusta, 1980. Toni, veljeni, 1980. Viimeinen vuosi, 1979. Voitto Viro, 1979. Vanha hautausmaa, 1976. Pyhän maan matkaopas, 1976. (2. painos) Kymmenen päivän valo, 1975. Korsupappina Syvärillä, 1974. Hartaita hetkiä Pyhällä Maalla, 1973. Arki – pyhä, 1972. Hampaissa, 1971 Muistelmia elävistä sieluista, 1970 Itsestään paha pappi saarnaa (toimite), 1969 Anna minulle kirja, 1968 Paimen, pässit ja valoa, 1967 Matkalla ajassa ja ikuisuudessa, 1966 Totuuden sanakirja, 1965 Taivas oli minussa: Aleksandra Ionowan taidetta, 1965 Sileän sormuksen tarina, 1964 Pyhän maan matkaopas, 1963 Mighty Negus, 1962 Huomispäivä on teidän, 1960 Minä laulan lapselleni, 1959 Kirjeita, ilosta, surusta ja ihmisestä, 1957 Aina elämään asti, 1956 Kirjeitä niille jotka ehkä elävät, 1955 Rakas Pyhä maa, 1954 Mitä te tahdotte tehdä?, 1952 Kodin onni ja väkijuomat, 1950 Paperitehtäviä nuorille, 1950 Aikamme avioliitto-ongelma 1947 Tule nuorena, 1945
Kirjallisuutta Itse asiassa kuultuna Voitto Viro. WSOY 1979.
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit Luokka:Suomalaiset kirjailijat Luokka:Vuonna 1914 syntyneet Luokka:Vuonna 1999 kuolleet