Projekti 671 () oli Neuvostoliiton laivaston 49 ydinsukellusveneen muodostama alusluokka, jota valmistettiin vuosina 1967–1992. Aluksista 15 kuului projekteihin 671 ja 617V ”Jorš” (, ’Kiiski’), 7 projektia 671RT ”Sjomga” (, ’Lohi’) ja 26 projektiin 671RTM(K) ”Štšuka” (, ’Hauki’)Gardiner 1995, s. 406–407..
Suunnittelu Luokan kehitys käynnistyi, kun valtion laivanrakennuskomitea asetti 1958 kilpailun toisen sukupolven ydinsukellusveneen valmistuksesta. Suunnitelmia toimitettiin projekteista 667 (SSBN), 669, 670 ja 671. Näistä 669 keskeytettiin ja 670 muutettiin risteilyohjuksia kuljettavaksi, jolloin ainoaksi hyökkäyssukellusvene vaihtoehdoksi jäi SKB 13:n projekti 671. Suunnitelmien edetessä projekti muuttui pienestä 2 000 tonnin uppoumalla, yhdellä ydinreaktorilla ja neljällä torpedoputkella varustetusta aluksesta suuremmaksi yleiskäyttöiseksi alukseksi. Alusten uppouma oli pinnalla 3 500 tonnia ja sukelluksissa 4 870 tonnia. Vuosina 1961–1962 Neuvostoliiton saadessa tietää Yhdysvaltain laivaston siirtymisestä lentotukialuksille sijoitetuista ydinpommittajista strategisiin sukellusveneisiin uuden sukellusveneen päätehtäväksi määrättiin Yhdysvaltain ydinasein varustettujen sukellusveneiden torjuminen.Hampshire 2020, s. 19–20.
Aluksiin asennettiin kaksi VM-4P -ydinreaktoria, jotka tuottivat höyryn kahdelle höyryturbiinille. Propulsiojärjestelmä tuotti 31 000 akselihevosvoimaa, jolla saavutettiin pinta-ajossa 12 solmun nopeus ja sukelluksissa 33 solmua. Maksimisukellussyvyys oli 400 metriä. Niiden kaikuluotaimena oli Rubin MGK-300 ja tutkana Kaskad MRK-50. Muina elektronisina järjestelminä olivat Brest-671, Sigma, Zaliv II ja MT-70. Aseistukseksi tuli kuusi 533 mm:n torpedoputkea, joihin oli 18 torpedoa. Kolme alusta muutettiin käyttämään 40 kilometrin päähän yltävää ohjusta RPK-2 Vjoga (). Muutostöiden jälkeen alusten tyypiksi tuli projekti 671V. Aluksilla oli 68 hengen miehistö.Hampshire 2020, s. 21.
Projekti 671RT – Victor II Luokkaa uudistettiin 1970-luvun alussa projekti 671RT:na, jolloin kaksi 533 mm:m torpedoputkea korvattiin 650 mm:n torpedoputkella. Alusten pituus kasvoi 102 metriin, mutta syväys laski 6,5 metriin. Niiden uppouma oli pinnalla 3 970 tonnia ja sukelluksissa 5 670 tonnia. Aluksiin asennettiin kaikuluotaimeksi Rubikon MGK-400, minkä lisäksi myös muita elektronisia järjestelmiä päivitettiin. Aluksia rakennettiin 1972–1978 seitsemän, jonka jälkeen työt keskeytettiin.Hampshire 2020, s. 21–22.
Projekti 671RTM – Victor III pienoiskuva|671RTM 1994 Aluksen hiljentämiseksi runkoa jatkettiin kuudella metrillä, jotta turbiinien alle saatiin äänieristys. Myös elektroniikkaa, navigaatio- ja satelliitti- ja radiojärjestelmiä uusittiin. Malli sai nimen projekti 671RTM (). Viisi viimeistä Leningradissa Amiraliteetin telakalla valmistettua sukellusvenettä varustettiin torpedoputkesta laukaistavalla Granat-risteilyohjusjärjestelmällä. Malli sai nimen 671RTMK. Näiden lisäksi kolme venettä päivitettiin malliksi 671RTMK.Hampshire 2020, s. 24.
Kaikki Victor I ja II -veneet on poistettu käytöstä vuoden 1996 loppuun mennessä.Hampshire 2020, s. 44.
Lähteet
Project 671 Victor class Attack Submarine (Nuclear Powered) , FAS SS-N-15 Starfish, RPK-2 Viyoga , FAS SS-N-16 Stallion , FAS National Geographic
Viitteet
Luokka:Neuvostoliiton laivaston sukellusveneet Luokka:Sukellusveneluokat