pienoiskuva|300px|Jakartan slummeja Köyhyys on sosiaalipolitiikan käsite, jolla kuvataan ihmisen tai kokonaisten väestönosien taloudellista ja usein myös sosiaalista syrjäytymistä. Köyhyyteen voi liittyä esimerkiksi huonolaatuista tai riittämätöntä ravintoa, koulutusta tai terveydenhuoltoa sekä olemattomia mahdollisuuksia vaikuttaa omiin elinoloihin ja yhteiskuntaan.
Köyhyys liittyy sekä vaikeuteen hankkia absoluuttisesti välttämättömiä hyödykkeitä että vaikeutta elää yleisesti ihmisarvoisena pidettyä elämää. Euroopan komission määritelmän mukaan köyhyys on sitä, ettei yksilöllä ole mahdollisuutta osallistua siihen elämäntapaan, jota hänen kotimaassaan pidetään hyväksyttävänä.
Eräisiin aatteisiin kuuluu asketismin ihanne, joka pitää itse valittua köyhyyttä positiivisena ja haluttavana asiana.
Määritelmiä Köyhyydellä tarkoitetaan Euroopan komission käyttämän määritelmän mukaan sitä, että ihmisellä ei ole materiaalisia, kulttuurisia ja sosiaalisia mahdollisuuksia osallistua siihen elämäntapaan, jota heidän kotimaassaan pidetään hyväksyttävänä.
Köyhyys voidaan jakaa absoluuttiseen ja suhteelliseen köyhyyteen. Absoluuttiseksi köyhyydeksi tai puutteenalaisuudeksi sanotaan tilaa, jossa ravinnon, vaatetuksen ja asumisen fysiologisia vähimmäisedellytyksiä ei pystytä tyydyttämään. Suhteellinen köyhyys aiheuttaa etenkin sosiaalista syrjään joutumista ja psyykkistä kuormitusta. Adam Smith kuvasi 1700-luvulla suhteellista köyhyyttä toteamalla, että paidan ja kenkien välttämättömyys perustuu osaksi siihen, että ilman paitaa tai kenkiä esiintymistä pidetään yleisesti häpeällisenä. Tutkija Pasi Moision mukaan suhteellisella köyhyydellä tarkoitetaan kykenemättömyyttä saavuttaa miniminä yleisesti pidettyä elintasoa tai säädyllistä elämää taloudellisten resurssien puutteen vuoksi tai sitä, että ihmiselle aiheutuu toimintarajoitteita normaaliksi pidetyssä arkielämässä sen vuoksi, ettei hänellä ole varaa hankkia toiminnan kannalta välttämättömiä hyödykkeitä tai palveluita. Jopa sanomalehti saatetaan katsoa välttämättömäksi perushyödykkeeksi. Euroopan tilastoviranomaisen Eurostatin käyttämä suhteellinen köyhyysraja perustuu oletukseen, että esimerkiksi kahden aikuisen talous tarvitsee 1,5-kertaiset tulot saavuttaakseen saman elintason kuin yksin asuva.
Yleisyys pienoiskuva|400px|Alle dollarilla päivässä elävän väestön osuus eri valtioissa (2006). Noin kahdella kolmasosalla maapallon asukkaista oli vuonna 2018 käytettävissään alle kymmenen dollaria päivässä ja puolet eli alle viidellä dollarilla päivässä.
Noin 85 prosenttia maailman väestöstä joutui tulemaan toimeen alle 30 dollarin päivätuloilla vuonna 2013. Kymmenesosa elää äärimmäisessä köyhyydessä eli alle 1,9 dollarin päivätuloilla.
Suomessa 14 prosenttia kansalaisista eli köyhyysrajan alapuolella vuonna 2017 eli heidän kotitaloutensa käytettävissä olevat tulot olivat alle 60 prosenttia väestön käytettävissä olevasta mediaanitulosta, joka on huomattavasti keskituloa pienempi suure. Köyhyysrajan alapuolella elävien osuus lähes kaksinkertaistui vuosina 2004–2017 noin kahdeksasta prosentista noin 13 prosenttiin. Pitkittyneessä köyhyydessä elävien osuus yli kaksinkertaistui vuosina 2005–2014 1,2 prosentista 2,6 prosenttiin. Vuoteen 2007 asti tilastoitiin erikseen vieläkin köyhempää väestöä eli niitä, joiden kotitalouden tulot jäivät alle 40 prosenttiin. Kyseisen väestöryhmän osuus kasvoi vuosina 1995–2007 1,4:stä 2,3 prosenttiin.
Pienituloisimman väestökymmeneksen keskitulo kasvoi huomattavan paljon vähemmän keskituloisiin verrattuna vuosina 1993–2004 ollen vuonna 2004 jo lähes 20 prosenttia köyhyysrajan alapuolella.
Euroopan tilastoviranomaisen Eurostatin käyttämä kuudenkymmenen prosenttiin köyhyysraja korreloi hyvin kansalaisten kokeman köyhyyden kanssa, sillä aikuisväestöstä kahdeksan prosenttia koki omaavansa toimeentulo-ongelmia vuonna 2004 mikä oli sama kuin suhteellisesti köyhien osuus. Köyhyysraja lasketaan erikseen eri kotitaloustyypeille, ja se perustuu esimerkiksi siihen oletukseen, että kahden aikuisen talous tarvitsee vain 1,5-kertaiset tulot saavuttaakseen saman elintason kuin yksin asuva. Käytetyt painokertoimet on sovittu kuitenkin ilman, että ne perustuisivat suurelta osin tutkimustietoon.Suhteellinen köyhyys Suomessa. PASI MOISIO. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 71 (2006):6. https://core.ac.uk/download/pdf/12382053.pdf Raja oli Suomessa vuonna 2020 yksin asuvalla 1 277 euroa ja pariskunnilla 958 euroa henkeä kohden. Kaksilapsisen kahden huoltajan perheen köyhyysrajana pidettiin 3 192 euroa perhettä kohti, jos lapset olivat yli 13-vuotiaita.
Vammaisköyhyyttä ei tilastoida Suomessa, mutta Vammaisfoorumin vuonna 2018 laatimassa kyselyssä noin 54 prosenttia työikäisistä vammaisista ilmoitti kokeneensa köyhyyttä edeltäneen kahden vuoden aikana. Yli kolmanneksen tulot eivät olleet riittäneet terveellisen ruoan hankkimiseen ja lähes kolmanneksella ei edes terveydenhuoltoon tai välttämättömiin lääkkeisiin. Kuntoutustuella elävistä 86 prosenttia kuului köyhyyttä kokeneiden ryhmään, työttömyyskorvauksella elävistä 80 ja kokoaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä elävistä 53 prosenttia. Vain 15 prosenttia vastaajista osallistui työelämään ja heistäkin 41 prosenttia oli kokenut köyhyyttä edeltäneen kahden vuoden aikana.Miten vammaisten ihmisten oikeudet toteutuvat Suomessa? Työelämä ja köyhyys –teematyöryhmän raportti 4.9.2019. https://www.tukiliitto.fi/ajankohtaista/kysely-oikeuksien-toteutumisesta/
Köyhyyden haitat
Riippumattomassa OECD:n raportissa on todettu, että tuloerojen kasvu heikentää kansantalouden kasvua.
Köyhyyden on havaittu korreloivan riskiin sairastua elinikää lyhentäviin sairauksiin. Köyhyydellä on lisäksi lukuisia haitallisia yksilötason vaikutuksia. Köyhyyteen liittyy esimerkiksi merkittävästi kohonnut kuolleisuusriski. Tämän on havaittu selittyvän suureksi osaksi sillä, että suurempituloiset nukkuvat pidempään ja sikeämmin, mikä suojaa heitä esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksilta sekä dementialta.
Köyhyys vähentää myös mahdollisuuksia solmia sosiaalisia suhteita ja löytää puoliso, koska kodin ulkopuolella tapahtuvaan harrastustoimintaan osallistuminen edellyttää usein rahankäyttöä.
Tutkimuksissa on todettu, että köyhyys heikentää jopa ihmisen ajattelukykyä. Koska köyhyydessä joutuu jatkuvasti murehtimaan rahojen riittämistä päivittäisiin menoihin ja laskuihin, kuormittaa se aivoja ja jopa laskee ihmisen älykkyysosamäärää. Vastaavasti huomattiin eräässä tutkimuksessa köyhien Villupuramin ja Tiruvannamalain alueen sokeriplantaaseilla tekevien intialaisten viljelijöiden älykkyysosamäärän nousseen joka vuosi heidän vaurastuttuaan sadonkorjuun jälkeisen rikastumisen myötä. Viljelijät testattiin sekä ennen että jälkeen sadonkorjuun. Professorien mukaan testimenestyminen sadonkorjuun jälkeen johtui siitä, etteivät rahahuolet enää kuormittaneet viljelijöiden aivoja. Myös virheiden määrä ja reaktioajat paranevat tutkijoiden mukaan vaurastumisen ja taloudellisen turvallisuuden seurauksena.Helsingin Sanomat 3.1.2015, sivu D4, Jussi Sippola: Raha muuttaa mieltä
Yhdysvaltalaisen Princetonin yliopiston vuonna 2010 julkaiseman tutkimuksen mukaan vaurastuminen toisi myös onnea, mutta vaurastumisen tuoma onnellisuus ei enää kasvaisi 75 000 dollarin (61 000 euron) vuositulon saavuttamisen jälkeen. Nobel-palkittu professori Angus Deaton kuitenkin kirjoitti, että tältä näyttää vain lineaarisella asteikolla. Onnellisuus on tilastojen perusteella logaritmisesti sidoksissa bruttokansantuotteeseen (BKT) siten, että prosentin korkeampi bruttokansantuote vastaa yhtä suurta lisäystä onnellisuudessa riippumatta siitä, miten rikkaasta maasta on kyse.
Köyhyys lisää myös ennenaikaisten synnytysten riskiä, vähentää vastasyntyneiden painoa ja lisää rintaruokinnan epäonnistumisen mahdollisuutta. Liverpoolin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että köyhyys lisää riskiä sairastua mielenterveyden häiriöihin lapsilla 40 prosenttia ja äideillä 44 prosenttia. Köyhyys voi aiheuttaa esimerkiksi ahdistusta ja näköalattomuutta.
Köyhyyden väheneminen Maailmanpankin arvion mukaan vuonna 2015 äärimmäisessä köyhyydessä eli alle 1,25 dollarin päivätuloilla eli 702 miljoonaa ihmistä, kun vuonna 1990 luku oli 1 750 miljoonaa. . Prosentteina luvut olivat 37,1 % ja 9,6 %. Absoluuttinen köyhyys oli vuonna 2015 ensimmäistä kertaa ikinä alle 10 %.
YK:n tavoite puolittaa äärimmäinen köyhyys vuosina 1990–2015 toteutui etuajassa. Vuonna 1990 ihmisistä 43 % eli alle 1,25 dollarilla päivässä, vuonna 2008 enää 22 %, ja lasku jatkui. Vuonna 1981 osuus oli 52 %. Ensimmäistä kertaa sekä äärimmäisen köyhien väestöosuus että heidän lukumääränsä vähenivät kaikilla kuudella alueella (vuodesta 2005). Saharan eteläpuolisessa Afrikassa äärimmäinen köyhyys koski ensi kerran alle puolta kansasta (47 % vuonna 2008). Itä-Aasiassa alle 1,25 dollarilla päivässä eli 77 % vuonna 1981 ja 14 % vuonna 2008. Luvuissa on korjattu inflaatio ja ostovoima.New Estimates Reveal Drop In Extreme Poverty 2005-2010, World Bank, Feb. 29, 2012World Bank Sees Progress Against Extreme Poverty, But Flags Vulnerabilities, World Bank, February 29, 2012
Talouskasvu ja köyhyys Maailmanpankin tutkijat David Dollar ja Aart Kraay (2002) osoittivat, että keskitulojen kasvaessa köyhimmän viidenneksen tulot kasvoivat samassa suhteessa. Tutkimuskirjallisuudessa todetut kasvua lisäävät politiikat ja instituutiot eivät lisänneet tuloeroja. Näitä olivat avoimuus kaupalle, makrotaloudellinen vakaus, rajoitettu julkinen sektori, finanssitalouden kehittyneisyys, vahva omaisuudensuoja ja laillisuusperiaate. Itse asiassa julkisen sektorin pienuus ja korkean inflaation välttäminen näyttäisivät jossain määrin lisäävän köyhimpien osuutta tuloista. Kasvua lisäävät instituutiot auttavat siten köyhiä siinä missä muitakin, myös talouskuri (fiscal discipline).
Julkiset sosiaalimenot, demokraattiset instituutiot, peruskouluun osallistuminen, maatalouden tuottavuus ja muut (myös) köyhiä hyödyttävät käytännöt ja instituutiot eivät vaikuttaneet köyhien osuuteen tuloista. Niillä ei ollut myöskään vankkaa yhteyttä talouskasvuun. Sosiaalimenojen osuus julkisista menoista jopa heikensi köyhien osuutta tuloista, mutta ero ei ollut aivan tilastollisesti merkitsevästi. Köyhien osuus tuloista nousi hieman maan tulotason noustessa, mutta tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Kasvun ja köyhyyden poistamisen suhde ei ole eronnut eri ajanjaksoina, ei muutu kriiseissä ja on sama rikkaissa ja köyhissä maissa. Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että kasvua lisäävän politiikan, kuten talouskurin ja kaupan avoimuuden pitää olla köyhyyden vähentämispolitiikan keskiössä.
Toisessa vuonna 2013 valmistuneessa tutkimuksessa Dollar, Kraay ja Yalen Tatjana Kleineberg tutkivat datan 118 maasta neljältä tuoreimmalta vuosikymmeneltä. Talouskasvu oli jälleen tärkein köyhimmänkin viidenneksen elintasoa parantava tekijä ja jälleen saatiin sellainen tulos, että köyhimmän viidenneksen suhteellinen osuus tuloista muuttui vain vähän, eikä se riippunut keskitulon muutoksista. Tulokset pätivät riippumatta epätasa-arvon muutoksista ja maakohtaisista kasvutekijöistä ja osoittivat, että on vaikeaa löytää keinoja vaikuttaa köyhimpien tulo-osuuteen.
YK:n UNDP:n raportti kertoi inhimillisen kehityksen mittareiden osoittavan huomattavaa paranemista 2000-luvulla. Syynä tähän on kaupan kasvu. Globalisaatio on vähentänyt kaupan esteitä ja levittänyt tuotantoketjuja valtionrajojen yli. Tämä on kiihdyttänyt köyhien maiden talouskasvua.
Köyhyys kehittyvissä maissa