pienoiskuva|Norjan laivaston lippu. pienoiskuva|Fregatti KNM Fridtjof Nansen. Norjan laivasto ( eli Marinen) on Norjan merivoimien merialueen suojaamisesta vastaava aselaji. Norjan kuninkaallisen laivaston perusti Norjan prinssi Kristian Fredrik 12. huhtikuuta 1814. Tätä ennen Tanskalla ja Norjalla oli ollut yhteinen laivasto. Vuoden 2002 puolustusvoimien organisaatiomuutoksessa Kuninkaallisen laivaston ja rannikkotykistön (Kystartilleriet) tehtävät yhdistettiin Kysteskadrenille. Laivaston vahvuus oli vuonna 2010 yhteensä 4 351 henkilöä, joista sotilashenkilöstöä oli 2 034, siviilejä 214 ja asevelvollisia 2 104. Aluksia on 25, lisäksi sen vastuulla on hallitsijan käytössä oleva KS Norge.
Vielä 1980-luvulla Norja oli Naton jäsenenä sijaintinsa vuoksi erityisen huomion kohteena, ja sen rannikkovesille tuli vuosittain tuhansia aluksia harjoituksiin. Sittemmin Neuvostoliiton romahdettua Naton huomio on kohdistunut muualle. Norja on mukana sen operaatioissa, muun muassa Ocean Shield -operaatiossa Afrikan sarven tienoilla suojaamassa kauppa-aluksia merirosvoukselta.
Historia Tausta ja perustaminen Norjan rannikolle oli 900-luvulla rakennettu puolustusjärjestelmä leidangen, jonka toiminta ”ylsi niin pitkälle sisämaahan kuin lohi nousi” (”så langt inn i landet som laksen gikk”). Vuonna 1509 syntyi Tanskan ja Norjan yhteinen laivasto. Vuonna 1536 Norja menetti itsenäisen asemansa, ja se sulautettiin Tanskan maakunnaksi, ja samalla laivastosta tuli Tanskan laivasto.
Norja pysyi Tanskan osana vuoteen 1814, kunnes Tanska hävisi sodan kuudetta liittokuntaa vastaan ja joutui Kielin rauhansopimuksessa luovuttamaan Norjan Ruotsin etupiiriksi. Norja ja Ruotsi muodostivat personaaliunionin. Norja sai itsenäisyyden, vaikka sen hallitsija olikin Ruotsin kuningas. Se oli kuitenkin valtioista selvästi köyhempi, koska sillä ei ollut merkittäviä luonnonvaroja. Kauppalaivastosta kasvoi vuoteen 1860 mennessä kuitenkin maailman neljänneksi suurin Britannian, Yhdysvaltojen ja Saksan jälkeen.Gardiner, Robert (ed.) 1860-1905 s. 369
Norjan prinssi Kristian Fredrik perusti kuninkaallisen laivaston (, lyh. KNM) 12. huhtikuuta 1814, jolloin Tanska-Norjan laivaston jakaminen oli yhä kesken, ja Norjan laivaston osuudeksi tuli vain pieni osa siitä. Laivaston muodostivat prikit KNM Lolland, KNM Seagull, KNM Allart, KNM Langeland, KNM Alsen ja KNM Kiel, kuunaripriki, kahdeksan tykkipurtta ja 97 erilaista tykkivenettä. Norjan meriministeriö perustettiin 1. huhtikuuta 1815.
thumb|Tykkivene Ellida Norjan kuninkaallisessa laivastossa oli vuonna 1860 kolme fregattia, joista vain yhdessä oli höyrykone ja kaksi potkurikorvettia. Parikymmentä vuotta myöhemmin laivastoa oli täydennetty neljällä amerikkalaistyyppisellä monitorilla, kahdella puurunkoisella risteilijällä ja seitsemällä yli 200 tonnin tykkiveneellä. Vielä ennen unionin päättymistä Norja osti 1890-luvulla Britanniasta neljä rannikkopanssarilaivaa sekä kotimaan telakoilta neljä tykkivenettä, yhden hävittäjän ja 12 pienehköä torpedovenettä.Gardiner, Robert (ed.) 1906–1921 s. 348
Ruotsi-Norjan unioni päättyi 1905, eikä Norja juuri kyennyt nykyaikaistamaan laivastoaan vuoden 1906 jälkeen. Tällöin laivastoon kuului noin tuhat vakinaista ja saman verran varusmiehiä. Laivaston komentaja oli kontra-amiraali, ja laivaston tehtävänä oli muun muassa 25 148 kilometrin rantaviivan ja sen edustalla olevien noin 50 000 saaren suojaaminen. Tehtävää varten maa hankki kolme pientä hävittäjää, kolme suurta ja pari pienempää torpedovenettä sekä neljä sukellusvenettä. Vielä marraskuussa 1913 Norja tilasi Armstrongin Elswickin telakalta Englannista kaksi Bjørgvin-luokan rannikkotaistelulaivaa, mutta alusten rakentaminen keskeytettiin ensimmäisen maailmansodan syttyessä. Britannian hallitus lunasti alukset 370 000 punnalla 1915, ja ne muutettiin monitoreiksi HMS Gorgon ja HMS Glatton.Brook, Peter s. 210–211
Ensimmäinen maailmansota Ensimmäisen maailmansodan aikana Norja oli puolueeton, mutta laivasto oli sotavalmiudessa valmiina puolustamaan maan vesialuetta. Laivastolla oli myös kiireitä miinanraivauksessa, minkä lisäksi se nosti merestä kaikkiaan 222 rannoille ajautunutta ruumista.
thumb|KNM Olav Tryggvason Sodan päätyttyä Norja päätti luottaa Kansainliiton takaamaan rauhaan. 1920-luvulla ainoat uudet alukset olivat kuusi vuonna 1914 hyväksyttyä sukellusvenettä. Ensimmäinen sodan jälkeinen pinta-alus, miinalaiva KNM Olav Tryggvason, laskettiin vesille vasta 1932. Saksan sotilaallisen vallan kasvu Itämerellä ei lisännyt Norjan varustautumista. Tähän ei vaikuttanut edes jo 1929 julkaistu vara-amiraali Wolfgang Wegenerin kirja, jossa hän esitti Tanskan ja Norjan valtausta seuraavassa sodassa.Gardiner, Robert 1922–1946 s. 377
1930-luvulla romutettiin runsaasti vanhentuneita aluksia, mutta uusia niiden tilalle ei juurikaan saatu. Huhtikuuhun 1939 mennessä oli valmistunut ainoastaan neljä tilatuista kuudesta Sleipner-luokan hävittäjästä ja yksi oli koeajoissa. Lisäksi vuonna 1939 oli valmistunut miinanraivaajat KNM Otra ja KNM Rauma sekä ulkovartiolaivat KNM Fridtjof Nansen (1930) ja KNM Nordkapp (1937). Kahden suuremman hävittäjän numeroiden 129 ja 130 kölit oli laskettu.Gardiner, Robert 1922–1946 s. 377–378
Toinen maailmansota
thumb|Norjan laivaston hävittäjä KNM Troll Toisen maailmansodan puhjetessa Norja palautti palvelukseen kaikki mahdolliset alukset ja asetti ne valvomaan maan puolueettomuutta. Aluksista vanhimpia olivat seitsemän pientä miinalaivaa, jotka olivat valmistuneet vuosina 1874–1887 tykkiveneiksi. Useat aluksista olivat erittäin huonossa kunnossa, ja esimerkiksi vuonna 1897 valmistuneiden rannikkopanssarilaivojen tykit oli siirretty rannikkolinnakkeisiin ja 40 vuotta aiemmin valmistuneet torpedoveneet kykenivät toimimaan ainoastaan partioveneinä.Gardiner, Robert 1922–1946 s. 378
thumb|left|Blücher uppoaa Oslon edustalla Saksan hyökättyä Norjaan 8. huhtikuuta 1940 puolustuksesta vastasi museokelpoinen laivasto lukuun ottamatta kymmenkuntaa alusta. Laivasto ja siihen kuulunut rannikkotykistö viivyttivät Oslon edustalla saksalaista laivasto-osastoa niin kauan, että kuningas ja maan hallitus pääsivät poistumaan Oslosta ja myöhemmin maasta. Suurimmat tappionsa laivasto kärsi Narvikin edustalla 9. huhtikuuta Saksan laivaston hävittäjien upotettua Eidsvold-luokan rannikkotaistelulaivat KNM Eidsvoldin ja KNM Norgen. Suuri osa aluksista jäi saksalaisten saaliiksi joko vahingoittumattomina tai osittain tuhottuna.
Liittoutuneiden evakuoidessa 7. kesäkuuta Norjasta joukkojaan Norjan laivaston alukset liittyivät vetäytyviin aluksiin ja siirtyivät Englantiin. Näitä olivat muun muassa hävittäjät KNM Sleipner ja KNM Draug, sukellusvene KNM B1, kaksi partioalusta ja kuusi miinanraivaajaksi muutettua troolaria.
Norjan kuningas ja pakolaishallitus organisoivat liittoutuneiden alaisuudessa toimivan laivaston. Norjan kauppalaivasto oli sodan alkaessa maailman suurimpia, ja sen miehistä saatiin laivastolle merikelpoinen miehistö. Kuninkaallinen laivasto luovutti tarvittavat alukset. Aluksi muodostetut moottoritorpedovene- ja moottoritykkivenelaivueet laajenivat lopulta hävittäjiin ja sukellusveneisiin. Norjalle siirrettiin muun muassa viisi Yhdysvalloista lend-lease-sopimuksen nojalla saatua Town-luokan saattuehävittäjää, kolme Hunt-luokan saattuehävittäjää, kaksi S-luokan hävittäjää, kuusi U-luokan sukellusvenettä ja seitsemän korvettia. Yhdysvallat lainasi vielä neljä sukellusveneentorjunta-alusta ja neljä YMS-luokan miinanraivaajaa. Rannikkojoukkoja oli kaikkiaan 29 moottoritorpedovenettä ja yhdeksän moottoritykkivenettä sekä 39 miinanraivaajiksi ja sukellusveneentorjujiksi muutettua troolaria ja 2 BYMS-miinanraivaajaa.
Norjan laivasto osallistui sotatoimiin Pohjanmerellä ja Pohjois-Atlantilla ja Välimerellä. Esimerkiksi KNM Stord oli mukana upottamassa Saksan laivaston taisteluristeilijä Scharnhorstia ja KNM Svenner tuhoutui Normandian maihinnousussa. Laivaston menetyksiin kuuluivat myös yksi Town- ja Hunt-luokan saattuehävittäjä, yksi sukellusvene, seitsemän moottoritorpedovenettä, neljä miinanraivaajaa ja yksi moottoritykkivene. Sodan loputtua Norjan laivastossa oli 58 alusta ja 7 500 miestä. Norjaan 1945 palannut laivasto oli vahvempi kuin maalla Saksan hyökättyä vuonna 1940 ollut laivasto, vaikka Norja olikin palauttanut suuren osan kalustosta lainaajille.
Nato-maana Sodan päätyttyä Norja aloitti maansa uudelleen varustamisen, jonka osana laivastolle hankittiin pinta-aluksia, sukellusveneitä sekä nopeita keveitä pinta-aluksia. Vuonna 1947 laivastoon kuului kuusi hävittäjää (yksi keskeneräinen), neljä torpedovenettä, viisi sukellusvenettä, kaksi fregattia, kolme korvettia, kaksi kalastuksenvalvontaan suunniteltua vartiolaivaa, yksi miinalaiva, kymmenen miinanraivaajaa, yksi sukellusveneentorjunta-alus, kymmenen moottoritorpedovenettä ja kolme moottoritykkivenettä.Gardiner, Robert (ed.) 1947–1995 s. 289
Maalla oli kuitenkin taloudellisia vaikeuksia vahvistaa puolustustaan. Rauhansopimuksen nojalla maalle määrättiin luovutettavaksi Saksasta aluksia, mutta ne olivat kaikki niin huonokuntoisia, että ne romutettiin.
Norjan liityttyä Natoon vuonna 1949 maa sai Yhdysvalloista ja muilta Nato-mailta merkittävää tukea puolustuksensa parantamiseen. Vuonna 1951 Yhdysvallat luovutti sille kymmenen ELCO-tyyppistä moottoritorpedovenettä, ja vuotta aiemmin norjalaiselta telakalta oli tilattu moottoritorpedoveneitä. Tästä alkaen Norja tilasi useita aluksia paikallisilta telakoilta.
thumb|Ula-luokan sukellusvene Bergenissä Norjan laivastosta muodostettiin vuodesta 1960 alkaen rannikkovesillä taistelukykyinen, ja siihen kuuluu runsaasti erilaisia pieniä aluksia ja sukellusveneitä. Pohjanmeren öljylöydöt lisäsivät partioinnin ja alueen valvonnan tarvetta, ja 1980-luvulla uudet Nordkapp-luokan vartiolaivat otettiin palvelukseen. Laivaston nykyaikaistaminen jatkui edelleen, vaikka Ula-luokan sukellusveneet osoittautuivat huonoiksi meluisuutensa vuoksi. Norja nykyaikaisti laivastoaan jatkuvasti, ja viimeinen uusista fregateista otettiin palvelukseen tammikuussa 2011.
Norjan puolustusvoimien organisaatiomuutos astui voimaan vuoden 2002 alusta. Taustalla oli vuoden 1990 puolustuskomitean näkemys tilanteesta. Budjetti oli aiemmin kasvanut mutta keinot ja päämäärät eivät olleet kohdanneet. Siksi komitea suositti merkittäviä supistuksia sekä rauhan- että sodanaikaisessa organisaatiossa. Tavoitteeksi asetettiin laadukkaiden puolustusvoimien luominen nykyaikaisen aseistuksen ja materiaalien avulla. Norjan Kuninkaallisen laivaston osalta laivaston ja rannikkotykistön (Kystartilleriet) tehtävät yhdistettiin Kysteskadrenille 1. tammikuuta 2002.
Tukikohdat Laivaston päätukikohta on Haakonsvern Bergenissä ja muina tukikohtina Ramsund Harstadin ja Narvikin välillä, Trondenes fort Harstadissa, Sortland ja Karljohansvern Hortenissa. Olavsvern Tromssassa on lakkautettu ja on myynnissä.
Laivueet ja jaokset Norjan laivasto jakautuu 1. tammikuuta 2006 alkaen kuuteen jaokseen. Fregattilaivue () Miinajaos (Minevåpenet) Sukellusvenelaivue (Undervannsbåtvåpenet) Ohjustorpedovenejaos (MTB-våpenet) Rannikkojääkärijaos (Marinens jegervåpen) Tukijaos (Marinens logistikkvåpen)
Fregattilaivue
Fridtjof Nansen -luokan fregatit KNM Fridtjof Nansen (F310) palvelukseen 5. huhtikuuta 2006 KNM Roald Amundsen (F311) palvelukseen 21. toukokuuta 2007 KNM Otto Sverdrup (F312) palvelukseen 30. huhtikuuta 2008 KNM Helge Ingstad (F313) palvelukseen syksyllä 2009 KNM Thor Heyerdahl (F314) palvelukseen 2011 Kuninkaallinen jahti KS Norge (A553)
Miinajaos