Radikaalinen Kansanpuolue oli suomalainen 1940- ja 1950-luvuilla toiminut populistinen puolue, jota johti Ernesti Hentunen. Vahvasti johtajaansa henkilöitynyt puolue osallistui kolmesti eduskuntavaaleihin ja kerran kunnallisvaaleihin. Radikaalit jäivät ilman kansanedustajia, mutta puheenjohtaja Hentunen toimi Helsingin kaupunginvaltuustossa vuosina 1948–1950. Puolueen äänenkannattaja oli Totuuden Torvi.
Historia Perustaminen
Radikaalinen Kansanpuolue perustettiin jatkosodan päätyttyä, kun Ernesti Hentunen alkoi puuhata uutta poliittista järjestöä. Hentunen oli ollut sota-aikana vangittuna ja kotiarestissa poliittisten mielipiteidensä johdosta. Moskovan välirauhan tultua voimaan hän pystyi jälleen tuomaan julki radikaaleja ja kriittisiä kantojaan. Uutta puoluetta alettiin mainostaa lehdissä lokakuussa, ja perustava kokous pidettiin 11. marraskuuta 1944. Puheenjohtajaksi valittiin Hentunen ja varapuheenjohtajaksi Lennart Mäkelä. Hentusta lukuun ottamatta perustajat olivat varsin tuntemattomia. Järjestö hyväksyttiin yhdistysrekisteriin 27. marraskuuta.Uola 1997, s. 65–67.
Joulukuussa 1944 puolue tunnustautui sosialistiseksi. Radikaalien kerrottiin olevan sosialidemokraateista vasemmalla mutta kommunisteista oikealla. Hentunen piti esikuvina Ranskan radikaalipuoluetta ja Léon Blumia.Uola 1997, s. 69. Loppuvuonna 1944 RadKP alkoi laajentaa toimintaansa Helsingin ulkopuolelle. Tampereen osasto perustettiin joulukuussa ja Turun tammikuussa. Osastoja muodostettiin yli kymmenelle paikkakunnalle.Uola 1997, s. 70. Äänenkannattaja Totuuden Torvi aloitti tammikuussa.Uola 1997, s. 72–75.
Nousukausi
Radikaalinen Kansanpuolue osallistui maaliskuun 1945 eduskuntavaaleihin kehnolla menestyksellä, mutta se ei lannistanut puoluetta. Hentunen pysyi julkisuudessa monien oikeusjuttujensa ansiosta.Uola 1997, s. 76. Puolueen järjestämät tilaisuudet vetivät runsaasti väkeä. Puolue otti käyttöön tunnuksensa, joka sisälsi mustan vinoristin keltaisella pohjalla.Uola 1997, s. 84.
Puolue tarjosi yhteistyötä äärivasemmistolle, mutta se torjuttiin. Esimerkiksi syksyllä 1945 RadKP lähetti onnittelunsa SKP:n 27-vuotisjuhliin. Puolue oli tuossa vaiheessa hyvin neuvostomyönteinen ja uskoi, että vihatut vallanpitäjät oli mahdollista vaihtaa Neuvostoliiton avulla. Puolue halusi lakkauttaa fasistisina pitämänsä lehdet (kuten US, HS, TS ja HBL). Se ei ollut tyytyväinen sotasyyllisyysoikeudenkäyntien lieviin tuomioihin.Uola 1997, s. 76–79.
Radikaalisen Kansanpuolueen asenne kommunisteihin ja Neuvostoliittoon muuttui varsin pian, kun Hentunen huomasi, etteivät nämä suhtautuneet hänen ajatuksiinsa myötämielisesti. Puolue kääntyi jyrkkään oppositioon kansanrintamapolitiikkaa vastaan. Se alkoi hyökkäillä SKP:tä ja muita kommunistijohtoisia järjestöjä vastaan. Marraskuussa 1946 kansanpuolue piti Helsingissä tilaisuuden Lokakuun vallankumouksen johdosta. Puheessaan Hentunen lähinnä arvosteli Neuvostoliittoa.Uola 1997, s. 82–83. Radikaalien ulkopoliittisessa ohjelmassa (1947) vedottiin Staliniin Karjalan palauttamiseksi tai julistamisesta itsenäiseksi. Puolue piti asiaa jatkuvasti esillä, mikä ärsytti viranomaisia.Uola 1997, s. 85, 137–138.
22. elokuuta 1947 Radikaalinen Kansanpuolue aikoi järjestää Helsingin Rautatientorilla puhetilaisuuden, jossa piti käsitellä puolueen lehden lakkauttamista. Valtiollinen poliisi ja sisäministeriö päättivät kuitenkin puuttua asiaan, ja valtioneuvosto päätti ottaa Hentusen turvasäilöön. Puhuja kuitenkin sairastui eikä voinut saapua torille, jonne oli kerääntynyt tuhansia innokkaita kuulijoita. Mellakat alkoivat, kun poliisi yritti hajottaa pettyneen väkijoukon. Yhteenoton jälkeen mielenosoittajat siirtyivät Hentusen asunnolle, jossa tapeltiin vielä puolitoista tuntia, kunnes viranomaiset saivat tilanteen hallintaansa ottamalla aseet esiin. Hentunen vietiin turvasäilöön puoleksitoista kuukaudeksi. Samoihin aikoihin viranomaiset keskustelivat järjestön lakkauttamisesta: ensin heinäkuussa, ja uudelleen syyskuussa, jolloin puolue haluttiin kieltää (yhdessä kokoomusnuorten kanssa) vuoden 1944 välirauhansopimuksen nojalla. Molemmat hankkeet kuitenkin kariutuivat. Tähän (ja Hentusen vapautumiseen) vaikutti etenkin poikkeuslakien voimassaolon päättyminen.Uola 1997, s. 91–94. Tapahtumat nostivat Hentusen suosituksi puheenaiheeksi Suomen lehdistössä ja radikaalit saivat huomiota ympäri Eurooppaa.Uola 1997, s. 96–99.
Joulukuun 1947 kunnallisvaaleissa Hentunen nousi Helsingin kaupunginvaltuustoon. Puolueeseen liittyneet kohut ja erityisesti Punaisen Valpon toimet tekivät sitä tunnetuksi. Marraskuun puhetilaisuus keräsi Messuhalliin yli 6 000 kuulijaa.Uola 1997, s. 109–110. Hentusen omalaatuiset esitykset eivät saaneet kannatusta valtuustossa, eivätkä muut ryhmät suostuneet väittelyihin miehen kanssa. Yksinäinen valtuutettu ei saanut aloitteitaan edes äänestyksiin, ja kiinnostus valtuustotoimintaan lopahti. Puolue ei osallistunut seuraaviin kunnallisvaaleihin.Uola 1997, s. 115–116.
Radikaalinen Kansanpuolue vastusti YYA-sopimusta, ja 7. maaliskuuta 1948 puolue järjesti aiheesta tilaisuuden, johon kerääntyi 3 000 osanottajaa. Hentunen ehti puhua noin 20 minuuttia ennen kuin kommunistien paikalle järjestämät iskujoukot keskeyttivät tilaisuuden. Hentunen joutui poistumaan paikalta poliisin suojelussa. Kommunistit saivat myöhemmin tuomion oikeudessa.Uola 1997, s. 116–118. Huhtikuussa 1948 SKDL teki eduskuntakyselyn radikaalien toiminnasta, jota se piti esimerkkinä sananvapauden väärinkäytöstä.Uola 1997, s. 119–120.
Hajaannus
Radikaalisen Kansanpuolueen johtajistoa uudistettiin vuosina 1947 ja 1948. Tarkoituksena oli saada Hentusen seuraksi aiempaa aktiivisempaa väkeä. Varapuheenjohtajaksi valittiin vuonna 1947 Olavi Avokari ja huhtikuussa 1948 Leo Lehtonen. Puoluesihteeriksi tuli Jaakko Kaponen. Vaihdokset kuitenkin johtivat konfliktiin Hentusen ja muiden välillä. Kaponen teki maaliskuun vuosikokouksessa aloitteen uuden vakavampihenkisen äänenkannattajan perustamisesta Totuuden Torven tilalle. Ehdotus sai enemmistön kannatuksen mutta Hentunen vastusti sitä jyrkästi. Kaksi viikkoa myöhemmin johtokunta päätti asettaa lehden parantamiseksi toimikunnan, johon ei valittu Hentusta. Toimikunnalle annettiin valtuudet perustaa uusi puoluelehti. Puoluejohdon enemmistön ja Hentusen välit katkesivat tämän jälkeen täysin. Osapuolet eivät enää kokoontuneet samoihin kokouksiin.Uola 1997, s. 122–127.
Puolueen johtokunta piti 14. toukokuuta kokouksen, jossa (paikalta poissa ollut) puheenjohtaja erotettiin tehtävästä valtuuksiensa ylittämisen johdosta. Puheenjohtajuus siirtyi Avokarille. Johtokunta päätti myös alkaa julkaista Radikaali-nimistä äänenkannattajaa, jonka päätoimittajaksi valittiin Toivo Liljeqvist. Toukokuusta heinäkuuhun ilmestynyt lehti erosi huomattavasti Totuuden Torven linjasta. Populistisen sensaatiolinjan sijaan Radikaali pyrki olemaan vakavasti otettava poliittinen äänenkannattaja. Lehti linjasi Radikaalisen Kansanpuolueen äärimmäisyyksiä vastaan taistelevaksi keskustapuolueeksi. Lehti korosti luottamuksellisia idänsuhteita eikä se agitoinut Neuvostoliittoa vastaan.
Hentunen ei hyväksynyt syrjäyttämistään ja hän kävi vastahyökkäykseen. Hän valitti vuosikokouksen päätöksistä oikeuteen ja kutsui koolle ylimääräisen puoluekokouksen 16. toukokuuta. Hentusen kotona pidettyyn kokoukseen kerääntyi noin 40 osanottajaa. Johtokunnan jäsenet yrittivät saapua paikalle, mutta heitä ei päästetty sisälle. Pelkistä Hentusen kannattajista koostunut kokous erotti kilpailijat puolueesta. Oikeustappion varalta perustettiin 18. toukokuuta Riippumaton Radikaalinen Puolue -yhdistys.
Eduskuntavaalit 1948 käytiin heinäkuun alussa, mutta hajoaminen vei toiveet radikaalien etenemisestä. Vaaleihin osallistui kaksi keskenään riidellyttä radikaalipuoluetta ja menestys jäi vaisuksi. Myöhemmin heinäkuussa Helsingin raastuvanoikeus julisti maaliskuussa pidetyn järjestön vuosikokouksen mitättömäksi muotovirheiden johdosta. Hentusen erottanut johtokunta lopetti päätöksen jälkeen toimintansa, ja puolue jäi vanhalle johtajalle. Uudeksi varapuheenjohtajaksi merkittiin tunnettu oikeistoradikaali Vietti Nykänen.
Viimeiset vuodet
Kesän 1948 vaalien jälkeen Hentusen ote muuttui entistäkin kaunaisemmaksi. Puoluetoimintaa sävyttivät aiempaa enemmän sekä Hentusta vastaan suunnatut että hänen itsensä nostamat oikeusjutut.Uola 1997, s. 137. Keväällä 1949 presidentti Paasikivi määräsi Hentusta vastaan nostettavaksi syytteen vieraan valtion halventamisesta. Totuuden torvessa oli arvosteltu Neuvostoliittoa presidentille sopimattomin tavoin. Raastuvanoikeus kuitenkin kumosi syytteen kesäkuussa. Hentusen ei nähty aiheuttaneen kirjoituksellaan vaaraa Suomen valtiosuhteille. Paasikivi esitti päätöksen jälkeen hallitukselle rikoslakia muutettavaksi siten, ettei vastaava voi toistua. Hovioikeus kumosi alemman oikeusasteen päätöksen elokuussa ja tuomitsi Hentusen 100 päiväsakkoon, jolloin presidentti luopui lainmuutoshankkeestaan.Uola 1997, s. 137–142.
1950-luvun alussa Radikaalisen Kansanpuolueen ja Hentusen aktiivisuus suuntautui erityisesti Suomen Kansanpuoluetta vastaan. KP oli Hentusen mielestä varastanut hänen puolueensa nimen ja asia vietiin oikeuteen.Uola 1997, s. 148. Kesällä 1951 RadKP osallistui jälleen eduskuntavaaleihin, mutta kannatus ei noussut. Kampanjassa hyökättiin niin kommunisteja kuin pääministeri Kekkosta vastaan.Uola 1997, s. 149. Näissä vaaleissa puolueen ehdokkaina oli joitain entisiä 1930-luvun äärioikeistolaisia, kuten Ensio Uoti ja Sven Oskar Laaksonen.Tommi Kotonen: Politiikan juoksuhaudat – Äärioikeistoliikkeet Suomessa kylmän sodan aikana, s. 77. Atena, Jyväskylä 2018. Vaalien jälkeen puolueen suunta muuttui jälleen. Kommunistien arvostelusta luovuttiin ja työläisten oikeudet otettiin toiminnan keskiöön. Tämä vaihe loppui lyhyeen, kun Hentunen kuoli saman vuoden marraskuussa.
Puolueen toiminta kuihtui Hentusen kuoleman jälkeen. Vuonna 1956 yhdistys kuitenkin piti vuosikokouksen, johon osallistui noin 20 henkilöä. Puheenjohtajaksi valittiin ekonomi Harald Hjelt. Tätä edelsi Totuuden Torven kolmas tuleminen vuonna 1954. Skandaaleista elänyt ja useita oikeustuomioita saanut lehti ilmestyi viimeisen kerran vuonna 1958. Uuden tulemisen takana olivat vuonna 1948 Hentusen kanssa konfliktiin joutuneet.Uola 1997, s. 150–152.
Ohjelma
Radikaalisen Kansanpuolueen ohjelma julkaistiin ensi kerran marraskuussa 1944; maksettuna ilmoituksena Helsingin Sanomissa. Lopullinen versio ilmestyi vasta 1946. Ohjelma oli keskeisiltä osiltaan vasemmistoradikaali, mutta siihen sisältyi myös pasifistisia ja radikaalioikeistolta tuttuja vaatimuksia. Puolueohjelmaksi se oli poikkeuksellisen hajanainen ja propagandistinen.Uola 1997, s. 67–69.
Yhdistyksen tarkoituksena oli valtiollisen kapitalismin kehittyminen ”maan hankkimisella maattomille, teollisuuslaitosten ja liikkeiden kansallistuttamisella sekä raha-asiain järjestelyllä”. Taatakseen maan riittävyyden puolue halusi rajoittaa tilakoon 5–15 hehtaariin sekä ottaa kirkon, kuntien ja yhtiöiden maat valtion haltuun. Se tahtoi kansallistaa muun muassa suurliikkeet, tehtaat, pankit, apteekit, osuuskunnat ja -kassat, kunnantalot ja kirjapainot.
Puolueen muita vaatimuksia olivat muun muassa sotilaskarkureiden ja sodanaikaisten vankien armahtaminen sekä kansanmiliisin perustaminen armeijan tilalle. Asuntopulaan tarjottiin ratkaisuksi oikeutta vain yhteen asuntoon kaupungissa. Suomen ulkomaan edustustot ja virkamiesten eläkkeet tuli radikaalien mielestä lakkauttaa.
Rikolliset puolue halusi karkottaa maaseudulle ja rikoksenuusijat rangaistussiirtolaan loppuiäksi.Uola 1997, s. 79. Kuolemanrangaistustakaan ei poissuljettu.Uola 1997, s. 134.
Vuonna 1948 Totuuden Torven otsikon alla luki: ”Radikaali merkitsee: Syvälle epäkohtien juuriin menemistä ja nopeassa tahdissa niiden parantamista.”Uola 1997, s. 108.
Totuuden Torvi