John Ernst Steinbeck, Jr. (laus. ; 27. helmikuuta 1902 Salinas, Kalifornia – 20. joulukuuta 1968 New York) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1962.
Steinbeck syntyi Salinasissa, Kaliforniassa. Hänen isänsä oli Montereyn piirikunnan rahastonhoitaja ja äitinsä opettaja. Keskeytettyään opiskelut Stanfordin yliopistossa hän lähti kokeilemaan kirjallista uraa New Yorkiin, mutta joutui palaamaan Kaliforniaan, kun ei saanut julkaistua mitään. Kokeiltuaan mytologista kertomusta Steinbeck keskittyi realistis-naturalistiseen Etelä-Kalifornian kuvaukseen. Hänen laajaan kiinnostuspiiriinsä kuuluivat muun muassa meribiologia, jazz, politiikka, filosofia, historia ja myytit.
Steinbeckin ensimmäiset romaanit eivät juuri saaneet huomiota eivätkä kovin hyvää vastaanottoa kirjallisissa piireissä. Kirjaa Ystävyyden talo (Tortilla Flat) voidaan pitää käännekohtana hänen urallaan. Se sai California Commonwealth Clubin kultamitalin parhaana kalifornialaisen kirjailijan kirjoittamana romaanina.
Steinbeck kuvasi usein köyhiä, työväenluokkaisia ihmisiä. Kaliforniasta ja sen ihmisistä hän oli saanut kokemuksia työskennellessään nuorena paikallisilla maatiloilla. Hänet tunnetaan varsinkin 1930-luvun suuren laman kuvaajana. Aihepiiriin liittyvät muun muassa romaani Vihan hedelmät (The Grapes of Wrath), joka kuvaa Oklahomasta muuttaneen köyhän perheen kamppailua Kaliforniassa, sekä pienoisromaani Hiiriä ja ihmisiä (Of Mice and Men), joka on yksinkertaisesta siirtotyöläisestä ja tämän terävämmästä toverista kertova tragedia. Vihan hedelmät voitti Pulitzer-palkinnon. Steinbeckin kunnianhimoisin työ on laaja historiallinen eepos Eedenistä itään, jossa painopiste vaihtuu sosiaalisten epäkohtien analyysista psykologian kuvaamiseen. Eedenistä itään tunnetaan myös Elia Kazanin ohjaamana elokuvana, jonka pääosassa on James Dean.
Toisen maailmansodan aikana Steinbeck toimi New York Herald Tribunen kirjeenvaihtajana. Kirjoituksista osa koottiin myöhemmin kirjaksi. Elämänsä aikana Steinbeck oli naimisissa kolmesti ja hänellä on kaksi poikaa. Koko elinaikansa hän vältti julkisuutta. Hän kuoli sydänsairauteen 66-vuotiaana.
Elämäkerta Lapsuus thumb|left|John Steinbeckin lapsuudenkoti Salinasissa. John Steinbeck syntyi 27. helmikuuta 1902 Salinasissa, Yhdysvaltojen Kalifornian osavaltiossa. Hän oli perheen neljästä lapsesta kolmas. Beth- ja Esther-sisaret olivat paljon häntä vanhempia, ja nuorin sisar Mary kaikkein läheisin.Reef 1996, s. 9. Hänen äitinsä Olive Hamilton Steinbeck oli irlantilaisten maahanmuuttajien tytär, joka oli jättänyt vanhempiensa kotitilan 15-vuotiaana kouluttautuakseen opettajaksi.Reef 1996, s. 10. Hän opetti koulussa lukemista, kirjoittamista, aritmetiikkaa ja musiikkia. Steinbeck muisti äitinsä vilkkaana henkilönä, joka rakasti hauskanpitoa. Steinbeckin isä, John Steinbeck vanhempi, oli puolestaan Montereyn piirikunnan rahastonhoitaja. Isä oli hiljainen mies.Reef 1996, s. 11. Steinbeckin mukaan hänen isänsä ei ollut koskaan tuntenut varsinaista intohimoa saavuttaa elämässään mitään suurta, minkä vuoksi hän oli syvästi pettynyt itseensä.Reef 1996, s. 12.
Salinas oli Steinbeckin lapsuudessa hyvin pieni, noin 2 500 asukkaan paikkakunta. Alueella asui suuri määrä eurooppalaisia maahanmuuttajia, jotka olivat pääosin maanviljelijöitä. Steinbeckit asuivat viktoriaanisessa talossa, joka sijaitsi osoitteessa 132 Central Avenue. Steinbeckien kodissa arvostettiin kirjallisuutta, ja äiti Olive rohkaisi lapsia lukemaan. Lapset saivat usein syntymäpäivälahjaksi kirjoja. Lapsuudessaan John Steinbeck luki Raamattua, H. C. Andersenin satuja sekä monia klassikkoromaaneja ja runoja. Skotlantilaisen Robert Louis Stevensonin teokset olivat Steinbeckin suosikkeja. Erityisen vahvan vaikutuksen nuoreen Steinbeckiin teki kuitenkin Sir Thomas Maloryn teos Le Morte d’Arthur, joka hänen omien sanojensa mukaan saattoi avata hänen intohimonsa englannin kieltä kohtaan.Reef 1996, s. 15. Perheen isällä oli tapana viedä lapset useasti maaseudulle oppimaan luonnosta. Nämä retket olivat nuorelle Steinbeckille hyvin tärkeitä, ja myöhemmin hän inspiroitui näistä muistoista kirjoittaessaan romaania Eedenistä itään, joka sijoittuu Salinasin laaksoon.
Steinbeckit omistivat myös kesähuvilan Salinasin lähellä Pacific Grovessa, joka sijaitsi Montereynlahden kallioisella rannikolla. John ja hänen siskonsa Mary leikkivät kesäisin vuorovesialtaissa ja jahtasivat toisiaan rannikon kukkuloilla. John myös istutti pienen männyn huvilan viereen ja teeskenteli, että se oli hänen veljensä.Reef 1996, s. 17.
Myös Salinasin kadut tarjosivat lapsille eräänlaisia seikkailuja. Kun Steinbeck lähestyi nuoruusikää, hänellä oli tovereineen tapana ryhtyä kiusantekoon. Pojat alkoivat polttaa salaa tupakkaa ja vakoilivat erästä yksin asunutta miestä, joka käyttäytyi kummallisesti. Aikuisena Steinbeck ymmärsi, että mies oli mieleltään sairas, mutta lapsuudessaan hän ja hänen ystävänsä ajattelivat, että tämän täytyi piilotella kotonaan kulta-aarretta. Toisinaan Steinbeckin äiti kuuli poikien kujeista, jolloin hän totesi: ”hänestä tulee joko nero tai ei mitään.”
Nuoruus Saavuttaessaan teini-iän Steinbeck kasvoi pitkäksi ja hoikaksi nuoreksi mieheksi, joka tunsi olonsa vaivaantuneeksi ja ujoksi ihmisten ympärillä. Lukio oli Steinbeckille yksitoikkoinen ja ankea kokemus.Reef 1996, s. 17–18. Toisaalta yhdeksännellä luokalla Steinbeckin englanninopettaja, neiti Cupp ihaili hänen tekstejään ja kehotti häntä jatkamaan kirjoittamista. Steinbeck oli kiitollinen siitä, että löysi jotain, missä oli todella hyvä, ja teki päätöksensä ryhtyä kirjailijaksi.Reef 1996, s. 19.
Kun John Steinbeck oli tehnyt päätöksensä kirjailijaksi ryhtymisestä, hän käytti lähes kaiken vapaa-aikansa huoneessaan kirjoittaen tarinoita. Hän kävi pitkillä kävelyillä pohtien tarinoidensa juonia, ja toisinaan hän lähti öisin kävelyille, jos jokin idea piti hänet hereillä. Silloin kun hänen isänsä oli työmatkoilla, hän käytti tämän työhuonetta kirjoittamiseen. Kirjoittamiseen Steinbeck käytti isänsä vanhojen tilikirjojen marginaaleja, sillä nahkakantisia vihkoja oli helppo kantaa mukana.Reef 1996, s. 19–20.
Keväällä 1917 Steinbeck sairastui keuhkokuumeeseen ollessaan 15-vuotias. Koska antibiootteja ei ollut vielä kehitetty, keuhkokuume oli usein tappava. Lääkärin kehotuksesta hänen vanhempansa veivät hänet etelämpänä sijaitsevalle maatilalle, missä ilmasto oli lämpimämpi. Viimein lääkäri teki reiän hänen rintakehäänsä, jolloin nesteen täyttämä keuhko saatiin kuivumaan. Steinbeckin tila alkoi hiljalleen parantua, mutta hän vietti yhdeksän viikkoa vuoteenomana. Hänen lihaksensa muuttuivat tänä aikana niin heikoiksi, ettei hän pystynyt kävelemään. Keuhkokuume jätti pysyvän jäljen John Steinbeckiin, ja koko loppuelämänsä ajan häntä vaivasi vahva sairastumisen pelko.Reef 1996, s. 20. Aina sairastuessaan hän oli varma siitä, että keuhkokuume oli palannut, ja hänelle oli vastenmielistä olla sairaiden ihmisten lähettyvillä.Reef 1996, s. 21.
Samaan aikaan, kun Steinbeck taisteli keuhkokuumetta vastaan, ensimmäisen maailmansodan uhka levisi myös Yhdysvaltoihin. Vuonna 1914 Serbian ja Itävalta-Unkarin välillä alkanut konflikti oli laajentunut suursodaksi Euroopassa, mutta vuoteen 1917 asti Yhdysvallat oli säilyttänyt puolueettomuutensa. Tammikuussa 1917 Saksan keisarikunta kuitenkin antoi julistuksen, jonka mukaan kaikki Britanniaan suuntaavat merialukset upotettaisiin, mukaan lukien amerikkalaiset alukset. Presidentti Woodrow Wilsonin johdolla Yhdysvallat julisti sodan Saksalle 6. huhtikuuta.Reef 1996, s. 21–22. Steinbeck itse oli vain muutamaa vuotta liian nuori lähteäkseen sotimaan, mutta sotaponnistelut ulottuivat myös kotirintamalla yhteiskunnan kaikille aloille.Reef 1996, s. 23.
John Steinbeck valmistui lukiosta vuonna 1919 ja lähti opiskelemaan Stanfordin yliopistoon. Hänen äitinsä toivoi, että poika keskittyisi opintoihinsa ja valitsisi kirjoittamisen sijaan lakimiehen uran, mutta nuori Steinbeck oli jo tehnyt päätöksensä kirjailijaksi ryhtymisestä.
Stanfordin yliopisto thumb|right|Postikortti Stanfordin yliopistosta noin vuodelta 1920, jolloin John Steinbeck opiskeli siellä. Steinbeck aloitti opintonsa Stanfordin yliopistossa syksyllä 1919, mutta päätti hyvin nopeasti, ettei yliopistotutkinnosta ollut kirjailijanuralla mitään hyötyä. Samalla, kun muut opiskelijat lukivat tutkintoonsa kuuluvia kursseja, Steinbeck opiskeli aineita, jotka häntä kiinnostivat tai jotka auttaisivat häntä myöhemmin hänen urallaan. Näihin aineisiin kuuluivat kirjallisuus, historia ja klassinen kreikka. Hänen onnistui myös vakuuttaa yliopiston väelle, että nämä päästäisivät hänet seuraamaan lääketieteen opiskelijoiden kanssa ruumiinavauksia oppiakseen ihmisen anatomiaa. Steinbeckin arvosanat olivat pääosin B:tä, mutta paikoin myös A:ta tai C:tä. Yliopiston kirjanpidossa näkyy, että John Steinbeck ei aina suorittanut kaikkia kurssitöitä ja että hän jätti osan kursseista kesken sen vuoksi, ettei hän olisi päässyt niistä läpi. Jos hän ei nähnyt opettajien antamia töitä hyödyllisinä, hän jätti ne usein tekemättä.Reef 1996, s. 25.
Erityisen ahkerasti Steinbeck työskenteli kuitenkin professori Edith Mirrieleesin luovan kirjoittamisen kursseilla. Mirrielees opetti Steinbeckia kirjoittamaan tarinoita, jotka olivat ”tosia” siinä mielessä, että niissä kuvattiin todellisia tunteita ja konflikteja. Professori käytti paljon aikaa Steinbeckin tekstien lukemiseen, muttei koskaan antanut hänelle kiitettävää arvosanaa, sillä hän uskoi, että tämä pystyisi aina kirjoittamaan vielä paremmin.Reef 1996, s. 25–26.
Steinbeck ei yliopistoaikanaan viihtynyt juhlissa tai tansseissa. Hän liittyi jäseneksi vain yhteen järjestöön, yliopiston englannin kielen kerhoon. Kerhon tapaamisissa hän luki tarinoitaan kerholle, ja ystävystyi siellä muiden kirjailijanuraa suunnittelevien opiskelijoiden kanssa. Vaikka Steinbeck oli usein hiljainen ja ujo, hän nautti silti suuresti käytännön pilojen tekemisestä. Kerran hän järjesti koulun kappelin kellot soittamaan juomalaulua "How Dry I Am" varhain aamulla. Hän jäi tapauksesta kiinni kehuskeltuaan asiasta muille opiskelijoille ja sai dekaanilta ankarat nuhteet.Reef 1996, s. 26.
Steinbeckin vanhemmat vaativat, että poika auttaisi opintojensa maksamisessa, minkä vuoksi hän piti silloin tällöin vapaata opinnoistaan ansaitakseen rahaa. Hän työskenteli pääosin paikallisessa sokeriyrityksessä, joka kasvatti juurikkaita ja jalosti niistä omalla tehtaallaan sokeria.Reef 1996, s. 27. Maanviljely oli Kaliforniassa tärkeä elinkeino, ja valtaosa tiloista oli suuria kokonaisuuksia, joille maanomistajat palkkasivat väkeä viljelemään maata. Näistä maatyöläisistä monet olivat maahanmuuttajia, jotka kulkivat suuria matkoja töiden perässä.Reef 1996, s. 27–28.
Sokeritiloilla työskennellessään Steinbeck ystävystyi monien meksikolaisten, japanilaisten ja filippiiniläisten kanssa. Hän oppi myös tuntemaan monia kodittomia kulkureita, jotka siirtyivät maatilalta toiselle koko omaisuus selässään ja liikkuivat ympäri rannikkoa tehden matalapalkkaista työtä.Reef 1996, s. 28. Tällaisen eriarvoisuuden näkeminen raivostutti keskiluokkaisessa perheessä kasvanutta Steinbeckia. Talvena, jona hän täytti 20 vuotta, hän työskenteli myös ruoppaajana kuivattamassa soita Salinasin ympäristössä. Samalla hän keräsi materiaalia kirjoituksiinsa puhumalla työtovereidensa kanssa ja kuuntelemalla heidän kertomuksiaan.Reef 1996, s. 29.
New York thumb|left|New Yorkin katukuvaa 1920-luvulta.