Viron murteet tarkoittavat Virossa puhuttuja itämerensuomalaisia kielimuotoja, joiden tavallisesti katsotaan muodostavan viron kielen.
Luettelo
Seuraava perinteisenä pidetty luokittelu on korkeakouluihin tarkoitetusta oppikirjasta Eesti murded ja kohanimed.
Pohjoisvirolaiset murteet sydänvirolaiset murteet Viron keskimurre, jota vuoden 2011 lopussa osasi 210 henkeä luoteisryhmä: Risti, Harju-Madise, Nissi, Keila, Hageri, Rapla, Juuru, Paide, Türi paitsi pitäjän kaakkoisosa koillisryhmä: Jõelähtmen eteläosa, Kuusalun eteläosa, Haljalan eteläosa, Kadrinan pohjoisosa, Rakveren pohjoisosa, Viru-Jaagupin pohjoisosa, Iisakun luoteisosa kaakkoisryhmä: Kursi, ? Äksi, Laiusen länsiosa, Palamusen länsiosa lounaisryhmä: Kõpu, Viljandi, Suure-Jaani, Pilistvere, Kolga-Jaani, Põltsamaa, Türin kaakkoisosa ydinala: Väike-Maarja, Simuna, Ambla, Järva-Madise, Järva-Jaani, Anna, Koeru, Peetri, Jüri, Harju-Jaani, Kose, Kadrinan eteläosa, Rakveren eteläosa, Viru-Jaagupin luoteisosa Viron länsimurre, jota vuoden 2011 lopussa osasi 770 henkeä pohjoisryhmä: Noarootsi, Lääne-Nigula, Ridala, Martna, Kullamaa, Märjamaa lounaisryhmä: Hanila, Karuse, Lihula, Varbla, Mihkli, Tõstamaa, Audru paitsi pitäjän pohjoisosaa keskiryhmä: Kirbla, Vigala, Pärnu-Jaagupi, Vändra, Tori, Audrun pohjoisosa eteläryhmä: Häädemeeste, Saarde Viron saarten murre, jota vuoden 2011 lopussa osasi Kinhun murteen puhujat mukaan lukien 24 520 henkeä Saarenmaa: länsiryhmä: Jämaja, Anseküla, Kihelkonna, Mustjala itäryhmä: Jaani, Pöide, Karja, Valljala, Püha, Kaarma, Kärla Hiidenmaa: länsiryhmä: Emmaste, Reigi itäryhmä: Pühalepa, Käina Muhu Kihnu, jota vuoden 2011 lopussa osasi 1 320 henkeä Viron itämurre,"Idamurde tekstid" / Aili Univere ; toimetanud: M. Must, V. Pall ; Eesti Teaduste Akadeemia, Eesti Keele Instituut Tallinn, 1996 s 11 jota vuoden 2011 lopussa osasi 1 277 henkeä. ydinala: Kodaveren pohjois- ja keskiosa, Maarja-Magdaleenan koillisosa pohjoisryhmä: Torman pohjoisosa sekä Avinurme, Laiusen koilliskulma, Iisakun lounaisosa eli Tudulinna keskiryhmä: muu Torma, Laiusen itäosa, Palamusen itäosa, Maarja-Magdaleenan keskiosa eteläryhmä: Äksi, Maarja-Magdaleenan eteläosa Viron koillisrannikkomurteet, jota vuoden 2011 lopussa osasi 1 288 henkeä Viron rantamurre länsiryhmä: Jõelähtmen pohjoisosa, Kuusalun pohjoisosa, Haljalan länsiranta keskiryhmä: Viru-Nigula, Haljalan itäranta itäryhmä: Vaivaran ranta Alutagusen murre: Lüganuse, Jõhvi, Iisakun pohjois- ja keskiosa Etelävirolaiset murteet Mulkkien murre, jota vuoden 2011 lopussa osasi 9 698 henkeä länsiryhmä: Halliste, Karksi, Paistu itäryhmä: Helme, Tarvastu Tarton murre, jota vuoden 2011 lopussa osasi 4 109 henkeä pohjoisryhmä: Kodaveren eteläosa, Tartu-Maarja länsiryhmä: Rannu, Puhja, Nõo itäryhmä: Kambja, Võnnu eteläryhmä: Rõngu, Otepää, Sangaste Võro, jota vuoden 2011 lopussa osasi setun puhujat mukaan lukien 87 048 henkeä länsiryhmä: Karula, Urvaste, Kanepi, Harglan länsiosa itäryhmä: Rõuge, Põlva, Räpina, Vastseliina, Harglan itäosa Setu, jota vuoden 2011 lopussa osasi 12 549 henkeä: pohjoissetukaismurteet länsisetukaismurteet itäsetukaismurteet kielisaarekkeet Venäjällä ja Latviassa: Kraasna Leivu Lutsi
Edellä mainitut paikannimet viittaavat pitäjiin, eivät kaupunkeihin. Suomen murre-käsitettä vastaa virolaisissa tutkimuksissa murrak-sana, jonka tarkasta merkityksestä ei ole selvyyttä. Eesti murded ja kohanimedissa ei myöskään kuvailla varsinaisten murteiden eroja tarkemmin. Koska aihetta koskevaa tutkimusta on olemassa niukalti, kirjassa käytetään Viron murteiden sanakirjasta (Eesti murrete sõnaraamat) lähtöisin olevaa pitäjiin perustuvaa luokitusta. Kirjassa mainitaan kuitenkin, ettei murteiden määrittelyn tulisi perustua hallinnollisiin rajoihin vaan kielellisiin erilaisuuksiin. Erilaisuudet voivat rajoittua yhteen pitäjään, kuten esimerkiksi Käinassa, kuntaan kuten Tahkurannassa tai moisioon kuten Taageperassa. Yleensä jokaisessa kyläkunnassa puhutaan kuitenkin erilaista murretta.Eesti murded ja kohanimed, s 60. Murrakud.
Viron sana murre on perinteisesti tarkoittanut edellä mainittujen murrakoiden ryhmää (oppikirjan luokittelussa: Viron keskimurretta, Viron länsimurretta, Viron saarten murretta, Viron itämurretta, Viron rantamurretta, Alutagusen murretta, Mulgin murretta, Tarton murretta sekä Võron murretta), jonka täsmällinen tarkoitus jää sekin hämäräksi.Eesti murded ja kohanimed, s. 20
Murrejaon tausta
Perinteinen jako Kuten edellä olevasta luettelosta käy ilmi, Viron murteiden vahvimmat jakolinjat kulkevat seuraavan kolmen ryhmän välillä: Sydänvirolaiset murteet Koillisrannikkomurteet Eteläviron murteet Samoin kuin on suomen kielen länsi- ja itämurteiden jako, Viron kolme murreryhmää ovat taustaltaan melko heterogeeninen joukko itämerensuomalaisia kielimuotoja. Kielimuodoista omalaatuisimpia ovat eteläviron murteet, joita kutsutaan myös eteläviron kieleksi. Eteläviron murreryhmä lienee muodostunut omaksi murrealueekseen jo hyvin varhain. Luultavasti se tapahtui ennen pohjoisviron eriytymistä muista itämerensuomalaisista kielistä. Rannikkomurteet jakavat puolestaan piirteitä erityisesti pohjoisten itämerensuomalaisten kielten, kuten suomen, karjalan ja vepsän kanssa.
Sydänvirolaisten murteiden ryhmä on edelleen historiallisesti heterogeeninen: kielestä ei juurikaan löydy piirteitä, jotka kattaisivat ainoastaan nämä viron murteet. Murreryhmän ominaispiirteitä on löydetty myös vatjan kielestä.
Murrealueet voidaan erottaa toisistaan erityisesti fonologiansa avulla. Kaksi merkittävää piirrettä ovat astevaihtelu ja vokaalin õ esiintyminen.
Eteläisissä itämerensuomalaisten kielten sanoissa, joissa on alun perin esiintynyt 2. tavussa takavokaali, kuten viro mõrd (vatja mõrta), põld (vatja põlto) ~ suomi merta, pelto, õ-vokaali vastaa pohjoisempien itämerensuomalaisten kielten e:tä. õ voi lisäksi toimia suomen o-kirjaimen vastineena, esim. viro õppima (vatja õppõa) ~ suomi oppia. Koillismurteista vokaali õ puuttuu kokonaan; sen sijalla on alkuperäinen e tai o, samoin kuin suomessa. Etelävirossa vokaalin muutos e > õ toteutuu säännöllisesti, muutos o > õ vain melko pienessä joukossa sanoja. Sydänvirolaisissa murteissa e > õ on myös säännöllinen ja o > õ yleisempi. Suurin määrä o > õ -tapauksia on todettavissa viron itämurteista sekä lisäksi vatjasta. Pohjoisvirolaisissa murteissa õ:n asema on jälleen kaventunut: eräissä sanoissa, joissa on alun perin ollut e ja joissa odottaisi õ:ta, on sen sijaan o: tällaisia ovat viron kirjakielen kord, kollane, kodar, otsima (suomen kerta, keltainen, ketara, etsiä).
Viitson jako Ensimmäisen äännehistoriallisesti perustetun luokittelun laati Tiit-Rein Viitso tutkimuksessaan Itämerensuomalaisten murteiden luokittelun pääpiirteet (1984). Lueteltuista itsenäisistä itämerensuomalaisista päämurteista puhutaan Virossa viittäTiit-Rein Viitso 2008. Liivi keel ja läänemeresoome keelemaastikud. Tartu Ülikooli eesti ja üldkeeleteaduse istituut & Eesti Keele Instituut, "Läänemeresoome murdeliigenduse põhijooned" piirros s 64. selitykset s. 65-67. :
Etelävirolaiset murteet (vähintään yhtä kaukana muista Viron murteista ja muista itämerensuomalaisista kielistä kuin liivin kieli): *valketa > val̀Ge̮ [valkoinen], *saina > saìna [seinä], indikatiivin preesensin yksikön 3. persoona päätteetön Nevan haara: *seinä, indikatiivin preesensin yksikön 3. persoonan pääte on ollut *-pi maamurteet: *sesar > *se̮sar, muutos *o > õ eräissä sanoissa (*oppi- > *e̮ppi- [oppi/a]) Pohjoisvirolaiset murteet: *õ > o eräissä sanoissa joissa *õ palautuu *e:hen, *oksa > ok̀s Peipsin haara: õ säilynyt (*ke̮rta ≡ *ke̮rta), muutos *o > *õ laajentanut alaansa (*oksa > *e̮ksa) Viron itämurre: heikon asteen *t̆ > ᴅ lyhyen pääpainollisen tavun jäljellä vokaalien välissä (*pat̆at > paᴅàᴅ [padat]), pitkän painollisen tavun kestovaihtelu (e̮k̀s > e̮k̆sàᴅ [oksa : oksat]) Narvan haara (johon kuuluvaksi Viitso lukee myös vatjan kielen): heikon asteen *t̆ > Ø ~ j lyhyen pääpainollisen tavun jäljessä vokaalien välissä (*pat̆at > pāᴅ [padat]); pitkän painollisen tavun kestovaihtelu puuttuu (e̮k̀s > e̮ksaᴅ [oksa : oksat]) koillisviro: pp, tt, kk-n astevaihtelu puuttuu lyhyen monoftongin jäljessä (seppäD [sepät]), *pp̆, *tt̆, *kk̆ > ʙ, ᴅ, ɢ pitkän monoftongin, diftongin sekä sonorantin jäljessä (*jōttat̆ak : *jōtt̆an > juottaDa : juoDan [juottaa : juotan]) Laatokan haara (siihen kuuluviksi hän lukee myös karjalan ja vepsän murteet): *sesar > *sisar, muutos *o > õ puuttuu (*oppi- ≡ oppi- [oppi/a]) Länsi-Laatokan haara (siihen kuuluviksi hän lukee myös muun muassa suomen ja inkeroismurteet): *pp̆, *tt̆, *kk̆ > p, t, k kaikkialla, *p, *t, *k, *s > ʙ, ᴅ, ɢ, ᴢ tai ≡ *vott̆ak > *vota > oᴅa rannikkoviro (läheisin ehkä hämäläismurteille): heikon asteen *t̆ > Ø ~ j lyhyen pääpainollisen tavun jäljellä vokaalien välissä (*pat̆at > pāᴅ ~ pajaᴅ [padat]), *jalk̆oit̆en > jalɢuᴅe, jalɢuje [jalkojen], *nouse- > touse- [nous/ta]
Salmisen jako Viitson käsittelyä on kritisoinut Tapani Salminen siitä, ettei hän ole ottanut huomioon adstraattivaikutusta ja että hän käyttää murreryhmiä toisistaan erottavina tunnusmerkkeinä arkaismejaTapani Salminen 1998. Pohjoisten itämerensuomalaisten kielten luokittelun ongelmia. - Oekeeta asijoo. Commentationes Fenno-Ugricae in honorem Seppo Sulhonen sexagenarii 16.V.1998. Helsinki (Mémoires de Société Finno-Ougrienne 228. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 228.) s. 390-406.Tiit-Rein Viitso 2008. Liivi keel ja läänemeresoome keelemaastikud. Tartu Ülikooli eesti ja üldkeeleteaduse istituut & Eesti Keele Instituut, "Läänemeresoome murdeliigenduse põhijooned" (vastaus kritiikkiin) s. 68-69.. Esimerkiksi Viron itämurteen pitkän painollisen tavun kestovaihtelu kyllä erottaa sen Narvan haarasta, mutta sama piirre esiintyy myös sen lähinaapuristossa pohjoisvirolaisissa murteissa, mikä on yksi syy sen liittämiseen niihin, vaikka tämä voi olla myös adstraattivaikutus.
Karl Pajusalun, Ellen Niityn ja Tiit Hennosten oppikirja käsittelee pohjoisvirolaisia ja etelävirolaisia murteita viron päämurteina. Mielenkiintoisimmana kieliopillisena erona kuvaillaan ehkä etelävirossa vieläkin produktiivista mediaalista konjugaatiotaEesti murded ja kohanimed, s 78.. Väitetään, että pääosa viron kirjakieltä kirjasuomesta erottavat piirteet ovat ominaisia myös etelävirolaisille murteilleEesti murded ja kohanimed, s 73., vaikkeivät kaikki etelävirolaisia murteitä kirjasuomesta erottavat piirteet ole välttämättä ominaisia myös pohjoisvirolaisille murteille. Esimerkiksi etelävirolaisia murteita kaikista muista itämerensuomalaisista murteista perusteellisesti erottavia imperfektin kieltomuotoja voi oppikirjasta löytää vain ahkeralla etsinnälla joistakin kielinäytteistä vailla mitään selityksiäEesti murded ja kohanimed, s. 176..