Lasse Erik Pöysti () oli suomalainen näyttelijä, ohjaaja, teatterinjohtaja ja käsikirjoittaja. Hän näytteli sekä suomeksi että ruotsiksi. Vuoden 2012 lokakuussa Pöysti ilmoitti lopettavansa uransa, ja hän esiintyi viimeisessä näytöksessään Helsingin Kaupunginteatterissa 27. lokakuuta 2012.
Pöysti valmistui ylioppilaaksi 1945 Helsingin normaalilyseosta. Suomen kansan tietoisuuteen hän tuli Ollina Suomisen perhe -elokuvissa. Ensimmäinen sarjan elokuvista oli vuonna 1941 valmistunut Suomisen perhe. Elokuvassa näytellessään Pöysti oli vasta 14-vuotias ja varsin pienikokoinen ikäisekseen ja huomattavasti nuoremman näköinen. 1950-luvulla hän näytteli Intimiteatterissa, josta hän siirtyi Lilla Teaterniin. Vuosina 1967–1974 Pöysti oli Lilla Teaternin johtajana silloisen vaimonsa Birgitta Ulfssonin kanssa ja näytteli paljon myös ruotsiksi. Vuodesta 1974 vuoteen 1981 hän johti Tampereen Työväen Teatteria ja edelleen vuodesta 1981 vuoteen 1985 Ruotsin kansallisteatteria Dramatenia Tukholmassa. Myöhemmin Pöysti luki puherooleja useissa musiikkiteoksissa. Hän teki myös televisiossa merkittäviä rooleja, joista maineikkain on nimirooli näytelmässä Kustaa III. Hän luki lastenohjelmissa iltasatuja. Pöysti näytteli yli 40 elokuvassa, minkä lisäksi hän ohjasi useita elokuvia.
Pöysti sai professorin arvonimen vuonna 1994.
Varhainen elämä Juuret Laatokalla ja sen saarilla Lasse Pöystin vanhemmat olivat Eino Tauno Pöysti ja Signe Maria Köhler. Hänen isänisänsä Erik Pöysti oli Jääsken edustaja säätyvaltiopäivillä ja yksikamarisessa eduskunnassa. Äidinisällä Fredrik Emil Köhlerillä oli Porissa agentuuriliike ja Saksan konsulin asema. Pöystin perheeseen kuului Lassen lisäksi kaksi tytärtä. Lapsuutensa Lasse Pöysti vietti Laatokan Karjalan Sortavalassa, joka oli kokoonsa nähden vireä kulttuurikaupunki. Kesät kuluivat Haavuksen saarella Signe Pöystin varoilla hankitun kesäasunnon maisemissa. Eino Pöysti oli kassanhoitajana pankissa. Lisätuloja saadakseen hän hoiti Sortavalan verotuslautakunnan puheenjohtajan tointa. Verotustoimesta tuli eräänlainen ”Pöystien perheyritys”, jonka kanslia oli heidän kodissaan ja kanslistin tointa hoiti Signe Pöysti. Perheessä harrastettiin musiikkia, Pöystin isän toive oli, että Lasse Pöysti liittyisi Ylioppilaskunnan Laulajiin. Lasse Pöysti harrasti lapsuudessaan esiintymistä ja kirjoitti runoja. Hän kuului myös partioon Laatokan Veikkojen lippukuntaan. Signe Pöystin äidinkieli oli ruotsi, ja siitä tuli myös Lasse Pöystin toinen kieli. Tuleva näyttelijä oppi hyvin saksan.
Sota-aika Talvisodan ajaksi Pöystin perhe jäi Sortavalaan. Harvat kaupunkiin jääneet lapset leikkivät pommisuojan edustalla, sillä sinne oli yhtenään kiire. Helmikuun toisen päivän pommituksissa 1940 kolmannes Sortavalasta paloi ja yön kylmyydessä palokunnan letkut jäätyivät. Pöystien asuntoon Säästöpankin taloon muutti kodittomaksi jääneitä perheitä: enimmillään heidän luonaan asui neljätoista henkeä. Sodan päätyttyä 13. maaliskuuta sortavalaisilla oli kolme vuorokautta aikaa poistua kaupungistaan. Pöystit matkasivat Hämeenlinnan kautta Helsinkiin. Heille järjestyi asunto Lauttasaaresta.
Ura Suomisen Olli
pienois|Kuunnelmaa Suomisen perhe esitetään radiossa vuonna 1946. Kesäkuussa 1940 Suomen Filmiteollisuus kysyi lehti-ilmoituksessaan: "Missä ovat Suomen Shirley Temple ja Mickey Rooney?" Suomisen perheestä kertovaan elokuvaan haettiin Pipsaa ja Ollia. Lasse Pöysti lähetti valokuvasarjan elokuvayhtiön toimistoon. Vähään aikaan ei kuulunut mitään, jolloin hän vauhditti tapahtumia ja poikkesi henkilökohtaisesti esittäytymässä ja esiintymässä yhtiön johtajalle Toivo Särkälle. Vielä samana päivänä Pöysti kutsuttiin koekuvauksiin Haagaan ja elokuussa alkoivat Suomisen perheen kuvaukset. Pipsaksi valittiin Maire Suvanto. Ensi-iltansa elokuva sai maaliskuussa 1941, jonka jälkeen Pöystistä tuli suomalaisille Olli Suominen. Lassen ja Ollin raja hämärtyi. Sotavuosina tehtiin kaikkiaan viisi Suomisen perhe -elokuvaa.
Lasse Pöysti kuului radiossa Markus-sedän lastentuntien vakioesiintyjiin ja teki esiintymismatkoja ympäri Suomea Maire Suvannon ja taiteilija Jonne Kykkäsen kanssa. Matkassa oli usein myös Helsingin Tarmon tyttöjen tanssiryhmä. Pöystin ura ammattilaisteattereissa alkoi 1942, kun häneen otettiin yhteyttä Ruotsalaisesta teatterista. Ensinäytelmä oli Paul Osbornen Nog lever farfar. Kuten Suomisen perhe -elokuvien yhteydessä, niin myös Ruotsalaisessa teatterissa Pöysti sai tuekseen vahvojen teatteriammattilaisten joukon. Näyttelemisen perusasiat hänelle opetti ohjaaja Gerda Wrede. Toinen merkittävä opettaja oli Eine Laine, joka ohjasi Suomisen perheen radiolähetykset. Useat Ruotsalaisen teatterin näyttelijät tekivät vaikutuksen nuoreen Lasse Pöystiin. Erityisesti mieleen painuivat Axel Slangus ja Erik Lindström. Näyttelijä Inga Tidbladin kuvaa hän piti kirjoituspöydällään. Pöystin ura teatterissa jatkui 1943 merkittävillä rooleilla näytelmissä Ensimmäinen legioona ja Venetsian kauppias.
Teatterityö vie mukanaan Ennen talvisotaa Pöysti oli käynyt Sortavalan lyseota. Helsingissä hän halusi ehdottomasti päästä Helsingin normaalilyseoon eli Norssiin. Kouluun perustettiin teatterikerho, joka esiintyi myös sotasairaaloissa. Pöysti oli mukana myös toveripiiri Osmeruksessa lokakuusta 1943. Osmerus oli poikakerho, jonka päämäärä oli edistää esimerkiksi tieteiden ja taiteiden harrastusta. Helmikuusta 1944 Pöysti oli vapaaehtoisena mukana ilmatorjunnassa Helsingin Käpylässä Taivaskallion patterilla, kuten monet muutkin Osmeruksen jäsenet. Saman vuoden elokuussa hänet lumosi Ansa Ikonen elokuvan Suomisen Olli rakastuu kuvauksissa. Pöysti kavereineen pääsi siviiliin syyskuussa ja jatkoi koulua. Heinäkuussa 1945 hän kirjoitti ylioppilaaksi ja aloitti opiskelun Helsingin yliopistossa seuraavana syksynä.
Pöysti kävi luennoilla sen mukaan, mitä teatterilta ehti. Hän debytoi Suomen Kansallisteatterissa 1945 Aune Peipon esikoisnäytelmässä Kaikki tulee ilmi. Yliopistossa hän tutustui Staffan Aspeliniin, joka esitteli hänet suomenruotsalaisille älyköille. Tuolloin Pöysti tapasi Birgitta Ulfssonin, joka siihen aikaan seurusteli Bo Carpelanin kanssa. Suomenruotsalaiset ihastuttivat Karjalan poikaa viehättävällä käytöksellään. Huomattava uusi tuttavuus Pöystille oli Otto Mannisen ja Anni Swanin poika Mauno Manninen. Epäsovinnainen Manninen vaati Pöystiä pyrkimään taiteessaan keskinkertaisuuden yläpuolelle. Mannisen ansiosta Pöysti pääsi henkilökohtaisesti tapaamaan eräitä keskeisiä kulttuurihenkilöitä, kuten Eero Järnefeltin ja Jean Sibeliuksen.
Jeune, beau et doué pienois|Vuoden 1951 Jussi-voittajat. Ensimmäinen vasemmalta Lasse Pöysti. Ranskalaisuus oli osa Pöystin elämää kouluajoista lähtien. Manninen luotsasi hänet Helsingin ranskankielisiin piireihin, joista löytyi kaksi harrastajanäyttämöä: Compagnie d’Amateurs du Théâtre Français ja La scène Française. Pöysti oli mukana molempien toiminnassa ja oppi vähitellen ranskan. Samalla alkoi kehittyä ajatus Ranskan-matkasta; Pöysti haki stipendiä, muttei saanut heti, sillä hakemuksia oli sodan vuoksi ruuhkaksi asti. Hän jatkoi työssään Kansallisteatterin näyttelijänä, ja näytteli muun muassa Eeva-Kaarina Volasen kanssa esimerkiksi August Strindbergin Pääsiäisessä vuonna 1947. Usein Pöystin roolit olivat pieniä. Suurina näyttämöauktoriteetteina Pöysti piti nelikkoa Aku Korhonen, Uuno Laakso, Yrjö Tuominen ja Ruth Snellman.
Helmikuussa 1950 Pöysti oli vapaa vihdoin lähtemään Ranskaan. Pariisissa hän olisi aina oleva ”nuori, komea ja lahjakas (jeune, beau et doué)”. Kansallisteatterin pääjohtajan Arvi Kivimaan suomin valtuuksin hän saattoi ostaa näytelmiä ja tehdä niistä sopimuksia. Pöysti teki itseään tykö Ranskan teatterimaailman keskeisille henkilöille. Hänelle väläytettiin mahdollisuutta liittyä Jean-Louis Barraultin ja Madeleine Renaud’n johtamaan Marigny-teatteriin, mutta hän ei tarttunut tilaisuuteen. Pariisin-matkan aikana alkoi kypsyä ajatus erota Kansallisteatterista ja liittyä Mauno Mannisen vasta perustamaan Intimiteatteriin. Suomen suurena vuotena 1952 Pöysti toteutti ajatuksen kahden muun Kansallisteatterin näyttelijän kanssa. Intimiteatterissa Pöysti näytteli muun muassa näytelmissä Porvari aatelismiehenä ja Kuopion takana. Hän myös ohjasi näytelmiä, muun muassa suomentamansa ranskalaisen bulevardinäytelmän Etienne.
Vivica & Lasse & Bisse pienois|pysty|Lasse Pöysti (vas.) ja Birgitta Ulfsson itsenäisyyspäivän vastaanotolla 1963 kättelemässä presidentti ja rouva Kekkosta. Pöysti erosi talousvaikeuksissa kärsivästä Intimiteatterista keväällä 1955. Vivica Bandler houkutteli hänet liittymään vastaostamaansa Lilla Teaterniin. Muistelmissaan Pöysti kertoo Bandlerin herättäneen hänet ”uudelleen henkiin” ja auttaneen häntä kasvattamaan "uuden itsetunnon". Myös Birgitta Ulfsson kiinnitettiin Lilla Teaterniin. Alkoi kahdeksantoista vuotta kestänyt jakso, jolloin Pöysti vietti lähes kaiken työ- ja vapaa-aikansa yhdessä vaimonsa kanssa. Uppåt väggarna sekä muut Lilla Teaternin keväiset revyyt olivat kassamenestyksiä ja Pöystille revyistä muodostui erityisen rakas taidelaji. Hänen maineensa koomikkona kasvoi. Kaksi kertaa hän sai katsomon viritettyä jopa niin nauruherkkään tilaan, ettei monologia voinut enää jatkaa. Syksyisin Lilla Teatern näytteli haastavampia näytelmiä, yleisöä ei kosiskeltu vaan pyrittiin kohahduttamaan. Teatterin maine kiiri Skandinaviaan. Norjassa ja Ruotsissa Pöysti tuli tunnetuksi etenkin Muumipeikkona. Parhaana teatteriesityksenään Pöysti pitää huolellisesti hiottua muuminäytelmän ensi-iltaa Oslon Nye Teaternissa. Vuonna 1956 Pöysti teki "15-vuotisjuhlakiertueen" Ruotsin kuninkaan entisellä autolla kuljettajana näyttelijä Tommi Rinne. Vuoden 1937 Buick vei kiertuelaisia Lappeenrannasta Kiiminkiin ja Pohjanmaalta Tampereelle. Tiet olivat kuitenkin liejuisia, auto reistaili ja yleislakko vaikeutti polttoaineen saantia. Kiertue tuotti selvän taloudellisen tappion.
Keväällä 1962 Lilla Teatern muutti Kasarmikadulta Yrjönkadulle. Pöysti jatkoi teatterissa ja näytteli lähes aina puolisoaan vastaan. Yleensä ohjaajana toimi Bandler. Guldbröllop, näytelmä vanhasta suomenruotsalaisesta hääparista menestyi niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin. Pöysti näytteli myös suomeksi, eräänä juhannusaattona esitettiin Saaren kansanpuistossa Tammelassa Ketunpesä. Vuonna 1967 Bandler myi Lilla Teaternin Pöystille ja Ulfssonille, joista molemmista tuli teatterin johtajia. Pöysti jatkoi myös näyttelijäntyötään edistyksellisessä ja tiedostavassa teatterissaan. Hän tunsi jonkin aikaa halua liittyä äärivasemmistoon mutta pysytteli puolueiden ulkopuolella. Pöysti näytteli johtajakaudellaan muun muassa näytelmissä Viiden pennin ooppera ja Tšekkoslovakia. Vuonna 1974 Pöysti ja Ulfsson myivät Lilla Teaternin Asko Sarkolalle. Pöystin jäähyväisnäytelmä oli Claes Anderssonin Familjen, jota esitettiin 35 kertaa täysille katsomoille. Ralf Forsströmin lavastuksessa kaikki paitsi tuolit oli mustaa.
Lasse Pöystille myönnettiin ensimmäinen näyttämötaiteen taiteilijaprofessuuri. Taiteen keskustoimikunta oli asettanut hänet nimityslistan kärkeen, minkä Pöysti yllätyksekseen huomasi sanomalehdestä. Sittemmin Pöystin annettiin ymmärtää, että hänen tulisi luopua professuurista noin 30-vuotiaan ohjaajan Timo Bergholmin hyväksi. Pöysti arvosti Bergholmia mutta totesi omat ansionsa isommiksi kuin Bergholmin eikä antanut periksi. Professuuri kesti vuodet 1971–1974. Käytännössä se merkitsi runsaasti lisää työtä erilaisissa komiteoissa ja johtokunnissa. Taiteen keskustoimikunnan sihteeri Risto Kivelä muisti painottaa Teatterikomitea 72:n istunnossa Pöystille, että koko professuuri olisi nähtävä ennen kaikkea kunnianosoituksena koko Lilla Teaternille.
Tammerkosken ääreltä Tukholmaan pienois|pysty|Pöysti vuonna 1971