Apuvelvoite eli sivuvelvoite on sopimuksen aikaansaama velvollisuus, jonka tarkoituksena on edistää päävelvoitteena olevaa suoritusta. Pohjoismaissa apuvelvoitteita ei säännellä eikä niillä ole oikeusseuraamuksia. Apuvelvoitteen rikkomisesta voi seurata vain vahingonkorvaus tai sopimuksen purku. Apuvelvoitteen noudattamatta jättämistä ei useinkaan pidetä olennaisena sopimusrikkomuksena. Apuvelvoitteita ovat tiedonantovelvollisuus myötävaikutusvelvollisuus velkojan velvoitteet ilmoitus- ja reklamaatiovelvollisuudet, jotka johtuvat sopimusoikeuden lojaliteettiperiaatteesta huolenpitovelvollisuus toisen omaisuudesta irtaimen kaupassa kuitin luovutusvelvollisuus suorituksen vastaanottamisesta tai saamisen lakkaamisesta vastapuolelle syntyviä vahinkoja estävät suojeluvelvoitteet esimerkiksi sopimusta täytettäessä.Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen Lakimiesyhdistys 1994–1999, , osa I palstat 26–27.
Apuvelvoite voi olla sopimuksen purkuperusteena esimerkiksi silloin, kun puretaan työsopimus tai koneenvuokrasopimus. Työsopimus voidaan purkaa muun muassa työvelvoitteen laiminlyönnin, työntekijän päihtymyksen tai törkeän käytöksen vuoksi (työsopimuslaki, 55/2001, 7:2). Huoneenvuokrasopimus voidaan purkaa vaikkapa maksamattomuuden, häiritsevän elämän tai huoneiston huonon hoidon vuoksi (laki asuinhuoneiston vuokrauksesta, 481/1995, 61 § ja laki liikehuoneiston vuokrauksesta, 482/1995, 48 §). Sopimuksen purkamista ei yleensä voi estää diskulpaatiolla eli todistamalla, ettei sopimuksen noudattamatta jääminen ole johtunut velallisen tahallisuudesta tai tuottamuksesta.Erkki Aurejärvi & Mika Hemmo: Velvoiteoikeuden oppikirja, Condictio 1998, , sivut 99–100.
Lähteet
Luokka:Velvoiteoikeus