pienoiskuva|Riian tuomiokirkko Latvian evankelis-luterilainen kirkko () on Latviassa toimiva luterilainen kirkko. Sitä johtaa arkkipiispa, jona on kesäkuusta 2025 toiminut Rinalds Grants. Kirkko kuuluu Luterilaiseen maailmanliittoon, Kirkkojen maailmanneuvostoon ja Euroopan kirkkojen konferenssiin ja on täydessä kirkollisessa yhteydessä Missouri-synodiin. Sen sijaan se ei ole täydessä kirkollisessa yhteydessä niihin Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkoihin, jotka vihkivät homoseksuaalisuutta harjoittavia papeiksi tai vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja.
Kirkon jäsenmäärä vuonna 2013 oli noin 250 000The Lutheran World Federation – 2013 Membership Figures Lutheran World. Kirkkoon kuuluu 297 seurakuntaa. Vuonna 2007 sitä palveli 136 vihittyä pappia ja noin 70 evankelistaa.History of the ELCL
Oppi ja tunnustus Latvian evankelis-luterilainen kirkko on opetukseltaan luterilaista valtalinjaa konservatiivisempi. Tämä näkyy esimerkiksi tiiviinä yhteydenpitona yhdysvaltalaiseen Missouri-synodiin. Kirkot solmivat vuonna 2001 sopimuksen alttari- ja saarnastuoliyhteydestä. Vuonna 2021 kirkko liittyi Kansainväliseen luterilaiseen neuvostoon, konservatiivisten ja tunnustuksellisten luterilaisten yhteistyöjärjestöön. Kirkon kehitys perinteisempään suuntaan on synnyttänyt kitkaa sen väleihin muiden kirkkojen kanssa. Esimerkiksi Ruotsissa ollaan suhtauduttu torjuvasti Latvian kirkon valitsemaan suuntaan.
Naispappeus Kirkon suhtautuminen naispappeuteen on vaihdellut vuosien varrella. Latvian ensimmäisen itsenäisyyden aikana käytiin ensimmäiset keskustelut naisteologien asemasta, kuitenkin ilman konkreettisia seurauksia. Vuonna 1975 silloinen arkkipiispa Jānis Matulis vihki ensimmäiset naiset virkaan, koska pätevistä papeista oli puutetta. Kirkolliskokous ei ollut tehnyt naispappeudesta virallista päätöstä, ja niinpä seuraava arkkipiispa Ēriks Mesters ei vihkinyt naisia papeiksi. Vuonna 1989 kirkolliskokous avasi virallisesti pappisviran naisille, mutta naispappeuden aika jäi lyhyeksi kun vuonna 1993 arkkipiispaksi tuli Jānis Vanags. Vanags oli julistanut ennen arkkipiispanvaalia ettei valituksi tullessaan vihkisi naisia virkaan.
Vuonna 2016 Vanagsin päätös tuli kirkon viralliseksi kannaksi, kun kirkolliskokous rajasi pappeuden vain miehille. Tätä ennen papeiksi vihityt naiset saavat kuitenkin jatkaa tehtävässään. Nykyisin monet naisteologit työskentelevät kirkossa evankelistan virkanimikkeellä.
Kirkolliskokouksen ja yksittäisten seurakuntien väliset ero kannassa naispappeuteen ovat johtaneet esimerkiksi siihen, että Liepājan seurakunta liittyi vuonna ulkolatvialaisten kirkkoon.
Historia Vuonna 1186 katolisen kirkon yhteyteen liitetty Liivinmaa omaksui reformaation aikaan nopeasti Martti Lutherin ajatukset. Luther kirjoitti useita kirjeitä Riian asukkaille ja vuonna 1522 Liivinmaasta tuli teologi Andreas Knöpkenin työn seurauksena ensimmäinen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ulkopuolinen reformaatioon liittynyt alue. Hengellinen herääminen vaikutti lähinnä saksankielisen ylimystön keskuudessa, kunnes 1700-luvulla herrnhutilainen herätys saapui Liivinmaalle. Kirkko pysyi kuitenkin piirteiltään hyvin saksalaisena aina 1920-luvulle saakka.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kirkon sisäinen ilmapiiri muuttui jännitteiseksi baltiansaksalaisten ja etnisten latvialaisten välillä. Kirkon omaa kansallista luonnetta haluttiin korostaa ja päästä eroon vanhasta saksalaisen "herrainkirkon" mielikuvasta.
Suomessa ja Ruotsissa vaikuttaneet suuret herätysliikkeet eivät saaneet jalansijaa Latviassa, mutta vanha herrnhutilainen perinne vaikutti siellä yhä ja oli arvostetussa asemassa.Kirkkohistorioitsija Ludvigs Adamovičsin mukaan herrnhutilaisuus oli ratkaisevassa asemassa Latvian kristillistymisessä. Siinä missä baltiansaksalaisen "herrainkirkon" ja luterilaisen puhdasoppisuuden jäykkyys olivat jättäneet tavallisen kansan kylmäksi, herrnhutilaisuus kosketti heitä ja kasvatti kansaa todelliseen kristillisyyteen.
Kirkon toimintamahdollisuuksia rajoitettiin ankarasti Latvian jouduttua toisen maailmansodan jälkeen osaksi Neuvostoliittoa. Teologinen koulutus yliopistoissa kiellettiin, kirkolliset sanomalehdet lakkautettiin eivätkä kirkon edustajat saaneet enää puhua radiossa muissa kuin valtion etuja myötäilevissä poliittisissa asioissa. Sekä ulko- että sisälähetystyö kiellettiin eikä kirkko pystynyt jatkamaan diakoniatyötään entiseen tapaan. Sallituiksi toimintamuodoiksi jäivät käytännössä kaikki kirkkorakennusten sisällä toimitettavat palvelukset ja seremoniat, nekin tosin tiukasti saneltujen ennakkoehtojen mukaisesti.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Latvian evankelis-luterilainen kirkko on elänyt kasvun aikaa. Se on toipunut neuvostoajasta paremmin kuin vaikkapa Viron evankelis-luterilainen kirkko, joka on jäänyt melko marginaaliseksi toimijaksi.
Arkkipiispat Latvian evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispana toimii Riian arkkihiippakunnan piispa. Kirkko sai ensimmäisen oman arkkipiispansa vuonna 1922 ja virassa ovat toimineet sen jälkeen seuraavat henkilöt: 1922 - 1933 - Kārlis Irbe 1933 - 1944 - Teodors Grīnbergs 1948 - 1968 - Gustavs Tūrs 1969 - 1985 - Jānis Matulis 1986 - 1989 - Ēriks Mesters 1989 - 1992 - Kārlis Gailītis 1993 - 2025 - Jānis Vanags 2025 - Rinalds Grants
Lähteet
Aiheesta muualla Viralliset sivut ,
Luokka:Evankelis-luterilaiset kirkot Evankelis-luterilainen kirkko