pienoiskuva|Pääministeri Kalevi Sorsa vuonna 1983 Davosin huippukokouksessa. Sorsan III hallitus oli Kalevi Sorsan johtama Suomen tasavallan 62. hallitus, jonka muodostivat SDP, Keskusta, RKP ja SKDL. Hallitus toimi 19. helmikuuta 1982 – 6. toukokuuta 1983. Sorsan III hallitus oli Suomen ensimmäinen enemmistöhallitus, joka kaatui hallituskriisin seurauksiin kesken kauden ilman, että presidentti olisi hajottanut hallituksen.
SKDL erosi hallituksesta joulukuussa 1982, ja sen tilalle otettiin LKP, jotta hallitus säilyttäisi enemmistön eduskunnassa. Tämän jälkeen hallitukseen viitattiin myös nimellä Sorsan IIIb hallitus.”Sorsa paikkasi hallitustaan”, Helsingin Sanomat 31.12.1982, s. 3.”Hallitus kapeni punamultaan”, Helsingin Sanomat 2.1.1983, s. 3.
Hallituksen muodostaminen Edellisen pääministerin Mauno Koiviston tultua valituksi uudeksi tasavallan presidentiksi SDP:n puheenjohtaja ja kaksinkertainen pääministeri Kalevi Sorsa ei aluksi ollut halukas ryhtymään uuden hallituksen johtoon. Tällä hän pyrki torjumaan väitteet siitä, että SDP olisi presidentinvaalin jälkeen kaapannut itselleen valtakunnan avainpaikat varmistaakseen menestyksensä vuoden kuluttua pidettävissä eduskuntavaaleissa. Puoluesihteeri Erkki Liikanen laski, että oikein pelaamalla puolue pystyisi hyödyntämään Mauno Koiviston saaman 43 prosentin kannatuksen saadakseen eduskuntaan määrävähemmistön eli vähintään 67 kansanedustajaa. Keskustapuolue puolestaan oli sekavassa tilassa presidentinvaalissa kärsimänsä tappion jälkeen. Puoluetta johtanut K-linja oli kokenut vaalin edellä nöyryytyksen Ahti Karjalaisen hävittyä presidenttiehdokkuuden Keskustan kenttäväen tukemalle Johannes Virolaiselle. SKDL:n sisäinen kriisi oli pahentunut entisestään vähemmistökommunistien eli taistolaisten presidentinvaalissa harjoittaman äänestyskäyttäytymisen vuoksi.Antti Blåfield ja Pekka Vuoristo: Kalevi Sorsan suuri rooli, s. 176–177. Helsinki: Kirjayhtymä, 1985. .
SDP ilmoitti Keskustalle, että se voisi hyväksyä uuden hallituksen pääministeriksi valtiovarainministeri Ahti Pekkalan tai sisäministeri Eino Uusitalon, jotka kumpikin olivat kiinnostuneita tehtävästä. Keskustan puheenjohtaja ja ulkoministeri Paavo Väyrynen ajoi kuitenkin puoluehallituksessa läpi päätöksen siitä, että puolue ei ota pääministerin eikä ulkoministerin paikkaa. Tässä tilanteessa Sorsa päätti itse ryhtyä pääministeriksi, ja ulkoministeriksi hän nosti RKP:n puheenjohtaja Pär Stenbäckin. Koiviston hallituksen sosialidemokraattisista ministereistä vain toinen valtiovarainministeri Mauno Forsman jatkoi uudessa hallituksessa, samoin keskustalaisista ministereistä vain valtiovarainministeri Ahti Pekkala sekä maa- ja metsätalousministeri Taisto Tähkämaa pääsivät mukaan Sorsan hallitukseen. Entisissä ministerintehtävissään jatkoivat lisäksi työministeri Jouko Kajanoja (SKDL), opetusministeri Kalevi Kivistö (SKDL), ulkomaankauppaministeri Esko Rekola (amm.) ja oikeusministeri Christoffer Taxell (RKP). Esko Rekola: Viran puolesta, s. 302. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1998. .
Hallituksessa ehti sen lyhyehköksi jääneellä toimikaudella tapahtua kuusi ministerinvaihdosta. Sosiaali- ja terveysministeri Jacob Söderman siirtyi heinäkuun alussa 1982 Uudenmaan läänin maaherraksi ja uudeksi ministeriksi tuli apulaisprofessori Vappu Taipale. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1983, s. 173. Helsinki: Otava, 1982. . Toinen valtiovarainministeri Mauno Forsman siirtyi syyskuussa 1982 Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtajaksi ja hänen seuraajakseen nimitettiin kansanedustaja Jermu Laine. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1984,s . 11. Helsinki: Otava, 1983. .
SKDL:n eroaminen ja Sorsan IIIb hallitus Joulukuussa 1982 SKDL:n eduskuntaryhmä äänesti eduskunnan budjettikäsittelyssä puolustusvoimien hankintamäärärahojen korottamista vastaan, vaikka korotusesitys oli ollut valtioneuvoston yksimielinen päätös. SKDL:n ministerit Kalevi Kivistö, Jouko Kajanoja ja Jarmo Wahlström jäivät pois eduskunnan äänestyksestä, jotta eivät olisivat joutuneet äänestämään eduskuntaryhmänsä mukana hallituksessa kannattamaansa esitystä vastaan. SKDL:n puheenjohtajan Kivistön mukaan asiasta oli käyty pitkä keskustelu eduskuntaryhmässä, ja päätöksessä ei ollut kyse pelkästään puolustusmäärärahoista, vaan pitkin syksyä tehdyistä ratkaisuista.
Jo aiemmin samana vuonna SKDL oli äänestänyt devalvaatiopäätöksessä tyhjää. Muut hallituskumppanit olisivat sallineet sen jatkavan hallituksessa, mikäli sen kansanedustajat olisivat menetelleet samoin puolustusmääräraha-asiassa. Kun puolue kuitenkin äänesti hallituksen esitystä vastaan, halusi pääministeri Sorsa sen lähtevän hallituksesta.
Koska SKDL:n ministerit eivät eronneet oma-aloitteisesti, jätti Sorsa 30. joulukuuta hallituksen eronpyynnön. Hän kuitenkin ilmoitti jo samana päivänä peruvansa sen, kun SKDL:n tilalle tuli LKP, jonka neljä kansanedustajaa takasivat hallitukselle eduskunnassa enemmistön 102–97. LKP:stä oli hieman aiemmin tullut Keskustan jäsenjärjestö. Keskusta vaati ammattiministeri Esko Rekolan syrjäyttämistä hallituksen täydentämisen yhteydessä. SKDL:n kolme ministeriä korvattiin 31. joulukuuta 1982 sosiaalidemokraateilla ja Rekola LKP:n Arne Bernerillä, jolloin muun hallituksen eronpyyntö peruttiin.Esko Rekola: Viran puolesta, s. 305–306. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1998. . Rekolan syrjäyttämisen väitettiin olleen Paavo Väyrysen kosto siitä, että Rekola oli asettunut Väyrystä vastaan syksyn 1981 riitaisissa budjettineuvotteluissa.”’Nyt haudattiin isoja asioita’”, Helsingin Sanomat 2.1.1983, s. 6.
Max Jakobsonin tulkinnan mukaan SKDL oli 1980-luvulle tultaessa muuttunut puolueeksi muiden joukossa, eikä sille enää tarvinnut myöntää erivapauksia, kuten Urho Kekkosen presidenttikaudella oli tehty. Max jakobson: Vallanvaihto: Havaintoja ja muistiinpanoja vuosilta 1974–92, s. 270. Helsinki: Otava, 1992. .
Kokoonpano
Lähteet
Aiheesta muualla SKDL:n ero Ylen Elävässä arkistossa
Luokka:Suomen hallitukset