Ilmasodankäynti on ilmassa tapahtuvaa sodankäyntiä. Se alkoi 1700-luvun lopulla kun kuumailmapalloja alettiin käyttää tähystykseen. Lentokonetta on käytetty sodankäynnissä 1900-luvun alusta lähtien tiedusteluun, pommituksiin ja lentokoneiden väliseen ilmataisteluun. Nykyaikaisen ilmasodankäynnin perusteet kehittyivät ensimmäisen maailmansodan aikana. Toisen maailmansodan aikana ilmasodankäynti eteni suurin harppauksin. Maailmansotien jälkeen ilmasodankäynnissä siirryttiin pysyvästi suihkumoottoreilla varustettuihin lentokoneisiin. Nykyään ilmasota on olennainen osa sodankäyntiä.
Alkuvaiheet pienoiskuva|Ranskalaiset pallojoukot Mainzin piirityksessä Kiinassa oli ainakin 1200-luvulta lähtien käytössä leijoja, joiden kyydissä tähystäjä nousi taivaalle. Kiinalaiset kirjoitukset kertovat, että leijamiehet heittivät pommeilla vihollisen laivoja ja kaupunkeja. Tästä ei kuitenkaan ole todisteita.Gunston 2000, s. 10.
Montgolfierin veljekset tekivät onnistuneen julkisen kuumailmapallo näytöksen 21. marraskuuta 1783 Pariisissa. Viikkoa myöhemmin, 1. joulukuuta 1783 professori Jacques Charles ja Noel Roberts tekivät onnistuneen lentomatkan vedyllä täytetyllä pallolla. Ranskalaiset perustivat 2. huhtikuuta 1794 ensimmäiset pallojoukot Companie d'Áerostiers, jonka komentajana oli kapteeni Jean Marie Joseph Coutelle. Hän valitsi joukolle vetypallot. Pallojoukot osallistuivat sotatoimiin ensimmäisen kerran 2. kesäkuuta 1794, jolloin Coutelle tiedusteli lennolla Maubergea uhkaavien alankomaalaisten ja itävaltalaisten ryhmitystä. Itävallan tykistö ampui Coutellea kohti, mutta ei osunut. Fleurusin taistelussa 26. kesäkuuta Coutelle seurasi pallosta kymmenen tunnin ajan taistelunkulkua yhdessä kenraali Morlotin kanssa. He ilmoittivat havainnoistaan maahan lähettämällä viestit pussissa alas. Pallon antama etu oli tärkeä, kun ranskalaiset voittivat taistelun. Lisäksi se laski itävaltalaisjoukkojen taistelutahtoa. Pian pallojoukot laajenivat neljäksi komppaniaksi. Pallojoukot toimivat hyvin Mainzin piirityksessä, mutta ne tuhoutuivat Abukirin taistelussa 1797.Gunston 2000, s. 7–9.
Itävalta käytti vuonna 1849 Venetsian piirityksessä 200 pientä palloa, joista jokainen oli varustettu noin 15 kilon räjähteellä. Pallot vapautettiin lentoon sytytyslangat palavina 22. kesäkuuta, mutta tuulensuunta muuttui ja itävaltalaiset joutuivat väistämään omia pallojaan. Yhdysvaltain sisällissodassa käytettiin tähystyspalloja. Esimerkiksi vuonna 1861 Pohjoisvaltioiden armeijaan kuului seitsemän palloa, joista jokainen oli varustettu kahdeksalla kilometrillä lennätinkaapelia ja optisin merkinantovälinein. Ranskan–Preussin sodassa piiritetty Pariisi piti yhteyttä ulkomaailmaan palloilla. Pallot kantoivat 100 matkustajaa ja kymmenen tonnia postia. 1800-luvun loppupuolella Euroopassa oltiin yksimielisiä siitä, että kuumailmapallot ovat hyödyllisiä tiedustelussa ja tykistön tulenjohtotehtävissä. 1900-luvun alkuvuosina britit kokeilivat tähystysleijan käyttöä.Gunston 2000, s. 10.
Ilmalaiva keksittiin vuonna 1852. Ferdinand von Zeppelinin jäykkä ilmalaiva lensi ensi kerran vuonna 1900 ja Wrightin veljesten lentokone lensi vuonna 1903. Molempien mahdollisuudet sodankäynnissä havaittiin heti. Ilmalaivan merkitys jäi kuitenkin kaksikosta vähäisemmäksi ja ne vedettiin palveluksesta vuonna 1916.Lappalainen s.143 Lentokoneiden kehitykseen panostettiin Wrightin veljesten ensimmäisen moottoroidun lentokoneen jälkeen.Rendsmark s. 40 Yhdysvalloissa perustettiin viestijoukkojen alaisuuteen lentämistä tutkinut kolmimiehinen osasto 1. elokuuta 1907. Vuonna 1908 viestijoukot järjestivät tarjouskilpailun, jonka jälkeen joukot ostivat Wrightin veljeksiltä yhdeksän lentokonetta.Gunston 2000, s. 12–13. Ranska ja Saksa perustivat vuonna 1910 omat ilmavoimansa ja kaksi vuotta myöhemmin seurasi Britannia.Rendsmark s. 40
Ensimmäisen kerran lentokonetta käytettiin sotatoimissa 1. helmikuuta 1911 Meksikon vallankumouksessa. Meksikon hallitus palkkasi yhdysvaltalaisvetoisen lentäjäjoukon tekemään tiedustelulentoja Yhdysvalloista käsin. Italian–Turkin sodassa italialaiset käyttivät lentokoneita tiedusteluun ja 1. marraskuuta 1911 lähtien myös pommituksiin. Tällöin luutnantti Giulio Gavotti pudotti koneestaan neljä kaksikiloista tykistönkranaattia turkkilaisten asemiin. Pian italialaiset asensivat lentokoneisiinsa erityisen pommiputken pommien pudottamista varten. Vuoden 1899 Haagin sopimus kielsi pommien pudottamisen kuumailmapalloista, mutta Italia vetosi siihen, että lentokone ei ole kuumailmapallo. Ensimmäisen kerran lentokonetta käytettiin tykistön tulenjohtoon 24. marraskuuta. Kapteeni Carlo Piazza teki ensimmäisen ilmavalokuvauslennon 23. helmikuuta 1912. Italialaiset käyttivät sodan aikana myös ilmalaivoja alkuvuodesta 1912 lähtien tiedusteluun ja pommituksiin.
Ensimmäisessä Balkanin sodassa turkkilaisilla oli vain viisi tai kuusi lentokonetta, mutta Bulgarialla oli enemmän lentokoneita käytössään. Sodan aikana bulgarialaiset käyttivät ensimmäisinä tarkoitusta varten suunniteltuja ilmapommeja. Lisäksi bulgarialaiset tulittivat turkkilaisia joukkoja kiväärein ja pistoolein.
Ensimmäinen maailmansota pienoiskuva|saksalainen Fokker D.VII -kaksitaso
Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä lentokoneita käytettiin pääasiassa tiedusteluun. Aluksi vastapuolen lentäjät tervehtivät toisiaan toverillisesti ilmassa, mutta pian vedettiin esiin pistoolit ja revolverit.Lappalainen s.144 Pian koneita alettiin varustaa erilaisilla konekivääreillä. Tästä koitui aluksi kuitenkin vakavia ongelmia, koska konekiväärin ampumat luodit pystyivät rikkomaan oman lentokoneen potkurin ja siipien päälle asennetussa konekiväärissä oli myös omat haittansa.
Saksalaisten kehitettyä järjestelmän, joka tahdisti luodit koneen potkurin kanssa, he pääsivät selkeästi niskan päälle koneiden välisissä ilmataisteluissa. Lopulta myös ranskalaiset ja britit saivat keksinnön käsiinsä ja varustivat koneensa tahdistimilla.Rendsmark s. 42 Ensimmäisessä maailmansodassa syntyivät lähes kaikki nykyaikaisen ilmasodankäynnin muodot. Koneita käytettiin laajasti ilmapommituksiin, rynnäköintiin vihollisen maakohteita vastaan rintamalla ja niillä pyrittiin saavuttamaan ilmaherruus. Saksa, Ranska ja Britannia rakensivat sodan aikana 50 000–60 000 konetta, eli yhteensä lähes kaksisataatuhatta konetta. Yleisin lentokonemalli sodassa oli yksipaikkainen, yksimoottorinen kaksitasohävittäjä. Moottorissa oli 150–250 hevosvoimaa ja se antoi 150–210 km/h nopeuden. Pommikoneet sitä vastoin olivat kaksimoottorisia, ja sodan loppupuolella oli jo nelimoottorisiakin pommikoneita. Pommikoneilla tehtiin strategisia pommituksia muun muassa kaupunkeihin. Pommikoneiden pieni asekuorma ja lyhyt toimintasäde piti strategiset pommitukset vaikutuksiltaan vähäisinä. Pommitukset aiheuttivat paljon kauhua, mutta vähän aineellisia vahinkoja.Lappalainen 1988, s. 144–145.
Ensimmäisen maailmansodan aikana hävittäjä-ässistä tuli tärkeitä propagandahahmoja. Kolmisenkymmentä ässää pääsi 40 pudotukseen. Eniten pudotuksia oli saksalaisella Manfred von Richthofenilla ja ranskalaisella René Fonckilla.
Toinen maailmansota pienoiskuva|Yhdysvaltalainen B-17 Flying Fortress -pommikone pienoiskuva|Englantilainen Hawker Hurricane -hävittäjä pienoiskuva|Saksalainen Junkers Ju 87 -syöksypommittaja Italialainen kenraali Giulio Douhet kehitteli maailmansotien välissä ajatuksia totaalisesta ilmasodasta ja ilmaherruuden merkityksestä. Näistä ajatuksista kehittyi douhetismi, jonka johtoajatus oli äärimmäinen hyökkäävyys ilmasodankäynnissä. Douhetin pääteos oli vuonna 1921 julkaistu Il domino dell'aria. Lähes kaikkien maiden ilmavoimat seurasivat douhetismia ennen toista maailmansotaa.Lappalainen 1988, s. 171, 182–189.Malkki 2008, s. 176.
Sotien välisenä aikana lentokoneet kehittyivät paljon. Toisen maailmansodan alussa hävittäjät olivat yksimoottorisia yksitasoja. Moottoriteho oli sodan alussa 1 200 hevosvoimaa ja vaakalentonopeus 500 km/h. Sodan lopussa tehoa oli 2 000 hevosvoimaa ja nopeus 700 km/h. Sodan alussa hävittäjät oli aseistettu jopa kahdeksalla konekiväärillä, mutta sodan aikana osa konekivääreistä korvattiin yhdellä tai kahdella 20 mm tykillä. Sodan lopulla aseina käytettiin myös raketteja. Yöhävittäjät olivat raskaampia ja tavallisesti kaksimoottorisia. Hävittäjiä käytettiin myös rynnäköintiin ja erityisesti Neuvostoliitossa rakennettiin erityisiä panssaroituja rynnäkkökoneita.
Pommikoneiden tyypit vaihtelivat hävittäjiä enemmän käyttötarkoituksen mukaan. Syöksypommittaja sopivat maavoimien taktiseen tukemiseen. Strategiset pommikoneet olivat kaksi- tai nelimoottorisia. Ne tekivät vaakapommituksia, ja tämän vuoksi ne piti varustaa monimutkaisilla pommitähtäimillä. Sodan alussa pommikoneiden toimintasäde oli noin 600 kilometriä ja pommikuorma 1 000 kg. Sodan lopun B-29 Superfortressin toimintasäde oli 2 900 kilometriä ja pommikuorma 9 000 kg. Lisäksi se oli varustettu hyvällä panssaroinnilla ja 12 raskaalla konekiväärillä.
Toisessa maailmansodassa lentokoneiden taktinen käyttö kehittyi. Ilmapommituksista tuli strategisia ja niitä suoritettiin niin päivällä kuin yölläkin. Ilmavoimat tavoittelivat ehdotonta ilmaherruutta. Rynnäkkö- ja syöksypommituskoneet tukivat maasotaa ja pystyivät tuhoamaan tykein, pommein, konekiväärein ja raketein pistemaaleja. Ilmasodankäynti muuttui sodan aikana suurten osastojen yhteistoiminnaksi, myös hävittäjien osalta. Tutka otettiin käyttöön johtamisessa.
Yhdysvallat rakensi sodan aikana 280 000 konetta, Saksa 110 000, Englanti 80 000, Neuvostoliitto 80 000 ja Japani lähes 70 000. Yli puolet rakennetuista koneista oli hävittäjiä. Toinen maailmansota osoitti, että pitkäaikaista sotaa saattoi käydä vain korkeasti teollistunut suurvalta. Lentäjien koulutus muodostui myös suureksi ongelmaksi: Saksa ja Japani joutuivat käyttämään sodan lopulla huonosti koulutettuja lentäjiä.
Taistelu Britanniasta oli ensimmäinen maavoimien liikkeistä riippumattoman taistelu ilmaherruudesta. Se toi ilmasodankäyntiin uusina piirteinä hävittäjien suojaamat strategiset päivä- sekä yöpommitukset ja strategisen ilmasodan merenkulkua vastaan. Lisäksi taistelussa alettiin käyttää erityistä hävittäjäpommittajaa. Taistelu Britanniasta osoitti myös sen, ettei Saksan ilmavoimat kyennyt douhetismin mukaiseen strategiseen ilmasodankäyntiin. Myöhemmin sodan aikana liittoutuneilla oli käytössään paremman toimintasäteen ja pommikuorman pommittajia sekä pitkän matkan saattohävittäjiä. Strategisilla pommituksilla oli vaikutusta Saksan kykyyn käydä sotaa. Kuulalaakerituotanto hidastui merkittävästi lokakuussa 1943, lentokonetuotanto helmikuussa 1944 ja öljyntuotanto huhtikuusta 1944 alkaen. Lisäksi strategiset pommitukset tuhosivat lentokenttiä, kaupunkeja sekä aiheuttivat 635 000 kuollutta ja 879 000 haavoittunutta. Vertailuna Saksan strategiset pommitukset aiheuttivat kevääseen 1941 mennessä Britanniassa 44 000 ihmisen kuoleman. Strategiset pommitukset eivät kuitenkaan ratkaisseet sotaa Euroopassa, vaan sota jatkui kunnes Saksan armeija oli lyöty maasodankäynnissä.