8½ (myös Fellinin 8½, ) on Federico Fellinin ohjaama elokuva vuodelta 1963.
Elokuvan nimi viittaa siihen, että ennen elokuvaa 8½ Fellini oli tehnyt seitsemän ja puoli elokuvaa ohjaajana, kun kaksi lyhytelokuvaa ja yhteistyöelokuva Alberto Lattuadan kanssa lasketaan puolikkaiksi elokuviksi.BBC, elokuva-arvostelut: Fellini 8½. Viitattu 2.5.2010.
8½ sai kaksi Oscar-palkintoa: parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin ja parhaan puvustuksen Oscarin. Elokuvaa pidetään vaikutusvaltaisena klassikkona,Elokuvatutkija Charles Affron kirjoittaa, että "elokuvan 8½ asema klassikkona ilmenee siitä tehdyistä jäljitelmistä ja uusintaversioista." Ks. Affron, s. 5. Fellini-tutkija Peter Bondanella on samaa mieltä: "Kuten voi odottaa elokuvahistoriassa merkittävään asemaan nousseelta elokuvalta, elokuvaa 8½ käsittelevä kritiikki on hyvin runsas." Ks. Bondanella, The Cinema of Federico Fellini, s. 163. British Film Instituten äänestyksessä se valittiin vuonna 2002 kaikkien aikojen kolmanneksi parhaaksi elokuvaksi. Vuonna 2018 BBC:n kansainvälinen asiantuntijaraati äänesti sen kaikkien aikojen seitsemänneksi parhaaksi ei-englanninkieliseksi elokuvaksi.
Käsikirjoituksen laativat Fellinin kanssa Tullio Pinelli, Ennio Flaiano ja Brunello Rondi, ja pääosaa, tunnettua italialaista elokuvaohjaajaa Guido Anselmia, näyttelee Marcello Mastroianni. Elokuva on mustavalkoinen, ja sen on kuvannut Gianni di Venanzo. Puvustus ja lavastus ovat Piero Gherardin ja musiikki on Nino Rotan, joka on säveltänyt musiikin lähes kaikkiin muihinkin Fellinin elokuviinMats Rohdin: Federico Fellini x 3, Filmint.nu, viitattu 2.5.2010.
Juoni Tunnettu italialainen elokuvaohjaaja Guido Anselmi kärsii "ohjaajan blokista". Jumittuneena uuteen tieteiselokuvaan, keskellä taiteellisia ja aviollisia vaikeuksia hän on kadottanut mielenkiinnon työhön. Samalla kun hän ponnistelee puolinaisesti elokuvan kimpussa, hänen muistoihinsa ja mielikuviinsa nousee menneisyydestä takaumia ja unia, jotka usein sekoittuvat todellisuuteen. Tarinaan kutoutuu verhottuja Fellinin omaelämäkerrallisia viittauksia.
Näyttelijät
Tuotanto Kun kuvaukset alkoivat 9. toukokuuta 1962, Eugene Walter muistelee Fellinin ottaneen ”pienen palan ruskeaa paperia” ja liimanneen sen lähelle kameran tähtäintä. Siinä luki: ”Ricordati che è un film comico” (”Muista, että tämä on komedia”).Andrea Monda, Il sorriso di Fellini, RaiLibro, viitattu 2.5.2010 Eugene Walter, "Dinner with Fellini", The Transatlantic Review, Autumn 1964. Siteerattu teoksessa Affron, s. 267. 8½ kuvattiin 35 millimetrin filmille, ja esitettäessä käytettiin kuvasuhdetta 1,85:1. 8½, Dvdbever.com, viitattu 2.5.2010.
Kuten tuon ajan italialaisissa elokuvissa oli tapana, äänitys tehtiin jälkikäteen. Fellinille mieluisan tekniikan mukaisesti monet vuorosanat kirjoitettiin vasta jälkituotannon aikana, ja itse kuvauksissa näyttelijät esittivät satunnaisia vuorosanoja. Tässä elokuvassa näyttelijä Claudia Cardinale sai ensimmäisen kerran äänittää omat vuorosanansa, sillä aiemmin hänen ääntään oli pidetty liian käheänä eikä pidetty hyvänä, että se yhdistyi tunisialaiseen korostukseen.8½, Criterion Collection DVD, kommentti elokuvan videolla.
Syyskuussa 1962 Fellini kuvasi elokuvalle alkuperäisen käsikirjoituksen mukaisen lopun: Guido ja hänen vaimonsa istuvat junan ravintolavaunussa matkalla Roomaan. Ajatuksiinsa vaipunut Guido kohottaa katseensa, ja junan ajaessa tunneliin hän näkee elokuvansa henkilöiden hymyilevän hänelle monitulkintaisesti. Fellini kuvasi myös toisen lopun avaruusaluksessa rannalla iltaruskon aikaan, mutta sitä oli tarkoitus käyttää vain markkinoinnissa. Yhdessä muiden käsikirjoittajien kanssa hän kuitenkin totesi, että tämä osuus olisi elokuvalle harmonisempi ja hienompi päätös.Alpert, s. 174–175, ja Kezich, s. 245. Pois jätettyä kohtausta käsitellään myös dokumentissa L'Ultima sequenza (2003).
Vastaanotto Euroopassa Elokuvan ensi-ilta Italiassa oli 14. helmikuuta 1963, ja Otto e mezzo sai lähes yksimielistä ylistystä arvosteluissa, joissa Felliniä nimitettiin ”neroksi jolla on taianomainen kosketus ja hämmästyttävä tyyli”.Kezich, s. 245. Italialainen kirjailija ja kriitikko Alberto Moravia luonnehti elokuvan päähenkilöä Guido Anselmia seuraavasti:
Corriere della Seraan kirjoittanut Giovanni Grazzini tähdensi, että
Bianco e Neron Mario Verdone kirjoitti, että elokuva on
8½ esitettiin Cannesin elokuvajuhlilla huhtikuussa 1963, ja se sai ”lähes pelkkää kehua”Alpert, s. 180.. Se oli Italian virallinen edustaja myöhemmin Moskovan elokuvajuhlilla, missä se sai pääpalkinnon. Ranskalainen elokuvaohjaaja François Truffaut kirjoitti: ”Fellinin elokuva on täydellinen, yksinkertainen, kaunis, rehellinen, juuri sellainen, jonka Guido haluaa elokuvassa 8½ tehdä.”Truffaut’n kritiikki ilmestyi Lui-lehdessä (Pariisi), 1.7.1963. Affron, s. 257.
Premier Planin kriitikot André Bouissy ja Raymond Borde kirjoittivat, että elokuva on ”merkitykseltään ja tekniseltä taituruudeltaan verrattavissa Citizen Kaneen. Se on kypsyttänyt avantgardea yhdellä iskulla kaksikymmentä vuotta, sillä se sekä yhdistää että ylittää kaikki kokeellisen elokuvan keksinnöt”.Julkaistu alkujaan Premier Planissa (Pariisi), 30.11.1963. Affron, s. 257. Cahiers du cinéman Pierre Kast kirjoitti, että ”ihailuni Felliniä kohtaan ei ole rajaton. En esimerkiksi pitänyt La stradasta mutta pidin I vitellonista. Meidän kaikkien on mielestäni kuitenkin myönnettävä, sivuuttaen hetkeksi kaikki ennakkoluulot ja varaukset, että 8½ on hämmästyttävä. Upeaa vapautta, täydellistä varovaisuuden ja tekopyhyyden puutetta, ehdotonta kiihkotonta vilpittömyyttä, taiteellista ja taloudellista rohkeutta – nämä ovat hänen uskomattoman hankkeensa ominaispiirteitä”.Julkaistu alkujaan Cahiers du cinémassa (Pariisi), heinäkuu 1963. Fava ja Vigano, s. 116.
Vuonna 1987 kolmekymmentä eurooppalaista älykköä ja elokuvantekijää äänesti Otto e mezzon kaikkien aikojen merkittävimmäksi eurooppalaiseksi elokuvaksi.Bondanella, The Films of Federico Fellini, s. 93. Sight & Soundin ohjaajaäänestyksessä se oli kolmantena edellään vain Citizen Kane ja Kummisetä (Osat 1 ja 2). 8½ on vakiojäsen arvostetussa Sight & Soundin kriitikkojen ja ohjaajien äänestyksessä kaikkien aikojen kymmenestä parhaasta elokuvasta. Se on kolmosena lehden vuoden 2002 ohjaajien äänestyksessä ja yhdeksikkönä kriitikkojen äänestyksessä.
Yhdysvalloissa Yhdysvaltalaiset kriitikot pääosin kehuivat elokuvaa, mutta Judith Crist, Pauline Kael ja John Simon suhtautuivat elokuvaan kielteisesti. Cristin mielestä ”elokuva ei koskettanut sydäntä eikä liikauttanut sielua”. Kael pilkkasi elokuvaa ja sanoi että se on ”rakenteeltaan katastrofi”, ja Simon piti sitä ”masentavana fiaskona”.Kezich, s. 247John Simonin mielestä elokuvan omaperäisyys vaarantui, ”sillä 'elontanssi' viittasi Bergmanin kuolemantanssiin elokuvassa Seitsemäs sinetti (jota Fellini ei ollut nähnyt)”. Siteerattu teoksessa Alpert, s. 181.
Newsweek puolusti elokuvaa sanoin: ”epäilemättä ykkösluokan taideteos”. Bosley Crowther kehui sitä New York Timesissa:
The New York Postin Archer Winsten piti elokuvaa ”eräänlaisena Fellinin elokuvanteon kokonaiskatsauksena” mutta epäili vetoaisiko se amerikkalaiseen yleisöön samalla tavalla kuin Ihana elämä kolme vuotta aiemmin:
Filosofi ja yhteiskuntakriitikko Dwight Macdonald oli sitä mieltä, että elokuva oli ”loistavin, monipuolisin ja viihdyttävin elokuva Citizen Kanen jälkeen”.Alpert, s. 181. Screen Directory on arvioinut sen kaikkien aikojen neljänneksi parhaaksi vieraskieliseksi elokuvaksi.
Vuonna 1993 kriitikko Roger Ebert kirjoitti että ”vaikka moni muu ohjaaja on yrittänyt tehdä samasta tarinasta oman versionsa, se on kuitenkin ykköselokuva aiheesta ohjaajan blokki”.Ebert, "Fellini's 8½", Chicago Sun-Times, (7.5.1993).
Teemat 8½ on elokuva luovan työn tekemiseen liittyvästä kamppailusta, sekä teknisestä että henkilökohtaisesta, ja niistä ongelmista, joita taiteilijat kohtaavat, kun heidän odotetaan synnyttävän jotakin henkilökohtaista ja syvällistä, johon kohdistuu voimakasta julkista tarkastelua, hyvin rajallisessa aikataulussa, samalla kun he joutuvat käsittelemään omia henkilökohtaisia ihmissuhteitaan. Laajassa mielessä kyse on oman onnellisuuden löytämisestä vaikeassa katkelmallisessa elämässä. Kuten monet tuon ajan, erityisesti Fellinin aikalaisen Michelangelo Antonionin, elokuvat, 8½ käsittelee modernisaation vieraannuttavaa vaikutusta.
8½ on hyvin omaelämäkerrallinen. Fellini teki elokuvan, koska hän itse kärsi ohjaajan blokista. Henkilöhahmo Guido (esittäjänä Marcello Mastroianni, jonka kautta Fellini usein peilasi itseään) on kuva hänestä itsestään, ja monet Guidon muistot perustuvat Fellinin omiin. Siksi 8½ on rekursiivinen elokuva, se on elokuva itsensä tekemisestä ja myös metaelokuva.
Alun perin päähenkilö oli kirjailija, vaikka Fellini ei erityisemmin arvostanut kirjailijoita. Hän joutui paniikkiin huomattuaan, että Antonioni teki elokuvaa Yö, jossa päähenkilöä, kirjailijaa, esittää Mastroianni. Pitkän jahkailun jälkeen hän sai uuden idean: päähenkilöstä tulee ohjaaja.
Elokuvan nimi on linjassa Fellinin itseen viittaavan aiheen – 8,5:nnen elokuvan teon – kanssa.Bondanella, The Cinema of Federico Fellini, s. 175 Hänen kuusi aiempaa pitkää filmiään ovat Valkoinen sheikki (1952), Vetelehtijät (1953), La Strada – Tie (1954), Huijarit (1955), Cabirian yöt (1957) ja Ihana elämä (1960). Puolikkaina hän pitää elokuvaa Varieteen valot, jonka ohjasi Alberto Lattuadan kanssa vuonna 1950, ja kahta lyhytelokuvaa: Un Agenzia Matrimoniale 1953, joka sisältyy antologiaelokuvaan L'amore in città (1953), ja Le Tentazioni del Dottor Antonio, joka sisältyy antologiaelokuvaan Boccaccio '70 (1962). Elokuvan 8½ työnimi oli La bella confusione (Kaunis sekaannus)Tullio Kezich, ”When 'He' Became 'I'”. Criterion.com viitattu 2.5.2010 jota ehdotti käsikirjoittaja Ennio Flaiano, mutta Fellini ”sai ajatuksen (joka osoittautui täysin vääräksi) kutsua sitä Komediaksi”.Siteerattu Kezich, s. 234
Vaikutteet Elokuvan ensi-illan jälkeen vielä samana vuonna joukko nuoria italialaisia kirjailijoita perusti neoavanguardiaa edustavan kirjallisen ryhmän Gruppo ’63. Siihen kuului kirjailijoita, kriitikoita ja runoilijoita, joita olivat innostaneet 8½ ja Umberto Econ essee ”Opera aperta” (Avoin teos).Kezich, s. 246
”Kaikkialla maailmassa ohjaajat tekevät jäljitelmiä elokuvasta 8½”, kirjoitti Tullio Kezich Fellini-elämäkerrassaan .Kezich, s. 249 Seuraavassa luettelo elokuvista, jotka ovat saaneet siitä herätteen: Mickey One (Arthur Penn, 1965) Alex in Wonderland (Paul Mazursky, 1970) Warnung vor einer heiligen Nutte (Rainer Werner Fassbinder, 1971) Amerikkalainen yö (François Truffaut, 1974) Syke ei sammu (Bob Fosse, 1979) Muistelmia – Stardust Memories (Woody Allen, 1980) Sogni d'oro (Nanni Moretti, 1981) Planeettojen paraati (Vadim Abdrašitov, 1984) La Pelicula del rey (Carlos Sorin, 1986) Hei, kamera käy (Tom DiCillo, 1995) 8 ½ naista (Peter Greenaway, 1999, tv) menestyksekäs Broadway-musikaali Nine (Maury Yeston ja Arthur Kopit, 1982; uusinta 2003; elokuva 2009 ohjaus Rob Marshall)Kezich, s. 249–250 Hei Pussycat (Clive Donner, 1965) Takeshis' (Takeshi Kitano, 2005) eräät musta-valkoiset jaksot Todd Haynesin elokuvassa I'm Not There. Synecdoche, New York (Charlie Kaufman, 2008) Birdman (Alejandro González Iñárritu, 2014)
Palkinnot ja tunnustukset Oscar-palkinnot: parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin ja parhaan puvustuksen Oscarin (musta-valkoinen). New York Film Critics Circle nimesi elokuvan 8½ parhaaksi vieraskieliseksi elokuvaksi. Italian elokuvatoimittajien liitto palkitsi elokuvan seitsemällä palkinnolla: ohjaaja, tuottaja, alkuperäistarina, käsikirjoitus, musiikki, kuvaus ja paras sivuosanäyttelijä (Sandra Milo) Saint Vincentin elokuvajuhlat (Hairouna Film Festival), pääpalkinto Moskovan elokuvajuhlat, pääpalkinto
Ehdokkuudet Oscar-ehdokkuudet: Parhaan ohjauksen Oscar-palkinto, Parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-palkinto