Rita Hayworth (alk. Margarita Carmen Cansino); () oli yhdys­valtalainen elo­kuvanäyttelijä.

Hayworth oli 1940-luvulla Hollywoodin suosituimpia nais­tähtiä ja seksisymboleita, joka näytteli useita vietteleviä femme fataleja. Hän teki tunnetuimmat roolinsa film noireissa ja musikaaleissa ja oli muutamassa elo­kuvassa Fred Astairen tanssi­parina. Hayworth oli toisessa maailman­sodassa yhdys­valtalais­sotilaiden suosituimpia pin-up-tyttöjä.

Hayworth sairastui uransa loppu­vaiheessa Alzheimerin tautiin, joka kuitenkin todettiin vasta vuonna 1979. Tytär Yasmin Aga Khan hoiti häntä 1980-luvulla ja toimi samalla Alz­heimer-tutkimuksen varhaisena puolestapuhujana.

Varhainen elämä

Margarita Carmen Cansino syntyi vuonna 1918 Brooklynissä New Yorkissa. Hänen isänsä oli espanjalaissyntyinen tanssija Eduardo Cansino ja äitinsä Ziegfeld Follies -show­ryhmään kuulunut Volga Hayworth. Hänellä oli kaksi nuorempaa veljeä, Eduardo Jr. ja Vernon.

Margarita Cansino alkoi käyttää itsestään lyhennettyä nimeä Rita, kun hän alkoi 12-vuotiaana tanssia ammattimaisesti. Hänet tunnettiin nimellä Rita Cansino vielä elokuvauransa alussa.

Ura

Tanssijasta elokuviin

pienois|pysty=0.8|vasen|Rita Cansino vuonna 1935. Eduardo Cansinon uran takia perhe muutti Los Angelesiin, johon tämä perusti oman tanssistudion. Rita alkoi esiintyä isänsä rinnalla Meksikon Tijuanan ja Agua Calienten klubeilla. Cansino oli 16-vuotias, kun Fox Film Companyn tuottaja löysi hänet Meksikosta ja teki hänen kanssaan sopimuksen.

Cansinon ensimmäinen elokuva oli Under the Pampas Moon (1935). Sen jälkeen hän esiintyi useissa pienissä rooleissa, muun muassa elokuvissa Danten Helvetti, Charlie Chan Egyptissä, Human Cargo ja Meet Nero Wolfe. Cansino jäi kuitenkin sopimuksettomaksi, kun Fox Company yhdistyi Twentieth Century Picturesin kanssa.

Uudella imagolla Columbia Picturesiin

Cansino tapasi vuonna 1937 liikemies Edward Judsonin, jonka kanssa hän meni naimisiin. Judson toimi vaimonsa managerina ja avusti tätä muuttamaan imagoaan. Cansino otti käyttöön äitinsä tyttönimen ja lisäsi siihen y-kirjaimen lausumisen selventämiseksi. Hayworthin ulkonäköä muutettiin tummahiuksisesta latinosta punapäiseksi maailmannaiseksi. Hänen matalaa hiuslinjaansa nostettiin poistamalla hiuksia pysyvästi elektrolyysillä. Judson palkkasi myös lehdistöavustajia, joiden avulla Hayworth sai nimensä ja kuvansa sanomalehtiin ja ihailijajulkaisuihin. Tämän avulla Hayworth sai lopulta seitsemänvuotisen sopimuksen Columbia Picturesiin.

Hayworthin ensimmäiset elokuvat Columbialla olivat pääosin pienen budjetin b-elokuvia. Näistä poikkeus oli Vain enkeleillä on siivet (1939). Hän esitti siinä naissivuosassa petollista vaimoa ja sai ensimmäiset myönteiset huomionsa kriitikoilta.

Ollessaan Warner Brothersilla lainasopimuksella Hayworth teki vuonna 1941 elokuvan Kilpakosijat juhlimassa. Columbialle hän teki Häätanssin, jossa hän näytteli Fred Astairen tanssiparia. Roolin ansiosta Hayworth pääsi Time-lehden kanteen, ja se teki hänestä julkkiksen. Hayworth näytteli vuonna 1942 suosituissa elokuvissa Kaunis Sally, Manhattan ja Karnevaalit Riossa.

1940-luvun seksisymboli

pienois|Glenn Ford ja Rita Hayworth Gilda -elokuvassa 1946. pienois|pysty|Hayworth Gildan mainoskuvassa. Gene Kellyn vasta­näyttelijänä Hayworth oli elokuvassa Kansikuvatyttö (1944). Rooli herätti myös Life-lehden huomion. Lehti julkaisi hänestä pin-up-kuvan, jossa hän poseerasi viettelevästi mustassa pitsiasusteessa. Siitä tuli toisessa maailmansodassa palvelleiden yhdysvaltalaissotilaiden unohtumattomia pin-up-kuvia.

Vuonna 1946 Hayworth teki kuuluisimman roolinsa elokuvassa Gilda. Film noir -elokuvassa hän oli lajityypin perushahmo eli nainen, joka oli sekä petollinen viettelijätär että pahoinpidelty uhri. Gilda oli aikaansa nähden huomattavan rohkea elokuva, ja siinä oli seksuaalisesti vihjailevaa kuvastoa ja dialogia. Hayworthin uran tunnetuin kohtaus lienee striptease-esitys, jonka aikana hän laulaa kappaletta ”Put the Blame on Mame”. Aikoinaan Hayworth samastettiin vahvasti Gildan hahmoon, ja se leimasi hänet loppuiäksi. Hayworth sanoikin: ”Miehet menivät sänkyyn Gildan kanssa mutta heräsivät minun vierestäni”.

Kaksi vuotta Gildan jälkeen Hayworth näytteli aviomiehensä Orson Wellesin ohjaamassa film noirissa Nainen Shanghaista. Rooli kyynisenä viettelijättärenä oli yksi hänen uransa kehutuimpia. Life-lehti alkoi samoihin aikoihin kutsua Hayworthia ”rakkauden jumalattareksi”.

Uran hiipuminen

Hayworth piti vuosina 1949–1951 taukoa urastaan ollessaan naimisissa prinssi Aly Khanin kanssa. Hän myös alkoi turhautua ammattiinsa, sillä hän ei missään vaiheessa täysin sopeutunut julkkiselämän varjopuoliin. Turhautumista lisäsi myöhemmin 1950-luvun aikana hänen vaikea avioliittonsa laulaja Dick Haymesin kanssa. Hayworthin 1950-luvun parhaimpia elokuvia olivat Trinidad (1952), Salome (1953), Ystävämme Joey (1957), Eri pöydissä (1958) ja Tie Corduraan (1959).

Hayworth esiintyi 1960-luvulla enää satunnaisesti. Hänen elokuviaan olivat muun muassa Areenan hurjapäät (1964), josta hän oli Golden Globe -ehdokkaana, ja Operaatio Opium (1966). Hayworthin viimeinen elokuva oli Pappi vai paholainen (1972). Hän yritti 1970-luvun alussa käynnistää teatteriuraa Broadwaylla, mikä epäonnistui, koska hänellä oli vaikeuksia muistaa vuorosanojaan.

Hayworth tunnettiin uransa aikana erityisesti sensuelleista viettelijättärien rooleista, mutta 1950-luvulla häntä roolitettiin entistä enemmän kypsempiin hahmoihin. Rita Hayworth edusti toimittaja Albin Krebsin mukaan Hollywoodin glamouria ja viehätysvoimaa. Hän esiintyi monissa musikaaleissa, ja Fred Astaire kertoi omaelämäkerrassaan Hayworthin olleen hänen miellyttävin tanssikumppaninsa. Laulajana Hayworth ei kuitenkaan ollut erityisen hyvä, ja esimerkiksi Anita Ellis toimi hänen lauluäänenään neljässä elokuvassa.

Vuonna 1999 American Film Institute valitsi Hayworthin vuosisadan 25 tärkeimmän yhdysvaltalaisen naisnäyttelijän joukkoon. Hollywood Walk of Famelle hän oli saanut tähden vuonna 1960.

Yksityiselämä

Avioliitot

pienois|pysty|Hayworthin ja Aly Khanin häät vuonna 1949. Hääpuvun suunniteli Jacques Fath. Rita Hayworth oli naimisissa viisi kertaa. Hänen ensimmäinen miehensä oli häntä 22 vuotta vanhempi liike­mies Edward Judson. He menivät naimisiin vuonna 1937. Judson alkoi liiton aikana käyttäytyä omistushaluisesti ja väkivaltaisesti, mikä johti avioeroon toukokuussa 1942. Hayworthia tuki näyttelijä Victor Mature, joka oli tuolloin myös Hayworthin rakastaja.

Hayworthin toinen aviomies oli elokuvaohjaaja Orson Welles, jonka kanssa hän meni naimisiin syys­kuussa 1943. He saivat Rebecca-tyttären. Liitto päättyi virallisesti joulukuussa 1948. Hayworth oli tuossa vaiheessa jo tavannut prinssi Aly Khanin, joka oli ismailiitti­muslimien nizari-lahkon 48. hengellisen johtajan Aga Khan III:n poika.

Hayworth ja Aly Khan menivät naimisiin Cannesissa touko­kuussa 1949. Seitsemän kuukautta myöhemmin syntyi prinsessa Yasmin Aga Khan. Hayworth sai kuitenkin pian tarpeekseen miehensä naisseikkailuista, joihin kuului muuan muassa suhde Joan Fontainen kanssa. He erosivat vuonna 1953 ja ajautuivat pitkään huoltajuuskiistaan, johon liittyi myös erimielisyys siitä, mihin uskontoon heidän yhteinen tyttärensä tulisi kasvattaa. Hayworth olisi halunnut kasvattaa tyttärensä kristityksi ja Aly Khan muslimiksi. Kiista tyttärestä päättyi vasta Aly Khanin kuolemaan auto-onnettomuudessa Pariisissa vuonna 1961. Katolilaisen Hayworthin avioliitto islaminuskoisen Aly Khanin kanssa ei saanut paavi Johannes XXIII:n siunausta, ja hän piti sitä epäpätevänä.

Myös Hayworthin neljäs ja viides avioliitto olivat lyhytikäisiä. Hänen neljäs miehensä oli laulaja Dick Haymes ja viides tuottaja James Hill.

Alzheimerin tauti ja kuolema

Hayworthin elokuvauran hiipumisen syyksi laitettiin vakavat alkoholi­ongelmat. Näyttelijättären heikkenevä kunto pääsi otsikoihin asti, kun epäsiistiä ja vihaista Hayworthia saatettiin ulos lento­koneesta. Alkoholismin syyksi laitettu käytös ja muistiongelmat johtuivat kuitenkin todennäköisesti Alzheimerin taudin varhais­oireista.

Hayworthin sairaus diagnosoitiin vuonna 1979, ja tieto siitä tuli julkisuuteen vuonna 1981. Losangelesilainen oikeus totesi kesäkuussa 1981 Hayworthin olevan kykenemätön pitämään huolta itsestään. Hänen tyttärensä Yasmin Khan alkoi hoitaa häntä ja toi hänet New Yorkiin. Yasmin alkoi tehdä uraauurtavaa työtä Alzheimerin taudin hoitamisen parissa, ja hän antoi lausunnon muun muassa kongressissa tutkimusrahoituksen saamiseksi. Hän myös oli aktiivinen Alzheimer-järjestöissä. Hayworth oli ensimmäisiä julkisuuden henkilöitä, jonka Alzheimerin tautia käsiteltiin julkisuudessa.

Hayworthin kunto heikkeni tasaisesti 1980-luvulla, ja hän kuoli 68-vuotiaana vuonna 1987 kotonaan Manhattanilla. Hänet haudattiin Holy Crossin hautaus­maalle Culver Cityyn, Kaliforniaan.

Valikoitu filmografia

pienois|pysty|Hayworth ja Fred Astaire tanssimassa mainoskuvassa.

Under the Pampas Moon (1935) Danten Helvetti (1935) Charlie Chan Egyptissä (1935) Human Cargo (1936) Meet Nero Wolfe (1936) Vain enkeleillä on siivet (1939) Kilpakosijat juhlimassa (1941) Häätanssi (1941) Kaunis Sally (1942) Manhattan (1942) Karnevaalit Riossa (1942) Kansi­kuva­tyttö (1944) Gilda (1946) Nainen Shanghaista (1947) Trinidad (1952) Salome (1953) Ystävämme Joey (1957) Eri pöydissä (1958) Tie Corduraan (1959) Areenan hurjapäät (1964) Operaatio Opium (1966) Pappi vai paholainen (1972)

Katso myös

Rita Hayworth – avain pakoon, Stephen Kingin novelliin perustuva elo­kuva

Lähteet

Aiheesta muualla

Luokka:77.4 Elokuvataide Luokka:Yhdysvaltalaiset elokuvanäyttelijät Luokka:Vaudeville-esiintyjät Luokka:Orson Welles Luokka:Hollywood Walk of Fame Luokka:Vuonna 1918 syntyneet Luokka:Vuonna 1987 kuolleet Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit