Illatiivi (vanhemmissa suomen kieliopeissa myös sisätulento tai sisäinen tulosija) on paikallissijoihin kuuluva sijamuoto, joka perusmerkityksessään ilmaisee liikettä jonkin sisään: taloon, kylään.

Illatiivi uralilaisissa kielissä Uralilaisissa kielissä illatiivi-nimitystä käytetään tulosijasta etenkin, jos kielessä on useita eri paikallissijasarjoja, kuten itämerensuomalaisissa kielissä ja unkarissa, missä illatiivi kuuluu (yhdessä inessiivin ja elatiivin kanssa) ns. sisäpaikallissijojen sarjaan. Historiallisista syistä illatiiviksi nimitetään myös saamelais-, mordvalais- ja permiläiskielten tulosijoja, vaikka näissä kielissä ei ole samanlaista sisä- ja ulkopaikallissijojen järjestelmää kuin suomessa ja vaikka kaikki näistä illatiiveista eivät ole itämerensuomalaisten kielten illatiivin historiallisia vastineita. Useissa kielissä, joissa paikallissijasarjoja on vain yksi, yleistä tulosijaa nimitetään latiiviksi, näin myös yleensä Siperian uralilaisten kielten kieliopeissa.

Illatiivi suomen kielessä Suomen illatiivin päätteet ovat taivutustyypistä riippuen -Vn tai -hVn (missä V merkitsee päätettä edeltävää vokaalia: esim. katu-un, piene-en, punaise-en, punais-i-in, maa-han, ma-i-hin), joillakin taivutustyypeillä, etenkin painottoman tavun pitkän vokaaliaineksen jäljessä -seen, monikossa -siin (vapaa-seen, vapa-i-siin).

Perusmerkityksessään illatiivi ilmaisee siirtymistä jonkin rajatun tilan sisäpuolelle tai kiinteään kosketukseen jonkin kanssa: kirjekuoren vasempaan ylänurkkaan on merkittävä tunnus; auto törmäsi kesämökkiin. Abstraktisti illatiivi ilmaisee toimintaan tai tilaan siirtymistä: lähdimme kalaan, hän tuli humalaan ~ kuumeeseen, puut leimahtivat iloiseen tuleen. Sillä voidaan ilmaista myös kosketuskohtaa: Jussi löi itseään nenään rumpukapulalla.

Ajan ilmauksissa illatiivi voi viitata ajankohtaan, johon tapahtuma siirtyy tai osuu, tai sen päättymisajankohtaan: jutun käsittely siirrettiin tiistaihin, projekti kestää toukokuuhun. Lisäksi illatiivilla voidaan ilmaista likimääräistä aikaa (talvisaikaan) tai aikaa, jonka kuluessa jotain ei ole tapahtunut (avustuskuljetuksia ei ole päästetty kaupunkiin yli kahteen viikkoon).

Illatiivi on yleisin rektiosija, eli useiden verbien vaatima adverbiaalitäydennys on illatiivissa, esim. eläytyä, erikoistua, ihastua, keskittyä, kiintyä, kuulua, kyllästyä, luottaa, mieltyä, osallistua, perehtyä, pettyä, pitkästyä, pystyä, rakastua, reagoida, sairastua, suhtautua, turvautua, tyytyä, uskoa, varautua, vedota, yhtyä johonkin.

Illatiivimuotoisia ovat useat kiteytyneet adverbit, esim. esiin, yhteen, pystyyn, kohtapuoliin, tiehensä.

Illatiivi on MA-infinitiivin sijamuodoista tavallisin. Illatiivisijaista MA-infinitiiviä käytetään sekä modaaliverbien ja alkamista merkitsevien verbien (pystyy/kykenee tekemään, alkaa/rupeaa tekemään) että liikeverbien täydennyksenä (menen syömään), samoin elollistarkoitteisen objektin saavien verbien kuten auttaa, kutsua, käskeä, neuvoa, opettaa, pyytää (joku tekemään jotakin) täydennyksenä.

Muissa uralilaisissa kielissä Muissa itämerensuomalaisissa kielissä illatiivin tehtävät ovat pääosin samat kuin suomessa, mutta sen päätteiden muodoissa on vaihtelua. Virossa illatiivin (vir. sisseütlev) pääte on useilla sanatyypeillä -sse, mutta sen rinnalla voi esiintyä ns. lyhyitä illatiivimuotoja (esim. paja-sse ~ patta ’pataan’). Joillakin sanoilla lyhyet illatiivimuodot ovat paljon tavallisempia, tai muodoilla on työnjako: lyhyt illatiivi ilmaisee konkreettista paikkaa (ta kukkus jõkke ’hän putosi jokeen’), sse-illatiivi on rektiosija (ta oli sellesse jõesse lausa kiindunud ’hän oli suorastaan kiintynyt siihen jokeen’).

Saamelaiskielten illatiivi (kantasaamen *-se̮n) on historiallisesti itämerensuomen illatiivin vastine, mutta nykyisissä saamelaiskielissä sen muodossa on paljon vaihtelua. Saamessa itämerensuomen s-sijojen vastineilla ilmaistaan myös omistusta, joten illatiivia käytetään paikallissijatehtävän ohella myös datiivin tehtävässä, ilmaisemaan saajaa tai hyötyjää. Esimerkkejä pohjoissaamesta: Iŋgá manná gávpái ’Inga menee kauppaan’, Iŋgá leahkastii uvssa Máhttii ’Inga avasi oven Matille’.

Mordvalaiskielissä, sekä ersässä että mokšassa, illatiivi kuuluu suomen s-sijoja vastaavan paikallissijasarjaan. Sen pääte on -s (esim. ersän kudos ’taloon’). Permiläisissä kielissä illatiivin päätteenä on pelkkä vokaali: komissa -ö, udmurtissa -e.

Unkarin illatiivi kuuluu b-aineksisten sisäpaikallissijojen sarjaan, ja sen pääte on vokaalisoinnun mukaan -ba tai -be, esim. házba ’taloon’, kézbe ’käteen’. Puhutussa kielessä illatiivia käytetään usein myös -ban/-ben-päätteisen inessiivin asemesta. Tämä on kielenhuoltokeskusteluissa usein esille nouseva ”virhe”, mutta itse asiassa illatiivin ja inessiivin sekoittuminen on ikivanha ilmiö, jota näkee unkarin kielen vanhimmissakin muistomerkeissä, ja vasta 1800-luvulta lähtien niitä on ruvettu kielenhuollossa ja -opetuksessa systemaattisesti pitämään erillään.

Illatiiveja muissa kielissä Latvian ja liettuan kielissä esiintyy murteittain illatiivi, joka on syntynyt balttilaisten kielten sisäisenä innovaationa vanhan indoeurooppalaisen akkusatiivin ja siihen liittyneen postposition pohjalta.

Myös useissa tunguusikielissä on rikas sijajärjestelmä, johon voi kuulua illatiivi.

Lähteet

Luokka:Sijamuodot