thumb|307x307px|Konstantin Somovin vuonna 1909 maalaama Mihail Kuzminin muotokuva. Mihail Aleksejevitš Kuzmin (), (18. lokakuuta (J: 6. lokakuuta) 1872 Jaroslavl, Venäjän keisarikunta – 1. maaliskuuta 1936 Leningrad, Neuvostoliitto) oli venäläinen kirjailija.
Mihail Kuzminin kohdalla taiteiden väliset rajat ylittyivät. Hän oli runoilija ja prosaisti, joka myös sävelsi muun muassa omia tekstejään ja kirjoitti librettoja. Hänellä oli paljon suhteita myös kuvataiteilijoihin. pienoiskuva|286x286px|Mihail Kuzmin 1890-luvulla
Suku ja koulutus Mihail Kuzmin syntyi aatelisperheeseen. Hänen vanhempansa olivat merivoimien upseeri, Jaroslavlin käräjäoikeuden jäsen Aleksei Aleksejevitš Kuzmin (1812-1886) köyhtyneestä, nähtävästi vanhauskoisesta aatelissuvusta ja pietarilaissyntyinen Nadežda Dmitrijevna Fjodorova (1834-1904), jonka suvussa oli Kuzminin vasta vuonna 1998 julkaistun lyhyen omaelämäkerran mukaan näyttelijöitä kolmessa sukupolvessa. Mihailin äidinpuoleinen isoäiti Jekaterina Lvova oli näyttelijätär ja Mihailin äidin isoisoisä oli Ranskasta 1700-luvulla tullut kuuluisa näyttelijä Jean Offren, jonka tytär näyttelijätär Jekaterina Osipova meni naimisiin emigranttinäyttelijä Leon Montgotierin kanssa.
Mihail oli toiseksi nuorin lapsi, hänen lisäkseen perheessä oli kuusi lasta: Varvara (1859-1922), kirjailija Sergei Abramovitš Auslenderin äiti; Anna (1860-1922), Aleksei (1862 -1922), Dmitri (1865-1895) ja Pavel (1876-1884). Kun Mihail oli puolitoistavuotias, isä siirrettiin palvelemaan Saratovin kaupungin oikeuskamariin, ja koko perhe muutti mukana. Vuonna 1883 Kuzmin opiskeli samassa lukiossa, jossa Nikolai Tšernyševski oli opiskelllut hieman aiemmin. Hän kirjoitti Saratovin aikana ensimmäiset E. T. A. Hoffmannia jäljittelevät proosakokeilunsa.
Vuonna 1884 kun isän erottua palveluksesta Saratovissa, perhe muutti äidin vaatimuksesta tämän kotikaupunkiin Pietariin, jossa Mihail kävi Pietarin 8. kymnaasia. Isä kuoli pian Pietariin muuton jälkeen vuonna 1886. Eräs hänen läheisimmistä ystävistään ja merkittävimmistä vaikuttajistaan lukioikäisenä oli luokkatoveri, monikielinen Georgi Tšitšerin, joka oli intohimoinen Wagnerin ja Nietzschen kannattaja ja edusti myös homoseksuaalista suuntautumista. Lukiovuosina Kuzminin lukemisto koostui pääasiassa saksalaisista romantikoista kuten E. T. A. Hoffmann, Jean Paul, Friedrich de la Motte Fouqué ja Johann Ludwig Tieck. Hän myös sävelsi jo kouluaikana juhlallissävyisiä romanssi-alkusoittoja Don Giovannista ja Kleopatrasta kertoviin oopperoihin sekä oopperan nimeltä Kuningas Millo Carlo Gozzin innoittamana. pienoiskuva|210x210px|Georgi Tšitšerin vuonna 1900 Valmistuttuaan lukiosta vuonna 1891 Kuzmin vietti kesän maalla Tšitšerin perheen luona, jossa häntä neuvottiin tiukasti jatkamaan opintojaan yliopistossa. Kuzmin kuitenkin pysyi valintansa takana ja elokuusta 1891 lähtien hän opiskeli säveltämistä Pietarin konservatoriossa Nikolai Rimski-Korsakovin johdolla, ilman valmistumista ja loppututkintoa. Hänen opettajinaan olivat myös Anatoli Konstantinovitš Ljadov ja Nikolai Feopemptovitš Solovjov (1846-1916). Kuzmin ei lopettanut opintojaan konservatoriossa, kun oli suorittanut sairastelun vuoksi vain kolme vuotta seitsemän vuoden mittaisesta kurssista. Hän otti kahden vuoden ajan oppitunteja Rimski-Korsakovilta V. V. Kunerin yksityisessä musiikkikoulussa. Hän selitti itse myöhemmin musiikkopintojensa jättämistä ja siirtymistään kohti runoutta: "Se on helpompaa ja yksinkertaisempaa. Runous putoaa valmiina taivaalta, kuin manna israelilaisten suuhun erämaassa."
Vuonna 1895 Kuzmin matkaili Turkissa, Egyptissa ja Kreikassa ja vuonna 1897 Italiassa. Matkoillaan hän kiinnostui Välimerenmaiden historiasta ja kulttuurista. Vuonna 1898 kokemansa henkisen kriisin jälkeen hän vetäytyi pohjoiseen Aunuksen ja Volgan luostariyhteisöihin. Näillä matkoilla oli tärkeä merkitys hänen runoudelleen. Vanhauskoisten innoittamana hän kirjoitti kansanlaulua ja hengellisiä lauluja muistuttavia hengellisiä runoja. pienoiskuva|200x200px|Sergei Sudeikin (1882–1946), päiväämätön omakuva pienoiskuva|223x223px|Juri Jurkun (alunper. Juozas Jurkūnas, 1895-1938) 1910-luvulla pienoiskuva|299x299px|Mihail Kuzmin noin vuonna 1911
Yksityiselämä Mainetta ja kuuluisuutta saatuaan Kuzminin siihenastiset kumppanit "vanhauskoisten hämäräperäiset kauppiaat ja virkailijat sekä kouluttamattomat ja ammattitaidottomat nuoret, korvautuivat Moskovan ja Pietarin eliittitaiteilijoilla". Syys-lokakuussa 1906 hänellä oli lyhyt romanssi taidemaalari Konstantin Somovin kanssa ja loka-joulukuussa 1906 intohimoinen suhde toiseen taiteilijaan, Sergei Sudeikiniin. Suhde katkesi väliaikaisesti Sudeikinin äkilliseen avioliittoon.
Vuonna 1908 Kuzmin asui lavastussuunnittelija ja taiteilija Sergei Sudeikinin (1882–1946) ja tämän vaimon, näyttelijätär ja balleriina Olga Glebovan (1885–1945) kanssa, jonka kanssa Sudeikin oli mennyt naimisiin vuotta aiemmin. Kun Olga sai tietää, että hänen aviomiehellään oli suhde Kuzminin kanssa, hän vaati Kuzminia muuttamaan pois. "Tästä vastoinkäymisistä huolimatta Kuzmin, Sudeikin ja Glebova jatkoivat ammatillista suhdetta ja tekivät yhteistyötä monissa hankkeissa - näytelmissä, musiikki-iloissa, runo-illoissa - erityisesti Pietarin kabaareissa." Kuzmin oli myös yksi Sudeikinin toisen vaimon, tanssijatar ja taiteilija Vera de Bossetin (myöh. Stravinska, 1889–1982) suosikkirunoilijoista, ja hänen julkaistu albuminsa sisältää useita hänen käsikirjoitettuja runojaan.
Toukokuussa 1910 Kuzminin aloitti suhteen nuoren husaarin ja aloittelevan runoilijan Vsevolod Knjazevin (1891-1913) kanssa. ”Joskus saattoi kuulla, kuinka kauniisti husaarikannukset kilisivät käytävää pitkin hänen huoneensa suuntaan”, naapurit muistelivat.Троцкий С. В. Воспоминания / Публ. А. В. Лаврова // Вячеслав Иванов: Материалы и публикации. / Trotski, S. V.: Muistelmat / Julk. Lavrova, A. V. // Ivanov, Vjatšeslav: Materiaalit ja julkaisut. S. 62. Knjazev ampui lopulta itsensä. Väitetystä triangelitragediasta, jonka henkilöistä käytettiin nimiä Harlekiini (Kuzmin) - Pierrot (Knjazev) - Columbine (Glebova) Commedia dell'arte -tradition mukaisesti, Anna Ahmatova (Glebovan hyvä ystävä) kirjoitti kuvitteellisen runon nimeltä Runo ilman sankaria (ven. Поэма без героя), jossa hän kuvasi Mihail Kuzminia pahaenteisenä hahmona: "Älä taistele kirjavaa roskaa vastaan: Hän on vanha omituinen Cagliostro - Tyylikkäin itse Saatana".Ахматова, А. А.: Собрание сочинений в 6-ти тт. Т. 3. / Ahmatova, A. A.: Kootut teokset 6 osassa. Osa 3. Moskova, 1998. s. 557. Myöhemmin elämäkerturi Nikolai Aleksejevitš Bogomolov (1950-2020) on selvittänyt, että runolla ei ole mitään tekemistä todellisten tapahtumien kanssa. Mihail Kuzmin oli luontaisesti viehätysvoimainen ja pidetty henkilö, joka ei pyrkinyt peittelemään rakkauksiaan ja valloituksiaan.
Kuzmin tapasi liettualaissyntyisen runoilijan ja taiteilijan Juri Jurkunin (alk. Juozas Jurkūnas, 1895-1938) Kiovassa vuonna 1913. Miehet asuivat yhdessä Jurkunin äidin kanssa, joka hoiti heidän taloutensa, Pietarissa (Leningradissa) samassa osoitteessa vuodesta 1916 lähtien, ja Jurkunin avovaimo, näyttelijätär ja taiteilija Olga Nikolajevna Gildebrandt-Arbenina (1897-1980) asui myös lyhyen aikaa heidän kanssaan. Kuzminin kanssa suhtessa ollessaan Jurkunilla oli myös suhde näyttelijätär Nadežda Zborovskaja-Auslenderiin, Kuzminin sisarenpojan Sergei Auslenderin vaimoon. Kuzminin, ja Jurkunin suhde kesti Kuzminin kuolemaan asti.
Kirjallinen ura Kuzminin ensimmäinen nuottikokoelma ilmestyi vuonna 1898 ja ensimmäinen runojulkaisu Zeljoni sbornik stikhov i prozi vuonna 1905. Asetuttuaan Pietariin Kuzmin läheni ystävänsä Georgi Tšitšerin avulla Mir iskusstva -ryhmän kanssa. Hänen ensimmäiset julkaisunsa ja herättivät Valeri Brjusovin huomion, joka kutsui hänet kirjoittamaan vaikutusvaltaiseen kirjallisuuslehteensä Vesy (Vaaka). Suurta huomiota herätti Vesy-lehdessä vuonna 1906 julkaistu runokokoelma Aleksandrijskije pesni (ven. Александрийские песни, "Aleksandrian lauluja”), homoseksuaalisen pohjavireen sisältäviä vapaamittaisia rakkauslauluja, joissa ylistetään miehistä kauneutta, esikuvanaan antiikki, joka oli tärkeä muullekin Kuzminin runoudelle.
Aleksandrijskije pesni runokokoelman ilmestymisen jälkeen Kuzminista tuli pietarilaisten kirjailija- ja taiteilijapiirien keskeinen jäsen. Homoseksuaalisia aiheita avoimesti ja myönteisessä valossa sisältävästä, osittain omaelämäkerrallisesta pienoisromaanista Siivet (ven. Крылья, Krylja, 1906, suom. 1993 kokoelmassa Miesten kesken), joka julkaistiin useassa osassa Vesy-lehdessä, tuli suuri kirjallinen skandaali.Russkije pisateli, s. 699–701. Koska kriitikot ylistivät teosta sen loistavista kirjallisista ansioista, tsaarin sensuuri ei enää kyennyt puuttumaan teoksen julkaisemiseen romaanina vuonna 1908. Teoksen keskeinen teema on vanhauskoisuus eroottisuuden ohella. Teos kuvaa teini-ikäisen pojan seksuaalista heräämistä, oman seksuaalisuutensa löytämistä ja hyväksymistä sekä suhdetta häntä vanhempaan aikuiseen mieheen. Nyky-Venäjän homoseksuaaleille Siivet-romaani on erittäin merkittävä teos ja ensimmäinen laatuaan Venäjällä, sekä ensimmäisiä modernismin aikaisia gay-kuvauksia Euroopassa.
Ensimmäinen runokokoelma Seti (ven. Сети, 'Verkkoja') ilmestyi symbolistien käyttämässä, Valeri Bjrusovin perustamassa Skorpion-kustantamossa vuonna 1908. Kuzminin rakkausrunoistakin monet ovat homoeroottisia ja ne ovat usein vapaamittaisia. Siivet-romaanin alkumenestystä seuraavien kymmenen vuoden aikana Kuzmin kirjoitti joukon kirjallisia ja teatteriteoksia, kuten näytelmät Opasnaja predostorožnost (ven. Опасная предосторожность, 'Vaarallinen varotoimenpide', 1907), joka käsittelee sukupuolisen suuntautumisen muutosta ja homoseksuaalisen rakkauden vahvistumista sekä Venetsianski bezumtsi (ven. 'Венецианские безумцы, Venetsialaiset hullut', 1915), joka monien Kuzminin teosten tapaan kuvaa naista, joka puuttuu kahden miehen väliseen kiintymyssuhteeseen.
Kuzmin sävelsi musiikin Vsevolod Meyerholdin kuuluisaan vuoden 1906 tuotantoon Aleksandr Blokin näytelmästä Pieni markkinateatteri, ja hänen laulunsa olivat suosittuja Pietarin eliitin keskuudessa: "Hän lauloi säestäen itseään pianolla, ensin eri salongeissa, kuten Vjatšeslav Ivanovin "Tornissa", ja sitten Kulkukoiran kellarissa. Kuzmin sanoi itse työstään, että "se on vain vähän musiikkia, mutta siinä on myrkkynsä."
Vuonna 1910 Kuzmin julkaisi runokokoelman Kuranti ljubvin (ven. Куранты любви, 'Rakkauden kellot', 1910), joka oli kirjoitettu 1700-luvun pastoraalien tyyliin ja jonka Kuzmin itse on säveltänyt. Kaksi vuotta myöhemmin hän julkaisi Osennije ozera (ven. Осенние озёра, 'Syksyiset järvet', 1912), mahdollisesti eniten homoseksuaalisuutta idealisoiva teos hänen tuotannossaan.
Vaikka Kuzmin oli läheinen Vjatšeslav Ivanoville ja tämän piirille ja hän jopa asui vuosina 1910-1912 tämän asunnossa eli "Tornissa", häntä ei voi yksiselitteisesti luokitella symbolistirunoilijaksi. Häntä voidaan pikemminkin luonnehtia seuraavan kirjallisen suuntauksen airueksi. Symbolismin alkaessa kuihtua uuden suuntauksen, akmeismin, tieltä Kuzmin oli tärkeä välittäjähahmo. Vuonna 1910 hän julkaisi kehittämänsä ”klarismin” ohjelmanjulistuksen O prekrasnoi jasnosti (ven. О прекрасной ясности, 'Kauniista selkeydestä'), jonka voidaan katsoa hyödyttäneen myöhemmin akmeismia.Russkije pisateli, s. 701–702. pienoiskuva|271x271px|Mihail Kuzmin, Juri Annenkovin maalaus 1919.