thumb|Norjan kuninkaan Harald Ankaran ja Normandian herttuan Vilhelm Valloittajan hyökkäysreitit Englantiin 1066
Fulfordin taistelu käytiin 20. syyskuuta 1066 englantilaisten ja maahan tunkeutuneiden norjalaisten välillä. Englantilaisia johtivat veljekset Mercian jaarli Edwin ja Northumbrian jaarli Morkere, norjalaisia kuningas Harald Ankara ja erotettu Northumbrian jaarli Tostig Godwininpoika. Taistelu päättyi englantilaisjoukkojen tuhoon ja johti Nortumbrian pääkaupungin Yorkin antautumiseen.Mason, s.148
Aikalaislähteet eivät anna selvää kuvaa taistelun tapahtumista.DeVries 1999, s. 255 Monien anglosaksien kronikoiden mukaan Edwin ja Morkere siirtyivät joukkoineen Yorkin ulkopuolelle Fulfordiin, paikkaan minkä he olivat ilmeisesti valinneet itselleen sopivimmaksi. Norjalaisten saagojen mukaan englantilaiset olivat marssimassa kohti norjalaisia, ja joukkojen kohtaaminen tapahtui Fulfordissa, missä Harald Ankara nopeasti asetti joukkonsa taistelumuodostelmaan.DeVries 1999, s. 256
Itse taistelun kulusta ei ole epäselvyyttä. Taktisesti ovela Harald asetti joukkonsa tielle Ousejoen ja suon väliin siten, että kuningas itse johti joen puolella olevaa vasenta sivustaa ja Tostig Godwininpoika suohon rajoittuvan ojan puoleista oikeaa sivustaa. Anglosaksien joukot asettautuivat vastaan siten, että Edwinin mercialaiset olivat joen reunalla Harald Ankaraa vastassa ja Morkeren northumbrialaiset joukot olivat suon reunassa samalla lohkolla kuin Tostigin joukot. Joen rannalla oli miehiä enemmän kuin suon puolella.
Mikäli Edwin ja Morkere olisivat pitäneet asemansa ja puolustautuneet hyökkääviä norjalaisia vastaan, olisi heidän lyömisensä ollut huomattavan hankalaa. Laittamalla erotetun ja laajalti vihatun northumbrian entisen jaarlin Tostig Godwininpojan vasemmalle sivustalle Harald pyrki estämään anglosaksien asettautumisen puolustukseen ja päinvastoin houkuttelemaan nämä hyökkäämään. Niin myös tapahtui: Morkere teki intensiivisen iskun Tostigin joukkojen kimppuun.DeVries 1999, s. 257 Luultavasti Morkeren taktiikkaan vaikutti toisaalta samana kesänä tapahtunut yhteenotto Lindseyssä, missä jaarlit olivat voitokkaasti ajaneet tiehensä Tostigin joukotDeVries 1999, s. 243-247, toisaalta jaarlin nuoruus ja kokemattomuus.Howarth 1977, s. 133. Edwin, veljeksistä vanhempi oli vasta kahdeksantoista. Heistä kummallakaan ei ollut kokemusta näin suurista taisteluista, ei myöskään heidän joukoillaan.
Morkeren hyökkäys suon reunalla sai Tostigin perääntymään ja kun anglosaksien puolustuslinja näin oli auennut, Harald suoritti vastahyökkäyksenDeVries 1999, s. 258 ja iltaan mennessä Harald ja Tostig olivat ottaneet loisteliaan voiton.DeVries 1999, s. 259
DeVries arvioi, ettei Edwinin ja Morkeren päätös taistella maahantunkeutujia vastaan ollut taktinen virhe, vaan pikemminkin epätoivoinen yritys pelastaa jaarlikunnan pääkaupunki York joutumasta vihollisen käsiin. Veljekset eivät tienneet englantilaisten joukkojen olevan matkalla pohjoiseen kuningas Harold Godwininpojan johdolla. Joukot saapuivat Yorkiin muutaman päivän kuluttua, minkä tietäminen olisi voinut saada veljekset tekemään toisenlaisen arvion tilanteesta. Epäilemättä aiempi voitto Lindseyssä Tostigin joukoista vaikutti veljesten päättäväisyyteen. Samoin Scarboroughin asukkaiden oli aiemmin onnistunut vastustaa aikansa norjalaisia, josta ajatuksena oli että miksi eivät siis pohjoisen jaarlit onnistuisi pysäyttämään vihollisia.
Muutama päivä Fulfordin jälkeen englantilaiset löivät norjalaiset Stamford Bridgen taistelussa.
Lähteet
Viitteet
Luokka:1066 Luokka:Anglosaksien taistelut Luokka:Norjan sotahistoria Luokka:Englannin taistelut Luokka:Yorkin historia