Leonard Norman Cohen (21. syyskuuta 1934 Montreal, KanadaLeonard Cohen Biography, biography.com – 7. marraskuuta 2016 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallathttp://www.hs.fi/kulttuuri/a1478833607389?ref=a-luet-#3 ) oli kanadalainen laulaja-lauluntekijä, runoilija ja kirjailija.
Cohen aloitti uransa 1950-luvulla lupaavana runoilijana ja kirjailijana mutta siirtyi etupäässä laulaja-lauluntekijäksi vuonna 1966. Cohenin runot ja laulut käsittelevät etenkin rakkautta, uskontoa (erityisesti juutalaisuutta), seksiä, menetystä, masennusta, valtaa ja viimeisinä aikoinaan myös kuolemaa. Hänen tunnusmerkkinsä oli hänen hyvin matala ja viime vuosina entisestäänkin karhentunut äänensä.
Laulajanurallaan Cohen saavutti suosiota erityisesti Euroopassa. Yhdysvalloissa hänet tunnettiin ensisijaisesti lauluntekijänä, jonka lauluja ovat levyttäneet useat merkittävät artistit. Vuonna 2008 Cohen nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen ja vuonna 2010 Songwriters Hall of Fameen.
Tausta Leonard Cohen syntyi vuonna 1934 montrealilaisen vaatetusliikkeen omistajan Nathan Cohenin poikana. Leonardin äiti Masha oli liettualaista rabbisukua, kuten miehensäkin. Leonardilla oli sisar Esther (k. 2014)Simmons 2014, s. 10.. Cohenit olivat Montrealissa ulkopuolisia: he olivat englanninkielisiä juutalaisia kaupungissa, jossa kaksi kolmasosaa asukkaista oli ranskankielisiä ja osa juutalaisistakin jiddišinkielisiä. Liike-elämässä menestyneet keskiluokkaiset Cohenit asuivat myös etäällä kaupungin muista juutalaisista. Perheen irlantilaisen lastenhoitajan kautta Leonard sai tilaisuuden tutustua myös katolisuuteen, ja siitä sai alkunsa Leonardin pitkäaikainen hengellisen etsintä myös oman uskonnon ulkopuolelta. Perheen isä kuoli, kun Leonard oli 9-vuotias.Footman, s. 13–15.
Leonard oppi lapsena soittamaan pianoa ja klarinettia ja teini-ikäisenä omasta aloitteestaan myös kitaraa. Samoihin aikoihin hän löysi kirjalliseksi esikuvakseen espanjalaisen vasemmistolaisrunoilija Federico García Lorcan. Hän kirjoitti runoja ensimmäistä kertaa vakavissaan vuonna 1950 nuorten kesäleirillä, jossa hän oli ohjaajana, joskaan hänen innoittajansa eivät tuolloin olleet yhteiskunnan epäkohdat, vaan tyttöjen valloittaminen.Footman, s. 17–19.
Cohen opiskeli neljä vuotta McGill-yliopistossa kirjallisuutta, kirjanpitoa ja yritysoikeutta. Hän oli yliopiston väittelykerhon puheenjohtaja, kuului kaupungin pieneen englanninkieliseen runoilijapiiriin ja sai julkaistuksi runojaan paikallisessa runolehdessä CIV/n. Hän perusti covereita soittavan countrymusiikkitrion The Buckskin Boys juutalaisten järjestötoveriensa kanssa. Hän myös lausui omia runojaan yleisön edessä säestyksen kanssa, mutta ei vielä kirjoittanut lauluja.Footman, s. 20–23.
Ura Kirjailijanura Valmistuttuaan McGillistä Cohen julkaisi vuonna 1956 ensimmäisen runokokoelmansa Vertailkaamme mytologioita (Let Us Compare Mythologies), jonka runoista monet hän oli kirjoittanut teini-ikäisenä. Cohenin tärkeimpiä teemoja olivat jo tuolloin uskonto ja seksi. Kirja sai myönteisiä arvosteluja, vaikka konservatiiviset kriitikot vierastivatkin runojen aiheiden modernia rankkuutta. Kirjan ensimmäinen painos myytiin nopeasti loppuun, ja Cohenin maine lupaavana kanadalaisena runoilijana vahvistui maan pienissä runoilijapiireissä.Footman, s. 25–27.
Cohen jatkoi opintojaan New Yorkin Columbian yliopistossa, missä hänen esikuvansa García Lorca oli myös opiskellut. Cohen ei kuitenkaan nauttinut opiskelusta eikä liian keskiluokkaisena tehnyt läpimurtoa myöskään kaupungin beat-runoilijoiden piireihin. Palattuaan Montrealiin hän yritti löytää töitä, sillä runoilijan tulot eivät riittäneet elämiseen. Hän ei päässyt etsiväksi eikä poliisivoimiin, sillä hänellä oli joukko ehdollisia tuomioita järjestyshäiriön tuottamisesta ja virkavallan vastustamisesta, eikä hän löytänyt töitä opettajanakaan. Cohen onnistui kuitenkin vuonna 1959 saamaan 3 000 dollarin suuruisen kirjailija-apurahan ja julkaisusopimuksen seuraavalle kirjalleen.Footman, s. 27–30.
Apurahan turvin Cohen muutti joulukuussa 1959 englanninkielisen kirjallisuuden sydänmaille Lontooseen. Hampsteadissa hän kirjoitti ensimmäistä romaaniaan ja kävi iltaisin ahkerasti karibialaisten siirtolaisten yökerhoissa. Puolen vuoden kuluttua hän pakeni Lontoon kurjaa säätä kreikkalaiselle Hydran saarelle. Hän osti perintörahoillaan saarelta talon, johon hän asettui naisystävänsä Marianne Ihlenin ja tämän pojan kanssa. Saarella hän viimeisteli romaaniaan ja kävi aika ajoin Kanadassa ansaitsemassa rahaa Kreikassa elämiseen.Footman, s. 31–35.
Vuonna 1961 Cohen teki matkan vallankumouksen jälkeiseen Kuubaan, minne hänet houkutteli seikkailunhalu ja poliittinen uteliaisuus. Kuuban todellisuuden näkeminen hälvensi Cohenin romanttista ihanteellisuutta, ja se erotti hänet 1960-luvun taiteilijapiireistä; vasta 1990-luvulla hän ryhtyi kirjoittamaan poliittisesti.Footman, s. 36–38.
Cohenin toinen runoteos Lauluja (The Spice-Box Of Earth) ilmestyi 1961. Kokoelma oli edeltäjäänsä kypsempi ja monipuolisempi, sai myönteiset arvostelut ja myi hyvin.Footman, s. 38–40
Cohen palasi Hydralle, jossa jatkoi perhe-elämää ja romaaninsa viimeistelyä. Hän laajensi uskontoihin perehtymistään tutustumalla itämaisiin ajatussuuntiin, etenkin Tiibetiläiseen kuolleiden kirjaan ja Yijingiin. Hän käytti tuona aikana myös paljon eri huumeita, etenkin oopiumia. Cohenin pitkään valmisteilla ollut omaelämäkerrallinen kehitysromaani Lempileikki (The Favourite Game) ilmestyi vihdoin 1963. Romaani käsittelee samoja aikanaan rohkeita aiheita kuin Cohenin runotkin, kuten seksiä, itsetyydytystä ja väkivaltaa. Kirja sai suopean vastaanoton ja nosti Cohenin Kanadan kirjailijoiden eturiviin. Myynti jäi kuitenkin vähäiseksi, osittain siksi, että se ilmestyi Kanadassa vasta 1970.Footman, s. 41–48
Cohenin seuraava runokokoelma Flowers for Hitler ilmestyi 1964 ja käsitteli nimensä mukaisesti paljolti toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia. Sitä seurasi 1966 Cohenin toinen romaani, Kauniit häviäjät (Beautiful Losers), kiihkeästi kemiallisin avuin kirjoitettu, rivoudessaan ja sekavuudessaan postmoderni ja hämmentävä teos. Arvostelut olivat osin myönteisiä, mutta myynti jäi vähäiseksi, vaikka se kasvattikin edelleen Cohenin kirjailijanmainetta.Footman, s. 49–54
Toisen romaanin heikko myynti sai Cohenin tajuamaan, ettei hän pystyisi elättämään itseään kirjailijana. Hän oli siihen asti odottanut asioiden järjestyvän itsestään eikä ollut suunnitellut tulevaisuuttaan. Seuraava runokokoelma Parasites of Heaven tuotti myös heikosti, ja Cohen siirtyikin vuonna 1966 taloudellisista syistä runoilijasta laulajaksi ja jatkoi runokokoelmien julkaisemista harvakseltaan.Footman, s. 55–56. Vanhaa tuotantoa ja muutamia uusia runoja sisältävä kokoelma Selected Poems (1968) oli kuitenkin menestys, ja Yhdysvalloissa sitä myytiin peräti 200 000 kappalettaFootman, s. 77–78.. pienoiskuva|Leonard Cohen Trouville-sur-Merissä Normandiassa vuonna 1988. Cohenin seuraava, uusia runoja sisältävä, sisäänpäin katkerasti katsova kokoelma Rakkauden orjat (The Energy Of Slaves) ilmestyi 1972Footman, s. 88–89. ja sitä seuraava, samansävyinen Death Of A Lady’s Man vuonna 1978Footman, s. 107–108.. Kumpikaan kokoelma ei saavuttanut yleisön tai kriitikkojen suosiotaFootman, s. 108.
Vuonna 1984 ilmestyi Cohenin runokokoelma Armokirja (Book of Mercy). Se oli 50 uuden psalmin hengellinen kokoelma ja sävyltään 1970-luvun kokoelmia toiveikkaampi. Cohen suunnitteli aluksi levyttävänsä runot jousikvartetin kanssa, mutta luopui kuitenkin ajatuksesta.Footman, s. 117–118.
Vuonna 1993 Cohen julkaisi runokokoelman Stranger Music, joka sisälsi pääosan hänen jo julkaistuista runoistaanFootman, s. 138.. 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa buddhalaisessa luostarissa asunut Cohen lähetteli uusia runojaan leonardcohenfiles.com-sivustolle. Vuonna 2006 häneltä ilmestyi uusia, usein melko lyhyitä runoja sisältävä Kaipauksen kirja (Book of Longing)Footman, s. 159..
Häneltä jäi ennen kuolemaansa kesken suurehko runoteos, joka oli jo lähes valmis.
Laulajanura Cohen aloitti laulajanuransa 31-vuotiaana vuonna 1966. Cohenin ensimmäiset julkiset esiintymiset olivat New Yorkin NMKY:ssä ja kolme kuukautta myöhemmin kanadalaisessa Take 30 -TV-ohjelmassa, missä hän esitti laulunsa ”The Stranger Song” (silloin nimeltään ”Traveller”), ”Suzanne” ja ”So Long Marianne”. Hydran saarella transistoriradion varassa asunut Cohen ei tuntenut 1960-luvun musiikki-ilmastoa, mutta löysi pian Bob Dylanin musiikin. Hän myös tutustui New Yorkissa kaupungin folk-piireihin ja antoi Judy Collinsin levyttää laulujaan, kuten ”Suzannen” ja ”Bird On The Wiren”.Footman, s. 55–61
Vuonna 1967 Cohen teki levytyssopimuksen Columbia-yhtiön kanssa ja julkaisi ensimmäisen albuminsa Songs of Leonard Cohen joulukuussa 1967. Sillä on useita lauluja, jotka ovat säilyneet Cohenin tunnetuimpina ja useimmin muiden esittäjien lainaamina lauluina.Footman, s. 63–67. Albumin teon aikana Cohenilla ja sen tuottajalla John Simonilla oli erimielisyyttä kappaleiden sovituksesta, mutta jälkikäteen Cohen ymmärsi Simonin ratkaisutFootman, s. 64–66.. Albumi sai kohteliaat arvostelut. Rolling Stonen mukaan epätasaisella albumilla oli kolme loistavaa laulua, ja New York Times näki Cohenin runollisuudelle tarvetta, vaikka hän kalpeneekin Dylanin rinnalla. Albumi käväisi vain hetken yhdysvaltalaisen Billboardin listalla, mutta menestyi paremmin Britanniassa ja muualla Euroopassa, kuten Cohenin kaikki myöhemmätkin albumit.Footman, s. 69–71
Ensimmäisen albuminsa ilmestymisen jälkeen Cohen muutti Nashvillen laitamille pienelle maatilalle. Nashvillessä hän teki toisen albuminsa, edeltäjää synkkämielisemmän Songs from a Room (1969), jonka tunnetuin kappale on Judy Collinsin aiemmin jo levyttämä ”Bird On The Wire”.Footman, s. 73–76. Se nousi brittilistojen kakkoseksi ja oli suosittu myös Ranskassa, mutta ei menestynyt YhdysvalloissaFootman, s. 77..
Vuonna 1970 Cohen aloitti ensimmäisen kiertueensa Saksasta ja esiintyi muun muassa Isle of Wightin festivaalilla. Palattuaan Nashvilleen hän äänitti kolmannen albuminsa Songs of Love and Hate (1971). Se jatkoi Cohenin tuttua synkistelevää linjaa, vaikka sovitukset olivatkin edeltävää albumia pirteämmät. Sen myyntiluvut jäivät kuitenkin edeltäjiään pienemmiksi.Footman, s. 82–86.
Vaikka Cohen ei saanutkaan musiikkiaan kaupaksi toivomallaan tavalla, siitä kiinnostuivat esimerkiksi elokuvantekijät. Heistä tunnetuimpia olivat Robert Altman, joka otti Cohenin levytyksiä elokuviinsa McCabe ja Mrs Miller (1971) ja Mitkä häät! (1978), sekä Rainer Werner Fassbinder, joka käytti Cohenin musiikkia useassa teoksessaan 1970-luvulla.Footman, s. 87–88. Cohenin menestys takasi hänelle kuitenkin jo mukavan elintason, vaikka hän itse valittikin taloustilanteen kohennuttua elämänlaatunsa vain heikentyneen ahdistavan hotellielämän vuoksiFootman, s. 91–92..
Cohen äänitti seuraavan albuminsa New Yorkissa. New Skin for the Old Ceremony (1974) oli edeltäjiään omaelämäkerrallisempi ja sisälsi muun muassa kappaleen ”Chelsea Hotel #2”. Kuten ennenkin sitä myytiin suopeista arvosteluista huolimatta huonosti Yhdysvalloissa, mutta hyvin Euroopassa.Footman, s. 95–100. Musiikillisesti ensimmäiset albumit olivat lähinnä folkia, mutta 1970-luvulta lähtien mukaan tuli pop-vaikutteita. Aiemmista albumeista poikkeava oli vuonna 1977 ilmestynyt Death of a Ladies’ Man, jolle tuottaja Phil Spector toi tuotannolleen tyypillisen mahtipontisen äänimaailman.Footman, s. 101–107. Seuraavalla albumillaan Recent Songs (1979) Cohen palasi yksinkertaisempaan tyyliin.Footman, s. 111–115.