Suomen perustuslaki (, ) on yhtenäinen, 1. maaliskuuta 2000 lähtien Suomessa voimassa ollut perustuslaki, joka korvasi aikaisemmin voimassa olleet neljä erillistä perustuslain tasoista lakia. Uuteen perustuslakiin on koottu aikaisempien perustuslakien, vuoden 1919 hallitusmuodon,94/1919 vuoden 1928 valtiopäiväjärjestyksen7/1928 sekä vuoden 1922 ns. ministerivastuulain274/1922 ja valtakunnanoikeudesta273/1922 annetun lain, samoin kuin niihin myöhemmin tehtyjen muutosten pohjalta kansalaisten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä keskeisiä valtioelimiä ja niiden keskinäisiä suhteita – Suomen kansanvallan perusteita – koskevat säännökset keskitetyssä ja nykyaikaisessa muodossa.
Perustuslaissa on 131 pykälää, jotka jakautuvat 13 lukuun. Useimmat säännökset vastaavat vähäisin tarkistuksin uudistusta edeltäviä, ja vuoden 1995 perusoikeussäännökset on otettu uuteen perustuslakiin lähes sellaisenaan. Lakiin ei lisätty uusia perusoikeuksia vuonna 2000.
Uutta perustuslakia säädettäessä on pidetty tavoitteena, että lait pyritään mukauttamaan perustuslakeihin poikkeuksia tekemättä, ja perustuslain sanamuodonkin mukaan vain "rajatut poikkeukset" perustuslaista ovat mahdollisia. Tuomioistuimet, jotka eivät aikaisempien säännösten mukaan ole voineet tutkia lakien perustuslainmukaisuutta, ovat uuden perustuslain mukaan velvolliset antamaan etusijan perustuslain säännökselle, jos käsiteltävänä olevassa asiassa tavallisen lain soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.
Historia
Ruotsissa, jonka osa Suomi oli, perustuslain käsite muotoutui 1600-luvulla. Tätä ennen perustuslain yksilönsuojaa käsittäneet säädökset olivat sijainneet kuninkaanvalassa, jonka kuningas vannoi noustessaan valtaistuimelle. Valassa kuningas sitoutui hallitsemaan lain mukaisesti ja pitämään voimassa alamaisten erioikeudet. Perustuslaeiksi luettiin 1700-luvulla yleensä Maanlain kuninkaankaari, valtiopäiväjärjestys, säätyerioikeudet sekä joukko muita säädöksiä. Vapauden aikana käsitykseksi muodostui, että näiden lakien muuttaminen vaati valtiopäivien kaikkien säätyjen suostumuksen.
Kuningas Kustaa III:n tehtyä vallankaappauksen vuonna 1772 perustuslaeiksi ymmärrettiin ennen muuta vuoden 1772 hallitusmuoto, valtiopäiväjärjestys, neljän säädyn säätyerioikeudet sekä vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirja. Vaikka Aleksanteri I ei vuonna 1809 vahvistaessaan Suomen perustuslait tarkentanutkaan, mitä nimenomaisia lakeja hän tarkoitti, 1800-luvun alkupuolella muodostunut konsensus piti tätä luetteloa tyhjentävänä. Joskus listaan laskettiin lisäksi vuoden 1734 laki.
Keisari Aleksanteri II aloitti vuonna 1863 valtiopäivien säännöllisen koollekutsumisen, ja vuonna 1869 säädettiin uusi valtiopäiväjärjestys. Suomen perustuslakien kodifikaatiota eli järjestelmällistämistä yritettiin saada aikaiseksi koko vuosisadan loppupuolen ajan, mutta venäläis-suomalaiset erimielisyydet estivät tämän. Uutena perustuslakina voimaan tuli kuitenkin vuoden 1906 valtiopäiväjärjestys, jonka vuoden 1905 säätyvaltiopäivät hyväksyivät. Tämän lain järjestyksessä säädettiin lopulta vuonna 1919 Suomen hallitusmuoto sekä sitä täydentäneet laki eduskunnan oikeudesta tarkastaa valtioneuvoston jäsenten ja oikeuskanslerin sekä eduskunnan oikeusasiamiehen virkatointen lainmukaisuutta eli ns. ministerivastuulaki (274/1922) ja laki valtakunnanoikeudesta (273/1922). Lopulta Valtiopäiväjärjestys sai uuden, ajanmukaisen muodon vuonna 1928.
Vuosina 1987–1991 vuoden 1919 hallitusmuotoon tehtiin presidentti Mauno Koiviston esityksestä kolme merkittävää muutosta: 1. sama henkilö voidaan valita presidentiksi korkeintaan kahdeksi peräkkäiseksi toimikaudeksi, 2. presidentti voi hajottaa eduskunnan vain pääministerin esityksestä tehtävällä päätöksellä ja 3. valitsijamiesvaalien tilalle tuli suora kaksivaiheinen kansanvaali.
Yhdeksi laiksi Suomen perustuslaki säädettiin vasta vuonna 1999. Tällöin hallitusmuodossa ja ministerivastuulaissa olleet säädökset siirrettiin enimmäkseen muutoksitta uuteen perustuslakiin. Sen sijaan valtiopäiväjärjestyksestä perustuslakiin siirrettiin vain olennaiset, eduskunnan kokoonpanoa, vaalitapaa, edustajien loukkaamattomuutta sekä muita vastaavia asioita koskeneet säädökset. Valtakunnanoikeudesta säädettiin perustuslaissa vain lyhyesti. Sen sijaan kaikki molempien valtioelinten normaalia, päivittäistä toimintaa koskeneet säädökset siirrettiin tavanomaisen lain tasoisiin eduskunnan työjärjestykseen ja lakiin valtakunnanoikeudesta. Tämä vähensi tarvetta muuttaa perustuslakia aina kun päivittäisissä rutiineissa tehdään vähäisiä muutoksia, mikä vähensi eduskunnan työtä ja toisaalta lisäsi perustuslain koskematonta asemaa.
Uusi perustuslaki Vuonna 2000 voimaanastunut uusi perustuslaki jaettiin jokaiseen suomalaiseen kotitalouteen Suomen perustuslaki -nimisenä 60-sivuisena vihkosena, jonka mukana tuli myös kansantajuinen esite Valtiovalta kuuluu kansalle.
Asema ja säätäminen Perustuslaki sijoitetaan suomalaisessa oikeuslähdeopissa oikeuslähteiden hierarkiassa tavallisia lakeja korkeammalle. Tätä perustuslain korkeampaa hierarkkista asemaa heijastelevat perustuslakiin otetut säännökset perustuslain etusijasta sekä kiellosta soveltaa perustuslain kanssa ristiriidassa olevaa lakia alemman asteista säädöstä. Perustuslailla on niin ikään korotettu lainvoima, eli sen säätäminen, muuttaminen ja kumoaminen on vaikeampaa kuin tavallisten lakien.
Suomessa perustuslakia voidaan muuttaa kahdella eri menettelytavalla: joko eduskunta hyväksyy muutosesityksen jätettäväksi lepäämään, minkä jälkeen se seuraavien vaalien jälkeen valitussa eduskunnassa hyväksytään vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä, tai eduskunta julistaa ehdotuksen kiireelliseksi päätöksellä, jota kannattaa vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä, minkä jälkeen itse ehdotus hyväksytään vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä
Tämä säätämisjärjestys perustuslakia koskeville asioille vahvistettiin jo vuoden 1906 valtiopäiväjärjestyksessä, ja samassa järjestyksessä ne on käsiteltävä nykyisenkin perustuslain mukaan.
Suomalaisena erikoisuutena voidaan perustuslain säätämisjärjestyksessä säätää myös sellaisia lakeja, jotka eivät muuta perustuslain sanamuotoa, mutta merkitsevät poikkeamista jostakin perustuslain säännöksestä. Tällaisessa järjestyksessä on eri aikoina säädetty muun muassa joukko talouselämän säännöstelyä koskevia lakeja, jotka sisältävät poikkeuksen perustuslain vahvistamasta omistusoikeuden suojasta. Samalla menettelyllä on muutaman kerran (viimeksi 1973) säädetty myös laki, joiden nojalla presidentinvaali on suoritettu poikkeavassa järjestyksessä tai laissa nimetty henkilö on valittu presidentiksi. Varsinkin toisen maailmansodan aikana ja muutamana vuotena sen jälkeen tämä poikkeuslakimenettely oli runsaassa käytössä, ja siinä järjestyksessä säädettiin myös esimerkiksi maanhankintalaki ja myös laki sotasyyllisten rankaisemisesta.
Siitä, onko jokin lakiesitys perustuslain mukainen vai edellyttääkö se perustuslain säätämisjärjestystä, päättää perustuslakivaliokunta yksinkertaisella enemmistöllä.
Rakenne 1 luku – Valtiojärjestyksen perusteet Perustuslain ensimmäinen luku sisältää säännökset valtiosäännön perusperiaatteista. Näissä määritellään Suomen itsenäisyys, tasavaltainen hallitusmuoto ja säädetään valtakunnan alueesta sekä Suomen kansalaisuuden perusteista. Valtiosääntö lähtee kansansuvereenisuuden periaatteesta: Tämän periaatteen mukaan eduskunta on ylin valtioelin, jolle sekä hallitus- että tuomiovalta ovat alisteisia.HE 1/1998vp. Esitys Suomen hallitusmuodoksi. Yksityiskohtaiset perustelut 1/3. Viitattu 5.5.2008 Välittömästi tämän jälkeen perustuslaki määrää, että valtioneuvoston jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Koska tasavallan presidentin vallankäyttö tapahtuu hallituksen esittelystä tai myötävaikutuksella, parlamentarismin periaatteen mukainen poliittinen vastuu läpäisee koko hallintokoneiston. Tuomioistuinten sen sijaan määritellään olevan riippumattomia. Niiden toimintaa eduskunta saa säännellä ainoastaan yleisellä tasolla säätämällä lakeja. Sen sijaan yksittäistapauksissa jokainen tuomioistuin on kaikista muista valtiollisista toimijoista riippumaton. Suomen valtiollisen vallan rajat määrittelevät valtion alue ja sen kansalaisten piiri. Näistä valtion alueen pysyvyyttä korostetaan säätämällä siitä ensimmäisessä luvussa. Sitä voidaan muuttaa ainoastaan eduskunnan päätöksellä, joka toisaalla perustuslaissa säädetään tehtäväksi kahden kolmasosan määräenemmistöllä.
Suomen kansalaisuudesta säädetään yleispiirteisemmin. Kansalaisuus saadaan pääsääntöisesti joko vanhempien kansalaisuuden (jus sanguinis) tai syntymän perusteella. Tarkemmat säännökset jätetään eduskunnan tavallisella lailla säädettäviksi. Erikseen kuitenkin säädetään, ettei Suomen kansalaisuutta voida riistää kuin lailla säädettävin perustein sellaiselta henkilöltä, joka on myös jonkin toisen valtion kansalainen. Säännöksen tarkoituksena on toteuttaa ihmisoikeutta jonkin valtion kansalaisuuteen.
Euroopan unionin jäsenyys Maaliskuun 1. päivänä 2012 astui voimaan perustuslain muutos, jonka mukaan Suomi on Euroopan unionin jäsen.
2 luku – Perusoikeudet suomalaisille left|pienoiskuva|Mielenosoitus, yksi tapa käyttää kokoontumisvapautta. Perustuslain toinen luku on vaikutuksiltaan ehkä nykyään tärkein perustuslain luku, jota eduskunnan perustuslakivaliokunta joutuu aika ajoin tulkitsemaan tavallisia lakeja säädettäessä. Luvussa säädetään perusoikeuksista, ja annetaan perusteet, joilla näihin oikeuksiin voidaan puuttua. Esimerkiksi vuonna 2006 perustuslakivaliokunta antoi lausunnon yli 60 lakiesityksestä, ja käsitteli näistä useimmissa lakiesityksiä perusoikeuksiin puuttumisen näkökulmasta.Eduskunnan asiakirjatietojärjestelmä Haku perustuslakivaliokunnan mietinnöistä vuodelta 2006. Viitattu 5.5.2008 Useisiin lakiesityksiin jouduttiin näiden lausuntojen perusteella tekemään muutoksia. Myös tapauksissa, joissa tuomioistuimet harkitsevat jonkin lain säännöksen soveltamatta jättämistä perustuslain etusijan nojalla, on lähes aina kyse perusoikeuksiin liittyvistä ongelmista.Esimerkiksi Korkeimman oikeuden ennakkopäätökset KKO:2004:26, KKO:2004:30, KKO:2004:62, KKO:2006:71. Viitattu 5.5.2008 ja Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätökset KHO:2005:43, KHO:2006:17, KHO:2006:37, KHO:2007:77, KHO:2007:77, KHO:2008:10, KHO:2008:25. Viitattu 5.5.2008. Kyseiset päätökset ovat ainoat vuosikirjapäätökset, joissa jompikumpi korkein oikeus on pohtinut perustuslain etusijaa lakiin nähden. Vain päätöksessä KHO:2006:37 mahdollinen ristiriita on ollut muun kuin 2. luvun säännöksen kanssa.
pienoiskuva|oikea|Julkinen terveydenhoito toteuttaa osaltaan yksilöiden oikeutta elämään, ihmisarvoon ja sosiaaliturvaan. Kuvassa sydämen ohitusleikkaus.
Perustuslain 2 luvun sisältö Tärkeimpinä perusoikeuksina nousevat esille ihmisten yhdenvertaisuus lain edessä, oikeus elämään ja ihmisarvoon, rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, viestintäsalaisuus sekä uskonnon- ja omantunnonvapaus. Nämä oikeudet muodostavat niin sanotun perusoikeuksien ytimen, jota ei voida rajoittaa edes poikkeusoloissa.Valmiuslaki (1080/1991). 6–7 §. Viitattu 9.5.2008 Lähes kaikki perusoikeudet kuuluvat kaikille ihmisille. Poikkeuksena on liikkumisvapaus, joka on Suomen kansalaisilla laajempi kuin ulkomaalaisilla. Ulkomaalaisen maahan saapumista voidaan rajoittaa, kun taas Suomen kansalaisilla on aina oikeus saapua maahan.
Käytännössä perusoikeuksien tarkemmasta toteuttamisesta säädetään lähes aina lailla, joilla myös sovitetaan toistensa kanssa ristiriidassa olevat perusoikeudet toisiinsa. Luvussa toistuukin ilmaus säädetään tarkemmin lailla. Tämä merkitsee, että mahdolliset perusoikeuksien rajoitukset on aina säädettävä lain tasolla. Esimerkiksi asetukset, kunnalliset säännöt, talousarviot tai viranomaismääräykset eivät riitä perusteiksi rajoittaa perusoikeuksien toteuttamista.