Qianlong

Qianlong, myös Kien-lung tai Kao-tsu (25. syyskuuta 1711 – 7. helmikuuta 1799) oli mantšulaisen Qing-dynastian kuudes keisari ja neljäs tähän sukuun kuulunut Kiinan hallitsija. Hän oli keisari Yongzhengin poika ja hallitsi vuosina 1735–1796. Vuonna 1796 hän luovutti keisarin asemansa pojalleen Jiaqingille, sillä hän ei halunnut hallita kauemmin kuin maineikas isoisänsä, keisari Kangxi. Vaikka hän virallisesti luopuikin keisarin asemasta, hän jatkoi tosiasiallisesti korkeimpana vallankäyttäjänä kuolemaansa saakka vuonna 1799.

Qianlongin edeltäjien aikana alkanut Kiinan mahtavuuden ja vaurauden kausi jatkui vielä Qianlongin hallitus­kaudenkin alkupuolella. Kauden lopulla valtakunnassa ilmeni kuitenkin sekä sisäisiä että ulkoisia levottomuuksia.

Varhaisvuodet

Honglia ihailivat suuresti sekä hänen isänsä, keisari Yongzheng, että hänen isoisänsä, keisari Kangxi. Jotkut historioitsijat ovat väittäneet, että pää­asiallinen syy siihen, miksi Kangxi valitsi Yongzhengin seuraajakseen oli se, että tämän poika Hongli oli kaikista Kangxin pojan­pojista iso­isänsä erityisessä suosiossa. Hänen käsityksensä mukaan Hongli oli tavoiltaan hyvin samankaltainen kuin hän itse. Teini-ikäisenä Hongli oli hyvin harjaantunut soti­laalli­sissa taidoissa ja oli myös kirjallisesti hyvin lahjakas.

Isänsä noustua valtaan vuonna 1722 Honglista tuli Prinssi Bao (宝亲王/寶親王). Monien setiensä tavoin Hongli joutui perimys­riitaan vanhemman velipuolensa Hongshin kanssa, jota kannattivat monet hovin virka­miehet ja myös Yunsi eli prinssi Lian. Moneen vuoteen keisari Yongzheng ei nimittänyt ketään kruunun­prinssiksi, mutta hovissa monet arvelivat hänen suosivan Honglia. Hongli kävi tarkastusmatkoilla etelässä, ja hänet tunnettiin taitavana neuvottelijana, joka sai tahtonsa läpi. Ajoittain hänet myös valittiin sijais­hallitsijaksi hänen isänsä ollessa poissa pää­kaupungista.

Vallanperimys

Jo ennen kuin Honglin asema isänsä seuraajana oli virallisesti julkistettu kokoontuneessa hovissa, laajalti tiedettiin, kuka olisi seuraava keisari. Nuori Hongli oli ollut sekä iso­isänsä että isänsä suosiossa; Yongzheng oli uskonut hänelle monia seremoniallisia tehtäviä, kun hän oli vielä prinssi, ja ottanut hänet mukaansa hovissa käytyihin tärkeisiin keskusteluihin sotilaallisesta strategiasta. Siinä toivossa, ettei vallanperimys aiheuttaisi uudestaan samanlaista kriisiä, joka oli sävyttänyt Yongzhengin nousua valtaan, tämä oli kirjoittanut seuraajansa nimen testamenttiinsa, jota säilytettiin sinetöidyssä laatikossa Taivaallisen puhtauden palatsissa olleen valta­istuimen takana. Laatikossa oleva nimi piti ilmoittaa muille keisari­perheen jäsenille kaikkien vanhempien ministerien läsnä­ ollessa vasta sitten, kun keisari oli kuollut. Yongzheng kuoli äkillisesti vuonna 1735, minkä jälkeen testamentti otettiin esiin ja luettiin koko Qing-hovin edessä, ja Honglista tuli kuudes mantšu­keisari. Hän otti aika­kausi­nimen Qianlong (乾隆), missä Qian (乾) merkitsee taivasta ja 隆 mainetta; täten nimi merkitsee "pysyvää mainetta".

Rajasodat

thumb|right|Keisari Qianlongin sotilaspuku. Musée de l'Armée, Pariisi. thumb|Keisari Qianlongin kiinalaisia sotilaita, William Alexanderin maalaus vuodelta 1793. thumb|Keisari Qianlong katsoo maalauksia thumb|right|Keisari Qianlong Emperor seuraa paini­ottelua. thumb|Keisari Qianlong asepuvussa hevosen selässä, italialaisen jesuiitta Giuseppe Castiglionen maalaus thumb|Keisari Qianlongin puolisot thumb|Keisari Qianlongin puolisot ja lapset thumb|Keisari Qianlong työhuoneessaan, Giuseppe Castiglionen maalaus 1700-luvulta

Keisari Qianlong oli menestyksekäs sotapäällikkö. Välittömästi noustuaan valta­istuimelle hän lähetti sota­joukkoja kukistamaan miao-kapinat. Hänen myöhemmät sota­retket laajensivat suuresti Qing-dynastian hallitsemaa aluetta. Tämän mahdollisti, paitsi Qingin sotilas­mahti, myös Keski-Aasian kansojen hajanaisuus ja voimien hupeneminen. Qianlongin aikana Zungarin kaanikunta liitettiin Qing-dynastian hallitsemiin alueisiin, ja sen alueelle annettiin uusi nimi Xinjiang, ja lännessä Ili valloitettiin ja sinne perustettiin varuskuntia. Xinjiang liitettiin keisarikuntaan sen jälkeen, kun zungarit, läntisten mongoli­heimojen yhteenliittymä, oli lopullisesti voitettu ja hajotettu. Qing-dynastian aikaisen tutkija Wei Yuanin dzungareista, joita oli kaikkiaan 600 000 henkeä, 40 prosenttia kuoli isorokkoon, 20 prosenttia pakeni Venäjälle tai kazakkien keskuuteen, ja Qing-armeija surmasi 30 prosenttia,Wei Yuan, 聖武記 Military history of the Qing Dynasty, vol. 4. “計數十萬戶中，先痘死者十之四，繼竄入俄羅斯哈薩克者十之二，卒殲於大兵者十之三。” ja Clarke onkin pitänyt tapausta, ei vain Zungarin valta­kunnan vaan myös zungarien kansan täydellisenä tuhoamisena. Historioitsija Peter Perdue on väittänyt, että zungarien tuho aiheutui keisari Qianlongin nimen­omaisesta määräyksestä alkuun­pannusta kansan­murha­politiikasta.

Koko tämän ajan mongolit jatkuvasti tunkeutuivat Tiibetiin, samaan aikaan kuin Tiibetin buddhalaisuus levisi Mongoliaan. Lhasassa vuonna 1750 puhjenneiden kapinoiden jälkeen Qianlong lähetti sota­joukkoja Tiibetiin ja varmisti Dalai-laman aseman alueen hallitsijana, mutta Tiibetiin sijoitettiin myös Qingin edustajia ja varus­kunta turvaamaan heidän läsnäolonsa. Sotaretkiä jatkettiin Nepaliin saakka, ja gurkhat pakottivat nepalilaiset antautumaan ja maksamaan veroja.

Qianlong yritti valloittaa etelästä myös Burman, mutta Kiinan–Burman sota (1765–1769) päättyi täydelliseen epä­onnis­tumi­seen. Aluksi hän uskoi, että tuloksena olisi ollut barbaariheimoista saatu helppo voitto, ja hän lähetti Burmaan vain raja­seudulla Yunnanissa olleet sota­joukot. Qingin tunkeutuminen Burmaan tapahtui aikana, jolloin Burman sotajoukoista suurin osa joutui samaan aikaan torjumaan Siamin hyökkäykset samana vuonna alkaneessa sodassa. Taistelujen karaisemat burmalaiset joukot onnistuivat kuitenkin voittamaan Kiinan joukot rajalla kahdella ensimmäisellä kerralla heidän tunkeutuessaan maahan, vuosina 1765–1766 ja 1766–1767. Tämä paikallinen konflikti eskaloitui nyt suureksi sodaksi, johon osallistuivat molempien maiden koko sota­voimat. Kolmas yritys (1767–1768), jota johtivat Kahdeksan lippu­kunnan valiojoukot, onnistuikin pääsemään Burman keskiosiin alueelle, josta oli enää muutaman päivän matka maan pääkaupunkiin, Inwaan.Hall, s. 27–29. Pohjois­kiinalaiset lippu­kunnat eivät kuitenkaan kyenneet selviyty­mään heille oudoissa trooppisissa olosuhteissa, joissa esiintyi tappavia endeemisiä tauteja, ja he joutuivat suurten tappioiden jälkeen kääntymään takaisin. Tämän jälkeen kuningas Hsinbyushin siirsi sota­joukkonsa Siamista Kiinan-rintamalle. Neljäs ja suurin hyökkäys torjuttiin rajalla. Kun Qin-joukot oli kokonaan saarrettu, joulu­kuussa 1769 molempien osa­puolten sotilasjohtajat solmivat aselevon. Qing ylläpiti edelleen vahvoja sotilaallisia varustuksia Yunnanin raja­seuduilla noin kymmenen vuoden ajan valmis­tautu­akseen uuteen sotaan, ja kauppa rajan yli kiellettiin kahdeksi­kymmeneksi vuodeksi. Kun Burma ja Kiina vuonna 1790 jälleen solmivat diplomaatti­suhteet, Qing yksi­puolisesti piti toimen­pidettä Burman antautumisena ja julistautui voittajaksi.Dai, s. 145.

Yritykset Vietnamin valtaamiseksi eivät onnistuneet sen paremmin. Vuonna 1787 viimeinen Le-kuningas Le Chieu Tong poistui Vietnamista ja muodollisesti pyysi, että hänet palau­tet­taisiin valta­istuimelleen Thanglongissa (nykyisessä Hanoissa. Keisari Qianlong myöntyi asiaan ja lähetti suuren sotajoukon Vietnamiin kukistaakseen Tay Sonin talon­poikais­kapinalliset, jotka hallitsivat koko Vietnamia. Pääkaupunki Thanglong valloi­tettiin­kin vuonna 1788, mutta muutamaa kuu­kautta myöhemmin Kiinan armeija voitettiin, ja se joutui seka­sortoon sen jälkeen, kun Nguyen Hue, toinen ja kyvykkäin kolmesta Tay Son -veljeksestä, teki Tếtin aikana yllätys­hyökkäyksen. Kiinalaiset julistuivat muodollisesti keisari Len ja hänen perheensä suojelijoiksi, mutta eivät puuttuneet Vietnamin asioihin seuranneiden 90 vuoden aikana.

Etelässä koetuista taka­iskuista huolimatta keisari Qianlongin sotilaalliset alue­valtaukset lähes kaksin­kertaistivat jo ennestään hyvin laajan keisari­kunnan alueen ja toivat sen piiriin monia ei-kiinalaisia, mahdollisesti viha­mielisiäkin kansoja kuten uiguurit, kazakit, kirgiisit, evenkit ja mongolit. Laajentuminen tuli myös hyvin kalliiksi: lähes koko keisari­kunnan rahasto hupeni sotilasoperaatiohin.Schirokauer, Conrad & Clark, Donald N. Modern East Asia: A Brief History, 2nd ed., s. 35. Boston & New York: Houghton Mifflin Company, 2008. . Sodissa saadut voitot eivät olleet helppoja. Sotajoukot pienenivät huomattavasti ja jotkut viholliset kykenivät sitkeään vastarintaan: Jin Chuanin alueen valloittaminen kesti 2-3 vuotta, ensin Qing-armeija voitettiin, mutta myöhemmin Yue Zhongqi sai tilanteen hallintaansa. Sota zungareja vastaan aiheutti suuria menetyksiä molemmille osa­puolille.

Rajasotien lopulla sotajoukot alkoivat merkittävästi heikentyä. Sotilaallinen kuri ei enää ollut yhtä ankara kuin ennen, ja sotapäälliköt tulivat tyytyväisiksi elin­oloihinsa. Kun suurin osa sodista oli jo käyty, he eivät enää nähneet mitään syytä harjoittaa armeijoitaan, jotka heikkenivätkin nopeasti Qianlongin valta­kauden lopulla. Tämä onkin suurin syy siihen, miksi aivan Qianlongin kauden lopulla alkanutta Valkoisen lootuksen kapinaa ei helpolla saatu kukistetuksi.

Kulttuuriset saavutukset

Edeltäjiensä tavoin Qianlong otti sivistyksellisen tehtävänsä vakavasti. Häntä onkin pidetty filosofikeisarina. Hän osoitti suosiotaan niin tiibetiläisille buddhalaisille kuin kungfutselaisille, ja hän opetteli puhumaan mantšun ja kiinan lisäksi uiguuria, mongolia, tiibetiä ja tanguunia, jotta voisi keskustella paikallisten sotapäälliköiden kanssa.

Ennen kaikkea hän toimi säilyttääkseen mantšujen perinnön, jota hän piti mantšujen moraalisen luonteen ja siten dynastian mahdin perustana. Hän määräisi toimittavaksi mantšun­kielisiä suku­luetteloja, historia­teoksia ja rituaalisia käsikirjoja, ja vuonna 1747 hän salaisesti määräsi laadittavaksi šamanismin käsi­kirjan, jonka Siku Quanshu myöhemmin julkaisi. Hän myös lujitti dynastian kulttuurisia ja uskonnollisia vaatimuksia Keski-Aasiaan nähden määräämällä, että Chengen keisarillisen kesä­palatsin alueelle oli rakennettava jäljennös tiibetiläisestä temppelistä, Potalan palatsista.Jonathan D. Spence: The Search for Modern China, s. 98. New York: Norton, 2013 (3.p.). . Esittäytyäkseen tiibetiläisille ja mongoleille pikemminkin buddha­laisin kuin kungfutse­laisin käsittein hän maalautti itsestään thangkan, pyhän maalauksen, joka esitti häntä Manjusrina, viisauden Bodhisattvana.Freer Sackler