Suomen sotien Korkeajännitys -nimellä kutsutaan vuosina 1998–2008 julkaistuja Suomen historiaa käsitteleviä Korkeajännitys-sarjakuvalehtien erikoisnumeroita.
Samsonin piirtämien albumien päähenkilöinä ovat entinen punakaartilainen Pekka Haapanen ja suojeluskuntalainen Vilho Hannula. Lisäksi he ovat sivuosissa myös useissa muiden piirtäjien tekemissä ”Suomi-Korkkareissa”.
Albumit Suomen sotien Korkeajännitys – Suomi taistelee! (1998) Talvisodan Korkeajännitys – Ylivoimaa vastaan (1999) Kansalaissodan valkoinen Korkeajännitys – Vapauden tulikaste (2000) Kansalaissodan punainen Korkeajännitys – Taistoon työkansan puolesta! (2000) Talvisodan Korkeajännitys – Vanjan jäinen helvetti (2001) Suomalaisten Korkeajännitys – Talttumattomat taistelijat(4 tarinan pokkari, 2002) Vaaran vuosien Korkeajännitys 1948 – Punaisen aallon murtajat (2002) Vaaran vuosien Korkeajännitys 1968 – Hiljainen kuolema taivaalta (2003) Vänrikki Stoolin Korkeajännitys – Edestä maan ja kuninkaan (2004) Vaaran vuosien Korkeajännitys 1961 – Saalistajat noottikriisin varjossa (2004, käsikirjoitus Jouni Mölsä ja Jarkko Sipilä) Jatkosodan Korkeajännitys – Iskevä kiila, kestävä salpa (2005, käsikirjoitus Moog Konttinen) Rintamalottien Korkeajännitys – Neidot kansan urhokkaan (2005, käsikirjoitus Paula Arvas ja Leena Lehtolainen) Kieltolain Korkeajännitys – Kovanen (2006, käsikirjoitus Tapani Bagge, kuvitus Jari Rasi) Rauhanturvaajien Korkeajännitys - Aavikon leijonat (2006, käsikirjoitus Jouni Mölsä ja Jarkko Sipilä) Kieltolain Korkeajännitys – Kovanen ja Chicagon ruutituuletää (2007, käsikirjoitus Tapani Bagge, kuvitus Jari Rasi) Suomen sotien Korkeajännitys (2008, kokoelma, joka sisältää molemmat kansalaissodan Korkeajännitykset, Talvi- ja jatkosotien Korkeajännitykset sekä Rintamalottien Korkeajännityksen)
Henkilöitä
Vilho Hannula Vilho Hannula on esiintynyt kuudessa sarjakuvassa, jotka ovat Kansalaissodan korkeajännitys, Talvisodan korkeajännitys, Jatkosodan korkeajännitys ja kolme Vaaran vuosien Korkeajännitystä. Vilho on yksi Suomen sotien korkeajännitysten päähenkilöistä, Pekka Haapasen ohella.
Vilho Hannula oli porvarissukuisesta perheestä joka asui Sahanpää-nimisessä kuvitteellisessa kylässä Tampereen lähellä Pohjois-Hämeessä. Vuonna 1908 Vilho oli lähellä hukkua järveen jään petettyä jalkojen alta mutta hänet kuitenkin pelasti muuan Pekka Haapanen, jonka perhe hankki elantonsa Hannulan suvun sahalla. Vilhosta ja Pekasta tuli hyvät ystävät ja he viettivät paljon aikaa yhdessä.
Sisällissodan sytyttyä 1918 Vilho ja Pekka ajautuivat eri puolille; Pekka punaisten ja Vilho valkoisten puolelle. Vilhon rinnalla sisällissodassa taisteli muun muassa Heimo Pohjonen ja ruotsalainen vapaaehtoiskapteeni Kalmarsjö. Sisällissodan lopulla Vilho ja Kalmarsjö olivat osana valkoisten voittoisaa hyökkäystä Tampereelle ja sota Vilhon osalta päättyi siihen. Vilho kuitenkin törmäsi teloitettavaksi tuomittuun lapsuudenystäväänsä Pekkaan ja onnistui pelastamaan tämän varmalta kuolemalta. Sisällissodan jälkeen Pekan ja Vilhon tiet taas erkanivat.
Talvisodan syttyessä luutnantiksi ylennetty Vilho oli Karjalankannaksella valvomassa Mannerheim-linjan rakennustöitä kun ensimmäiset puna-armeijan hyökkäykset alkoivat. Rintamalla Vilho tapasi sisällissodassa hänen rinnallaan sotilaspoikana toimineen Koljatti Kiven sekä punaisten puolella sotineen Lauri Ylisen. Vilhon esimieheksi rintamalle saapuu suhteellisen kokematon kapteeni Jukka Lundberg jonka hengen Vilho pelastaa yhdessä vaiheessa. Sodan lopulla Vilho tapaa lapsuudenystävänsä Pekan, joka oli muuttanut sukunimensä Haapasesta Halttulaksi. Pekan ja Vilhon ystävyys palasi ja heistä tuli hyvät ystävät jälleen.
Talvisodan jälkeen Vilho ylennettiin kapteeniksi ja hänet liitettiin Jääkärirykmentti 69:ään, joka koostui entisistä punakaartilaisista ja heidän jälkeläisistään. JR-69:n vahvuudessa oli myös kersantti Koljatti Kivi, kirjuriksi haavoittumisen jälkeen siirtynyt Lauri, Laurin poika Onni Ylinen ja alikersantiksi kohonnut Pekka. Rykmenttiä johti kunnianhimoinen suomenruotsalainen majuri Örnkloo jonka johtotaidot olivat vähintäänkin kyseenalaiset miesten keskuudessa. Sodan edetessä Vilhon johtotaidot ja kokemus pääsevät oikeuksiinsa mutta sodan lopulla Vilho haavoittuu Neuvostojoukkojen hyökätessä leiriin. Vilho kuitenkin selviää hengissä kun luutnantti Jukka Vuorela auttaa haavoittuneen komentajansa suojaan hyökkäykseltä. Niin hyvin ei kuitenkaan käynyt Laurille joka kaatui Vilhon viereen hyökkäyksen alettua. Jatkosodan loputtua Vilho suositteli Pekalle Mannerheim-ristiä ansioistaan mutta tämä kieltäytyi vedoten siihen että ”punikki ei puuristiä parempaa ansaitse”.
Vilho yleni sodan jälkeen majuriksi ja toimi Pääesikunnan valvontatoimistossa. Vuonna 1948 Vilho oli Pekan ja Vuorelan kanssa mukana estämässä presidentti J. K. Paasikiveä vastaan tehtyä sieppausyritystä. Pian tuon jälkeen Vilho ylennettiin ensin everstiluutnantiksi ja sitten everstiksi jonka jälkeen hän toimi presidentti Urho Kekkosen adjutanttina. Vuonna 1961 Vilho oli osana ryhmää joka onnistui estämään Kekkosen salamurhan kun tämä oli palaamassa Hawaijilta. Vuoteen 1968 mennessä Vilho oli kohonnut kenraalimajurin arvoon ja toimi tiedustelupäällikkönä kun hänen alaisenaan viiden vuoden ajan toiminut eversti Toimi Inero paljastui tietoja kavaltaneeksi petturiksi. Ineroa hoitelemaan lähetettiin Sky Divers -ryhmä ja Vilho toimi huippusalaisen operaation valvojana. Operaatio onnistui vaikka Vilho ja Laskuvarjojääkärikoulun perustaja everstiluutnantti Ronkainen pelkäsivätkin jo pahinta.
Pekka Haapanen Pekka Haapanen on esiintynyt kuudessa Suomen taisteluista ja konflikteista kertovissa Korkeajännitys-sarjakuvissa, jotka ovat Kansalaissodan korkeajännitys, Talvisodan korkeajännitys, Jatkosodan korkeajännitys ja kolme Vaaran vuosien Korkeajännitystä''. Vilho Hannulan ohella, Pekka Haapanen on toinen Suomen sotien korkeajännitysten päähenkilöistä.
Pekka Haapanen oli työväenluokkaisesta perheestä ja asui nuoruutensa Sahanpää-nimisessä fiktiivisessä kylässä Tampereen lähellä Pohjois-Hämeessä. Vuonna 1908 Pekka Haapanen pelasti Sahanpään sahatirehtöörin pojan Vilho Hannulan hukkumasta ja heistä tuli ystävät.
Sisällissodan sytyttyä Pekka liittyi työväen puolella oleviin punaisiin. Siksi hänen välinsä Vilhoon erkanivat, sillä Vilho oli liittynyt porvareiden tukijoihin, eli valkoisiin. Sotiessaan punaisten riveissä Pekka tutustui kumousaktivisti Antti Kovaleviin ja naapuritilan isännän vanhimpaan poikaan Lauri Yliseen. Sodan lopulla Tampereen taistelussa Pekka, Lauri ja Antti yrittivät pakoon junalla, mutta Lauri haavoittui saadessaan osuman valkokaartilaisen kiväärinluodista. Antti ja Pekka törmäsivät rautatieasemalla jääkärikapteeni Kalmarsjöhön ja sotilaspoika Kiveen. Antti päätti käydä pienemmän sotilaspojan kimppuun jättäen jääkärikapteenin Pekan huoleksi. Pekka tyrmäsi jääkärikapteenin kiväärinsä perällä, mutta Kovalev sai surmansa sotilaspojan pitkän puukon iskeydyttyä hänen rintalastaansa.
Pekka oli aikeissa käydä sotilaspoika Kiven kimppuun, mutta Vilhon ja hänen kumppaneidensa asettamat panokset räjäyttivät panssarijunan, jonka äärellä kamppailu käytiin, tyrmäten sekä Pekan että puukkoa heristäneen Kiven. Jääkärikapteeni Kalmarsjö virkosi ensimmäisenä ja pidätti Pekan. Sodan loputtua aloitettiin sodan voittaneiden valkokaartilaisten pitämät sotaoikeudenkäynnit, joissa myös Pekka tuomittiin kuolemaan. Tampereella haavoittunut Lauri todettiin syyttömäksi osittain naapuritilan Alasen todistettua Laurin joutuneen vahingossa punakaartiin. Teloituskomppanian edessä Pekka kohtasi myös lapsuudenystävänsä Vilhon, joka oli päättänyt maksaa velkansa takaisin. Vilho käski Pekkaa kaatumaan ennen laukausta ja Pekka teki työtä käskettyä ja säästyi teloitukselta Vilhon avulla. Pian tuon jälkeen Pekka katosi Sahanpäästä.
Vuoteen 1939 mennessä Pekka oli onnistunut entisten punakaartilaistovereidensa avustuksella hankkimaan uuden henkilöllisyyden itselleen. Pekan sukunimi vaihtui Haapasesta Halttulaan ja hän asettui Helsingin satamaan työläiseksi. Talvisodan syttymispäivänä Pekan työkaveri sai surmansa venäläisten pommituksissa ja sitten Pekka päätti liittyä armeijaan sotimaan Neuvostoliittoa vastaan. Karjalankannaksella Pekka tapasi kanssaan kansalaissodassa sotineen Laurin ja hänet teloitukselta säästäneen Vilhon. Sodan loppupuolella Pekka ja Lauri törmäävät venäläiseen komissaariin ja hänen adjutanttiinsa, jotka pyrkivät pakoon suomalaisten hajotettua heidän joukkonsa. Komissaari yritti salavihkaisesti ampua Pekan ja Laurin ja onnistuikin haavoittamaan Lauria. Pekka ampui neuvostokomissaarin Suomi-konepistoolilla ja hommasi Laurin paikattavaksi. Pekka pääsi lopulta tapaamaan myös luutnantiksi ylenneen Vilhon ja Tampereella kansalaissodan loppupäivinä puukkoa heristäneen Koljatti Kiven, joiden kanssa hän ystävystyi.
Jatkosodan syttyessä 1941 majuriksi ylennyt Vilho hommasi alikersantiksi talvisodassa ylenneen Pekan juuri perustettuun Jääkärirykmentti 69:ään, koska hän halusi itselleen luotettavan aliupseerin joukkueeseensa. JR 69 koostui kansalaissodassa punaisten puolella sotineista tai heidän jälkeläisistään, joten Pekan seuraan liittyi myös kirjurin tehtäviin siirtynyt Lauri Ylinen, hänen poikansa Onni Ylinen, pikakiväärimies Ismo Saloranta ja kersantiksi ylennyt Koljatti Kivi. JR 69:n johdossa oli majuri Bror Örnkloo ja rykmenttiin kuuluivat myös luutnantti Jukka Vuorela ja vääpeli Urho Pohjonen, kansalaissodassa kuolleen punikkivihaaja Heimo Pohjosen poika, joka oli perinyt punaisten vastaisen asenteensa isältään.
Vääpeli Pohjonen otti Pekan silmätikukseen sodan alkupäivistä alkaen osittain siitä syystä, että oli kateellinen Pekan saavutuksille taisteluissa. Urho yritti jopa pidättää Pekkaa niskuroinnista, mutta tämä oli silloin kaukopartiossa luutnantti Vuorelan johtamassa ryhmässä. Lopulta Pekka tuhoaa neuvostopanssareita kersantti Kiven kanssa ja selviää taistelusta hengissä – tosin kuin SS-kapteeni Konttinen, joka aikaisemmin opasti Pekkaa saksalaisten panssariaseiden käytössä. Kapteeni Konttinen sai surmansa vihollisen hyökättyä leiriin. Samassa taistelussa henkensä menetti myös Pekan ystävä Lauri. Vilho haavoittui tuossa taistelussa ja pääsi turvaan luutnantti Vuorelan avulla. Vilho sanoi Pekalle suosittavansa hänelle Mannerheimin ristiä, mutta Pekka kieltäytyi kunniasta sanoen: ”Eihän punikki puuristiä parempaa saa ja pääasia on että henki minussa pihisee.”
Jatkosodan päätyttyä Pekka palasi työelämään mutta auttoi vielä Vilhoa torjumaan muun muassa vuonna 1948 presidentti Paasikiveen kohdistuneen kaappausyrityksen ja vuonna 1961 presidentti Kekkosen salamurhahankkeen. Pekka palasi vielä kerran Vilhon avuksi kun Vilho tarvitsi Pekan sisäpiiritietoa Suomen kommunistien mielipiteestä Neuvostoliiton tekemään Tšekkoslovakian miehitykseen vuonna 1968.
Jukka Lundberg Jukka Lundberg on kymenmaalainen upseeri, joka eteni sotilasurallaan varsin nopeasti. Talvisodan alkaessa, Lunberg oli sotilasarvoltaan kapteeni. Upseerinarvostaan huolimatta, Lundberg oli varsin kokematon johtajana ja useimmiten joukkojen johtaminen jäikin kokeneempien Vilho Hannulan ja Pekka Halttulan vastuulle. Lundbergin sotaretki saa ennenaikaisen päätöksen kun hän menettää jalkansa ansoitettujen kiikareiden räjähdettyä hänen vieressään.
G. Rock alias Koljatti Kivi Koljatti Kivi aloitti sotilasuransa varsin nuorena, palveltuaan kansalaissodassa hieman päälle kymmenvuotiaana valkoisten puolella sotilaspoikana. Varsin nuoresta iästään huolimatta, Kivi teki itsestään jo Kansalaissodassa eräänlaisen legendan, surmattuaan Sahanpään punaisten pääagitaattorin, Antti Kovalevin kansalaissodan loppuvaiheilla Tampereen taistelussa, pitkällä Iisakki Järvenpää-puukollaan. Tuolloin myös syntyi Kiven myöhemminkin käyttämä tokaisu ”maistahan pohjanmaan rautaa”.