Betty Field (8. helmikuuta 1913 Boston, Massachusetts – 13. syyskuuta 1973 Hyannis, Massachusetts) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, joka loi uran teatterissa, elokuvissa kuin televisiossakin.
Betty Field oli monipuolinen näyttelijä. Hän näytteli elokuvissaan usein neuroottisia ja purevia naisia. Koko uransa aikana hän näytteli elokuvissa ja näytelmissä yhtä aikaa, matkusteli Hollywoodin ja Broadwayn välillä.
Yksi Fieldin tunnetuimpia teatteritöitä on aviomiehensä Elmer Ricen kirjoittama ja ohjaama Dream Girl (1945−1946). Elokuvista tunnetuimpia ovat läpimurtoelokuva Hiiriä ja ihmisiä (1939) ja Renkaita vedessä (1942).
Yhteensä 38 vuotta kestäneellä urallaan Field ehti näytellä sekä elokuvissa, televisiossa että teatterissa. Hän lopetti elokuva- ja televisiouransa vuonna 1968, mutta jatkoi teatteriuraansa vuoteen 1971 asti. Field kuoli kaksi vuotta myöhemmin kotonaan Hyanniksessa, Massachusettsissa 60 vuoden ikäisenä.
Nuoruus Betty Field syntyi myyntimies George Fieldille ja vaimolleen Katharine Lynchille Bostonissa, Massachusettsissa 8. helmikuuta 1913. Vanhemmat erosivat Bettyn ollessa nuori. Lapsuudessaan Betty alkoi äitinsä kanssa matkustelemaan espanjankielisissä maissa ja Betty oppikin puhumaan espanjaa. Katharine meni uusiin naimisiin ja sen jälkeen he asettuivat asumaan Newtoniin, Massachusettsiin.
Field tunsi intohimoa teatteria kohtaan varhaisista nuoruusvuosistaan asti. Vuonna 1932 hän meni opiskelemaan näyttelemistä American Academy of Dramatic Artsiin New York Cityssä, New Yorkissa. Hän oli vuosikurssinsa oppilaista ensimmäinen, joka sai töitä näyttelijänä.
Ura 1930-luku Field teki ammatillisen näyttelijädebyyttinsä vuonna 1933 näytelmässä The First Mrs. Fraser ja pian sen jälkeen hän sai rooleja monissa eri näytelmissä. Field jopa sai roolin Lontoon West Endin teatterista asti Howard Lindsayn farssissa She Loves Me Not alkuvuodesta 1934, vaikka hänen debytantti Frances Arbuthnot'n roolinsa jouduttiin kirjoittamaan uudelleen, koska hän näytti liian nuorelta debytantiksi. Näytelmän loputtua Field palasi Yhdysvaltoihin, New Yorkiin, missä hän näytteli useissa menestyneissä Broadway-näytelmissä. Hänen Broadway-debyyttinsä oli komedianäytelmässä Page Miss Glory, joka sai ensi-iltansa 27. marraskuuta 1934, ja jota esitettiin aina maaliskuuhun 1935 asti 63 esityksen ajan. Hänestä tuli suosittu "nuori tyttö" George Abbottin komedioissa 1930-luvulla. Page Miss Gloryn jälkeen hän näytteli muun muassa näytelmissä Three Men on a Horse (1935−1936), Boy Meets Girl (1935−1937), Room Service (1937−1938) ja The Primrose Path (1939). Näytelmistä Room Service ja The Primrose Path Field sai erinomaiset arvostelut.
Kun Paramount Picturesin kykyjenetsijät näkivät Fieldin suorituksen Barbara Pearsonin roolissa näytelmässä What a Life vuonna 1938, Paramountin johtohenkilöt halusivat Fieldin Hollywoodiin näyttelemään roolinsa samannimisessä elokuvaversiossa What a Life, joka sai ensi-iltansa vuonna 1939. Tämä oli myös hänen elokuvadebyyttinsä ja Field voitti roolistaan National Board of Review -palkinnon vuonna 1940. Studio halusi myös allekirjoittaa Fieldin kanssa seitsenvuotisen sopimuksen. Field teki läpimurtonsa seuraavassa elokuvassaan Hiiriä ja ihmisiä, jonka ohjasi Lewis Milestone. Hiiriä ja ihmisiä sai neljä Oscar-ehdokkuutta. Hänen roolinsa Mae teki Fieldistä tasokkaan draamanäyttelijän.
1940-luku thumb|left|Zachary Scott ja Betty Field elokuvan Etelän mies trailerissa vuonna 1945. Kun Field oli näyttelemässä vuonna 1939 Broadwaylla näytelmässä Ring Two, hän tapasi näytelmän käsikirjoittajan Elmer Ricen. Pari meni vihille vuonna 1942. Heidän kolme lastaan esiintyivät pienimuotoisesti äitinsä kanssa lavalla. Field oli myös pääosassa Ricen kirjoittamissa näytelmissä Flight to the West (1940−1941) ja A New Life (1943), joka oli kirjoitettu erityisesti Fieldille. Flight to the West avattiin Guild Theatressa 30. joulukuuta 1940. Fieldillä oli naispääosa Hope Talcott Nathanina. Näytelmä siirrettiin Royale Theatreen 4. maaliskuuta 1941 ja näytelmä suljettiin 26. huhtikuuta 136 esityksen jälkeen. Näytelmää A New Life esitettiin 70 näytöstä Royalessa.
Field teki töitä Hollywoodissa mainekkaiden miesnäyttelijöiden kanssa, kuten Fredric Marchin kanssa Vaarojen laivassa (1940) ja Huomispäivän maailmassa (1944), John Waynen Hämärtää vuorten takana (1941), Robert Cummingsin, Charles Boyerin ja Edward G. Robinsonin Kaikkien rajojen ulkopuolella (1943) ja Joel McCrean The Great Momentissa (1944). Näiden suoritusten yläpuolelle nousee Fieldin suoritus klassikkoelokuvassa Renkaita vedessä (1942), jossa hän näytteli ahdistunutta tytärtä ja insestin uhria Cassandra Toweria. Hänen vastanäyttelijöinään elokuvassa oli Ann Sheridan, Cummings ja tuleva Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan. Renkaita vedessä sai kolme Oscar-ehdokkuutta. Field teki sen jälkeen kevyen komedian Tarvitaanko aviomiestä?, jossa hänen vastanäyttelijänään oli Ray Milland.
Field jätti tarkoituksella uusimatta Paramountin sopimuksensa, joka läheni loppuaan vuonna 1945. Vuonna 1945 Field teki laadukkaan suorituksen elokuvassa Etelän mies, jonka jälkeen hän piti pitkän tauon elokuvista. Hän palasi takaisin Broadwaylle, jolloin hän esiintyi arvostetuissa näytelmissä, kuten The Voice of the Turtle (1943−1947) ja aviomiehensä Dream Girl (1945−1946), jonka Rice myös ohjasi. Dream Girlin ensi-ilta oli 14. joulukuuta 1945 ja sitä esitettiin 348 näytöstä. Komedia suljettiin tasan vuotta myöhemmin. Field voitti New York Drama Critics Circle -palkinnon myöhemmin vuonna 1946. Fieldin Hedvig Ibsenin The Wild Duckissa sai myös ylistävää kritiikkiä. Hän aloitti televisiotyön vuonna 1948 sarjassa The Philco Television Playhouse jaksossa "Street Scene", jossa hänen roolina oli Rose. Siitä lähtien Field alkoi ottaa tasaisesti vierailurooleja eri sarjoissa.
Field palasi Paramountille ja elokuviin vuonna 1949, jolloin hän näytteli naispääosaa Alan Laddin kanssa elokuvassa Kohtalokasta valtaa, joka perustui F. Scott Fitzgeraldin romaaniin. Tämän elokuvan piti olla Fieldin elokuvauran kohokohtia, mutta elokuva floppasi ja Fieldin suoritus sai sekalaisia arvosteluja. Hän palasi takaisin Broadwaylle jättäen Hollywoodin toistamiseen.
1950-luku Field edelleen niitti menestystä Broadwaylla näytelmissä, kuten Twelfth Night (1949), The Rat Race (1949−1950), Peter Pan (1950, antoi roolinsa Jean Arthurille), The Fourposter (1951−1952, Field ja Burgess Meredith korvasivat Jessica Tandyn ja Hume Cronynin) ja Ladies of the Corridor (1953).
Field palasi takaisin Hollywoodiin 1950-luvun puolivälissä. Hän oli suuressa sivuosassa romanttisessa draamassa Rakkauden huviretki, joka ilmestyi vuonna 1955. Hänen vastanäyttelijöinään oli Kim Novak ja William Holden. Rakkauden huviretki oli yksi vuoden menestyneimpiä elokuvia ja sai kuusi Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti kaksi. Elokuva sai myös neljä BAFTA-ehdokkuutta ja voitti Golden Globen. Field pääsi seuraavaksi näyttelemään Marilyn Monroen kanssa elokuvaan Bussipysäkki, joka sai ensi-iltansa vuonna 1956. Bussipysäkki sai Oscar-, BAFTA- ja Golden Globe -ehdokkuudet. Vuonna 1957 Field näytteli sivuosaa Lana Turnerin tähdittämässä Peyton Place – vihan tyyssija, joka sai yhdeksän Oscar-ehdokkuutta ja kaksi Golden Globe -ehdokkuutta, mutta ei voittanut näistä yhtäkään. Field oli roolistaan Vihan tyyssijassa ehdolla parhaan naissivuosan Kultaiseen Laureliin vuonna 1958, mutta ei voittanut sitä. Teatterin puolella näytelmät The Seagull, Separate Tables (1956−1957), Waltz of the Toreadors (1958) ja Pisara runoilijaa (1958−1959) myös korostivat tätä hänen uransa uutta kypsää vaihetta. Vuonna 1959 Field näytteli naissivuosaa elokuvassa Iloinen maankiertäjä.
1950-luvulla Field vieraili muiden muassa sarjoissa Se parhaiten nauraa... vuonna 1956, Letter to Loretta vuonna 1956 ja Hallmark Hall of Fame vuonna 1959.
1960-luku 1960-luvulla Field näytteli Elizabeth Taylorin kanssa elokuvassa Ei rahasta (1960), josta Taylor voitti Oscar-palkinnon. Vuonna 1962 hän näytteli klassikkoelokuvassa Alcatrazin vanki yhdessä Burt Lancasterin, Karl Maldenin ja Thelma Ritterin kanssa. Elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta. Field piti neljän vuoden tauon elokuvista ja vuonna 1966 hän otti roolin draamasta 7 naista, jossa Field oli yksi niistä seitsemästä naisesta. Hänen vastanäyttelijöinään oli Anne Bancroft, Sue Lyon, Margaret Leighton, Flora Robson ja Mildred Dunnock. Parin vuoden päästä 1968 Field näytteli komediassa Kultakahle, jossa hänen vastanäyttelijänä oli Dean Martin. Samana vuonna hän teki viimeisen elokuvansa rouva Ringermanina Clint Eastwoodin tähdittämä Rautainen Coogan.
Field vieraili 1960-luvulla muun muassa televisiosarjoissa Lahjomattomat vuonna 1960, Alfred Hitchcock esittää vuonna 1960, Valtatie 66 vuosina 1960, 1961 ja 1962, Tohtori Ben Casey vuonna 1962 ja Puolustuksella on puheenvuoro vuonna 1964. Teatteriuransa loppuvaiheilla Field näytteli Amanda Wingfieldia näytelmässä The Glass Menagerie (1965) ja Birdie Hubbardia The Little Foxes (1967−1968). Field teki viimeisen teatteriroolinsa vaikeassa Beatrice Hunsdorferin roolissa näytelmässä The Effect of Gamma Rays on Man-in-the-Moon Marigolds vuonna 1971. Samalla hän lopetti koko näyttelijänuransa, joka oli kestänyt 38 vuotta.
Fieldillä olisi ollut räikeä rooli evankelisti Isosiskona Donald Sutherlandin kanssa elokuvassa Heinäsirkat, mutta Field ehti kuolla juuri ennen kuvauksia. Geraldine Page korvattiin rooliin. Elokuva ilmestyi vuonna 1975.
Yksityiselämä ja kuolema thumb|right|Betty Field Carl Van Vechtenin kuvaamana vuonna 1947. Yksityiselämä Yksityiselämässään Field oli naimisissa kolmesti, joista kaksi päättyi avioeroon. Field meni ensimmäistä kertaa vihille näytelmäkirjailija Elmer Ricen (1892–1967) kanssa 12. tammikuuta 1942. Rice kirjoitti vaimolleen useita näytelmiä. He saivat kolme lasta, kaksi poikaa ja yhden tyttären. Liitto päättyi eroon 14 aviovuoden jälkeen 1956. Toisen liiton Field solmi asianajaja ja kriminologi Edwin J. Lukasin (1902–1973) kanssa maaliskuussa 1957. He erosivat kymmenen vuotta myöhemmin 1967. Kolmannen ja viimeisen kerran Field meni vihille Raymond Oliveren kanssa 22. maaliskuuta 1968 ja liitto kesti aina Fieldin kuolemaan asti. Fieldillä oli kolme lapsipuolta Oliveren edellisestä liitosta.
Kuolema Betty Field kuoli aivoverenvuotoon 60-vuotiaana 13. syyskuuta 1973 Hyanniksessa, Massachusettsissa. Hänet tuhkattiin ja tuhkat annettiin perheen haltuun.
Filmografia Elokuvat VuosiSuomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli1939 What a Life What a Life Barbara Pearson Hiiriä ja ihmisiä Of Mice and Men Mae1940 Seventeen Seventeen Lola Pratt Vaarojen laiva Victory Alma1941 Hämärtää vuorten takana The Shepherd of the Hills Sammy Lane Blues in the Night Blues in the Night Kay Grant1942 Renkaita vedessä Kings Row Cassandra Tower Tarvitaanko aviomiestä? Are Husbands Necessary? Mary Elizabeth Cugat1943 Kaikkien rajojen ulkopuolella Flesh and Fantasy Henrietta1944 The Great Moment The Great Moment Elizabeth Morton Huomispäivän maailma Tomorrow, the World! Leona Richards1945 Etelän mies The Southerner Nona Tucker1949 Kohtalokasta valtaa The Great Gatsby Daisy Buchanan1955 Rakkauden huviretki Picnic Flo Owens1956 Bussipysäkki Bus Stop Grace1957 Peyton Place – vihan tyyssija Peyton Place Nellie Cross1959 Iloinen maankiertäjä Hound-Dog Man Cora McKinney1960 Ei rahasta BUtterfield 8 Fanny Thurber1962 Alcatrazin vanki Birdman of Alcatraz Stella Johnson1966 7 naista 7 Women Florrie Pether1968 Kultakahle How to Save a Marriage and Ruin Your Life Thelma Rautainen Coogan Coogan's Bluff Ellen Ringerman
Televisio