James "Jim" Clark Jr. (4. maaliskuuta 1936 Kilmany, Skotlanti – 7. huhtikuuta 1968 Hockenheim, Baden-Württemberg, Saksa) oli brittiläinen kilpa-autoilija. Hän syntyi skotlantilaisen farmarin poikana ja voitti urallaan kaksi Formula 1 -maailmanmestaruutta (1963 ja 1965). Voittaessaan 26-vuotiaana F1-maailmanmestaruuden vuonna hän oli nuorin tähän yltänyt ja piti tätä ennätystä aina vuoteen , jolloin brasilialainen Emerson Fittipaldi voitti mestaruuden 25-vuotiaana. Ennen Clarkia ainoa alle 30-vuotiaana mestaruuden voittanut oli 29-vuotiaana tittelin saavuttanut brittiläinen Mike Hawthorn.
Formula 1 -urallaan Clark ajoi 72 MM-sarjan GP:tä ja voitti niistä 25. Hänellä on viidenneksi eniten paalupaikkoja Formula 1 -historiassa, 33, eli saman verran kuin nelinkertaisella maailmanmestarilla Alain Prostilla. Kilpailun nopeimpia kierroksia hänelle kertyi 28 ja MM-pisteitä 274. Huomionarvoista Clarkin tilastoja katsottaessa on se, että hän sijoittui urallaan ainoastaan kerran toiseksi ja että hänen paalupaikkaprosenttinsa on suurempi kuin toisen kovan aika-ajajan, Ayrton Sennan. Brittiläisessä The Times -sanomalehdessä Clark äänestettiin kaikkien aikojen parhaaksi Formula 1 -kuljettajaksi.
Lisäksi Clark voitti ensimmäisenä eurooppalaisena sitten skotlantilais-italialaisen Dario Restan Indianapolisin 500 mailin ajon vuonna 1965, toisella yrittämällään. Jim Clark oli Graham Hillin ohella 1960-luvun suurimpia kuljettajia.
Jim Clark saavutti uransa aikana kahdeksan Grand Slamia eli enemmän kuin kukaan muu F1-historiassa.Clark osallistui 59 MM-sarjan ulkopuoliseen kilpailuun, joista hän voitti 19.
Clark voitti molemmat mestaruudet ylivoimaisesti piste-erojen ollessa 25 ja 14 MM-pistettä (vuosina 1963 ja 1965).
F1-ura
Ennen F1-uraansa Clark oli ajanut rallia ja rata-autoilua sekä toiminut Lotus-tallinsa testikuljettajana (ajaen samalla Formula 2 -sarjaa). Clarkista ei ollut kuitenkaan hyväksi testikuljettajaksi, sillä ainutlaatuisen lahjakkuutensa avulla hän sovitti aina ajotyylinsä autoon sopivaksi, sen sijaan että olisi säätänyt autoa tyyliinsä sopivaksi. Vuonna 1960 hänestä tuli tallinsa virallinen kilpakuljettaja. Ensimmäisenä kautenaan Clark menestyi kohtalaisesti: 8 pistettä ja MM-sarjan kymmenes sijaKärkkäinen, s. 15. Vuonna 1961 Clark keräsi jo 11 pistettä ja oli seitsemäs lopputuloksissaKärkkäinen, s. 16. Samana vuonna hän oli osallisena suuressa onnettomuudessa Italian GP:ssä, kun Ferrari-kuljettaja Wolfgang von Trips osui Clarkin Lotukseen ja osuman seurauksena Tripsin auto lensi reunakaiteeseen surmaten Tripsin ja 15 katsojaa. Vuonna 1962 Clark saavutti ensimmäisen F1-voittonsa Belgian GP:ssä ja nousi näin taistelemaan mestaruudesta maanmiehensä Graham Hillin kanssaMelart & Melart, s. 94. Päätöskisassa Etelä-Afrikan East Londonissa Clark oli matkalla kohti maailmanmestaruutta, kunnes hänen Lotus-autoonsa tuli öljyvuoto. Hill vei kilpailun voiton ja maailmanmestaruuden pistein 42, Clark oli toinen 30 pisteelläKärkkäinen, s. 17.
Vuonna 1963 Clark voitti kauden kymmenestä kilpailusta seitsemän, oli kerran toinen ja kerran kolmas. Clark voitti maailmanmestaruuden ja toiseksi tulleen Hillin pistein 54–29.Kärkkäinen, s. 18Clarkin voittoprosentti oli 70% ja hän sai eniten voittoja kauden aikana siihenastisista kuljettajista.
Seuraavana vuonna Clarkin lisäksi mestaruusmahdollisuudet olivat myös Hillillä ja britti John Surteesilla. Clark oli päätöskilpailun viimeiselle kierrokselle lähdettäessä vielä matkalla maailmanmestaruuteen, kunnes autoon tuli öljyvuoto, niin kuin kaksi vuotta aiemminkin. Tällä kertaa Clark ei joutunut keskeyttämään, mutta jäi kolmanneksi. Surtees vei mestaruuden ennen Hilliä pistein 40–39, Clark keräsi 32 pistettäKärkkäinen, s. 19.
Vuosi 1965 oli Clarkille vain voittojen ja keskeytyksien kausi. Mestaruudesta hän joutui taistelemaan paljon kovemmin kuin kaksi vuotta sitten, mutta silti hän voitti mestaruuden ennen Hilliä pistein 54–40Kärkkäinen, s. 20. Clark on ensimmäinen kuljettaja, joka on voittanut toisen F1-mestaruuden alle 30-vuotiaana.
Clarkin viimeiset vuodet olivat vuoristorataa johtuen lähinnä auton epäluotettavuudesta. Vuonna 1966 hän jäi kuudenneksi 16 pisteellä päästessään ainoastaan kolme kertaa maalin ajamissaan kahdeksassa kilpailussaKärkkäinen, s. 21. Vuonna 1967 hän oli kolmas keräten 41 pistettä. Maaliin Clark pääsi kaudella 1967 yhdessätoista kilpailussa kuusi kertaa, voittaen muun muassa kauden kaksi viimeistä GP:tä. Viimeisenä kautenaan 1968 hän keräsi ennen kuolemaansa 9 pistettä voittamalla kauden ensimmäisen GP:n Etelä-Afrikan KyalamissaKärkkäinen, s. 22. Hän lähti tuohon kisaan paalupaikalta ja ajoi myös nopeimman kierroksen. Clarkin sijoitus kaudella 1968 loppupisteissä oli yhdestoista.
Clarkin kuolema
Clarkia ei yleisesti ottaen lasketa F1-sarjan osakilpailussa kuolleiden kuljettajien joukkoon, sillä hän kuoli F2-luokan kilpailussa. Clark ajoi Lotuksella kyseisen sarjan kilpailua Hockenheimin radalla Saksassa, kun auton rengas räjähti tuntemattomasta syystä ja Lotus törmäsi täydessä vauhdissa radan varrella olevaan puuhun kohtalokkain seurauksin. Onnettomuudella ei ollut tiettävästi silminnäkijöitä. Sanotaan myös että Clarkin mukana päättyi yksi aikakausi Formula ykkösissä. Autoihin alkoi kaudella -68 ilmestyä sponsoritarroja ja siivetkin tekivät läpimurtonsa tuolla kaudella. Clarkista sanotaan myös, että hän oli viimeinen "vanhan hyvän ajan mestari", ajan jolloin kilpailijat olivat todellisia herrasmiehiä ja heitä kaikkia yhdisti vilpitön rakkaus kilpa-autoiluun.
Jim Clarkin museo sijaitsee hänen kotikaupungissa Duns'issa Skotlannissa lähellä Englannin ja Skotlannin rajaa.
Kunniajäsenyydet International Motorsports Hall of Fame 1990. Motorsports Hall of Fame of America 1990 (luokkana Open Wheel eli avorenkaiset). FIA Motorsport Hall of Fame.
Tilastot ja saavutukset F1-sarjassa KausiTalliVoitotPaalupaikatNopeimmat kierroksetPalkintosijatPisteet1960Team Lotus000181961Team Lotus0012111962Team Lotus3653301963Team Lotus776954 (73)1964Team Lotus3543321965Team Lotus6666541966Team Lotus1202161967Team Lotus4655411968Team Lotus11119Yhteensä25332832255 (274) (avain) (Vahvennetut kilpailut tarkoittavat paalupaikkaa ja kursivoidut nopeinta kierrosta) Vuosi Talli Malli Moottori 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Sijoitus Pisteet 1960 Team Lotus Lotus 18 Climax I4 ARG MON INDY DUT BEL FRA GBR POR ITA USA 10 8 1961 Team Lotus Lotus 21 Climax I4 MON DUT BEL FRA GBR GER ITA USA 7 11 1962 Team Lotus Lotus 25 Climax V8 DUT MON BEL FRA GBR GER ITA USA RSA 2 30 1963 Team Lotus Lotus 25 Climax V8 MON BEL DUT FRA GBR GER ITA USA MEX RSA 1 54 (73) 1964 Team Lotus Lotus 25 Climax V8 MON DUT BEL FRA GBR ITA 3 32 Lotus 33 Climax V8 GER AUT USA MEX 1965 Team Lotus Lotus 33 Climax V8 RSA MON BEL GBR DUT GER ITA USA MEX 1 54 Lotus 25 Climax V8 FRA 1966 Team Lotus Lotus 33 Climax V8 MON BEL FRA GBR DUT GER 6 16 Lotus 43 BRM H16 ITA USA MEX 1967 Team Lotus Lotus 43 BRM H16 RSA 3 41 Lotus 33 Climax V8 MON Lotus 49 Ford V8 DUT BEL FRA GBR GER CAN ITA USA MEX 1968 Team Lotus Lotus 49 Ford V8 RSA ESP MON BEL DUT FRA GBR GER ITA CAN USA MEX 11 9
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Ylen Elävä arkisto – Jim Clark ajaa Keimolan radalla sightseeing-kierroksen (1966) Youtube: Jim Clark's fatal accident
Luokka:Brittiläiset Formula 1 -kuljettajat Luokka:Formula 1 -maailmanmestarit Luokka:British Touring Car Championship -kuljettajat Luokka:Moottoriurheilussa surmansa saaneet kuljettajat Luokka:Vuonna 1936 syntyneet Luokka:Vuonna 1968 kuolleet