right|thumb|Lääketabletit pakataan usein helppo-käyttöisiin, levymäisiin läpipainopakkauksiin, jotka kootaan vähittäismyyntieräksi takana näkyvän kaltaiseen taivekartonkilaatikkoon. Läpipainopakkaus on perforoitu niin, että se voidaan jakaa pienemmiksi annoksiksi tablettien säilyessä silti suojattuina. Pakkaus on tuotteen ympärillä oleva suoja, jonka tarkoitus on varmistaa tuotteen säilymisen vahingoittumattomana eri jakeluvaiheiden ja varastoinnin ajan, kunnes kuluttaja tai muu loppukäyttäjä ottaa tuotteen käyttöön. Pakkauksen pinta tarjoaa myös paikan tuotetta koskeville pakollisille ja vapaaehtoisille merkinnöille sekä tuotteen myyntiä edistäville teksteille ja kuville.
Tarkoitus Pakkauksen tehtävänä on suojata tuotetta ulkopuolisten tekijöiden, kuten lämmön, kosteuden, valon tai mekaanisten voimien vaikutukselta säilyttää tuote vahingoittumattomana läpi sen vaatiman logistisen ketjun tuotantolaitoksesta loppukäyttäjälle tehdä mahdolliseksi tuotteen kustannustehokas varastointi, kuljetus ja käsittely (esim. kuljetustilaa säästävät itse koottavien huonekalujen pakkaukset) selvittää tuotteen oikeat käsittelytavat logistiikkaketjun eri vaiheissa (esim. "Tämä puoli ylöspäin", "Säilytettävä alle +10 °C") lisätä tuoteturvallisuutta loppukäyttäjän näkökulmasta (esim. parasta ennen -päiväys, valmistusaineet, säilyvyystieto) edistää tuotteen myyntiä tekemällä se myymälässä helposti havaittavaksi, houkuttelevaksi ja kiinnostavaksi
Materiaalit Lasipakkaukset Lasista valmistettuihin pulloihin tai purkkeihin pakataan erityisesti nestemäisiä elintarvikkeita, lääkkeitä, kosmetiikkaa ja kemikaaleja. Lasipakkauksen ominaisuuksiin kuuluvat läpinäkyvyys, kemikaalien sietokyky ja kovuus. Ympäristönäkökulmasta lasi on teoriassa ikuista ja käytännössäkin helposti kierrätettävää, sillä se voidaan sulattaa uudelleen käytettäväksi rajattoman monta kertaa. Esteettisestä ja markkinoinnillisesta näkökulmasta lasipakkaus on monen tuotteen perinteinen, arvostettu ja näyttävä säilytystapa, ajatellaanpa vaikka viini- tai hajuvesipulloa tai hillopurkkia. Lasipakkausten huonoja puolia ovat särkyvyys, painavuus ja hajoamattomuus luonnossa. Kuitupakkaukset Kuitupakkauksiksi sanotaan metsäteollisuuden tuottamista puukuiduista valmistettuja pakkauksia, jotka ulottuvat paperisäkeistä ja käärepapereista kartonkipakkauksiin ja aaltopahvilaatikoista kananmunien kennopakkauksiin. Kuitupakkausten etuja ovat keveys ja hyvät painotekniset ominaisuudet, jotka mahdollistavat näyttävän ja informatiivisen pakkausgrafiikan. Kuitupohjaisia pakkausmateriaaleja on kehitetty soveltuvaksi hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin yhdistämällä niihin muita materiaaleja, kuten muovikerroksia, joko päällystämällä tai laminoimalla. Tällaisista yhdistelmäpakkauksista esimerkki on nestepakkauskartongista valmistettavat maito- ja mehutölkit. Kuivat elintarvikkeet, kuten jauhot, riisi ja makaronit, pakataan usein paperipusseihin tai kartonkirasioihin.
Aaltopahvista valmistetut laatikot toimivat usein kymmenistä pienistä kuluttajapakkauksista muodostuvan tukkuerän suojana ja kokoajana eli kuljetuspakkauksena valmistajalta vähittäismyymälään saakka. Ruskean pintakartongin eli "lainerin" sijasta aaltopahvi voidaan päällystää valkoisella esipainetulla kartonkikerroksella, jolloin saadaan näyttäviä ja värikkäästi painettuja kuluttajapakkauksia esimerkiksi elektroniikkatuotteille.
Kuitupakkausten hyviin ominaisuuksiin kuuluvat monipuoliset kierrätysmahdollisuudet. Pakkausjätekuidusta voi valmistaa uusia pakkaustarvikkeita, kuten maitotölkkien kartonkijätteestä wc-paperirullien hylsyjä. Uusiokäytön lisäksi kuitupakkausten toinen hyödyntämistapa on polttaminen energiaksi.
Metallipakkaukset Kestäviä ja valotiiviitä metallipakkauksia käytetään paljon elintarviketeollisuudessa (säilykepurkit, tahnaputkilot, einesruokien alumiinivuoat ja juomatölkit) sekä kemianteollisuudessa (muun muassa maalipurkit).
Metallipakkauksiin käytetään alumiinia, terästä, tinaa ja näiden yhdistelmiä. Yleisin materiaali on tinattu teräslevy eli tinapelti. Alumiini on hyvä mutta kallis pakkausmateriaali, mikä johtuu valtavasta sähköenergian tarpeesta jalostettaessa bauksiittimalmia alumiiniksi. Siksi alumiinipakkaukset, kuten olut- ja virvoitusjuomatölkit, pyritään kierrättämään ja sulattamaan uudelleen alumiiniksi. Uusiokäyttöprosessissa kuluu energiaa vain viisi prosenttia verrattuna alumiinin valmistamiseen bauksiitista.
Muovipakkaukset Muovit ovat nopean kehityksensä ansiosta vallanneet alaa monenlaisessa tuotepakkaamisessa niin, että Euroopassa lähes 39 % muoveista käytetään pakkaamiseen. Kierrätettävät PET-muovipullot ovat lähes täysin korvanneet lasiset virvoitusjuomapullot. Styroksi eli EPS-polystyreeni, usein aaltopahvipakkauksen sisällä, suojaa elektronisia laitteita ja muita kalliita kestokulutustuotteita iskuilta ja eristää myös lämpöä. Muovipusseihin pakataan leipomotuotteita, hedelmiä ja vihanneksia etukäteen tai itsepalveluna myymälässä. Lääketeollisuudelle kehitetyt tablettien painopakkaukset sekä astmalääkeinhalaattorit ja muut annostelijat ovat esimerkkejä muovien mahdollistamista teknisesti edistyksellisistä pakkauskeksinnöistä. Muovipakkausten yleisiä etuja ovat keveys ja tiiviys sekä soveltuvuus massatuotantoon.
Ympäristön kannalta muovin ongelmana on, että uusia biomuoveja lukuun ottamatta muovit eivät maadu, koska mitkään eliöt eivät kykene niitä hajottamaan. Jos kierrätystä tai muuta jätehuoltoa ei ole kunnolla järjestetty, muovipakkauksista voi syntyä isoja ympäristöongelmia kuten valtamerten valtavat muovijätelautat.
Muovin kierrätystä uusiokäyttöön hankaloittavat monet eri muovityypit, jotka pitäisi erotella toisistaan. Tämä on vaikeaa, vaikka muovipakkauksiin nykyisin merkitäänkin niissä käytetty muovilaatu. Silti esimerkiksi Saksan ympäristöviranomaisten mukaan sikäläiset muovikassit on tehty jopa 80-prosenttisesta uusiomuovista.
Pakkausmerkinnät Elintarvikepakkauksen pakollisten merkintöjen on sijaittava helposti havaittavassa paikassa ja niissä on käytettävä riittävän suurta kirjasinkokoa. Pakkausmerkinnät eivät saa johtaa ostajaa harhaan esimerkiksi elintarvikkeen ominaisuuksien osalta. Pakkausmerkinnöissä ei saa myöskään ilmoittaa elintarvikkeella olevan sellaista erityistä vaikutusta tai ominaisuutta, jota sillä ei ole tai jonka suhteen se ei poikkea muista vastaavista elintarvikkeista.
Elintarvikkeen valmistuksessa käytetyt ainesosat on ilmoitettava painon mukaan alenevassa järjestyksessä lukuun ottamatta niitä ainesosia, joita on alle kaksi painoprosenttia lopullisesta elintarvikkeesta. Jälkimmäiset voidaan luetella missä järjestyksessä tahansa. Jos elintarvikkeeseen lisätty vesi muodostaa alle viisi prosenttia lopullisen tuotteen painosta, sitä ei tarvitse kuitenkaan ilmoittaa. On olemassa myös muita poikkeuksia. Esimerkiksi kermaan tai hapanmaitotuotteeseen lisättyjä bakteereita tai entsyymeitä ei tarvitse ilmoittaa, jos ne ovat välttämättömiä tuotteen valmistuksen kannalta. Myöskään lisäainetta, jota on käytetty valmistuksen apuaineena, ei tarvitse ilmoittaa.
Elintarvikkeeseen lisättyjä luontaisia tai keinotekoisia aromiaineita ei tarvitse nimetä, vaan riittää, että listauksessa lukee, että elintarvikkeeseen on lisätty "aromeita". Termillä liha tarkoitetaan tiettyyn määrärajaan asti sekä lihas-, rasva- että sidekudosta.
Jos elintarvikkeeseen on lisätty elintarvikkeissa käytettävistä makeutusaineista annetussa kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksessä (1657/1995) tarkoitettua makeutusainetta, elintarvikkeen nimessä tai sen yhteydessä on oltava maininta käytetystä makeutusaineesta tai siitä, että tuote sisältää "makeutusainetta" tai "makeutusaineita".
Vitamiinin tai muun ravintoaineen lisäämisestä elintarvikkeeseen on oltava selkeä merkintä pakkauksessa.
Menetelmät Elintarviketeollisuudessa pakkaamisella on suuri merkitys tuotteen puhtauden, tuoksun, eheyden, kuivuuden, säilyvyyden ja turvallisuuden varmistamiseksi, ja pakkauksissa onkin kaasu- ja mikrobitiivis suljenta sekä tiiviit materiaalit. Käytetyimmät pakkaustekniikat ovat:
Tyhjiöpakkaaminen: ilma poistetaan pakkauksesta ja se suljetaan. Suojakaasupakkaaminen: pakkaus täytetään ilman sijasta muunlaisella typen, hiilidioksidin ja hapen seoksella. Useimmiten pyritään syrjäyttämään happi ja estämään näin hapettumis- ja pilaantumisreaktiot.Agan suojakaasukäsikirja, Aga. (Internet Archive). Viitattu 17.10.2015.Käytettävät pakkauskaasut, Pakkausmenetelmät ja -laitteet, Elintarvikkeiden pakkaaminen -oppimateriaali, edu.fi. (Internet Archivessa). Viitattu 17.10.2015. Aktiivinen pakkaaminen: pakkaus sisältää tarvikkeen, jonka avulla elintarvikkeen turvallisuutta ja/tai säilyvyyttä voidaan lisätä ja laatua parantaa koko pakattuna olon ajan. Pakkauksen kaasutilasta voidaan poistaa pilaantumista edistäviä tai pahanhajuisia aineita tai lisätä siihen hyödyllisiä aineita. Älypakkaaminen: pakkaus sisältää ilmaisimen, jonka avulla pakkauksen tilaa voidaan tarkastella reaaliajassa. Aseptinen pakkaaminen: steriloituun pakkaukseen pakkaamista.
Pakkaussuunnittelu Pakkaussuunnittelu on tekniikan alue, jossa sovelletaan muotoilua, graafista suunnittelua ja varsinkin elintarvikkeiden pakkauksessa biologista ja lääketieteellistä tietämystä. Pakkauksilla pystytään vähentämään tuotehukkaa huomattavasti varsinkin elintarvikkeissa. Pakkauksesta käyvät ilmi tuotemerkintätiedot.
Pakkausteollisuus Pakkauksia on tarvittu vuosituhansia elintarvikkeiden ja muiden tavaroiden säilytyksessä ja kuljettamisessa. Vasta teollinen vallankumous loi nykyaikaisen pakkausteollisuuden. Länsimaissa pakkausala alkoi kehittyä nopeasti 1950-luvulla, jolloin tuotteita alettiin suojata paremmin hävikin pienentämiseksi ja tuotteiden herätearvon eli myyvyyden parantamiseksi. 1900-luvun loppuvuosina pakkaamisen ympäristövaikutukset nousivat osaksi kulutusyhteiskunnan kritiikkiä.
Pakkaamisen historiaa
Ruoan ja erilaisten tavaroiden säilytyksessä ja kuljettamisessa on aina tarvittu jonkinlaisia pakkauksia. Kuivien ja kiinteiden tavaroiden kuljettamiseen käytettiin luonnonmateriaaleista käsin valmistettuja kääreitä, naruja, koreja, pusseja, säkkejä, tuokkosia, vakkoja tai arkkuja. Nestemäisille aineille tarvittiin keraamisia, metallisia tai lasisia astioita ja pulloja, nahasta tai eläinten rakosta valmistettuja leilejä eli lekkereitä, puisia tynnyreitä tms. Keraamisia ja lasiastioita tehtiin jo Egyptissä 3000 eaa., peltilaatikoita alettiin valmistaa 1700-luvullaHistory: Metal Packaging , Compax Packaging. Viitattu 17.10.2015. ja metalliset säilyketölkit keksittiin 1810-luvulla Napoleonin armeijan muonitustarpeisiin. Vielä 1950-luvulla länsimaisissakin kodeissa käytettiin uudelleen tavaroiden mukana tulleet narut, pussit ja muut pakkaukset, ja maitoa haettiin kaupasta tai läheisestä maatalosta omalla astialla. Nykyinen kertakäyttöpakkausten valtakausi alkoi oikeastaan vasta 1960-luvulla.Pakkausten historiaa, Pakkausmenetelmät ja -laitteet, Elintarvikkeiden pakkaaminen -oppimateriaali, edu.fi. Viitattu 17.10.2015.