Muinainen reenjalas on arkeologinen irtain jäännös muinaisesta reestä. Jalakset voivat ajoittua kivikaudelta uudelle ajalle. Kovin vanhoja rekiä ei ole säilynyt, mutta jalaksia tai niiden osia on. Jalaksen voi sekoittaa muinaissukseen, koska ne muistuttavat toisiaan.
Puu säilyy huonosti happipitoisessa ympäristössä. Siksi kaikki löydetyt jalakset tavataankin soiden turvekerroksen alta mudasta, jossa happi on loppunut ja kosteus liuottaa mudasta happamia yhdisteitä, mikä säilyttää suksen puuainesta. Jalaksen pituus aiheuttaa sen, ettei se säily kovin todennäköisesti ehjänä. Useimmat jalaslöydöt ovat siksi katkelmia. Vanhin jalaslöytö on Heinolan reenjalas, joka ajoitetaan 9 000 vuotta vanhaksi. Venäjällä oli samaan aikaa käytössä muuntyyppisiä jalaksia (Vis- ja Veretje-tyypit), joten reen tai pulkan ikä on näitäkin vanhempi.
Jalastyypit ja reen rakenne Rekiä on myös tehty kuivalle maalle, mutta tässä keskitytään vain lumessa liikkuviin rekiin.
Päällyskourullinen jalas on alkeellisin ja vanhin tunnettu jalastyyppi. Pitkä puu veistetään pohjastaan tasaiseksi ja yläpuolelle koverretaan koko pituudelle kouru, jolla jalas kiinnitetään reen pitkittäisen rungon alle. Heinolan reenjalas on tällainen. Pohjan pyöristyminen saattaa olla kulumista tai tahallaan tehtyä. Jalas kiinnitetään rakenteeseen köysillä sitoen. Tällaiset reet ovat ilmeisesti olleet kaksijalaksellisia. Näitä tehtiin mesoliittisella tai tyypillisen kampakeramiikan kaudella.
Vis- ja Veretje jalakset ovat lautamaiset ja niitä sidottiin mahdollisesti rinnakkain yhteen. Tuloksena oli pulkka tai leveä reki.
Keskikuurnalliset jalakset ovat kourumaisia jalaksen keskikohdalta, mutta ei jalaksen etummaiselta tai taaimmaiselta kolmannekselta. Ne ovat noin 10 cm leveitä ja 3–4 metriä pitkiä. Kourua kutsutaan kuurnaksi, sillä sen tarkoitus lienee sidereikien tekemisen helpottaminen. Jalaksen pystykepit eli kaplaat kiinnitettiin omiin reikiinsä, jota koverrettiin kuurnan viereen hieman ulospäin vinolle pinnalle. On arveltu, että kuurnallinen jalas kehittyi kourullisesta siten, että kuurna palveli samaa tarkoitusta kuin kouru, mutta kaplaita varten syntyi uusi kiinnitystapa levittämällä jalasta. Samalla jalaksen kannatteleva pinta-ala suureni. Reen rakenne oli kevyt ja se koottiin pingottamalla kaplaat tiukasti jalasta vasten hihnoilla tai rimoilla, joita kutsutaan kaustoiksi.
Kaplaiden asennoista on päätelty kuurnallisten jalasten kuuluneen yksi- tai kaksijalaksellisiin rekiin. Tyypin B reet rakennettiin yksijalaksellisiksi ja tavaratila syntyi vinojen kaplaiden väliin. Takana oli paksummat kaplaat, joista kuljettaja saattoi pitää rekeä pystyssä ja ohjata sitä suksilta tai työntäen. Tyypin A reki oli todennäköisesti kaksijalaksellinen, koska kaplaat asennettiin tiukasti pystyasentoon. Tyypin C reen kaplaat olivat vain löysästi kiinnitettynä jalaksiin. Malli saattoi olla yksi- tai kaksijalaksellinen. Tällaisia reet valmistettiin myöhäisellä kivikaudella, mikä tarkoittaa Suomessa kampakeraamisella kaudella ja sen jälkeen.
Keskiharjakkeiset jalaksen keskellä kulki pitkittäin harja tai monta rinnakkaista harjaketta. Harjan ja nauhojen avulla kaplaat kiinnitettiin rekeen. Tällaisia rekiä käytettiin kivikauden lopulla esimerkiksi Kiukaisten kulttuurin tai Pöljän keramiikan aikana sekä pronssi- ja rautakauden alussa.
Suksireki on reki, jonka jalakset saattaisivat olla suksinakin, sillä reki on niin pieni. Tämä tyyppi tunnetaan Lapista Siperiaan historialliseltakin ajalta.
Muinaisjalasten luettelo
Mesoliittinen kausi pienoiskuva|oikea|Heinolan reenjalas. Heinolan reenjalas on tyypiltään päällyskourullinen reenjalas ja on toistaiseksi maailman vanhin löydetty jalas. Se löytyi Heinolan Viikinäisistä vuonna 1934 ja on ajoitettu 6980–6800 eaa. eli mesoliittiselle kaudelle.Etelä-Suomen Sanomat: . Se on veistetty lylymännystä ja on 246 cm pitkä ja 11,5 cm leveä. Jalaksen pohja on pyöreähkö ja siinä ei ole muissa jalaksissa tavattavia reikiä. Venäjällä on tavattu samantapaisia jalaksia. T.I. Itkonen oli sitä mieltä, että jalas kuului kaksijalaksiseen rekeen.Huurre, Matti, 1998, s. 244–247
Venäläiseltä asuinpaikalta Vis I löytyi, tulkinnasta riippuen ovatko löydöt suksia vai jalaksia, noin 14-20 kappaletta erilaista jalasta. Kolmen jalasta oli valmistettu lehtipuusta. Näitä kutsuttiin Heinola-tyyppisiksi jalaksiksi, joissa ei ollut päällä kourua. Yhden jalaksen pituus oli 2 metriä pitkä ja 25 cm leveä ja sen pohja oli pyöreähkö. Sekä kärki että perä olivat loivasti ylöspäin kaarellaan. Nämä ajoitettiin 8300–7700 BP eli kalibroituna 7300–6500 eaa.Ajoituksien kalibrointi: CalPal CalPal- online.Burov, G. M.: Die Holzgeräte des Siedlungsplatzes Vis I..., 1990Burov, Gregoriy M.: The Use of Vegetable Materials in the Mesolithic of Northeast Europe, 1989
Ylemmistä asuinpaikan Vis I turvekerroksista löydetyt jalakset olivat havupuuta. Kaksi näistä olivat Heinola-tyyppisiä, joihin oli kaiverrettu syvät kourut jalaksen päälle. Kaksikko ajoittui 7200 BP eli kalibroituna 6100 eaa. Loput ajoittuivat 7700–7000 BP eli kalibroituna 6500–5800 eaa.. Eräs tällainen jalas, jota kutsuttiin Vis-tyypin jalakseksi, oli tasapohjainen ja 2 metriä pitkä ja 30 cm leveä. Näitä löytyi 9 kappaletta. Vain yksi Vis-tyypin jalas oli koristeltu pienillä rinnakkaisilla ornamenttiviivoilla.Burov, G. M.: Mesolithic art from the European north east, 1998
Toivakassa Pitkäjoen itärannalla olevasta Kuuskosken talosta pohjoiseen olevasta suosta tehtiin löytö kahdesta reenjalaksesta, jotka olivat osin tuhoutuneet. Paikalta löytyi myös kivikauteen viittaavia löytöjä ja siihen kontekstiin sopii myös jalaksen ajoitus, joka on 5235 eaa. eli mesoliittisen kauden lopussa.Suomen Ympäristökeskus: Toivokan kulttuuriympäristö, viitattu 30.1.2012
Saarijärveltä Tarvaalasta Luonnonvara-instituutin rakennuspaikalta löydettiin lokakuussa 2008 kivikirves ja –taltta. Löydöt liittynevät jo vuonna 1937 löytyneeseen reenjalakseen (KM/kt 8019), joka todettiin Summasen rannasta mudanajon yhteydessä. Jalas on ilmeisesti löydettäessä katkaistu kannastaan. Jalas on päällyskourullinen, mutta kolmasosa kärjestä on veistetty lautamaisen tasaiseksi. Jalas oli 381 cm pitkä, 23 cm leveä ja 9,8 cm paksu. Jalaksen kärki oli 105 cm pitkä, noin 15 cm leveä ja 1,8 cm paksu. Kärkeen on tehty kavennus eli nipukka, joka oli 8 cm pitkä ja 6 cm leveä, sekä 1,6 × 0,8 cm reikä , jolla kärki taivutettiin ja kiinnitettiin rekeen edestä. Keskiosastaan jalas oli veistetty koveraksi. Kourun reunoihin on porattu 21–32 cm välein 10 reikäparia sidosnaruja varten. Sidereiät olivat parin senttimetrin kokoisia. Pohja oli veistetty tasaiseksi ja se oli käytöstä kulunut sileäksi jopa keulan alta. Veistojäljet on tehty kiviaseella. Löytöpaikalta otetut maanäytteet oli E. Hyyppä tutkinut vuonna 1937 ja sijoitti jalaksen Litorinakauden alkupuolelle eli silloisen tietämyksen mukaan esikeraamiseen aikaan. T. I. Itkonen spekuloi vuonna 1938, että Tarvaalan jalas saattoi olla myös ahkion runko. Jalaksesta on kuva Elävä kivikausi- sivustolla (kuva).Mikkola, Esa: Saarijärvi Tarvaala Luonnonvarainstituutin tontin koekaivaus , Museovirasto, 2008
Pihtiputaalta Muurasjärveltä oli löytynyt yksijalaksellisen reen jalaksen katkelma, josta puuttui kärki ja kanta. Jalas on melko samanlainen kuin Saarijärven Tarvaalan ja Laukaan Vehniän jalas. Sen ikä asettuu Litorinakauden alkuun eli noin 8500 vuotta sitten.
Neoliittinen kivikausi ja metallikaudet Päällyskourullinen jalas
Lapinlahden reenjalas oli 523 cm pitkä ja se oli tyypiltään päällyskourullinen, jollaisia olisi ollut yksijalaksellisessa reessä. Se löytyi vuonna 1949 Koppolan kylästä. Jalaksen kanta oli 34 cm ja 115 cm pitkä kärki oli kapeimmillaan 20 cm leveä ja 1,8 cm paksu. Jalaksen keskiosa oli 3,65 cm, jossa kourun laidat olivat 3–4 cm korkeat. Tämä on suurin jalas, mitä Suomesta on löydetty ja epäilläänkin, ettei se olisi ollenkaan reen jalas. Sitä on myös ehdotettu veneen pohjan kölipuuksi eli talkaksi.Elävä kivikausi: Liikkumisvälineet, Museovirasto Kannassa oli kaksi suurta reikää taaimmaisia suurkaplasta varten, jotka tuettiin sitomalla se takana oleviin sidereikiin. Kaplaat olivat pohjastaan kiilattu, jotta ne pysyisivät tukevammin paikoillaan ja tähän viittaavat pohjassa olevat iskun jäljet. Ruuhimaisen osan pohjalla kulkei kaksi reikäriviä, joihin istutettiin 14 kaplasta kahteen riviin. Kaplaat olivat mahdollisesti vielä tuettu kaustalla, joihin kaplaat sidottiin yläosastaan. Alun alkaen reessä olisi ollut vain 14 kaplasta, mutta näiden väliin olisi lisätty jälkeenpäin 12 kaplasta riviä kohti. Reikien koko oli noin 3 x 3 cm ja ne sijaitsivat 19–21 cm välein ja lisätyt reiät eri kokoisia ja 21–27 cm välein. Keulassa oli reikä vetoköyttä varten. Jalas löytyi 1,5 metrin syvyydestä suosta turpeen ja pohjaliejun rajapinnasta. Tämä viittaa siihen, että jalas olisi vajonnut vedessä pohjalle ja liettynyt sinne ennen maatumista. Jalaksesta otetut näytteet sisälsivät sekä suolaisen- että makean veden piileviä, joten se on voinut upota murtoveteen. Näytteiden siitepölytutkimus paljastaa havupuiden lisääntymisen kyseiseen aikaan. Jalas ajoitetaankin Litorinakauden ja atlanttisen lämpökauden loppuun, joka sijoitettiin ennen noin 2000 eaa., mutta nykyään 3000 eaa.Elävä kivikausi: Lapinlahden reenjalas, ikä.
Keuruun Suolahdelta on löytynyt kourujalaksen peräkappale, jonka kanssa havaittiin myös osa laitarakennetta ja vajaan metrin mittainen reiällinen puu. Tämän löydön perusteella on arveltu reen olleen yksijalaksellinen ja muistuttaisi naskapi-intiaanien käyttämää toboggan-nimistä rekeä.
Laukaasta Vehniön kylästä löytyi päällyskourullinen jalas. Jalas löytyi 1920-luvulla ja siitä on kuvaus Suomen Museo 1930.
Keskikuurnallinen jalas Gråträskistä Piteån kunnasta Norrbottenista löytyi särkyneen reenjalaksen osia, joista yksi keskiosa ja kärki puuttuivat. Jalas oli ohut ja leveä keskikuurnallinen reenjalas, jolla ei ollut tyypillisiä paksupäisiä peräkaplaita, vaan niitä vastaavat reiät ovat pitkittäiset ja kulmikkaat. Jalaksen perä kapeni kiilamaisesti ja peräkaplaat sidottiin jalakseen takana oleviin kapeisiin sidereikiin.
Gorbunovan jalas löytyi Uralilta Tobolskin läheltä. Jalas muistutti kuvassa päällyskourullista jalasta, jossa oli kuitenkin pitkänomaiset kaplasreiät ja kaareva pohja. Reikien asento oli pystysuorassa ja sidereiät puhkaisivat myös jalaksen ulkoreunan. Jalaksen etupää oli katkennut, mutta takapäässä oli taaksepäin suunnatut kaplasreiät, jotka olivat muuallakin muodoltaan pitkät ja kapeat. Vaikutelmaksi jää, että kaplaat istutettiin reikiin tiukasti kiinni. Jalaksen yläosa oli puun sydänpuuta. Jalaksen läheltä löytyi myös yli 50 cm pitkiä puun osia, joita on pidetty kaplaina.
Alajärven kunnasta on Lappajärven eri rannoilta löydetty neljä jalasta. Ne ovat kaikki keskikuurnallisia mutta rikkoutuneita. Seuraavassa on niistä lyhyt kuvaus.
F. Vieruaho on löytänyt vuonna 1963 Vieruahon rannasta jalaksen katkelman. Sen kantakappale on lohjennut pituussuuntaan ja on 137 cm pitkä ja 9 cm leveä jalaksen kannasta. Ehjänä jalas on ollut leveämpi, mutta oikeaa leveyttä on vaikea arvioida. Keskikuurnan leveys on 4,5 cm ja veiston jäljet näkyvät vieläkin selvästi. Jalakseen on porattu ja kaiverrettu erinäisiä reikiä. Aivan kannassa on nirkko, jossa on poikittainen reikä, sitten on kaksi isompaa rinnakkaista koloa, jonka jälkeen on porattu kaksi sidereikää ennen kuurnaa. Keskikuurnassa on vuorotellen leveä kolo, kolme sidereikää, kolo ja taas kolme sidereikää, jne. katkenneeseen päähän saakka. Jalas on ajoitettu myöhäiskivikautiseksi 4640 ± 40 BP eli kalibroituna 3439 ± 58 eaa. ja sen luettelonumero Kansallismuseossa on KM 16110.