pienoiskuva|right|Labradorinnoutaja amerikanpunasotkan noutaneena. Metsästyskoira on metsästykseen käytettävä koira. Se auttaa ihmistä jäljittämään metsästettävää riistaa. Metsästyskoirat joutuvat usein erittäin suureen rasitukseen metsässä ja vaihtelevassa maastossa rämpiessä, minkä myötä ne joutuvat syömään erittäin paljon. Metsästyskoirarotuja on yhteensä 30 erilaista, ja niihin luokittuu esimerkiksi egyptinmetsästyskoira, guicho ja suomenpystykorva.
David Hancockin mukaan termi Hound viittaa neljään eri rotutyyppiin: ajokoirat: kestävyydellä/ sisukkuudella metsästävät koirat vinttikoirat: nopeudella metsästävät koirat raskasrakenteiset koirat: sisältää "kiinni pitävät" koirat, viitaten joihinkin nykyisistä mastiffityyppisistä roduista par force -koirat: voimalla metsästävät koirat, esimerkiksi tanskandoggi ja rhodesiankoira
Hänen mukaansa on olemassa myös ns. "juoksevat mastiffit" -luokitus eli kookkaat par force -koirat, jotka käyttävät näkö- ja hajuaistiaan ja metsästävät yleensä villisikaa. Näihin lukeutuisivat tanskandoggi, dogo argentino, rhodesiankoira, broholminkoira ja catahoulanleopardikoira.
Entisajan metsästyskoirat David Hancock uskoo, että metsästyskoirat oli ensimmäinen kesytetty koirien rotutyyppi. 7000 eaa. mesoliittisella aikakaudella Euroopassa metsästettiin pääasiassa villisikaa ja saksanhirveä, Länsi-Aasiassa villivuohta ja gasellia sekä Pohjois-Amerikassa biisonia. Noilta ajoilta on myös todisteita koirien olemassa olosta. Yksi varhaisimmista koiran jäännöksistä löydettiin paleoliittisen aikakauden luolasta Palegawrasta, ja se on ajalta noin 10 000 eaa. Romanian Vlasacista löytyneet jäännökset ovat puolestaan ajalta 5400–4600 eaa. Jäljestyskoirien jäänteitä on löytynyt Turkin Erganin läheltä ajalta 9500 eaa. ja Yhdysvaltojen Idahosta ajalta 9500-9000 eaa. Nopeita metsästyskoiria on kuvattu Egyptin Thebesin norsunluuveistoksissa, jotka juontavat ajalle 4400–4000 eaa.
Muinaisen Egyptin, Kreikan ja Rooman metsästyskoirista on paljon historiallisia merkintöjä. Kreikkalaiset, roomalaiset ja keltit arvostivat metsästyskoiriaan ja jättivät niistä lukuisia kuvauksia. Jo kauan ennen 2000 eaa. Länsi-Aasiassa tunnettiin kookkaita, voimakkaita metsästyskoiria ja muinaisessa Egyptissä erityyppisiä metsästyskoiria. Valkoiset egyptiläiset "antilooppikoirat" muistuttivat ulkoisesti nykyistä harrieria. Babyloniassa tunnettiin voimakkaat, lyhytkuonoiset koirat, joita käytettiin leijonien ja villiaasien metsästykseen. Assyrialaiset kuninkaat metsästivät koirillaan leijonia, elefantteja ja villihärkiä. Foinikialaisilla oli sekä nopeuden että sisukkuuden avulla/vainulla metsästäviä koiria. Noin 2500 eaa. lähtien koirilla metsästys oli suosittua viihdettä Niilin jokideltan aatelistolle. Egyptin 19. dynastian aikaan kuvailtiin paikallisia metsästyskoiria – joita oli 200 yhdentyyppistä ja 400 toisentyyppistä – seuraavasti: "Punahäntäinen koira menee öisin pilttuuseen kukkuloille. Se on parempi kuin pitkäkuonoinen koira, ja se ei viivyttele metsästettäessä." Myös hindujen Rigvedassa mainitaan senaikaiset metsästyskoirat.
Kreikkalaisessa ja latinalaisessa kirjallisuudessa mainitaan noin 65 erilaista "rotua", mutta niistä osa on käytännössä toistensa synonyymeja. Kreikkalaiset metsästyskoirakasvattajat vaalivat usein koirissaan puhdasrotuisuutta, mutta kaikki heidän metsästyskoiransa eivät suinkaan olleet kreikkalaista alkuperää.
Ksenofon (430–355 eaa.) mainitsi nähneensä metsästyskoiria Vähässä-Aasiassa. Aristoteles (384–322 eaa.) puolestaan kertoi, että egyptiläiset suosivat pienikokoisempaa vinttikoiraa –joka vastasi noin nykypäivän whippetiä tai faaraokoiraa. Libyalaisilla tiedettiin olevan hyviä metsästyskoiria. Kyreneläisiä koiria väitetään risteytetyn sekä susien että lurchermaisten keski- ja eteläafrikkalaisten metsästyskoirien kanssa.
Oppian ja Julius Pollux mainitsivat 100-luvulla seuraavat rodut: ausonian (ausonialainen): italialainen rotu, jonka kreikkalaiset löysivät Napolista iberian (iberialainen): espanjalainen rotu salentine (salentolainen): italialainen rotu umbrian (umbrialainen): italialainen rotu, joka ajoi riistan kiinni tappamatta tätä
Arrianos kuvaili 100-luvulla kahta erilaista kelttiläistä metsästyskoiraa: segusiae: nimetty nykyisen Lyonin alueella asuneen heimon mukaan; erinomainen vainu, hyvä ääni, mutta taipumus viivytellä jäljellä vertragi: sananmukaisesti "paljon raajoja"; karkeakarvainen, vinttikoiramainen – perimä näkyy nykypäivän griffon-metsästyskoirissa
David Hancock uskoo, että kreikkalaiset ja roomalaiset pitivät kelttienvinttikoiraa (vertragi) jonkin vanhemman rodun muunnoksena eikä omana rotunaan.
Kreikkalaiset havaitsivat ajan myötä myös seuraavien metsästyskoirien olemassaolon: acarnanian (akarnanialainen): Epeiroksesta, metsästi ääneti athamanian (athamanialainen): muinaisesta Kreikasta carian (kaarialainen): Vähästä-Aasiasta, jäljestävä koira, hyvä vainu ja ääni magnesian: kookkaampi muunnos, kantoi sotilaiden kilpiä sodassa carmanian: raportoitu 100–0 eaa., Persiasta, hurjaluonteinen chaonian: muinaisesta Kreikasta, uskotaan vaikuttaneen Lailapsin legendaan elymaean: raportoitu 100–0 eaa., Persianlahdelta hyrcanean (hyrkanialainen): raportoitu 100–0 eaa., nykyisen Teheranin alueelta, mastiffimainen, raivoisa indian (intialainen): punabrindle, villisian ja kauriin metsästykseen laconian (lakonialainen) eli spartan (spartalainen): muinaisesta Kreikasta, kevytrakenteinen, jäniksen metsästykseen locrian: muinaisesta Kreikasta, voimakas, lyhytkuonoinen, villisian metsästykseen lycaonian (lykaonialainen): Vähän-Aasian eteläosista, luonteensa puolesta arvostettu median: raportoitu 100–0 eaa., Persiasta, taisteleva metsästyskoira molossian: Epeiroksesta, pitkäkorvaisempi pannonianajokoira: Pohjois-Jugoslaviasta tai nykyisen Pohjois-Serbian alueelta sarmatian (sarmatialainen): Etelä-Venäjältä sere: Pohjois-Himalajalta, hurjaluonteinen sycambrian (sugambrilainen): Reininmaasta
Jossain vaiheessa historiaa kreetankoira risteytettiin lakonianvinttikoiran kanssa, minkä tuloksena syntyi variaatio metagon, josta on ainoastaan vähäisiä merkintöjä roomalaisen Gratiuksen kirjoituksissa.
Ajan myötä metsästyskoirista jalostettiin ominaisuuksiltaan erilaisiin riistoihin erikoistuneita, ja ne oppivat ajamaan riistan tietylle alueelle. Nopeaa riistaa metsästettiin nopean koiran, suurta riistaa suuren koiran tai metsästysmastiffin ja siipiriistaa joko hiljaisesti (kuten setteri) tai äänekkäästi (kuten haukkuva pointteri) riistan olinpaikan osoittavan koiran avulla. Ajan myötä esimerkiksi jäljestävistä koirista kehittyi jäniksen ja villisian, kauriin ja villiaasin tai hirven ja biisonin metsästykseen erikoistuneita koiria.
Esimerkiksi frankit jalostivat metsästyskoiria niin suurriistan (bersarii), majavien tai saukkojen (beverarici), vinttikoiratyyppistä (veltrarii), susien kuin haukallakin metsästystä varten. Suden metsästyksessä ajo- ja vinttikoiria käytettiin yhtä aikaa tukemaan toisiaan. Kytketyt ajokoirat, ns. limerit, ajoivat koko ajueen oikeaan linjaan, kuten ns. tufter tekee nykyään hirven metsästyksessä.
Vuonna 1387 julkaistussa Gaston de Foix'n Livre de Chasse -teoksessa luetellaan useita eri metsästyskoiratyyppejä:Hancock, David. Hounds - Hunting by Scent, s. 10-11, 13, 17-18, 24-30, 37, 45-46, 77. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2014. . alaunt: metsästysmastiffi bandogge: hurjaluonteinen saaliseen "tarttuja", joka "uhrautui" jotta arvostetummat juoksevat metsästyskoirat selviäisivät brachet tai bercelet: metsästyskoira, joka seurasi riistansa ampunutta metsästäjää; saattoi tosin viitata myös pieneen narttukoiraan gazehound: ajuekoira greyhound tai levrier: vinttikoira levrier d'attache: saalista "kiinni pitävä" koira, mm. irlanninsusikoira ja skotlanninhirvikoira petit levrier pour lievre: "pieni jäniskoira", pienempi ja sileäkarvainen heyrer: nykypäivän harrieri lymer tai limier: hihnaan kytketty ajokoira, jota käytettiin samoin kuin tufter-tyyppistä koiraa käytettiin hirvikoira-ajueessa rache: pienempi, yleensä valkoinen ajuekoira; saattoi tosin viitata myös narttukoiraan
Varhaisessa Euroopassa tunnettiin muun muassa seuraavat metsästysrodut: bufalbeisser ("buffalonpurija") bullenbeisser ("häränpurija") bärenbeisser ("karhunpurija")
Vuonna 1965 David Dalby mainitsi teoksesssaan Lexicon of the Medieval German Hunt keskiajan Saksassa käytettyjä termejä metsästyskoirista. Sana wint viittasi paitsi vinttikoiraan, myös raskasrakenteisempaan vinttikoiran ja mastiffin risteytykseen nimeltä veltre tai zwic-darm, joka muistutti nykypäivän bull lurcher -risteytyksiä.
Vuonna 1800 Betteloni mainitsi "Tartaryn mastiffit", "Epeiroksen molossit" ja "Flanderin metsästyskoirat".
Monia nykyisistä seurakoirista käytettiin alun perin metsästykseen. Tanskandoggi eli alkuperäinen "saksalainen villisikakoira" oli alun perin metsästyskoira. Dalmatialainen on todennäköisesti tunnettu muinoin nimellä dama-chien tai "hirvikoira", silloisen käyttötarkoituksensa vuoksi. Myös nykyisin raskastekoinen englantilainen mastiffi oli aikoinaan metsästyskoira, arvostettu Englische Dogge. Jopa bulldoggin esi-isiä bullenbeissereitä käytettiin metsästykseen.
Englannin aateliset harrastivat useita eri metsästyskoiria. Bathurstin jaarlilla, Beaufortin herttualla, Bentickin lordilla, Coventryn lordilla, Darlingtonin jaarlilla, Derbyn jaarlilla, Donerailin lordilla, Fitzhardingen lordilla, Lonsdalen jaarlilla, Portmanin varakreivillä ja Portsmouthin lordilla oli kettukoiria. Bagotin lordilla, Carringtonin lordilla ja Wolvertonin lordilla oli vihikoiria. Anglesean markiisilla oli harriereja ja John Heathcote-Amorylla englanninhirvikoiria. Athollin herttualla ja Conynhamin markiisilla oli saukkokoiria.
Ajavat ja jäljestävät koirat Vainun avulla metsästäviä koiria (Scenthounds = "ajokoirat"), jotka ajavat sitkeästi saaliinsa uupumuksen partaalle on David Hancockin mukaan ollut olemassa jo yli 10 000 vuoden ajan. Ajokoirien historia juontaa toisen lähteen mukaan juurensa noin vuoteen 4000 eaa., jolta ajalta löydetyissä egyptiläisten piirroksissa esiintyi luppakorvaisia, riistaa haukkuen ajavia koiria.Suomenajokoiran rotukuvaus: Historia. Suomen Ajokoirajärjestö. Haettu 10.6.2022.
Segusiae-rodun väitetään olleen nykyisten ajokoirien kantarotu. Arrianoksen mukaan se metsästi samaan tapaan kuin kreetalaiset ja kaarialaiset metsästyskoirat.
1900-luvun alussa Lounais-Englannin West Country -alueella suosittuja olivat harrierit ja englanninhirvikoirat. Jotkin jäniksen metsästäjät suosivat basset houndia. Englanninkettukoiran jalostuksessa puolestaan alettiin tuolloin käyttää walesinkettukoiraa ja lakelandinkettukoiraa, ja erityisesti Belvoir-kennelin ajokoiria arvostettiin. Samoihin aikoihin myös ajavien koirien rakenne muuttui atleettisemmaksi, kevyemmäksi ja kevytluustoisemmaksi.
FCI luokittelee hajuaistinsa avulla metsästävät koirat "ajaviin ja jäljestäviin koiriin" erotuksena näön avulla metsästävistä vinttikoirista. Ajavat ja jäljestävät koirat kuuluvat sen mukaan ryhmään 6, joka jaetaan edelleen alajaostoihin ajavat koirat (6.1), jäljestävät koirat (6.2) ja ajokoirien sukuiset rodut (6.3). Ajavat koirat luokitellaan edelleen suuriin (6.1.1), keskikokoisiin (6.1.2) ja pieniin (6.1.3).Group 6 - Scenthounds and Related Breeds . FCI. Viitattu 18.12.2013.
Rodut voidaan edelleen jakaa alaluokkiin esimerkiksi niiden pääasiallisesti ajaman riistan tai metsästystyylin mukaan. Ensiksi mainitusta jaosta esimerkkejä ovat Euroopassa jänis- ja kettukoirat, sekä Yhdysvalloissa pesukarhukoirat eli coonhoundit. Metsästystyyleihin perustuviin kategorioihin kuuluu Yhdysvalloissa vastaavasti muun muassa puuhun ajavien eli "treeing"-rotujen ryhmä, jotka tunnetaan yleisemmin cur-rotuina.
Toinen tapa jakaa ajokoirat eri luokkiin on niiden maantieteellinen alkuperä: itäinen ryhmä: harlekiiniajokoira kiinanajokoira tataarinajokoira eteläinen ryhmä (Etelä-Eurooppa, Pohjois-Afrikka): kreikkalaiset spartaanit ja kydonit