Suur-Zimbabwe on Zimbabwessa sijaitseva rauniokaupunki. Šonat perustivat kaupungin 1000-luvulla ja siitä muodostui merkittävä kauppakaupunki, joka oli 1300- ja 1400-luvuilla Zimbabwen kuningaskunnan pääkaupunki. Suur-Zimbabwe hylättiin kuitenkin 1400-luvun lopulla. Varmaa syytä ei tiedetä, mutta kaupunki oli käytännössä autio jo 1500-luvulla. Suurimmillaan kaupungissa oli 10 000–20 000 asukasta.
Suur-Zimbabwen merkittävimmät rakennukset ovat kukkulalinnoitus ja soikea rakennus, joka on Saharan eteläpuolisen Afrikan suurin esihistoriallinen rakennelma. Soikea rakennus näyttää muuratulta aitaukselta, ja sen sisällä on pienempiä aitauksia ja korkea kartionmuotoinen torni. Kukkulalinnoituksen ja soikean rakennuksen välissä on laaksoraunioita. Rakennusten kivimateriaali on louhittu graniitista ja muurit on rakennettu ilman laastia.
Ensimmäiset raunioista kuulleet eurooppalaiset yhdistivät ne raamatulliseen tarinaan Saban kuningattaresta, ja ensimmäisenä paikalla käynyt länsimainen kirjoittaja Karl Mauch päätteli valkoihoisten rakentaneen kaupungin. British South Africa Company käytti väitteitä hyväkseen, jotta voisi perustella valkoihoisten vallan nykyisen Zimbabwen alueella. Eurooppalaiset siirtomaaisännät väittivät pitkään, että Suur-Zimbabwe oli valkoisten rakentama. Zimbabwen itsenäistyttyä vuonna 1980 raunioiden poliittinen merkitys säilyi, sillä uusi hallitus halusi yhdistää kansan niiden avulla. Suur-Zimbabwesta löydetyistä lintuesineistä muodostui uuden valtakunnan symboli, ja Zimbabwen lintu on kuvattu muun muassa maan lipussa.
Sijainti left|pienoiskuva|Raunioiden sijainti alueella: ylinnä kukkulalinnoitus, alhaalla soikea rakennus Suur-Zimbabwe sijaitsee nykyisessä Zimbabwessa, 27 kilometriä Masvingon kaupungista kaakkoon. Sitä ympäröivät graniittikukkulat, joita halkovat monet joet ja purot. Alue on Zimbabwen ylätasangon keskikorkeudella.Pikirayi, s. 124. Kukkulat muodostavat jyrkänteen, jonka vaikutuksesta vallitsevien kaakkoistuulien tuoma kosteus sataa alas. Suur-Zimbabwen ympäristössä sataakin enemmän kuin lähiseuduilla, ja siellä on myös usein sumua ja tihkusateita, jotka tuovat kosteutta.Ndoro, s. 16–17. Suur-Zimbabwen alueella sataa melko tasaisesti ympäri vuoden ja kokonaissademäärä on 700–800 millimetriä vuodessa, mikä takaa suhteellisen tiheän kasvillisuuden. Suur-Zimbabwen ympäristö on houkutellut aina maanviljelijöitä ja karjankasvattajia, sillä sopivan kosteuden lisäksi kukkuloita ympäröivä maa on hiekkaperäistä ja kasvillisuus on melko runsasta. Lisäksi alueella kasvaa puita rakennustarpeiksi ja polttopuiksi ja siellä vaeltaa myös jonkin verran riistaeläimiä. Etelässä maasto laskeutuu ja kuivuu äkillisesti laajaksi ruohikkomaaksi, joka soveltuu erityisen hyvin karjankasvatukseen.
Rauniot Kukkulalinnoitus thumb|Kukkulalinnoitus on rakennettu erilaisten lohkareiden päälle. Kukkulalinnoitus on Suur-Zimbabwen vanhin suuri kivirakennelma. Se on rakennettu soikealle alueelle, joka on noin 100 metriä pitkä ja 45 metriä leveä. Rakennelmassa on muurien lisäksi kivikkoja ja suuria graniittilohkareita. Kukkulalle johti ainakin kolme tietä lännestä. Niitä pitkin pääsi etelämuurin sisäänkäynnin kautta kapeaan ja jyrkkään käytävään, joka johdatti rakennuksen huipulle. Muuri, jossa sisäänkäynti on, on rakennettu epätasaisten lohkareiden päälle. Siinä on käytetty tekniikkaa, joka estää kivien liukumisen lohkareiden päältä. Linnoituksen eteläinen muuri on puolestaan rakennettu suoraan jyrkänteen yläpuolelle. Muurin korkeus on 9,95 metriä ja paksuus 4,2 metriä.
Kukkulalinnoituksen suurin rakennelma on läntinen muuri, joka oli myös näyttävästi koristeltu. Muurin sisällä on rakennelman läntinen alue, jota ympäröivä muuri on keskimäärin 7,9 metrin korkuinen ja 5 metrin paksuinen. Läntinen alue on arkeologisesti merkittävä, sillä sen stratigrafiasta pystytään erottamaan koko Suur-Zimbabwen asutushistoria. Alueella on 3–5 metrin paksuudelta kerrostunutta lattiaa.
Linnoituksen itäisessä päässä on todennäköisesti tärkein seremonia-alue. Alueen sivut ovat noin 20 metrin pituiset, ja siellä on useita ihmisen tekemiä tasanteita.
Soikea rakennus thumb|Suuren aitauksen muuria.
Soikea, aitauksentapainen rakennus on selvästi suurin esihistoriallinen rakennelma Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Sen ulkomuuri on 11 metriä korkea ja 252 metriä pitkä.Ndoro, s. 19–21. Sen rakentamiseen on käytetty arviolta miljoona kiveä, ja se ympäröi noin 80 metriä pitkän ja 55 metriä leveän alueen.
thumb|left|200px|Kartionmuotoinen torni. Soikean rakennuksen sisällä on pienempiä aitauksia ja kaksi muurien reunustamaa rinnakkaista polkua, jotka johtavat kartionmuotoisen tornin luo. Torni on aitauksen nuorin rakennelma. Se on noin kymmenen metriä korkea ja halkaisijaltaan lähes viisi metriä, mutta se kapenee ylöspäin, ja huipulla halkaisija on enää noin kaksi metriä. Torni on rakennettu kokonaan kivestä, eikä sen sisässä tai alla ole muita rakennelmia. Sen käyttötarkoitusta ei tiedetä, mutta koska sillä ei vaikuttaisi olleen minkäänlaista käytännöllistä merkitystä, sen merkitys oli todennäköisesti symbolinen. Torni oli luultavasti merkittävä, sillä sen luo johtaa kaksi erillistä polkua. Sen vieressä oli lisäksi pienempi torni.
Aitaukseen on kolme sisäänkäyntiä muurin pohjois- ja luoteisosissa. Sen kehitysvaiheita on nykyään vaikea määrittää, sillä varhaisissa kaivauksissa tuhottiin yli metrin syvyydeltä kulttuurijäänteitä.Pikirayi, s. 137.
Laaksorauniot ja ympäröivä asuinalue Kukkulalinnoituksen ja soikean rakennuksen välissä on laakso, jossa on monien pienempien aitauksien jäänteitä. Aitauksien välillä on monta rinnakkaista, muurein eroteltua kulkureittiä, joista pisin ulottuu kukkulalinnoituksesta suureen aitaukseen. Reitit ovat tarkasti määriteltyjä, joten voi olla, että asukkaiden kulkureittejä haluttiin kontrolloida. Nykyisten laaksoraunioiden aitauksissa on asunut todennäköisesti noin 50 perhekuntaa, jotka kuuluivat kaupungin eliittiin.
Kukkulalinnoitus, soikea rakennus ja laaksorauniot käsittävät koko Suur-Zimbabwen alasta voin noin kymmenyksen, mutta käytännössä kaikki kivirakennukset ovat niiden alueella. Suurin osa kansasta asui keskusaluetta ympäröivillä kukkuloilla, joilta on löytynyt dhaka-rakennelmia ja muureja.
Esinelöydöt thumb|200px|Kopio Suur-Zimbabwen kivilinnuista.
Suur-Zimbabwen tunnetuin esinelöytö on kahdeksan suurta lintua, jotka on veistetty noin kaksi metriä korkeiden monoliittien huipulle. Ne ovat kiilleliusketta tai vuolukiveä eivätkä ne esitä mitään tunnettua lintua. Ne eivät edusta mitään tunnettua taideperinnettä, ja todennäköisesti ne ovat useamman tekijän tekemiä.Garlake, s. 159–160. Alueelta on löytynyt myös muita vuolukivisiä esineitä, kuten koristamattomia ja koristeltuja kulhojen osasia.Chirikure & Pikirayi, s. 986.
Suur-Zimbabwesta löydetty keramiikka on lajiteltu viiteen luokkaan: Luokan 1 esineistö on vanhinta, 400–700-luvuilta. Luokan 2 Gumanye-keramiikka on 1100-luvun puolivälin ja 1200-luvun alun väliseltä ajalta. Luokan 3 esineet ovat 1200-luvulta ja luokan 4 esineet 1200-luvun lopusta 1500-luvun puoleenväliin. Uusimmat, luokan 5 esineet ovat Karanga-keramiikkaa 1800-luvulta.Chirikure & Pikirayi, s. 980. Kolmen ensimmäisen luokan keramiikkaa on löytynyt vain kukkulalinnoituksesta.
Metallintyöstöstä on löytynyt todisteita ympäri aluetta. Sulatusuunien, -astioiden ja kuonan lisäksi on löydetty erilaisia metallityökaluja, kuten talttoja, puukkoja, kuokkia, nuolenkärkiä, keihäänkärkiä ja kirveitä. Pääosa kupari-, pronssi- ja kultalöydöksistä on pieniä helmiä tai ohuita levyjä, joita on käytetty koristeluun. Suur-Zimbabwesta on löytynyt myös muualta, muun muassa Lähi-idästä ja Kiinasta, tuotuja lasihelmiä ja keramiikkaa.Chirikure & Pikirayi, s. 988.
Arkkitehtuuri Muurit ja lattiat thumb|200px|Lähikuva muurista ja sisäänkäynnin päällä olevasta päällyslaudasta.
Suur-Zimbabwen muurien tärkein rakennusaine on graniitti, joka on pääosin biotiittia. Lisäksi muureihin on käytetty diabaasia, rautamalmia, puuta ja dhaka-savea. Kiviaines on louhittu läheltä monumenttia ja muurit on rakennettu kylminä ilman laastia.Ndoro, s. 22.
Muureilla on kaksi eri käyttötarkoitusta: ne ovat joko vapaasti seisovia seinämuureja tai tukimuureja, jotka tasoittavat maanpinnan tasoeroja. Vapaasti seisovissa muureissa on yleensä kaksi julkisivua, joihin kivet on tarkasti aseteltu. Muurin sisällä kivet eivät ole yhtä säännöllisen muotoisia tai kokoisia, mutta nekin on pakattu tarkasti ulkoseinien väliin. Tukimuureissa on yksi julkisivu. Niiden sisällä kivet ovat epäsäännöllisempiä kuin vapaasti seisovissa muureissa ja kivien seassa on täyttömaata.
Muurit on rakennettu joko kallion tai maan päälle. Perustusten laatu vaihtelee huomattavasti, ja maalle rakennettujen muurien perustus koostuu graniittilohkareista. Perustukset voivat olla maan pinnalla, mutta osa on kaivettu maahan. Joidenkin perustusten alla on käytetty dhaka-savea, jotta muuri saatiin vaakasuoraan.
Muurit on jaettu ulkoasunsa perusteella neljään luokkaan, P-, Q-, PQ- ja R-tyyppiin. P-muurit on rakennettu epäsäännöllisen muotoisista ja kokoisista kivistä, jotka on kuitenkin aseteltu melko vaakasuoriin linjoihin, ja joitakin kiviä on myös vähän muotoiltu. Kivet on aseteltu tarkasti, eikä muurissa ole paljoakaan koloja. Q-muurit on kasattu melko säännöllisistä ja samankokoisista suorakaiteen muotoisista kivistä, ja ne muodostavat lähes suoria linjoja. Q-muurien kiviä on muotoiltu jonkin verran, ja ne ovat noin 18–25 senttimetriä leveitä ja 10–15 senttimetriä korkeita. PQ-tyyppi on näiden kahden tyypin välimuoto. R-muurit on rakennettu kaikkein epäsäännöllisimmistä kivistä, joiden välissä on pienempiä kiviä kolojen täyttämiseksi. Vaikka muurien tyylijako on tehty lähinnä ulkonäön perusteella, Q-muurit ovat myös rakenteellisesti parempia kuin P-muurit.Ndoro, s. 23–24.
P-tyypin muureja rakennettiin suurin piirtein vuosina 1275–1350, minkä jälkeen rakennettiin Q-tyypin muureja Suur-Zimbabwen autioitumiseen saakka. P- ja Q-muureja on merkittävissä rakennuksissa, kuten kukkulalinnoituksessa ja soikeassa rakennuksessa. R-tyyppiin kuuluvat ympärysmuurit ja muut rakennelmat.Shaw & Jameson, s. 259–260.
III-kauden aikana kukkulalinnoituksiin alettiin tehdä soralattioita, jotka yleistyvät IV-kauden aikana kaikissa kivirakennuksissa. Lattiat ovat erikokoisia, mutta niissä on kuitenkin joitain yhteisiä piirteitä. Lattioilla oli matalia penkkejä, tulisijoja ja ruukkutelineitä.
Dhaka-rakennukset Dhaka on yleinen afrikkalainen rakennusmateriaali, jossa savi toimii graniittisoran sidosaineena. Kuivana sekoitus on kestävää, ja sitä kutsutaan dhaka-sementiksi. Suur-Zimbabwen dhaka-rakennuksista vain harvat ovat säilyneet näkyvissä, sillä suurin osa rakennelmista on peittynyt kasvillisuuden, maaperän tai kivimurskan alle.Ndoro, s. 25–26.
Kivirakennelmien läheisyydessä olevat kummut ovat jäännöksiä rappeutuneista dhaka-rakennelmista. Kaivauksissa on löytynyt merkkejä lattioista, seinistä ja myös taiteellisista koristekuvioista. Suur-Zimbabwen dhaka-rakennukset eroavat jonkun verran modernin Afrikan dhaka-majoista, jotka ovat yleensä yksihuoneisia. Suur-Zimbabwen rakennelmat oli usein jaettu kahteen tai useampaan huoneeseen, ja niissä saattoi olla veranta ja monta eri lattiatasoa. Osa seinistä ei ollut kantavia, eikä niitä yhdistetty ulkoseinien vahvistavaan puurakenteeseen, vaan niiden tarkoituksena oli jakaa sisätiloja osiin. Verantaa saattoi ympäröidä matala aita.
Suurin osa dhaka-rakennuksista oli joko harmaasta tai ruskeasta materiaalista. Väriero johtui siitä, että aines oli peräisin eri louhokselta. Materiaalissa oli paljon piidioksidia ja alumiinia sekä jonkin verran kalium- ja rautaoksidia.
Historia Rakentaminen ja rappio